Nyt mullakin on työpaikka

Tänään sain ihka oman työpisteen. Nyt pitää sitten alkaa todenteolla käymään TOIMISTOLLA. Aika jees ilmapiiri työskennellä, muiden pinkojen kanssa siellä pakertaa Elmfieldin ylimmässä kerroksessa. Pitää myös muistaa ostaa kahvimuki, ja kahvia, että on jotain mitä juoda. Ja voin taas alkaa käyttämään mun lounaslaatikkoa. Elämän suuria hienouksia.

Tänään oli siis tapaaminen S:n kanssa. Käytiin läpi käytännöllisyyksiä niin kuin kurssiasiaa ja koulutustarpeita. Mun ei oo pakko suorittaa yhtään opintopistettä tai mikskä niitä nyt suomeksi kutsutaan, ellen tahdo. Oi, ihanuutta. Vaikka vähän mietin, että pitäis kyllä varmaan, että ei ihan unohdu, miten niitä sanoja parsitaan yhteen akateemisessa kontekstissa. Seuraava tapaaminen kirjattiin kalenteriin, kuten myös STS workshop, johon tulee myös pari kakkosvuoden opiskelijaa. Harjoitellaan haastattelemista. Ai reimua. Kartoitettiin myös vähän, mitä mun kannattais lueskella ja opetella noin materiaalin etsimiseen suhteen.
Kamalasti kaikkea. Puolet jo varmaan unohtunut.

Miittingin jälkeen lampsin yläkertaa vinkumaan työpistettä. No, ei tarvinnut. Valitse sieltä vaan. Kolme vapaata pöytää. No nyt mulla on sitten oma. En sitten kehdannut heti karata, vaan jäin opiskelemaan ja eksyin parin muun tyypin kanssa seminaariin, joka käsitteli ensimmäistä PhD-vuotta. Suoraan sanottuna se oli ajan hukkaa, mutta tunsinpa itteni pseudo-akateemiseksi. Seminaarin jälkeen jäin vielä hetkeksi opiskelemaan, mutta sitten läppärille tuli mitta täyteen, niin lähdettiin kotiin. Ja tässä vaiheessa tajusin, että hittolainen kello on melkein kuusi illalla, enkä ole pistänyt suuhuni muuta kuin kupposen teetä aamupalan jälkeen. Nyt vatsa on ihan rullalla (vaikka sai ruokaa heti kotiin päästyäni) ja osottaa mieltä kuin mikäkin teini.