Talonvaltias

Kämppis L muutti tänään pois. E on Whitbyssä morjestaans kotiväkeään. Talokin on sen näköinen! En olis uskonut. En oo tiskannut kahteentoista tuntiin! Tuntuu hurjalta. Pyykitkin jätin kuivumaan alakertaan. Rebel, rebel! Tasapainottaakseni tilannetta siivosin huoneeni kun K tulee huomenna! Jihuu. Oon opiskellut tänään vähän. S:n kanssa oli mielenkiintoinen kirjeenvaihto. Kissan kanssa ollaan oltu monta tuntia tuijotuskisaa. Johdan ehkä 6-0. Huomenna opiskelen sitten kunnolla. Kunhan saan tiskattua. Ne kolme lautasta ja kahvikupin, mitkä siellä odotelee.

Ja sitten on joululoma.

Tyhmästä päästä kärsii... vai miten se nyt menikään?

Eilen illalla vietettiin tupakekkereitä. E:n joululahja meille vuokralaisille. Oli kolmen ruokalajin ateria, cocktaileja (vaikka surkeana yskilönä tein kaikkeni, että sain mahdollisimman vähän) ja tietenkin lautapeli. The Best of British. Peli. Vähän niin kun Trivial Pursuit, mutta Britanniasta. Ei sitä tajuakaan kuinka vähän sitä pääsee kulttuuriin sisälle viidessä vuodessa. Kaiken maailman pikkuyksityiskohtia, niinkun kansallislaulun viides sana, kuka niitä nyt tietää? Jos ei siis oo elänyt tällä saarenmurikalla koko ikäänsä. Viides sana on muuten king/queen riippuen siitä kuka on vallassa. Vaikak kyllä vastaan tuli pari sellastakin kysymystä, joihin tiesin vastauksen ja nää natiivit ei.

Kekkereiden jälkeen olin ihan puhki, väsynyt ja luutkin kalisi yhteen. En kuitenkaan saanut unta niin päätin kattoa BBC iPlayerista (vrt. YLE areena) jakson David Attenborough'n dokkarisarjaa Frozen Planet. Ajattelin, että sillä on niin rauhottava ääni, että nukahdan varmasti. Hittoakos! Napajäätiköt sulaa, ja merenpinta nousee ja elämä mullistuu. Huolestuin jääkarhuista ja pingviineistä niin, että vielä puoli yhdeltä aamulla makasin valveilla. Tässä kohden toki myös vaivasi jo kurkkukipu ja kohonnut kuume.

Että niinhän se taas kostautui, omien rajojen testaaminen. Liikaa opiskelua ja varmaan liika urheiluakin. Siis lepoon nähden. 2014 tulee näkemään uudet asetukset tän elämisen suhteen, ettei nyt ihan lopu leikit ennen aikojaan. Tän viikon yritän vielä tsemata, täältä sängyn pohjukoilta. Samapa se kai on mitä sitä lukee, hupikirjaa vai aivoartikkeleita. Aamulla laahustin kyllä toimistolle tulostamaan vähän lukemista juna- ja lentomatkoille... meinas ylämäet viedä neidistä välillä voiton, mutta selviydyin ja löysin vielä pari ihan mainiota artikkelia ja yhden Suomi E:n kautta tipahti vahingossa käsiini yks tosi lupaavalta vaikuttava e-kirja! Harmi, ettei ollut suomeksi (tekijät nimittäin pitävät majaa järvi-Suomessa), olis ollut ihan pikaluettavaa. Vaikka akateemin suomi on kyllä paljon kamalampaa kun akateeminen englanti!

PS. Johan sattui! Netti-HS:ssä oli tänään tällainen artikkeli: Pohjoisen jäämeren jää lisääntyi lähes puolella. Jääkarhuilla on ehkä himpun verran paremmat selviytymismahdollisuudet, kun mitä Attenborough ilmaisi. Vaikkakin tuossa artikkelissa muistutetaankin, että jään lisääntyminen on vaan osa vuotuisaa vaihtelua ja kaiken kaikkiaan trendi on edelleen laskeva.

Joku viikonloppu vai?

Opiskellessahan meni. Viikonloppu. Sellasta pakkopuristusta oli eilen, ettei pahemmasta väliä. Pitää vähän tsemppailla, että voi lomat lomailla hyvillä mielin, vaikka se Buxtonin insinöörikeikka kutkuttelee jo nyt alitajuntaa epämukavasti. Toivottavasti maiseman vaihto saa aikaan edes puolittaisen aivoloman.

Kävin eilen Starbucksissa aamujoulukahvilla opiskelemassa. Hankin myös uudet lakanat. Punaiset. En taas tiedä, missä meni vikaan. Joulu? Joo. Syytän joulua. Punaiset lakanat. Huh, huh. Sain illalla odottamattoman fudiksen katselutoverin. Hetki kuva ottamisen jälkeen, rontti otti ja istui näppäimistön päälle. Lämmitti varmaan peppua. Fudiksen katsominen kyllä vaikeutui.

Tänään oli hyvä päivä.

Kiire päivä. Aamusta kiiruhdin ICoSSiin juliste-workshoppiin. Käytiin siis läpi akateemisten julisteiden ABC:t. Oli tosi hyödyllinen pari tuntinen sessio! Ensinnäkin opin, että se juliste, jonka tein sinne STS-konferenssiin oli melko lailla köyhä. Toisekseen sain hyviä ideoita. Voitto siis! Plussapuolelle laskettakoot se, että samaan workshoppiin oli eksynyt sekä ydinvoima että sosiologia ihmisiä. Oli siis tuttuja naamoja paikalla ja oli kiva pohdiskella juttuja tutussa porukassa. Ehdottomalle miinuspuolelle ei ole muuta sijoitettavaa kun kahvi. Hyi. Tauolla syntyi jonkun sortin konsensus siitä, että maku oli lähempänä moottoriöljyä kuin kahvia.

Workshoppista lompsin N:n kanssa sateessa toimistolle. Olin ajatellut ollan hirveän tehokas, mutta päädyin juoruilemaan taukotilaan. Loppujen lopuksi sain melkein luettua yhden artikkelin toimistolla ollessani, mikä on siis naurettavan huono suoritus. Tulostin kuitenkin neljä, joten ehkä se lasketaan tehokkuudeksi? Puoli neljän maissa kiiruhdin kirjastoon. Aktiviteetti, jota olen jostain syystä ruvennut kammoamaan. Ahdistava ilmapiiri näissä Sheffieldin kirjastoissa. Newcastlen Robinson on yhä mun lemppari, mutta siellä vietinkin uskonnollisesti sen 40-50h/viikko kahden ja puolen vuoden ajan. W veikkas, että joku osa musta on varmaan jäänyt sinne kummittelemaan ja hengailemaan, vaikka Newcastlessa en enää olekaan. Joka tapauksessa, etsin kaiken maailman ydinvoima ja tieteen sosiologia kirjoja. Mukaan tarttui kirja nimeltä Nuclear Fears. Vuodelta 1988. Mahtaa olla kurenttia luettavaa... toisaalta koen kyllä itse olevani kovinkin ajankohtainen. Suurin hämmästys ja innostus oli kuitenkin tossa kuvassa olevan kirjan aikaansannosta (löytyi muuten tsekin kieliopin ja tieteen filosofian välistä, loogisesti). Veikkaan, että ilman tota kirjaa suomi olis varmaan maailma puhutuin ja suosituin kieli. Selailin sitä hetkisen. Oli sen verta kuivaa luettavaa, että sitä vois käyttää tulvaesteenä. Huh, huh.

Kauaa en ehtinyt kirjaa kuitenkaan ihastelemaan, koska piti jo kiiruhtaa seuraavaan paikkaan. Olin nimittäin menossa Students' Unionille kuuntelemaan Zigi Shipperiä. Holokausti-selviytyjää, joka kertoi kokemuksistaan.

Niin makaaberilta kun se kuulostaakin, niin jonkin sortin haave/toive/unelma tuli siis toteutettua tänään. Zigi on/oli(?) Puolan juutalaisia, Łódźista. Vanki nro 84 333 Auschwitzissa. Oli vaikuttava tarina. Vaikka on kyllä myönnettävä, että aluksi mua vaivas pieni kyynisyys. Kandintyön peruja vielä. Muistan silloin valitelleeni KL:lle, silloiselle tutorilleni, että sitä turtuu ihmisten tuskaan ja kamaliin kokemuksiin, kun lukee kymmeniä päiväkirjoja ja muistelmia peräjälkeen. 

Mutta valehtelisin jos tässä nyt tosissani väittäisin, ettei silmäkulmat kostuneet kun kuuntelin kokemuksia ghetosta ja erinäisiltä keskitysleireiltä. Zigi oli kolmessa eri leirissä. En ikävä kyllä jaksa muistaa, missä kahdessa Auschwitzin jälkeen. Oli vaikuttava kokemus. Erilainen tietenkin, kuin itse Auschwitz-Birkenaussa ja Anne Frank Hausissa käynti, mutta ihan yhtä liikuttava. Reilun tunnin verran saatiin kuunnella Zigin puheita, ennen kuin oli kysymysten vuoro. Kaiken kaikkiaan koko juttu kesti n. 1,5h. Kauemminkin olis jaksanut kuunnella. Ja paljon syvemmin ja paljon enemmän olisin halunnut kuulla. Eihän tunnissa ehdi kuin raapaista pintaa 6 vuoden kokemuksista. Mieli jäi myllertämään täydellisesti tunneiksi. Niinpä sen kai kuuluukin.

Kyllä siinä jossain kohden iski myös sellainen pieni katumispiikki, että miksi lopetin näiden asioiden opiskelun. Jälleen ehkä makaaberia, mutta jollain tasolla historia - ja eteenkin tämän päivän aihe - oli jonkunsortin intohimo. Mielenkiinnon kohde. Suuri. Ydinvoimajutut koen tärkeiksi ja sen tähden niitä on kiva opiskella, mutta historia on tunteiden paloa. Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Olen valintani tehnyt. Ja historiaa voi vielä harrastaa, vaikkei siitä ammattia tulekaan.

