Paluu todellisuuteen.

Shetlannin lautalta oli suuntana kirjasto. Ja se onkin pysynyt arkipäiväinen keskipisteenä. Hihat sauhuten on saanut näppäimistöä naputtaa. Eletään hektisiä aikoja! Syyskuussa on edessä konfirmaatio eli suullinen hiillostussessio, jossa mm. syynätään ja tökitään mun tutkimussuunnitelmaa ja tutkimuskysymyksiä (näistä mikään ei ole vielä nähnyt päivänvaloa). Kaikenlaista muutakin hauskaa dokumenttia saan tilaisuutta varten raapustaa, kuten yhteenveto relevantista kirjallisuudesta. Uh. Ensimmäiset luonnokset yhteenvedosta ja tutkimussuunnitelmasta sain tiristettyä viimeisen kahden viikon aikana ulos.

Eilen tulleen palautteen uskaltauduin lukemaan tänään. Ei S mulle ovea näyttänyt, mutta enpä nyt ihan rohkaisevia taputuksia selkäänkään saanut. Onpa jotain, mitä työstää! Vaikka onhan tossa nyt muutenkin vähän projektia jos toista... Fukushima-kappaleen luonnos pitäis saada valmiiksi elokuun puoleenväliin mennessä. Analyysi toistaseks tuntuu soljuvan ihan hyvin. En sitten tiedä onko kuitenkaan tarpeeksi syväluotaavaa ja teoreettisesti vakaata. Ainakaan vielä. Niin ja sitten pitäis syyskuun konferenssia varten alkaa sitä höpötystä luonnostelemaan myös...joskus. Ai...stressi, vanha kunnon kamuli! Mutta sentään tännekin tuli kesä ja siirsin henk.koht. toimistoni King's Collegen nurmikolle. Ha! Revi siitä todellisuus!

Niin ja eipä elämä nyt ihan pelkkää akatemiaa ole!
Ollaan ehditty juoksemaan kaiken maailman kulttuuririennoissa. Tärkeimpänä toki Aberdeen v Groningen, Eurooppa Liigaa. Viimeksi tässä kylässä on pelattu kansainvälistä jalkapalloa kaudella 1984. Muuan Alex Fergusonin alaisuudessa. Peli kyllä oli ihan surkea, mutta tulipahan mentyä! Ja sain vielä ottelun kunniaksi Aberdeenin pelipaidan lahjaksi.

Raahasin K:n Aberdeen Art Galleryyn katsomaan Kaffe Fassettin näyttelyn. Totuuden nimissä mulla ei ollut pienintäkään ideaa, minkälaista taidetta oltiin menossa katsomaan. Arvon taiteilijan nimi vaan nyt sattui olemaan kerrassaan mieltäkutkuttava! Osoittautui erilaisiksi ja erinomaisiksi tilkku- ja neulontatöiksi. Mahtui mukaan muutama maalauskin. Gallerian alakerrassa oli ensimmäiseen maailmansotaan liittyvää taidetta. Aikalaista ja sodan myöhemmin inspiroivaa. Sen lisäksi katseltiin läpi paikan vakinäyttely. Löytyi Monet'a ja Toulouse Lautrecia.

Juoksemaankin olen ennättänyt. Tällä viikolla 40km jäi täyttymättä. 300m jäi uupumaan, mutta ehkä se ei haittaa. Perjatai-illalla käytiin K:n labrakamujen ja yhden tyttöystävän, joka sattuu olemaan mun Aberdeenin opintojen aikaisen kämppiksen hyvä kaveri, höntsäilemässä fudista vähän Victoria Parkissa. Eilen ennätettiin polkemaan parisenkymmentä kilometriä, vaikka iso osa päivästä löhöttiinkin vaan eri puistoissa lukemassa kirjoja.

Lerwick

Lerwick on Skotlannin pohjoisin kaupunki. 7500 asukasta. Ja pikaisesti katsottuna melkein kuin Aberdeen pienoiskoossa. Harmaa. Ja tuulinen. Mutta jälkimmäinen lienee itsestäänselvyys. Teidennimiä katsellessa tuntui kummasti kotoisalta, löytyi Kuningas Erikin, Kuningas Haraldin ja Pyhän Olafin teitä. Shetlannin lippu, joka herätti K:ssa kummallisen voimakkaita kielteisiä fiiliksiä, oli sekin aika kotoisan oloinen. Melkeinpä Suomen lippu väärinpäin! Vaikka sininen lienee lipussa liian tumma.

Mutta eipä tämä kaikki nyt mikään yllätys ole. Shetlanti kun oli osa Tanskaa vuoteen 1469, jolloin tanskan prinsessa Margarethe meni naimisiin Skotlannin kuningaspomo James kolmosen kanssa. Tanskan kruunu oli kumminkin sen verra köyhä, että osana myötäjäisiä piti antaa Shetlannin ja Orkneyn saaret. Eikä niitä sitten saatu takaisin kun kruunun talous oli elpynyt. Ei vaikka kuinka yritettiin. Niin ja toki saaret kuuluivat Norjalle ensin. Viikingit asettuivat Shetlantiin 900- ja 1000-luvuilla ja pitivät saaria päämajan ryöväysretkille Skotlantiin.
Historian tunti over.

Ei tehty paljon mitään kun saavuttiin Lerwickiin. Tallusteltiin vähän ympärinsä, muun muassa kauppakatu seitsemän kertaa päästä päähän. Oli verrattaen lyhyt. Käytiin kiinalais-thaimaalaisessa syöttölässä pistämässä kaloreita vyön alle. Hirveitä hurraa-huutoja ei meidän ruoka-annokset makuineen ja kokoineen saaneet aikaan. Appelsiinisorbetti oli ihan hyvä tosin. Mitä nyt tilasin sitruunan. Sorbetti kun sorbetti?

Ruokailun jälkeen käveltiin taas päämäärättömästi. Nähtiin makea purjelaiva. Bongasin hylkeen, mutta salaa toivoin, että se olis ollut delfiini. Hylkeet Aberdeenissä ja ympäröivillä alueilla on aika joka päivänen juttu, mutta delfiineitä oon nähnyt vaan kertaalleen. 2013. Maaliskuisena lauantaiaamuna auringonnousun aikaan, mutta kukas näistä kirjaa pitää? K sai onnistui saamaan myös uuden kisukaverin. Ystävyys tosin kesti alta kaksi minuuttia, ennen kuin terävät hampaat melkein löysivät tiensä K:n kämmeneen.

Reissun vikana päivänä käytiin museossa tutustumassa Shetlannin historiaan. Totesin, että on tainnut nykyiset akateemiset huomionkohteet vaikuttaa mielenkiinnon kohteisiin. Löysin osion jossa kerrottiin Shetlannin geologiasta ja saarien muodostumisesta huomattavasti kiinnostavampana kuin sen varsinaisen kulttuurihistoriallisen osan. Kaikkea sitä.

Yritettiin iltapäivällä käydä kaffella parissakin kivannäköisessä sumppilassa. Ei onnistuttu. Edes pääsemään sisään. Ei riittäneet paikat oman kylän kahvittelijoille saatika sitten paatilliselle matkailijoita. Siinähän sitten painnettiin taas menemään kauppakatua päästä päähän. Taidettiin molemmat tehdä surutyötä loman loppumisen vuoksi. Mutta olikin mahtireissu!

Brae-Lerwick

Matka osottautui helvetilliseksi.
Eikä se edes alunperin kuulunut suunnitelmiin tässä kohden reissua. Tarkoitus oli toka vikana reissupäivänä pyöräillä/lauttailla Yellin saarelle ja katsella maailmaa sieltä. Sääennusteet kuitenkin muuttui sen verran, että viimesestä telttailuyöstä olisi todennäköisesti tullut aika kamalan kostea ja tuulinen. Soiteltiin aamusella Lerwickin hostelleja ja B&B:tä läpi ja löydettiinkin majapaikka.

Aamupalan jälkeen käytiin Mavis Grindissä nappaamassa pakolliset valokuvat. K ei ollut ihan hirveen innokas, muta tuli nyt kuitenkin. Aika uskomaton paikka se mitätön maasuikaile siinä on.

Pohjanmeri

Vasemmalla Atlantti, oikealla Pohjanmeri

Kun pakkailtiin, niin siihen leiripaikalle ilmaantu aksentista päätellen vanhempi sveitsiläinen pariskunta, joka aika hyvin tuijotushiillosti meidät pois paikalta. Nostivat kyllä hattua ja kehuivat hullunrohkeiksi kun näkivät pyörät. Onneks eivät nähneet meidän ilmeitä kun noustiin pyörän selkään. Sattui niin julmetusti!