Junamatkailun tohtorinna

Viikonloppu meni taas Aberdeenissä. Itsenäisyyspäivän vietin junassa, päänsäryn ja akateemisen lukemiston kera. Sentään paistoi aurinko! Olin ihan shokissa, kun Aberdeenissa oli lunta massa kun saavuin sinne. Siis pientä taivashilsettä katukivetysten väleissä, ei mitään Suomen mittapuun kinoksia. Oli kuulemma myrskyn peruja. Viime torstaisen siis, joka ravisteli koillis-Englantia erityisesti, mutta kyllä muuallakin sai hatustaan pitää kiinni. Ihan tosissaan.

Täälläkin tuulta oli 70mph. Puuskissa. Siihen päälle kaatosade. Pelastin erään vanhemman herrasmiehen myrskystä kun olin menossa luennolle. Tai no en pelastanut. Pyh, tollasille kommenteille. Harjoitin sitä kuuluisaa lähimmäisen rakkautta. Tuuli niin kovaa, ettei mies uskaltanut kun nojata kävelykeppiinsä polvet kenossa. Siellä sateen keskellä yksin ja ihmiset vaan paineli ohi. Minäkin. Mutta sitten palasin ja käveltiin yhdessä bussipysäkille. Kovasti oli kiitollinen herra sen jälkeen. Mua vaan hävetti, että olin ensin kävellyt pois. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin?

Tuli muuten täälläkin lunta. 5 minuuttia. Että eiköhän se talvi sitten ollut siinä. Mutta takaisin Aberdeeniin. Vaikka eipä paljon taaskaan tehty. No ihan tarpeeksi. Lauantaina squashattiin ja käytiin pubissa katsomassa Man Utd v Newcastle. Kukapa olis etukäteen uskonut, että mä olin se joka oli pelin jälkeen tyytyväisempi. Mutta ei sitä nyt hirveästi voinut ilakoida, kun toinen oli tatti otsassa.

Ei mennyt kauaakaan, että molemmilla oli tatit otsassa. Mentiin Union Squarelle pyörimään. Järkyttävä määrä ihmisiä, siis ahdistukseen asti! Oltiin sen verran, että sain hankittua lämpimämmät lapaset. Ja K kävi salaa ostamassa mulle pikkujoululahjaksi termosmukin. Sellasen, missä on pöllöjä. Se siis luulee, että kävi salaa ostamassa sen sillä välin kun kattelin lapasia. Sattui nyt vaan niin, että pysähdyin liian aikaisin katselemaan niitä lapasia. Mutta eihän mulla ollut sydäntä sanoa, että tiesin tasan tarkkaan, mitä tapahtu kun K sitten sunnuntaina ylpeänä selitti kuinka oli onnistunut hankkimaan ja salakuljettamaan lahjan kaupungista kotiin, enkä ollut aavistanut mitään! Toisaalta, mikspä olisin siihen mitään sanonutkaan. Kultainen ele.

Käytiin myös leffassa. Käytiin katsomassa se Disneyn uusin, Frozen. Oli tosi kiva! Olin ihan innoissani sen jäljiltä. Oli ihan lauluja ja kaikkea, niin kun vanhan kunnon Disney leffoissa kuuluukin olla. Hyvän tuulen leffa.

Sunnuntai oli tapahtumaton. Löhöttiin vaan. Mutta niin oltiin suunniteltukin. Ollaan molemmat ihan puhki. K huhkii pää punaisena jotain deadlinea kohti. Jotain tuloksia pitäis kai Koreaan lähettää ennemmin kun myöhemmin. Ja mä nyt muuten vaan teen liikaa hommia, ja nukun liian vähän. Mutta onneks on viikonloput. Maanantai meni junassa. Luin (hupi)kirjani loppuun. Ennen Edinburghia tosin. Mikä teki matkasta tosi tuskaisen ja pitkän. Edinburgh kun ei ole edes reissun puolivälissä.

Tänään oli paluu arkeen. Toimisto tosin olin melkein tyhjänä koko päivän. Huomenna vikat statistiikat (jiiihuu!!), perjantaina etiikka ja supervisor miittinki. Ja siinä se sitten olikin. Syksy. Tai onhan siinä vielä viikko, mutta saa lueskella, mitä haluaa. Mukavaa vaihtelua. Toivon tosin saavani luettua nää Chernobyl-jutut, mitä nyt luen pois alta tän viikon aikana. Vois vaikka sitten siirtyä ydinohjuksiin. Hip hei.

Näin tällä hetkellä näen Englannin ja Skotlannin. Ei ehkä oo vaikea arvata kumpi on kumpi... :)

96!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Joulua odotellessa

Motivaatio on ihan hukassa. Väsymys huipussaan. Tai jonkunlainen henkinen lurpsahdus kuitenkin. Mutta kyllä tää tästä! Lasten sairaalakin on ihan joulufiiliksissä! Ja suuren suurena ihmeenä, kissa kiehnäs mun sääriä vasten tänään kun tein aamupalaa itselleni. Fyysinen kontakti! Alkaa herra ehkä päästä peloistaan eroon. Edes vähän. Ei sitä vieläkään paijailla saa. Huomenna viimeinen metodikoulutussessio. Jahuu! Ens viikolla alkaa sitten tutkimusetiikka. Hip hei.

Seikkailu

Viime lauantaina päätin, että nyt on aika päästää aivot vähän vapaalle ja lähteä maaseudulle. Ja niinpä otin ja lähdin. Hyppäsin bussiin numero 218 ja suuntasin kohti Baslow'ta. Oli muuten suulas kuski. Vaihtoi jokaisen matkustajan kanssa sanan jos toisenkin sillä tuloksella, että bussi lähti matkaan 10 minuuttia myöhässä! Mutta eipä tuo mitään haitannut.

Baslow'hun matka kesti puolisen tuntia. Ehkä reilut. Maisemat oli aika mahtavat! Baslow sijaitsee Peak Districtissä ja mäkiä riitti! Välistä en voinut olla ajattelmatta äitiä paniikin vallassa kun tiet mutkittelee ihan jyrkänteen reunalla ja vauhtia on se käsittämätön 50 mailia tunnissa. Mutta tosiaan, Baslow'ssa jäin bussista. Kylästä löytyi kahvila, hotelli ja vanhan ajan karkkikauppa. Oli kaikki herkut korkeissa lasipurkeissa. Taloja tosiaan ei ollut kuin pari hassua, mutta silti kesti hetken löytää polku, jota pitkin oli määrä suunnata Chatsworth Houselle. Vai Housiin. Varmaan -lle, onhan kyseessä kartano. Chatsworth House on toiminut mm. viimeisimmän Ylpeys ja ennakkoluulo-leffan kulissina. Oli siis Jane Austenin ystävän syytä piipahtaa paikalla! Vaikka varsinainen syy, miksi päädyin tähän paikkaan oli C.S. Lewisin Narnia, joka oli rakennettu kartanon alimpiin kerroksiin.

Baslow'sta Chatsworth Houselle on internetin mukaan n. 2km kävelymatka. Tuntui paljon lyhyemmälle. Johtui ehkä siitä, että ukkini lapsenlapsena olin kamera naamaalle liimattuna suurimman osan ajasta. Oli ihan käsittämättömät maisemat. Justiin sellainen kunnon englantilainen maaseutu, mitä telkkarissa näkee. Oli lampaita, oli kukkuloita ja paksurunkoisia puita. Kauriitakin näin, kokonaisen lauman! Mutta parasta oli kyllä auringonpaiste.

Kartanoon pääsi sisään vasta klo 11 maissa, mutta olin paikalla huomattavasti aiemmin, joten ostin lipun myös puutarhaan. Kannatti. En edes ehtinyt/jaksanut koluta koko paikkaa läpi. Ihastelin maisemia, patsaita ja moderniakin taidetta, jota puutarhassa oli. Eksyin labyrinttiin. Tosi juttu. Tai no ehken eksynyt, kun tiesin koko aika, mistä tulin, mutta toista uloskäyntiä en löytänyt niin millään. Oli siis sellainen havupuskalabyrintti, jonka siimeksessä varmaan moni aatelinen on osottanut kevytkenkäisyytensä. Peruukit vinossa ja puuterit paidalla. Niin ainakin kuvittelin!

Itse kartano oli ihan uskomaton sisältä. Eikä vähiten sen takia, että oli ihan tupaten täynnä! Vietin sen verran paljon aikaa puutarhaa tutkiskellessa, että ovet oli jo ehditty aukaista 20 minuuttia aiemmin ja jono oli sen mukainen! Onneks oli etukäteislippu niin polleana kävelin koko jonon ohi (Oikeasti kyllä luikin, ettei kukaan olis ehtinyt vetäsemään hihasta takaisin jonoon).

Jostain olin onnistunut taikomaan ihan käsittämättömän kärsivällisyyden, ja pinna piti vaikka puolisen tuntia piti kulkea jonossa ja kaikkea en sitten pysähtynyt katsomaan. Mutta kaikki olennainen löytyi; oli lyhtypylväs ja Tumnuksen koti, Valkoinen Noita ja Aslan, tietty. Vaikka Aslanin melkein missasin. Onneks oli parissakin paikassa. Marmelaadipalat ja mäyrätkin oli. Mutta tosiaan ilman Narniaakin on kyllä näkemisen arvoinen paikka.

Kun pääsin ulos, bussin tuloon oli vain vartti niin päätin nautiskella auringosta ja suuntasin suoraan bussipysäkille. Siinä sitten vähän harmittelin, että mun kopio Narnian tarinoista on Aberdeenissa. Bussikin jätti tulemasta, tai tuli puolisen tuntia myöhässä. Siinä vaiheessa oli sormenpäät ihan jäässä. Mutta mieli oli taivaissa, koska bussin myöhästymisen takia ehdin käydä hakemassa kahvin ja joulutortun mukaan! Oi, nam, nam!

Bussi suuntasi takaisin Sheffieldiin Bakewellin kautta, mikä oli hauska sattuma sinänsä, että sinne mun piti alunperin mennä, kun oli kuulemma näkemisen arvoinen paikka, mutta sitten kuulin Narniasta. Mutta nyt sain kuitenkin sellaisen pika-sightseeinging ja oli kyllä nätti paikka. Ja pääsin vielä lisää kiertoajelemaan, kun suorin tie Sheffieldiin oli suljettu onnettomuuden takia. Bussimatkustusta koko rahan edestä!