Ensimmäiset 8 kilometriä Voehen asti matka sujui kivasti. Aurinko paistoi ja oli verrattaen tyyntä. Mutta ai armias kun päästiin tässä kuvassa olevan nyppylän laelle. Tuli lokakuu. Tai ainakin syyskuu. Seuraavat 30 kiolmetriä poljettiin armottomassa tuultunnelissa. Perjantain hiljasista teistä ei ollut tietoakaan. Rekkoja suhasi sinne tänne. Siinä taas heiteltiin allekirjoittanutta pyörineen. Aika toivottomalta tuntui. Eikä auttanut sekään, että K taas paineli menojaan.

Henkinen kypsyys lensi taivaan tuuliin ja päätin, että paras tilanteesa paras menettelytapa oli mököttää. No ei ollut. Eikä se edes toiminut siellä ylhäisessä yksinäisyydessä, jossa poljin. Ja sitten kun K pysähtyi odottamaan, niin mököttäminen osui vaan omaan nilkkaan. Piti olla niin vihainen, ettei voinut edes ottaa välipalaa. Seuraavat viis kilsaa olikin sitten ihan puhdasta tuskaa. Oli kylmä, nälkä ja otti päähän kun piti olla niin tyhmä. Tingwallissa pysähdyttiin sitten katsomaan Shetlannin poneja. Nöyränä pyysin keksin. Sain kolme.

Tauon jälkeen taidettiin taittaa matkaa enemmän jalan kuin pyörän selässä. Nyppylät oli sen verran vaativia, että päätettiin antaa luonnon mahdille myöden. Polvia myöden pientareen heinikossa painettiin menemään. Jälkeennpäin googlattiin huomattavasti polkijaystävällisempi reitti, mutta ei siitä paljon apua ollut siinä kohden enää. EIkä kyllä ihan hirveästi kiinnostanutkaan kun otettiin relaa hotellin sängyllä teen ja pikkuleipien kera!

Brae-North Roe-Hillswick-Brae

Pohjoiseen niin kauas kun tietä riittää! Länteen niin kauas kun jalat kantaa!

Myrskyisen yön jälkeen aamu alkoi ihanassa (tosin vieläkin tuulisessa) säässä. Paistettiin aamupala ulkona. Beans on toast. Sen lisäksi paistettuja tomaatteja mulle, ja paistettuja munia K:lle. Nam! Peput oli hellinä edellisen päivän pyöräilystä, joten matkaan lähdettiin vasta lähempänä puoltapäivää.

Päivän ensimmäisenä etappina oli North Roe, joka tosissaan (ainakin kartan mukaan) oli lähes tulkoon se piste, jonne tie pohjoiseen päättyi. Poljettiin Muckle Roen risteyksen ohi ja huh mitkä maisemat Mavis Grind tarjosikaan! Mavis Grind on kapea maasuikale, jonka toisella puolella lainehtii Atlantin valtameri ja toisella Pohjanmeri. Pysähtyä ei kuitenkaan maltettu. Tuumittiin, ettei enää päästä takaisin pyörän selkään jos hypähdetään niin aikaiseen pois. Seuraavana päivänä palattiin tosin ottamaan muutamat kuvat. Tai muutamat kymmenet.

Suuri osa matkasta jouduttiin taas polkemaan yksikaistaista tietä. Tien penger tuli tutuksi, vaikka vähänhän tuolla oli autoja liikenteessä. Keskeltä-ei-mitään löytyi myös puhelinkoppi. Nauratti. Ja turistutti. Pidettiin pieni kuvaussessio ennen kuin jatkettiin matkaa. Lampaat ei olleet moksiskaan.

Aika aakeeta ja laaketa oli ja tuuli pääsi välillä yllättämään. Tai niin luultiin. Takastulomatka osoitti, kuinka helppoa matkanteko oli ollut North Roehun asti. North Roe itsessään oli sen verran pieni kylä, ettei sieltä löytynyt edes kiskaa. Istuttiin kirkon eteen syömään eväksiä (keksejä ja pretzeleitä, nams!) hetkeksi ennen kun lähdettiin tajuttomassa vastatuulessa sotkemaan ylämäkeen kohti Hillswickia.

Hillswickissä bongattiin ensimmäiset Shetlannin ponit, mutta alamäessä ei ennättänyt nappaamaan kuvia. Muutenkin vessan löytyminen oli prioriteettina. Pysähdyttiin St. Magnus Bay Hotelilla limppareilla ja sipseillä. Oli ehkä maailman parhaat limut ja lastut. Sen verran puhki oli jo siinä reissun vaiheessa. Kilometrejä oli takana noin 50.

Tauon jälkeen mentiin tepastelemaan Hillswickin rannalle. Paikallinen herrashenkilö kritisoi meitä kun lukittiin pyörät aitaan kiinni. "Ei minkäänlaista luottamusta! Ei niitä kukaan varasta!". No, parempi katsoa kuin katua. Ja katsottavaa olikin taas. Mahtava ranta, ja tiedemies innostui levistään. Niitähän sitten tovi tutkittiin.

Leiripaikalle lähtiessä sää teki täyskäännöksen, vaikkei ihan sateeksi asti mennytkään niin syksyiseltä tuntu. K kiihdytti pyöränsä sellaseen vauhtiin, etten nähnyt sitä kuin vasta kilometrin ennen Braeta. En ollut hirveen tyytyväinen. Sai poikaparka kuulla kunniansa. Eipä sillä. Illalliseksi tarjottu intialainen silitti rypyt. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun söin koko annoksen. Päätettiin päivä katsomalla MM-finaali paikallisessa räkälässä. Saksa! Ja silleen.

Aberdeen-Lerwick-Brae-Muckle Roe-Brae

Lauttamatka oli ehkä leppoisin ikinä. Matka alkoi aurinkoisesta, tuulettomasta ja lämpimästä (sortsi-keli!) Aberdeenistä viikko sitten perjantai-illalla. Juhlistettiin K:n sanojen mukaan meidän ensimmäistä aikuislauttamatkaa (Tallinnan reissua ei kuulemma lasketa, koska oli vaan päiväristeily) asiaankuuluvasti aikuisten juomilla. Multa kysyttiin paperit ja salaa olin mielissäni.

Kun lautta lähti kirmattiin kannelle napsimaan valokuvia kuin parhaimmatkin turistit, mutta eipä sitä joka päivä näekään Aberdeenia mereltä (vaikka ei se nyt niin kaksinen ollekaan). Hyttiä meillä ei ollut, mutta varattiin sellaset nojatuolityyppiset makuutuolit tai mikskä niitä kutsuisikaan. Olivat lukkojen takana niin ei tarvinnut rinkkoja raahailla mukana. K painui pehkuihin aikaisin. Lueskelin Tove Janssonia ennen kuin menin ottamaan valokuvia auringonlaskusta, jonka jälkeen K sitten heräsikin.

Nähtiin kuulemma tappajavalaita. Laivalla oikein kuulutettiin, että nyt paarpuurin puolelta voi nähdä valaita. Siellä sitten kylmenevässä kesäillassa tuijotettiin horisonttia kohden. K vannoo nähneensä muutaman. Itse voin sanoa ehkä nähneeni, mutta varmaksi en sitä sano. Ei tällä näöllä kannata vannoa suuntaan tai toiseen.

Unta ei paljoa saatu. Huoneessa jossa nukuttiin oli useampi keski-ikäinen kaljatynnyri, jotka kuorsas useemman desibelin edestä, mutta eniten pisti vihaksi, että siellä oli myös ihmisiä, jotka oli ihan kamalan räkäisiä ja limasia. Oli kiva koko yö kuunnella niiden köhinää ja pohtia, kuinka pitkälle pöpöt ehtii niin pienessä tilassa levitä. Noustiin puoli seiskalta ja mentiin ylihintaiselle ja huonolle aamiaiselle. Sää oli pysynyt erinomaisena ja lähdettiin polkemaan pohjoiseen Braeta kohti noin puoli yhdeksän aikaan aamulla. Edessä n. 40km tuntematonta tietä. Kirjaimellisesti tietä. Lerwickistä Braen mentiin yhtä tietä, A970. Ei tarvinnut paljon osata suunnistaa.