Sunnuntai vierähti opiskellessa, ja eilen olikin sitten jännä päivä. Ensimmäinen konferenssi, jossa mun projekti oli esillä. Juliste vaan, enkä tiedä kiinnittikö kukaan muu siihen edes huomiota, mutta silti!

Kyseessä oli ensimmäinen kansallinen STS-konferenssi, ja järjestettiin täällä meidän nurkissa. Koko tilaisuus kesti n.7 tuntia (oli siis aika pieni), siinä ajassa ehti kuulla aika paljon kaikenlaista. Paljon hyviä ideoita tarttui mukaan (ja näpisti pari keksiäkin evääksi kotimatkalle, tosin löysin ne vasta tänään repun pohjalta!) ja pari esitelmää oli tosi mielenkiintoisia. Oli myös jotenkin helpottavaa nähdä ja kuulla, kuinka kokeneitakin ihmisiä jännitti esitelmöinti ja kuinka huono ulosanti joillakin oli. Ja selkeästi kukaan ei ole kärsinyt samoja äidinkielen tunteja kun mä, koska kaikki luki paperista. Tai ei kaikki. Osa luki iPadeistaan. Tuli kyllä yläasteaikaisista esitelmät saadut kritiikit vahvasti mieleen. Enkä voinut välillä kuin miettiä, että näin jälkikäteen katsottuna ne oli aika kohtuuttomia jos tohtorisihmisetkään ei osaa. ;)

Tänään oltiin taas lakossa ja koitin opiskella kotoota. Eihän siitä mitään taas tullut. Tai siis vaikka luin armottomasti, niin ei se tunnu siltä, että opiskelis kun kissa käy vähän välistä varpaita haistelemassa. Onneks sentään kävin suihkussa puntin jälkeen!

Sattumia ja suunnitelmia

Meillä kävi tänään täällä kämppiskokelas katsastamassa kulmia. Kämppis L siis muuttamassa pois. Koko juttu tuntui joltain kosmiselta vitsiltä sillä;
1) kämppiskokelas oli suomalainen
2) kämppiskokelas on opiskellut Newcastlessa
3) kämppiskokelaan poikaystävä asuu Skotlannissa

Ja tähän tuskin tarvitsee lisätä, että kämppiskokelaalla oli pitkät ruskeat hiukset ja silmälasit. Ja tatuointi.
Eihän siinä sitten tiennyt, että miten päin olis ollut! Teetäkin se joi. Ei kyllä tainnut tehdä E:hen suurtakaan vaikutusta. Oli sen verta hiljainen (suomalainen sanoin minä), mutta onhan tollanen tosi outo sosiaalinen tilanne. Huomisillalla tiedetään tuleeko kokelaasta kämppis, vai löysikö kivemman huoneen/asunnon itselleen.

Opiskelut stressaa.
Kas kummaa. Huomenna pitäis väsätä juliste mun projektista maanantain konferenssia varten. Esseekin pitäis saada valmiiksi. Oon sitä nyt kohta kaksi viikko vääntänyt, mutta ei kun ei. Siis määrällisesti on ok. Laadullisesti. No katsotaan. Kävi myös ilmi, että unohdin mun muistikirjan Aberdeeniin. Sisältää mun tarkkailutehtävän muistiinpanot, jotka tarvitsin perjantaiksi. No, hupsista. Koira söi mun läksyt ja sillä tavalla.

Varasin eilen liput Suomeen. Maaliskuussa. Onhan siihen aikaa, mutta vähän innostuttaa jo. Ruvettiin K kanssa suunnittelemaan meidän kesän reissuakin jo. Pitäähän sellainen olla. Ajateltiin kyllä ihan pysyä Skotlannissa, kun ei kummankaan opiskelut (ja budjetit) ihan hirveesti anna myöden, minkään sen suuremman suhteen. Länsirannikolle olis tarkoitus suunnata. Mutta ehkä sitä voi sitten katsoa sen Suomen reissun jälkeen. Napolissakin kun pitäisi ehkä kiepsahtaa. K menee keräilemään sinne italialaista levää - sai jo rahoituksen - nyt pitää vaan ajankohta lyödä lukkoon, niin yrittänen mennä sinne pitkäksi viikonlopuksi - kunhan on sopivan hintaluokan lippuja tarjolla. Niin ja voi olla, että pääsen Krakovaan konferenssoimaan kesän kynnyksellä.

Tammikuussa olen joka tapauksessa menossa Buxtoniin (Peak Districtissä) johonkin kahden päivän mittaiseen ydinvoimainsinööritapahtumaan. Kontakteja luomaan (ha!). Kunhan muistan huomenna ilmottautua. Mitkään asiat ei pysy päässä enää. Piti hoitaa koko homma jo maanantaina, mutta päässä ei tosissaan pysy yhtään mikään. S:n luonakin on pitänyt käydä jo vaikka ties, kuinka pitkät tovit, mutta ei...

Sen verran sain aikaiseksi tänään, että hankin itselleni lipun kuuntelemaan Holokausti-selviytyjää ens viikolla, vai olikohan sitä seuraavalla. Tulee meidän Students' Unionille kertomaan tarinansa. Kyllä parinvuoden takainen minä olis vihreä kateudesta nyt!

PS. En jaksa uskoa, että yliylihuomisen huomenna on mukamas joulukuu. Pyh! Missä on joulufiilis? Tais Posti varastaa sen iäksi.

Viime viikko, 11 000+ sanaa?

Viime viikko, tai oikeastaan viimeiset 10 päivää, vierähti Aberdeenissä. Aika meni ihan liian nopeaan niin kun aina. Matkustin Aberdeeniin päivää aiemmin kuin K. Oli siis Ranskassa, Roscoffissa, keräilemässä merilevää viitisen päivää. Perjantain vietin kirjastossa tunkemassa ydinvoimajätettä pään täyteen. Lähdin kauppoihin tarpeeksi ajoissa, että ehdin valoisaan aikaan kotiin (Aberdeenissä pimeä tulee paljon aiemmin kun Sheffieldissä). Kävin ostamassa yökkärit ja hyväntuoksuista saippua. Kotona kun oli vaan poikasaippuaa. Hankin myös tarpeet romanttista illallista varten - punaviiniä myöden. No eihän siitä mitään tullut. K meni suoraan lentokentältä hotellille, jossa sen koko suku oli. Ilmoitti asiasta yhdeksän aikaan illalla. Olin taas kypsä ja päätin jäädä kotiin, vaikka    kutsu kyllä kävi. Tungin sitten lisää ydinjätettä aivoelimeen ennen kun kävin nukkumaan. K tuli joskus kolmen aikaan kotiin. Pieni olutpilvi mukana. Tais siinä olla vähän viskiäkin. Hyi!

Lauantaina käytiin päivällä hankkimassa K:n isoisälle, jonka 80-vuotiskekkereitä varten koko suku oli kunnilla, synttärilahja K:n sisarusten kanssa. Loppujen lopuksi, mä olin se, joka valitsi lahjan (villapaita) ja maksoinkin melkein puolet (viskipullo), kun muilla ei ollut henkkareita. Niin, ja niukin naukin ikää. Mun pikkuveli on kyllä henkisesti hirveän suuri verrattuna noihin K:n verrokkeihin. Oli kamalan vaikea olla pyöräyttelemättä silmiä turhautumisen ja ihmetyksen johdosta.

Iltapäivästä käytiin rannalla K:n vanhempien ja Bobin kanssa. Koira, siis Bob, on järkyttävän kokonen, mutta pelkää merta. Aika huvittavaa sinänsä. Toki onhan se myönnettävä, että meri on jonkin verran suurempi kuin koira. Illalla oli sitten vuorossa yllätyssynttäripirskeet hotellilla. Tunnistin suurimman osan ihmisistä. Onhan se vähän niin, että tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana olen enemmän nähnyt tätä klaania kun omaa sukuani. Pääsin höpöttämään Doctor Whosta ja no tietty Suomesta. Ja fudiksesta. Tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Vaikka kyllä sitä teki mieli myös liueta jonnekin varjoihin omiin oloihin vaan. Sen verta ujo. Oli kiva ilta kyllä. Ruoka oli hyvää, ja juomaa riitti. Join pitkästä aikaa gin tonicinkin. Ai, että. Makunystyrät kiitti! (Ja olin ihan varma, että aamulla olis kaamea krapula, kun en oo pitkään aikaan juonut yhtään mitään - ei ollut. Success!) Oltiin kotona joskus kahden jälkeen. Ihan taksilla kuljettiin. Eipä sillä, että en kyllä olis voinut puolen kaupungin halki koroissa kulkeakaan. Ai niin sen verta piti siitä lahjasta vielä sanoa, että oli hitti. Hah! 

Sunnuntai-aamuna löhöttiin melkein puoleen päivään sängyssä kuunnellen (ja hoilotellen) musiikkia Disney leffoista. Käytiin rannalla pelihallissa vähän ja sitten kahvilla kaupungilla ennen kun suunnattiin hotellille, josta K:n vanhemmat kuskas meidät K:n tädille ja sedälle syömään. Koko suku siellä taas. Ja niiden naamoista kyllä näki, että ne oli kyllästyneitä toisiinsa. Hauska juttu sinänsä. Illalla käytiin vielä hotellilla syömässä muiden laskuun. Mikäs siinä.

Viikko meni sitten ihan normaalisti. Minä kirjastossa kirjottamassa, K labrassa tiedemieheilemässä. Paitsi, että tiistaina menin kanssa labraan. Tohtori koulutukseen kuuluu, että tarkkailen jotain tapahtumaa tms ja kirjotan siitä sitten muistiinpanot yms. Tarkkailin siis K:ta kun se eristi (??) DNA:ta (DNA extraction) ja teki jotain muuta. Kummastakaan en tajunnut mitään, mutta tulipahan tuijotettua. Ja vielä pystyi hyvällä omallatunnolla väittämään tehneensä töitä. Olin kyllä ihan puhki, kun oli niin vieras ympäristö. Tiistain vastaisena yönä oli satanut lunta, niin käytiin Newburghissa kävelemässä lounasaikaan. Oli pirun kylmä, mutta kaunista. Aurinkokin kun sattui paistamaan (koko viikon!).  Oltiin molemmat ihan joulu-fiiliksissä lumen takia, niin mentiin Starbucksiin joulukahveille töiden jälkeen. Piparilatte oli OK.

Kinasteltiin aika paljon. Kummankin suruks, mutta juteltiin siitä. Ja rationalisoitiin koko juttu, kunnon tiedemiestyyliin. Kartotettiin syytä ja seuraukset ja tultiin tulokseen, että parempi kinata kun olla hiljaa ja niellä ärtymys. Toki kinattiin tyhmistä asioista vaan, mikä ärsytti vielä enemmän. Kumpaakin. Mutta kun oltiin pidetty tää vakava tieteellinen keskustelu kinastelusta, niin se loppui sitten siihen. Hyvä, hyvä.

Kaiken kaikkiaan oli aika rela viikko. Iltasin tehtiin safkaa ja tuijotettiin telkkaria. Siis DVD:itä. Käytiin kanssa pelaamassa squashia pariin otteeseen. Olin huono häviäjä kuten aina. Onneks K on tottunut. Nykyään taidan itse olla se, jota ärsyttää enemmän. Toisella kerralla squash kerralla olinkin sitten parempi. Ja jotenkin ihmeen kaupalla sain ruhjottua molemmat polveni ja kyynärpääni mustelmille, tein myös puolittaisen spagaatin ja hutkaisin pallon K:n mahaan. Eipä sillä, että se löi mua mailalla rintalastaan. Vahingossa. Tietty. Pelattiin myös lautapelejä pari kertaa, ja melkein olin hyvä häviäjä. Käskin kyllä K:n antaa mun olla marttyyri välillä, muuten mistään ei tule mitään.

Torstaina käytiin leffassa katsomassa Hunger Games. Ennen leffaa vietetiin ikuisuus kaupassa kun en osannut päättää, mitä haluan ja sitten päädyin irtokarkkeihin. Ja vaikka valikoimat on täällä surkeat, niin ikuisuushan siinä valitessa meni, kun piti lukea kaikki tuoteselosteet liivatteen varalta. Oli hyvä leffa! Tai no ok. Liian sokeriset eväät.

Perjantaina sain sitten sen illalliseni, jota olin suunnittelut viikkoa aiemmaksi. Eipä se mitään hehkeetä ollut, mutta kivaa kuitenkin. Kruunattiin tuhottiin hyvä ateria keksiähkyllä ja valmistauduttiin lauantain Doctor Who pläjäykseen katsomalla ensimmäisiä jaksoja vuodelta 1963 ja dokkari sarjan ensivuosista. K nukahti keskenkaiken, mikä oli ihan epäreilua. Ite olin taas niin sokeri ähkyssä, että Nukkumatti ei millään mahtanut tulla.

Lauantaina vietettiin makeeta elämää. Aamu alkoi squashilla (tää oli se mustelma kerta). Sitten oltiin hetki aikuisia siivoten ja tiskaten, ennen kun suunnattiin kaupunkiin hoitamaan aikuisten asioista (käytiin pankissa) ja kahvilla käytiin. Tietty. Oltiin verrattaen kauan kahvilla. Luettiin kirjoja. Oli rentoa ja mukavaa. Illalla suunnattiin intialaiseen illallistamaan. Ei varmaan tarvitse sanoa, että oli hyvää! Syötiin liian nopeasti. Niin kun aina. Joten oli aikaa käydä... kahvilla! Tai oikeastaan hakemassa kahvit leffaan. Union Square oli täynnä kiljuvia teini-ikäisiä Doctor Who faneja. Huh, huh. Jakso oli huippu. Vaikka analysoitiin kyllä kaikki epäkohdat tarkkaan jälkikäteen. Niin kyseessä oli siis tavallinen telkkariohjelma, jonka 50-vuotisjuhlajakso näytettiin leffoissa samaan aikaan kun telkkarissa. Nörtitettiin. Tosin ei meillä ole telkkarilupaakaan, että siinä sitä ollaan...

Eilen suuntasin sitten takaisin Sheffieldiin. Olipahan taas junamatkaa kerrakseen. Missassin kaks junaa ja ties mitä. Olin perillä Sheffieldissä kaks tuntia myöhemmin kun, mitä piti. Ja olisin ollut enemmänkin jos E ei olis tullut hakemaan Doncasterista. Hyvä kämppis! Tänään väänsin sitten 11 tunnin työpäivän kotona kun en jaksanut eilisen reissaamisen ja stressin jälkeen lähteä kampukselle ollenkaan. Ja jotenkin... kyllä toi Aberdeenissä olokin jotenkin erottaa Sheffieldistä. Ei tää tunnu millään tasolla kodilta. Jotenkin oon täällä irtaimistoa, enkä tunne minkäänlaista yhteyttä minnekään. Ehkä se kehittyy siitä ajallaan. En sinällään ole huolissaan. Aberdeenissä käymistä en vaihtais mihinkään. Ruokaa, kahvia ja kultaa.

Lauantai-aamu.

Aamukahvi. Kulhollinen muroja. BBC:n aamushow. Rauha. Ei sen kummempaa. Tällaset rauhalliset aamut tuntuu jotenkin tosi erikoisilta. Luksusta. (Enkä oo vielä edes saavuttanut "ruuhkavuosia".) Viikolla oon lähes joka päivä liikkeellä ennen aamuseitsemää, tai jos koulutus alkaa aikaisin niin viimeistään 8.30, kun en mene puntille. Tosin, yleensä silloinkin oon tehnyt jotain opiskeluun liittyvää.

Vaan ei tänään! Aamupäivästä olen lähdössä Yorkiin päiväksi. Treffataan Wesin kanssa. Edellisestä näkemisestä onkin vierähtänyt 15 kuukautta! Sen kummempia suunnitelmia meillä ei päivän varalle ole. Toivottavasti sää pysyy hyvänä. Ulkona olis kiva olla, kun päivät tulee vietettyä aina sisällä. Tosi kiva ja tervetullut rentoilupäivä. Ens viikolla on taas hirmuinen hoppu. Maanantaina on WRDTC STS-miittinki, tiistaina taas koko päivä koulutusta ja torstaina meidän laitoksen sisäinen STS-kokoontuminen, jossa keskustellaan ainakin datan keräämisestä. Ja haastatteluista. Hah!

Unohdin aiemmin postata tän kuvan. Kotitekoinen pizza, jota koristaa kasvispepperoni. Kaikkea sitä maailmasta löytyykin! Meillä oli keskiviikkona pizza-ilta kämpillä. E emännöi, 166 (= minä ja L) edustettuna täysmiehityksellänaisetuksella, erikoisvieraina E:n heppuli, entinen kämppis ja entisen kämppiksen nykyinen poikaystävä. Oli kiva ilta. Äidin ukilta eteenpäin viestittämät varoitukset itsestään täyttyvistä viinilaseista oli täysin relevantteja. No, siihen asti, että emäntä itse oli mukavassa huppelissa ja päätti kokata lettuja. Koska ei oltu jo tarpeeksi täynnä. Mutta niin kuin sanoin, oli tosi kiva ilta. Poskilihaksia särki.

Tove Janssonin "uusi" kirja tuli täällä kauppoihin torstaina. Kävin hakemassa oman kappaleeni eilen. Onhan se aina kun kotiin tulis kun Janssonin kirjoja lukee, ja samaan aikaan kummallista kun lukee englanninkielisiä kuvauksia Suomesta ja Helsingistä ja sitten yhtäkkiä tajuaakin, että tässä puhutaan nyt Kruununhaan rannasta. Kaikkea sitä!

Lineaarisia regressioita, kvanttifysiikkaa ja transkriptiota.

(Se, jonka mielestä akateeminen kieli on typerää nostakoot käden ylös nyt! Oon tällä viikolla etsiskellyt pariin otteeseen suomenkielisiä tutkimuksia aihealueeseeni liittyen ja toden totta, mun on käännettävä ne englanniksi omassa pienessä päässäni - ei tiettykään koko tekstiä, mutta hauskoja sanoja niin kuin diskursio ja kaikki sen johdannaiset niin kuin diskursiivinen - että ymmärrän, mistä puhutaan...)

Tää viikko on ollut ihan täynnä häppeninkiä. Tiistaina istuin tosiaan läpi kaksituntisen kvanttifysiikan luennon ydinvoimakurssilla, jonka piti käsitellä ihan "perusjuttuja". Paljon ei jäänyt käteen paitsi, että 4 miljardia tonnia maailman uraanivaroista on meressä, ja jotkut (hölmöläiset) on ehdottanut, että sitten kun muut uraanivarat alkaa tyhjentymään seuraavien vuosikymmenien aikana niin olis ihan kohtuullista jotenkin, että merivedestä ruvettais kiskomaan uraania energiantuotantoa varten. En tiedä, ehkä se on vaan mun päässäni, mutta jotenkin tuntuis järkevämmälle ehkä panostaa ennemin vihreeseen energiaan... Mutta tosiaan tän lisäksi opin, että luennoitsija - joka hah, sattumoisin on mun toinen supervisor - on itsekeskeinen sovinisti. Tuskin maltan odottaa tämän herran kanssa työskentelyä! S kyllä sanoi, että on mukava mies. Hmm...

Tiistaina myös suoritin elämäni ensimmäisen haastattelun. Joka oli pienimuotoinen katastrofi siinä mielessä, että luulin olevani menossa haastattelemaan ydinvoimasta kiinnostunutta kolmannen vuoden insinööri-opiskelijaa. Kävi ilmi, että haastattelin kolmannen vuoden insinööri-opiskelijaa, joka väitti, ettei sillä ole mitään mielipiteitä ydinvoimasta. Oli sillä, kun vähän tökki, mutta pieni sellanen voihan hittolainen-hetki siinä oli kun tajusin, että mun kysymykset oli ihan vääriä ton heppulin mielenkiinnonkohteita silmällä pitäen.

Mutta oli kyllä mielenkiintoinen tapaus. Siis voi hertsyykkeli, miten voi maailmankatsomukset ihmisillä olla niin erilaisia. En voi ymmärtää on vaikea käsittää, miten joku voi katsoa maailmaa niin teknisesti ja teknologisen determinismin (= teknologia määrittää ihmisen ja yhteiskunnan kehitystä) kautta ja väittää, että yhteiskunta ei vaikuta teknologiseen kehitykseen mitenkään muuten kuin ottamalla vastaan, mitä teknologia ja innovaatio tarjoaa, ja siten ruokkimalla lisää innovaatioita ja kehitystä.