Mäkistä tosin oli. Ensimmäinen nousu oli heti Lerwickin ulkopuolella ja siinä kyllä vähän kyseltiin jo henkistä kanttia. Pari painokelvotonta sanaakin lipsahti, kun rupesi arveluttamaan, että lieneekö koko matka samanlaista jatkuvaa ylös-alas polkemista. Välistä tuulikin nappasi niin, että meinas tyttö pyörineen lentää pöpelikköön, eteenkin alamäissä joissa vauhti kiihtyi sen verran, että melkein kaipasi kyynärpääsuojia. Ihan varoiksi vaan. Kaikesta selvittiin ja ilman haavereita! Mutta ei tosiaan kestänyt kauaa ymmärtää, että kohtalainen juoksukunto ei millään tasolla ole yhtä kuin kohtalainen pyöräilykunto.

Pysähdyttiin kaksi kertaa matkalla Braen. 5 minuuutin hengähdystaukoja. Kerran Tingwallissa tai jossain vähän sen ulkopuolella. En ole ihan varma. Ihan näin arvaus vaan jälkikäteen, ja kerran Voessa, jossa taas sielua ruokittiin mahtavilla maisemilla. Toki parasta paikassa oli se, että oli vain 5 mailia Braesta. K sotki varmaan puolisen mailia edessä lähes koko reissun. Välillä miestä ei näkynyt ollenkaan, mutta pysähteli aina välillä tarkastamaan, että olin vielä hengissä. Maisemat oli aika mahtavia, vaikka paras olikin vielä edessä. Tuli vähän Lappi mieleen, mutta meren rannalla.

Braehen, joka muuten on Shetlannin toisiksi suurin kylä (pieni), saavuttiin vähän ennen puoltapäivää. Pystytettiin teltta Deltingin venekerhon kupeeseen. Jälkikäteen arveltiin, että oli varmaan koko Shetlannin pääsaaren pohjoisosan tuulisin nurkka. Teltan pystytyksen jälkeen käytiin kaupassa, jossa kassatäti loi meihin erittäin epäuskoisen katseen kun sanottiin polkeneemme Lerwickistä asti. Mutta sama reaktio oli Aberdeenin päässä kun juteltiin suunnitelmista K:n labrakamujen kanssa.

Lounaan ja päikkäreiden jälkeen K oli ihan intoa ja energiaa täynnä ja halusi lähteä 20 mailin "pikku"lenkille. Taistelin vastaan, ja sain kun sainkin tahtoni läpi, vaikka silti päädyttiin pyöräilemään noin 20km. Suunnattin Braesta länteen Muckle Roen saarelle, jossa pyöräiltiin rantaa niin pitkään kun tietä riitti ennen kuin käännyttiin takaisin. Tie oli aika epämukava. Yksi kaista kahdensuunnan liikenteelle, ja mäkistä. Sai tosissaan polkea. Mutta oli kyllä sen arvoista.

Löydettiin kämmenen kokoisia simpukoita, ja isoimpia meduusoita, mitä oon kuuna päivänä nähnyt. Päädyttiin lopulta rantaan, joka muistutti ehkä enempi jotain Välimeren ympäristöä, kuin Skotlannin pohjoiskolkkia. Lämpötila ei tosin vastannut sitten Välimeren nurkkia. K päätti koittaa vettä. Siellä se sitten seisoi nilkkoja myöden Atlantin valtameressä ja kiljui mua ottamaan kuvan, koska "muuten tää on ihan turhaa! Tää vesi on niin kylmää! Kyllähän se kuva sitten otettiin. Viisikin.

Muckle Roesta palatessa grillattiin sieniä ja kasvismakkaroita ennen kuin vetäydyttiin yöpuulle. Keitettiin teetä. Yö oli kamala. Tuulta 21mph ja siinä sitten maattiin miettien lähteekö teltta lentoon. Ei lähtenyt. Ja seuraava aamukin alkoi mitä kauneimmassa säässä.

Konferensseja ja kemuja

Kesäkuu mentiin tukka putkella. Kirjaimellisesti. Juoksukilometrejä kertyi mittariin 119, ja sen lisäksi piti vielä juosta kaiken maailman akateemisissa riennoissa. Juhannusta seurannut viikko oli varmaan vuoden intensiivisin; oli kaksi konferenssia, jotka meni päällekäin ja sitten oli kahdet treffit Newcastlessa. Kun perjantai koitti sammahdin heti miten kotiin päästyäni kello yhdeksän.