Lyhykäisyydessään sen, mitä sain tosta haastattelusta irti vois tiivistää näin: tiedemiehet ja insinöörit tietää, mitä ne tekee ja jos ne sanoo, että ydinvoima on turvallista niin se on turvallista, ja ihmiset, jotka väittää toisin on kapuloita kehityksen rattaissa. Niin ja tyhmiä. Huh, huh! Mielenkiintosta tästä tekee se, että C, joka myös haastattelin yhtä opiskelijaa tolta ydinvoimakurssilta, sai ihan samankaltaisen reaktion. Sitä en osannut jotenkin odottaa, koska C:n haastateltava oli tyttö. Tosin tästä voi taas vetää ties mitä johtopäätöksiä siitä, kuinka oon omaksunut patriarkaalisen (hei, ällö akateeminen sana!) yhteiskunnaan määrittelmät ja stereotypiat naisten "pehmeämmistä" asenteista, arvoista tms. Blah, blah. No joo.

Eilen kärsin taas läpi yhden statistiikkaluennon. Kun tietoa ei sisäistä, niin sitä ei sisäistä. Tälläiset yhtälöt:  saa mun aivot huutamaan ja jalat vipattamaan, kun karkuunpääsemisen tarve on kova. Ymmärtämistä eilen ei auttanut ollenkaan se, että luennoitsijalla oli massiivisen vahva espanjalainen aksentti. Totaalinen karisman ja huumorintajun puute vaivas kanssa. SPSS:llä (statistiikka-ohjelma) leikkiminen oli vaihteeks helppoa, kun palattiin (kait) jonkunlaisiin perusasiohin. Tai sitten oikeasti vahingossa opin jotain vääntäessäni graduani toissavuonna. Ainakin oon edellä sosiologikolleegoitani siinä, että tiedän, ettei statistiikkaa kannata edes yrittää ymmärtää. Mekaaninen oppiminen riittää vallan hyvin ja se, että tietää, mitä milläkin testillä testataan, mutta sitä syvemmälle ei kannata mennä. Ellei sitten oo insinööri, mutta mitä insinööri tekis yhteiskuntatieteiden metodiluennolla... no en tiedä.

Tänään päästiin analysoimaan meidän haastattelukokemuksia kvalitatiivisten metodijen koulutuksessa. Oli oikeasti kivaa. Harjoteltiin samalla ryhmähaastatteluja. Oon yllätykseni huomannut, että puhuminen ei sinänsä tuota suurempia ongelmia, siis noin ujouden osalta. Vaikka koko vuosikurssin edessä en kyllä avais suutani, mutta tollasissa pienissä ryhmissä ei oo ongelmia, vaikka kaikki oliskin tuntemattomia. Hip hei. Sitten kun vielä lakkais ujostelemasta ja nöyristelemästä luennoitsijoiden edessä, niin kehitys olis ehkä melkein papukaijamerkin arvoinen.

Vastahan äsken oli maanantai

Ei hirveästi huvittanut herätä tänään. Vaikka menin eilen verrattaen ajoissa nukkumaan. Oon koittanut vähän tsemppailla ton nukkumisen kanssa, kun on ollut vähän retuperällä hirveästi kun hinkuis venyttämään päiviä molemmista päistä. Puntillekaan en päässyt, vaikka kaikki kuteet ja vermeet olin jo illalla pistänyt reppuun. Toivottavasti ei toi urheilumotivaatio nyt lopahda siihen, että meidän remppa on valmis! On suihkua (ja mikä suihku onkin!), on lavuaaria ja vessan ovikin löytyy. Kyllä kelpaa.

Oli muuten pirun kylmä aamulla kun lähdin. Hanskat oli hyvät. Äidin Norjasta tuomat. Paitsi, että peukaloille ne oli mitä armottomimmat, kun peukalonpäät puuttuu. Hyvät, että sain avaimia taskusta kun toimistolle pääsin. Päivä sujahti ihan todella nopeesti, luulen. Suurin osa kulu insinöörikirjaa lueskellessa. Tai ainakin luulen, että se oli insinöörikirja. Insinöörien kirjastosta sen hain, mutta en kyllä muista, että siellä olis ollut kovinkaan monta yhtälöä niin kuin siinä toisessa, jota tuijottelin viime viikolla. Mutta oli kyllä kiva, tää mitä tänään luin. Tosi selkeä ja ei-paatoksellinen. Toisin kun yhteiskuntatieteelliset artikkelit. Tai on nekin selkeitä, ainakin osa, mutta jotkut paasaa niin maan penteleesti siitä ja tästä, tai sitten ovat vaan niin kuivia kun puivat politiikan ja tieteen erimuotoisia ja -näköisiä suhteita tai sitä kuinka tiede ja sen seuraukset on liian suuria nykymuotoisen demokratian käsiteltäviks. Ja sitten kaikilla on kurjaa. Paitsi ehkä suomalaisille, jotka on muutenkin poliittisesti passiivisia. Tosin niillä, siis meillä, on kurjaa ihan noin muuten vaan. 

Yritin myös epätoivon vallassa vääntää kysymyksiä sitä huomista harjotteluhaastattelua varten. No eihän siitä taas mitään tullut. Kerran kun on aivot asettunut raiteilleen niin sitten ajatellaan vaan yhden kaavan mukaan ja kaikki pohdinnat leikkii piirileikkiä, eikä uusille ideoille ole tilaa. Hitto. Ja huomasin myös kysymyksiä pohtiessani, että odotan, että mun haastateltava vastaa tietyllä tapaa. Ei hyvä! Ja ei kun kysymys takaisin verstaalle uudelleen muotoiltavaksi. Niin, että saa nähdä mitä huomisesta tulee. Koko päivän varmaan ihan pissa sukassa, kun haastattelu on vasta klo 18, ydinvoimaluentojen jälkeen. Ehkä sieltä keksis vielä pari hyvää kysymystä. Ehkä.

Mutta oli tänään ihan merkittäväkin päivä. Näin maanantaiksi. Sen lisäksi, että tänään ei oo satanut ollenkaan (siis ei yhtään), kävin hakemassa Central Librarysta kirjastonkortin. Jo vain! Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002 mulla on kirjastokortti, joka ei ole akateeminen ja - tää on se merkittävä seikka - jolta ei löydy yhtään sakkoa! Eri asia tietenkin on, että tuunko ikinä käyttämään sitä. Yritys on kova. Jos sitä viikonloppuna menis vaikka käymään kirjastossa kun sain vihdoin ja viimein luettua loppuun kirjan, joka mulla oli kesken. Vaikka toisaalta tossa hyllyssä kyllä odottelis jo aloiteltu Hemingway...

Kappas, taas sataa!

Tosiaan nyt tuntuu siltä, että se viime sunnuntainen/maanantainen myrsky on saavuttanut Sheffieldin. Tänään. On ihme, ettei sade ole toistaiseksi ainakaan tullut ikkunoista läpi. Nurkissa on vinkunut pitkin iltapäivää ja nyt ties mikä kauhistuttava Siperian syksy tuolla. Ja mä kun niin halusin käydä ostamassa vähän limpparia kun päivälle unohtui.

Tällä viikolla on kyllä tämän huushollin neitejä, ja kissaa, koeteltu oikein urakalla. Kylppäriremppa menossa. Piti loppua eilen. Ja mitä vielä. Pissalla saa käydä lähinnä ilta-aikaan. Se toinen hätä täytyy hoitaa jossain muualla, koska meillä ei ole vessan ovea. Suihkussa käyn punalla. Onkin tullut treenailtua aika ahkerasti tällä viikolla, vaikka se sellasta semi-vastenmielistä hyppimistä ja lattialla räpeltämistä onkin.

Niin ja pyörän ostin tällä viikolla. Olin ihan tavattoman innoissani uudesta hankinnastani. Kunnes lähdin liikenteeseen. Voi pyhä Sylvi. Ymmärrän hyvin perheen hallituksen valitukset Sheffieldin liikennejärjestelyistä ja typeristä teistä, silloin kun joutuivat samoilemaan tuntemattomassa kaupungissa. Suurimmaks osaks pääsen kampuksen reunalle pyöräteitä, onneks. Autotiellä on ihan karsea ajaa. Eikä auta kyllä yhtään, että nää ajaa väärällä puolella tietä. Jalankulkijana ei oo mitään ongelmia enää, mutta kun pitää mennä liikenteen seassa niin oon kyllä vielä kuin kala kosteassa rantahietikossa.

Ja onhan tää ihan kamala kaupunkin pyöräilylle. Pelkkää ylämäkeä ylämäen perään kuorrutettuna parilla odottamattomalla nyppylällä. Saa sotkea ihan tosissaan jos haluaa ylös asti päästä, ja pienimmilläkin vaihteilla on tuskasta ja alamäissä saa toivoa, että jarrut on tarpeeks tehokkaat. Vauhtia ei tarvitse kyllä polkea ollenkaan. Eikä sitä oikeastaan pystykään, isoimmillakin vaihteilla kun sotkee vaan tyhjää. Mutta eteenpäin sano mummo lumessa mäessä!

Pyörän hankinnan ja vessahankaluuksien kannalta mitään sen järeämpää tällä viikolla ei ookkaan tainnut tapahtua. Statistiikka-luento aiheutti järisyttävän päänsäryn, tutkimusmetodiworkshoppi oli pöyristyttävän tylsä, ydinvoimaluento puolestaan ihan jees. Saatoin ehkä ymmärtääkin jotain. Hain kirjastosta kaks ydinvoimalaitos-insinööreily kirjaa. Ainakin toinen niistä oli ihan ymmärrettävää englannin kieltä, no miinus yhtälöt ja kemialliset merkit. Vaikka uraanin ja plutoniumin kyllä tunnistan. Lienee ihan tarpeeksi asiantuntemusta tähän kohtaan. No ehkä thorium olis hyvä tietää kanssa.

Ai, mutta hei. Valehtelin. Keskiviikkona kävin kuuntelemassa Students' Unionilla luennon -aurinkoenergian potentiaalista, väestönkasvuun liittyvistä ongelmista - ruuan ja energian turvaamisesta - 9 miljardille ihmiselle (tää luku saavutetaan noin 30 vuoden päästä ja ajatella, että 7 miljardin ihmisen raja rikkoutu vasta kaks vuotta sitten...) ja kapitalismin täydellisestä kyvyttömyydestä ratkaista mitään näistä ongelmista. Ainakaan tarpeeksi nopeasti. Oli ihan tosi mielenkiintoinen tunti, täytyy sanoa. Luento pohjautu kirjaan Project Sunshine:  How science can use the sun to fuel and feed the world, joka syntyi Steve McKevittin ja Tony Ryanin yhteistyönä. Jälkimmäinen herra on meidän yliopistolla joku tieteiden joku. Tärkeä persoona kuitenkin. Toisaan, sen lisäksi, että koin jonkunlaisen älyllisen orgastisen tilan tota luentoa kuunnellessani, löysin itselleni myös joululahjan. Kunhan joskus saan käytyä hankkimassa kirjan jostain. Waterstonesilla sitä ei ainakaan ollut..

On muuten vähän orpo olo. Olla nyt Sheffieldissä viikonloppuna. Huh, huh...

Vuosisadan myrsky.

Ei olisi täällä ainakaan uskonut. Satoi vaan. Ja tuuli. Mutta ei nyt mun mielestä enempää tai vähempää kun normaalistikaan viime viikkoina. Kuitenkin viisi kuolonurhia ja junaliikenne ihan sekaisin. Dungeness B:ssä Kentissä (ydinvoimareaktori) toimii vara-dieselillä, virrat meni poikki myrskyn takia.  BBC justiin sano, että myrsky ei ollut niin paha kun vuonna 1987. Sitä myrksyä en muista. Sanoivat myös, että on todennäköistä, että etelä-Skandinavia saa pahempaa kyytiä, kun mitä Britanniassa koettiin.

Mutta täällä ei tosiaan mitään.
Maanantai ei ole lähtenyt käyntiin ei sitten ollenkaan. En tiedä johtuuko siitä, että vietin taas eilisen reilaillen Skotlannista, enkä saanut kunnolla nukuttua. Ties mitä. Skotlantiin ei ollut tarkoitus mennä. Niin nyt vaan pääsi käymään (onneks on matala vuokra! muuten tulis tuho näiden junalippujen hintojen kanssa). Perjantai alkoi hienosti. Ensin satoi ja sitten paistoi. Lampsin toimistolle intoa täynnä ja sadetta karkuun. Iltapäivällä kun pakenin kohti Sheffieldin asemaa, niin sää näytti mahtavalle, syysilmoja parhaimmillaan, ja mieli oli ihan pilvissä. Junakin tuli ajoissa. Ja sitten...

Kaikki meni päin Prinkkalaa. Jumiuduttiin jonkun päikallisjunan taakse ja Leedsin (toinen pysäkki pohjoiseen päin) kohdalla olin jo verrattaen varma, että en tulisi ehtimään Edinburghista lähtevään Aberdeenin junaan. Oltiin aikataulusta myöhässä 20 minuuttia, vaihtoaikaa 15. Durhamia lähestyttäessä oltiin saatu aikaa kiinni sen verran, että aloin salaa toivoa, että jos tahti jatkuu samana ehdin juoksujalkaa junasta toiseen. Toivoin liian aikaisin. Pysähdyttiin puoleksi tunniksi Durhamin eteläpuolelle. Raiteilla kun kulki joku reippailija Newcastleen päin. Tuli äidin ja mun Lontoo-Chelmsford junamatka viime vuosituhannelta mieleen. Kun päästiin liikkeelle, niin pysähdyttiin Durhamiin 40 minuutksi. Juna oli ihan tupaten täynnä. Käytävillä ei mahtunut liikkumaan. Ihmiset oli oikein tyytyväisiä. Mun kännykkä näytti täyttä kenttää, mutta tekstiviestit ei lähteneet mihinkään suuntaan. Hermoistun ja suutuin. Kirosin maailmaa. Kyllä siinä vähän itkettikin ja nälkäkin oli! Kun vihdoin päästiin liikkeelle matka eteni normaalisti (hurraati!). Ediburghissa ei tarvinnut odottaa kuin reilu 30 minuuttia seuraavaa junaa. Aberdeeniin saavuin klo 23:45. Matkaan meni vaan 8,5 tuntia. Ja tietenkin olin edelleen kärttyinen ja tottahan toki purin kaiken taas väärään ihmiseen. K parka.

Viikonloppu oli kuitenkin onnistunut. Katsottiin Doctor Whota ja varattiin liput marraskuussa leffateattereissa näytettävään Doctor Whon erikoisjaksoon. Tehtiin loisto-ateria kasvis-haggiksesta, jonka unohdin viime viikolla. Ostettiin K:n perheen koiralle joululahjaksi keksejä (yhdessä vaiheessa luulin, että oltiin vahingossa syöty ne, kun meidän ihmisten keksit oli samankaltaisessa paperipussissa...), pelattiin bilistä, käytiin kirjakaupassa tuijottamassa kirjoja ja paperikaupassa joulukortteja. Käytiin kahvilla (oli muuten oikein makunystyröitä hyväilevä cappucino) ja syötiin puoliksi (mulle siis neljänness) pinaatti-fetapiirakkapala. Ai niin, kirjakaupasta tarttui mukaan Discworld-lautapeli, joka perustuu Terry Pratchettin samannimiseen kirjasarjaan, josta K pitää ja jota oon kieltäytynyt lukemasta, syy toistaiseksi tuntematon. Pelattiin lauantai-iltana monta kierrosta peliä ja ehdittiin katsoa joku hölmö vampyyrileffa, jonka K oli tilannut, koska sivuosassa oli David Tennant. Kävi ilmi, että oltiin molemmat nähty se leffa, vaikka tehokkaasti muisti oli päättänyt olla muistamatta. Ja ihan hyvästä syystä... ainakin mun mielestä! Rannallakin ehdittiin käydä ennen kuin pikavisiitti päättyi. Ja kyllä taas suretti. Mutta ei niin maanvietävästi enää. Lieneekö sitten hyvä vai paha.

Ens viikonloppu sujuukin sitten Sheffieldissä. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun pääsin hotellista pois. Jotain tekemistä pitäis keksiä. Eipä sillä, että eiköhän sunnuntai pyhitetä ihan opiskelulle. Tai lauantai... tai... No niin.

Kaikkea ja ei mitään

Viikko vierähtänyt taas. Huh, huh. Siihen on sisältynyt 11 tuntia tutkijakoulutusta - pilottihaastattelun (läksyjä!) mietintää, yks peruttu ydinvoima luento ja supervisorpalaveri. Niin ja hupipuolella viikonlopulla Aberdeenissa, joka ei lainkaan yllättäen sisälsi pizzaa ja fudista. Paljon fudista.

Lisäksi oon käynyt vakavia keskusteluja Harry Potterista, Game of Thronesista, Hunger Gamesista ja muumeista. Muumeista! Kuulin myös, että mun puheessa on sekä geordie että skottivaikutteita. En usko kumpaakaan. Ai niin. Puntillekin eksyin eilen. Herran isä! Pitää ryhtyä treenaamaan tammikuuta varten. Urheilu on jäänyt ihan kamalan vähälle.

Urheilusta tulikin mieleen, löysin vihdoin pyörän, joka mahtui mun budjettiin ja oli vielä hienonnäköinenkin, siis puhtaasti tyylikäs. No tietenkään sitä ei ole yhdessäkään Sheffieldin pyöräliikkeessä, vaikka toisin mainostettiin. Näinpä näin. Pitää siis alottaa etsintä uudestaan ja tyytyä löntystämään toi 40 minuuttia kampuksen ja kodin välillä tästä eteenkin päin.

Menneen viikon suurin saavutus lienee kuitenkin se, että sain vietyä maidon kahvia varten toimistolle. Jes! Miinuspuolella tosin se, että kahvin kulutus on lisääntynyt maidon myötä. Mutta vaan kupillisen verran. Toistaiseksi ainakin...

Ai niin, ja ihan, että tästä nyt on joku historiallinen merkintä; eilen oli ensimmäinen päivä viikkoon kun ei satanut. Tai siis illalla ei satanut. Se oli jotakin se. Tänäänkään ei satanut. Huomenna sataa. Taas. Hurraati!

Nyt mennään. Ja ihan tosissaan.

Tiistaina istuin elämäni ensimmäisellä insinööriluennolla. Tuntu ihan kuin olis puhjatanut alas siitä samasta jänisken kolosta, mistä Liisa aikoinaan. Ihan eri maailma. Ihan eri kieli. Luulen, että saatoin keskittyä ennemminkin tekemään sosiologisia havaintoja (esim. kuinka mielenkiintosta, että ydinvoiman käsittely aloitetaan onnettomuuksilla) kuin itse aiheeseen. Vaikka yritin kyllä ihan tosissani, ja luulen, että joitain perusasioita saatoin vahingossa oppiakin. Jos ei muuta niin osaan noin suunnilleen piirtää painevesilaitoksen (PWR = Pressurised Water Reactor).

Eilen oli vuorossa ensimmäinen tutkijakoulutussessio. Kaks tuntia statistiikkaa. Statistikkaa. Yh. Ensimmäinen tunti oli massiivista ajanhukkaa. Yhtälöt ja selitykset lenteli ties, missä sfääreissä mun ymmärrykseni yli. Ei mahdu matematiikka näihin aivoihin. Toinen tunti oli sitten aina niin rakkaan SPSS-statistiikkaohjelman kanssa leikittelyä. Siitä oli ehkä vähän enemmän hyötyä, vaikka tulin kyllä siihen tulokseen, että lienee paras koittaa olla ymmärtämättä näitä asioita ja opetella ne vaan mekaanisesti. Niin siistiä kun oliskin brassailla korrelaatioilla, Gaussin käyrillä ja p-arvoilla, niin voi olla että pitäydyn tossa kvalitatiivisessa materiaalissa tästä ikuisuuteen. Oli yliopisto ja ESCR mitä mieltä tahansa.

Tänään olikin sitten vuorossa kvalitatiivisten metodien workshop numero yksi. 7 tuntia luentoja ja ryhmäkeskusteluja. Kun kello läheni puol neljää, niin meikäläisen korvista rupes nousemaan savu ja aivot kilisi ylikuumentumistaan. Ihan kammottavan intensiivinen päivä - antoisa toki, ei voi muuta väittää - mutta intensiivinen. Seitsemän tuntia aktiivista aivotyötä on paljon. Varsinkin kun ottaa huomioon, että mulla on ollut luentoja maksimissaan 12 tuntia/vko koko yliopisto"urani" aikana. Ens viikolla jatkellaan vähän tutkimusperusteilla ja filosofialla, parilla tunnilla ydinvoima-asiaa höystettynä statistiikalla ja kvalitatiivisella tavaralla!

Tän päiväsestä aivoprässistä kiiruhdin pubiin, missä odotti Suomi. Perheen hallitus liiteli ja kaahaili Manchesterin kautta Helsingistä Sheffieldiin tänään. Hölpötystä riitti. Syötävääkin sai. Ja pari kylkiluita musertavaa rutistusta. Huomenna matkataan Aberdeeniin muuttomatkalle. Lauantaina vähän jalkapalloa ja sunnuntaina takaisin rajan tälle puolelle. En malta odottaa, vaikka samalla stressivarvasta pistelee huomisen työpäivän menetyksestä. Tän tutkinnon kanssa, kun ei näköjänsä oteta relaa sitten ollenkaan. Ja ens viikolla odottaa uus miittinki S:n kanssa, ja tuntuu, että mulla ei ole mitään uutta raportoitavaa. Mitä nyt olin yhteydessä mun toiseen supervisoriin, joka ei ole vielä vastannut elektroniseen viestintääni millään tasolla.

Tässä kuva karvakämppiksestä. Ihan vaan sen takia, että nyt tuntuu yhtä säälittävältä (väsyneeltä), kun miltä arvon katti näyttää. Niin ja myös sen takia, että mun kännykkän on pullollaan kissakuvia. Sen siitä saa, kun on koko ikänsä elänyt lemmikittömissä taloissa, pikkuveljiä kun ei lasketa, ja yhtäkkiä sitten jaloissa pyöriikin tollanen ruipelo. Sydänhän siinä sulaa. Ainakin silloin kun talossa on lämmitys päällä. On meinaan syksy ja aina välistä vähän kylmä.

Oli viikonloppu!

Viikonloppu meni Skotlannissa. Hyppäsin junaan torstaina, vaihdoin toiseen Yorkissa ja saavuin Aberdeeniin viis minuuttia etuajassa. Asemalta kahville, kurpitsalatte (joo kuulostaa kamalalle, mutta on tosi hyvää. Vannon, käsi sydämellä!) K:n piikkiin. Loistava alku!

Perjantaina menin kampukselle opiskelemaan - kirjaston kuudenteen, yhteiskuntatieteiden kerrokseen. Ihan kokonainen työpäivä tuli kasaan. En tiedä oliko se kovin tehokasta, mutta tulipahan pakerrettua. Sama muuten junassa opiskelun kanssa. Ja tuntui, että kirjasto oli hiljaisempi kun kaks vuotta sitten. Toisaalta silloin hengailin yleensä kirjallisuuden ja historian kerroksessa, ja kaikkihan sen nyt tietää, että kirjallisuus ja historia kakarat on kaikkein pahimpia häiriköitä, noi kun on kaks turhinta tutkintoa, mitä löytyy.

Mentiin illallistamaan intialaiseen ravintolaan. Oltiin ainoot asiakkaat, koska oltiin kamalan aikasessa (nälkä!) ja jatkuvassa syynissä henkilökunnan taholta. Ruoka oli hyvää, vaikka palvelu oli ... omintakeista. Lauantaina koitettiin löytää herralle pyörää ilman onnea, ja käytiin leffassa katsomassa Sunshine on Leith, "tän vuoden Mamma Mia!" luki jossain. Jos on mahdollisuus käydä katsomassa niin suosittelen. Aika ennalta-arvattava juoni ja sellasta hömpänpömppää, mutta hyvänmielen leffa. Siitäkin huolimatta, että luikin leffasta silmämunat punasina, kun jotkut teemat osu vähän liian kohdalle.

Mitään muuta ei sitten tehtykään, no katsottiin yks Star Wars ja nukuttiin toiseen. Mutta ei tarvinnutkaan. Riitti, että oltiin vaan. Sunnuntaina lähdin iltapäivällä kohti kotia Sheffieldiä. Oli taas niin tunteellista, että. Ei sentään ihan yhtä paha kuin syyskuussa! Saas nähdä, miten sitten ensi viikonloppuna...

Tajusin muuten Aberdeenissä tallustellessa, että en oo siellä pahemmin ikinä otellut valokuvia ja päätin aloittaa. Sain aikaiseksi kaks kuvaa. Noi koivet tuolla ylhäällä. Leffassa jalat penkillä, hyi. Mitään tapoja. Ja sitten tän kuvan tässä. Joltain sivukadulta, jonka nimeä en edes muista. Yritys kymppi.

Sheffieldissä on täysi syksy. Ei inspiroi! Kaatosade ja myrsky. Kumpikaan sinänsä haittais, mutta kun on se 40 minuutin kävelymatka kampukselle. Niin ja kylmä on myös. Piti lähteä tänään toimistoiselta aikaisin kotiin, kun oli niin kylmä, etten pystynyt keskittymään muuhun kun keskikropan järkyttävään tytinään. Toivottavasti huomenna paremmalla onnella! Tää viikko on kamala kiire/stressi-viikko. Tutkijakoulutus alkaa keskiviikkona, huomenna pitäis yrittää löytää ydinvoima-juttuihin ja torstaihin mennessä pitäis saada, jotain mietteitä mun projektista parilla ranskalaisella viivalla S:lle. Mutta ei mulla ole mitään ajatuksia kun oon ihan sekasin kaikkien tuhansien artikkeleiden jälkeen! Ja urheillakin pitäis ehtiä nyt kun en ole enää kipeä.

Nyt mullakin on työpaikka

Tänään sain ihka oman työpisteen. Nyt pitää sitten alkaa todenteolla käymään TOIMISTOLLA. Aika jees ilmapiiri työskennellä, muiden pinkojen kanssa siellä pakertaa Elmfieldin ylimmässä kerroksessa. Pitää myös muistaa ostaa kahvimuki, ja kahvia, että on jotain mitä juoda. Ja voin taas alkaa käyttämään mun lounaslaatikkoa. Elämän suuria hienouksia.

Tänään oli siis tapaaminen S:n kanssa. Käytiin läpi käytännöllisyyksiä niin kuin kurssiasiaa ja koulutustarpeita. Mun ei oo pakko suorittaa yhtään opintopistettä tai mikskä niitä nyt suomeksi kutsutaan, ellen tahdo. Oi, ihanuutta. Vaikka vähän mietin, että pitäis kyllä varmaan, että ei ihan unohdu, miten niitä sanoja parsitaan yhteen akateemisessa kontekstissa. Seuraava tapaaminen kirjattiin kalenteriin, kuten myös STS workshop, johon tulee myös pari kakkosvuoden opiskelijaa. Harjoitellaan haastattelemista. Ai reimua. Kartoitettiin myös vähän, mitä mun kannattais lueskella ja opetella noin materiaalin etsimiseen suhteen.
Kamalasti kaikkea. Puolet jo varmaan unohtunut.

Miittingin jälkeen lampsin yläkertaa vinkumaan työpistettä. No, ei tarvinnut. Valitse sieltä vaan. Kolme vapaata pöytää. No nyt mulla on sitten oma. En sitten kehdannut heti karata, vaan jäin opiskelemaan ja eksyin parin muun tyypin kanssa seminaariin, joka käsitteli ensimmäistä PhD-vuotta. Suoraan sanottuna se oli ajan hukkaa, mutta tunsinpa itteni pseudo-akateemiseksi. Seminaarin jälkeen jäin vielä hetkeksi opiskelemaan, mutta sitten läppärille tuli mitta täyteen, niin lähdettiin kotiin. Ja tässä vaiheessa tajusin, että hittolainen kello on melkein kuusi illalla, enkä ole pistänyt suuhuni muuta kuin kupposen teetä aamupalan jälkeen. Nyt vatsa on ihan rullalla (vaikka sai ruokaa heti kotiin päästyäni) ja osottaa mieltä kuin mikäkin teini.

Maanantai ei mittään.

11h tuntia opiskelua. Löysin pari OK artikkelia ja yhden oikein muikean. Kampukselle en vielä uskaltautunut tämän taudin kanssa. Huomenna yritän. Ehkä. Sain ihan hyvin opiskeltua täälläkin niin en tiedä jaksaako sitä. Laitoksella kun ei kuitenkaan ole työtilaa. Kirjastoon en ole ehkä henkisesti valmis. Toisaalta näiden sairastelupäivien jälkeen olis varmasti ihan hyvä olla vähän ihmisten ilmoilla. Muutakin kun käydä kaupassa (puuroa ja marjoja aamupalaksi huomenna, maha ei malta odottaa!)

Luulen, että talon kissa on akateemikkokissa. Mulla jäi kynät ja muistiinpanot lattialle, ja se hipsi suoraan niiden kimppuun kun tuli visiitille. Haisteli kirjoituksia ja pyöritteli kynää ympäri lattiaa. Selkeetä potentiaalia. Nobelin rauhan palkinto 2016?

Sitä on muutenkin kiva kattella. Kissaa siis. Vaikka se on kamalan ujo, on tosin vähän rohkeampi joka päivä, niin se on kamalan utelias. Jos on vähänkään laatikot auki tai ovet raollaan niin sen on pakko tunkea päänsä jokaiseen mahdolliseen rakoon ja koloseen tai tassu ainakin jos pää ei ihan mahdu.

WRDTC:n STS (Science and Technology Studies) -linjan seuraava miittinki on vähän reilun kuukauden päästä. Mukana myös toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita. Toivottavasti pönötetään Sheffieldissä ennemmin kuin Yorkissa.

Otin eilen ihan hirmuisen läjän kuvia, mutta jostain syystä ne ei halunneet järjestäytyä mun perfektionista mieltä tyydyttävästi eiliseen päivitykseen, niin pistelen niitä tänne hiljalleen.

Yritettiin tänään K:n kanssa miettiä, mitä tehdään viikonloppuna. Pohdittiin läpi kaikkia juttuja, mitä piti tehdä aiemmin, mutta ei saatu tehtiä. Hienoa ideoita kaikki. Päästiinkiin pisteeseen, jossa voi sanoa, että meillä on suunnitelma. Ja se on, ettei tehdä mitään. Paitsi tilataan pizzaa, koska mulla on sähköpostissa piilossa 50% ale-kuponki!

Sheffieldiä sieltä ja täältä

Eilinen meni sairastellessa ja parannellessa. Luin vähän metodologiaan ja yritin tutustua kissan kanssa, mutta enimmäkseen möllötin sängyssä. Illalla nappasin ton ensimmäisen kuvan..

Tänään uskaltauduin kaupungille. Tai no aamulla tuntui siltä, että oli pakko päästä neljän seinän ulkopuolelle. Aloitin aamun kahvilla, parilla keksillä ja kasalla ydinvoimaa Nerossa ja sen jälkeen liikuskelin kaupungilla. Oli kaunis päivä. Asteita +18, ja mä olin pukeutunut Suomen syksyyn. Tuli hiki. Niin ja ulkoilu päättyi juna-asemalle viikonlopun lippuja noutamaan. Aberdeen! Jahu.

Kotiin tullessa pistin vähän purtavaa poskeen ja jatkoin opiskelua, ennen kuin lahjoitin iltani jalkapallolle. Saa nähdä viitsinkö vielä huomenna mennä kampukselle, kun ei räkärättien ja tän yskän kanssa viitsis hirveesti mennä ihmisten ilmoille muita tartuttamaan tai ainakaan häiritsemään. 

Hei, oltaisko taas tapaamisessa!

Jos eilinen päivä oli kamala olotilan kannalta, niin viime yö ja tämä päivä ei olleet paljon parempia. Yöllä olin tyytyväinen, että molemmat kämppikset oli poissa niin ei tullut huono omatunto yskiessä täällä ullakolla.

Aamupäivän pidin toimistoa sängyssä. Ei se kamalan tehokasta ollut, mutta sain sentään luettua yhden metodologia-artikkelin. Iltapäivällä pumppasin paikallista buranaa naamariin ja lähdin vaappumaan kohti kampus pubi University Armsia, jossa meillä oli epävirallinen nuclear network-tapaaminen. Paikalla oli kaks supervisoria, S ja M, jotka haastatteli mua sillon elokuussa, ja kolme opiskelijaa, minä, C ja F.

Oltiin F:n kanssa siellä muita aikasemmin ja vaihettiin kuulumisia, tavattiin ekan kerran Yorkissa keskiviikkona, kun ollaan myös samalla WRDTC linjalla. F kertoi siinä kun höpöteltiin, että se haki tekemään tätä mun projektia. Siitä kait vois vetää sitten sellaisen johtopäätöksen, että se elokuinen haastattelu meni oikeasti hyvin, vaikka en sillon vakuuttunut ollutkaan. Niin siis, kyllähän jo se, että sain tän paikan on osoitus siitä, että jonkin asteisen vaikutuksen onnistuin tekemään silloin, mutta kyllä se vaan on myönnettävä, että tää vähän hivelee omaatuntoa. Ehkä sitä tämän illan voi istua rinta rottingilla täällä omissa oloissaan.

Pubista menin kahville/opiskelemaan, kun ei kotona opiskelu oikein suju. Sain luettua toisen artikkelin, ja löysin aikataulut parille ydinvoima-kurssille, jotka C oli bongannut aiemmin. Niille olis kuulemma ihan hyvä osallistua. Haluaisinkin. Ainoa ongelma tulee ajan kanssa, aika monet luennot on törmäyskurssilla noiden tutkimusmetodikurssien kanssa, mutta ehkä sitä jotenkin pystyy suplimaan näitä.

Ensimmäinen deadlinekin tuli; S:lle pitää toimittaa (huikea) yks powerpoint slide, jolle on listattu mun projektin pääpointit. Ne sitten esitellään oikeille tutkijoille konferenssissa Portugalissa kolmen viikon päästä. Scary much. Ens keskiviikkona on sitten ensimmäinen virallinen tuokio S:n kanssa. Käydään läpi koulutustarpeet, käytännönasioita ja mielenkiintosia pointteja, joita oon jo poiminut lukemistani artikkeleista (niin mistä??! :/).

(PS. Sheffield Utd pelaa tänään kotona. Kuulen yleisön kannatuslaulut ja karjunnat kotiin. K ihmetteli, että mikä ihme siinä on, että tuppaan asumaan fudiskenttien ja stadioneiden lähellä riippumatta siitä, missä maassa tai kaupungissa asun. :))

Tuli saderankka, kahvihetken vei.

Eilisen kaatosateen satoa korjattiin tänään. Nenäliinojen muodossa. Päivä on ollut ihan kamala. Poskiontelot on räjähdyspisteessä, nenä virtaa kun Niagara, silmiä polttaa ja jäseniä pakottaa. Oli määrä mennä Postgrad Societyn kahvitteluhetkeen tänään, mutta olo ei antanut myöden. Kampukselle oli kuitenkin raahauduttava. Viimeinen info-sessio oli tänään. Tällä kertaa tuntui, että siitä oli oikeasti hyötyäkin. Saatiin kurssiaikataulut ja ensimmäiset lukemiset. Olin innoissani kun pikkupossu. Sitten kesken yhdeen kurssiesittelyn alkoi hirveä kohina. Kastuin läpikotaisesti kotimatkalla. Hurraati.

Oonkin sitten viettänyt suurimman osan päivästä sängyssä. Tuijotellen BBC:n ohjelmia netistä. Löysin jonkun tiededokkarisarjan ja yhdessä jaksossa puhuttiin ydinreaktioista ja atomeista. Pitää katsastaa se tarkemmin, jahka jaksan keskittyä paremmin.

Oon muuten huomannut, näitä päivityksiä kirjotellessa, että mun ajattelut on muuttunut. Nykyään käännän englannista suomeen, en suinkaan toisin päin ja välillä on hirveän vaikea löytää sopiva ilmaus. Siis sellainen joka ei ole finglishiä. En väitä, että suomen sanavarasto tms. olis kokenut sen kummempaa inflaatiota, nenä nyt vaan tuppaa juoksemaan ja info-sessiot ottamaan paikkansa.

Akateemikkojen kokoontumisajot

Päivän proggis: tohtorikoulun (White Rose Doctoral Training Centre, tai WRDTC) tervetulotapahtuma Yorkissa. WRDTC on kolmen yliopiston - Leedsin, Sheffieldin ja Yorkin yhteinen ja ESRC:n (Economic and Social Research Council) rahoittama tohtorikoulu yhteiskuntatieteiden opiskelijoille. ESRC myöntää tukea vuosittain 48:lle opiskelijalle, olen yksi näistä. Toki kaikki WRDTC:hen kuuluvat opiskelijat ei oo ESRC:n tukemia.

Kaatosade herätti. Liian aikaisin. Viideltä aamulla. Kesti tovin ennen kun yhdistin kohinan sateeseen, makasin hereillä jonkin aikaa ennen kun tajusin, että ei, E ei ole suihkussa tähän aikaan aamusta vapaapäivänään. Kukapa olis?! Ennen kun nukahdin uudelleen ehdin jo kirota itseäni siitä, että jätin sontsan Aberdeeniin.

Kun sitten lopulta heräsin ja sain aamutoimet tehtyä sade oli lakannut. Onnittelin itseäni siitä, että jätin sontsan Aberdeeniin ja sain käytettyä arvokasta matkalaukkutilaa muihin asioihin. Siinä vaiheessa kun pääsin kampukselle korvista varpaisiin märkänä, mielipiteeni omasta prioritisointikyvystäni oli heittänyt häränpyllyä.

Saavuttiin Yorkiin 10 aikaan aamulla, lähtö Sheffieldistä n. 8.15. Oltiin kaukana keskustasta, mikä oli harmi. York kun ei oo pöllömmän näkönen kaupunki. Päivä alko rekisteröitymisellä ja kahvilla (jes!). Lisäksi meille iskettiin kansiollinen papereita, koskien päivän ohjelmaa, käteen. Bongasin meidän laitokselta ihmisiä ja lyöttäydyttiin yhteen. Hyvää verkostoitumista yliopistojen välillä... mutta tässä vaiheessa harva tuntee kolleegoitaan edes omalta laitokseltaan, että ehkä tää sisäinen verkostoituminen on ihan OK tässä kohden.

Aamupäivä oli täynnä eri puheita luennoitsijoilta, toisen vuoden opiskelijoilta ja eri linjojen koordinaattoreilta. Täytyy sanoa, että ihan hirveästi ei näissä info-pläjäyksissä ollut infoa ja suurimman osan ajasta keskityin pitämään vatsan kurninnan volyymin siedettävällä tasolla. Lounaaksi oli voileipiä ja hedelmiä. Kahvi oli vetistä. Lounaan aikana mun olo ja sitä kautta fiilikset rupes laskemaan, aamun kastumisesta johtuen. Tai niin epäilen. Mutta ei auttanut kun painaa eteenpäin, poiskaan ei ollut pääsyä.

Iltapäivällä kokoonnuttiin sitten omien linjojemme kanssa vaihtamaan ideoita tms. Eli mä siis tönötin ja ahdistuin hiljaisuudesta pienessä huoneessa viiden muun opiskelijan kanssa, joista neljä oli Sheffieldistä (niin se verkostoituminen...?!), kun yks meidän linjan (science and technology studies) koordinattoreista yritti varovasti grillata meistä tietoa ulos. Koordinaattorikin oli muuten Sheffieldistä. Ja oli muuten mun henkilökohtainen ohjaaja. Se oli oikeastaan ihan hyvä, ehdin kahden kesken kysellä ja selkeyttää paria asiaa, joita olin ehtinyt keskenäni pohtia.

Sinänsä päivä ei ollut kovinkaan hedelmällinen, mutta nyt on homma taas vähän paremmin liikkeellä ja sain pari vinkkiä, mistä ja mitä kannattais alkaa lukemaan, kun tosiaan ei oo tän alan taustaa. Perusteet kuntoon!