Konferensseista toinen oli ihan pienimuotoinen; meidän (ensimmäisen vuoden tutkijakoulutettavien järjestämä) konferenssia sosiologisten opintojen opiskelijoille. Pääsin esittelemään työtäni samassa vaiheessa oleville kolleegoille. Hyvin meni. Ja kehujakin tuli. Kummallista. Toinen konferenssi olikin sitten Manchesterissa, useamman päivän juttu, joten tuli matkattua kaupunkejen väliä ihan kiitettävästi.

Kyseessä oli Manchesterin yliopiston ja EU komission sponssaama ydinjätteen loppusijoitus-konferenssi. Oli ruotsalaista ja suomalaista puhujaa. Siellä röyhisteltiin puhujien toimesta rintaa, kuinka pohjoismaat on tässä asiassa edelläkävijöitä, ja Suomi erityisesti tällä hetkellä. Yleisön puolella istuttiin kriittisemmin. Tai no istuin. Siellä oli juliste esiteltävänä. Kainostelin, mutta kävin pitkät keskustelut erään sveitsiläisen harmaahapsisen insinöörin kanssa. Mukava heppuli. Haastava keskustelukumppani. Ja niin ydinvoima-alan insinööri. Oli vaikea ymmärtää, että alan ihmiset ei voi toimia omassa kuplassaan.

Mutta se kuvasti yleistä ajatusmaailmaa siellä. Muutama yhteiskuntatieteilijä esitelmöi, ja ne ammuttiin alas "teidän työllänne ei ole mitään arvoa täällä" ja "ketä te olette meitä arvostelemaan"-tyyppisillä kommenteilla. Kaikkein paras/pahin toteamus oli ehkä kun eräs insinööri halventavasti rinnasti yhteiskuntatieteilijät normaaleihin tiedemiehiin. Koska me ollaa epänormaaleja. Tietenkin. Positiivisena seikkana tosin se, että ainakin osa meidän yliopiston insinööreistä oli ihan puulla päähän lyötyjä tällaisista kommenteista. Sai ihan eri näkökulman näihin meidänkin ihmisiin siis myös. Vaikka sielläkin on ahdasmielisyyttä, niin avarakatseinen laboratorio on verrattuna yleiseen mielipiteeseen. Tai siltä vaikuttaa.

Supervisor S oli mini-tuuba otsassa näiden kommenttien jälkeen. Totesi, että monta vuotta on tehnyt töitä tiedemiehien kanssa eri aloilta, mutta missään ei ihmiset ole olleet yhtä herkkänahkaisia ja tylyjä kun muilla tieteen aloilla. Mutta hengissä selvittiin!

Konferenssien jälkeen otin yhden päivän vapaan ja suuntasin Newcastleen perjantaina, jossa hengasin eka J:n ja sen toisen puoliskon kanssa. Olivat tulleet maisemia katselemaan ja J halusi näyttää, missä kuluti kolme vuotta elämästään. Käytiin BALTICissa katsomassa surkea näyttely, mutta se korjaantui sillä, että ostin uudet korvikset museon kaupasta ja käytiin kaffella. Oli ihan kiva päivä. Ja outoa. Tavata uusi ihminen tollalailla, kun tietää kaikki taustat, mutta ei tiedä kuinka paljon toinen tietää, että tiedän. Joka tapauksessa hyvin meni. Iltapäivän hengasin sitten W:n kanssa, vaikka olinkin aika kehno juttukumppani, kun alko viikko painaa päässä.

Kuluva viikko on onneksi ollut vähän rauhallisempi. Fudista ja juoksua. Toimisto on ollut jotenkin äärimmäisen ahdistava, joten töitä tuli tehtyä ulkona ja sisällä ympäri kaupunkia. Suju verrattaen kiitettävästi. Torstain supervisionissa laadittiin pelisuunnitelma syksyn konfirmaatiota ja Fukushima-projektia varten. Deadlineja on monta ja ne on kovia, mutta onpa konkreettisia välietappeja sitten. Hyvä! Elokuun puoleenväliin saa vetää ihan tositarkoituksella, ja sitten voi hyvillä mielin huilata hetken kun pääministeri tulee katsastamaan Sheffieldin mageat nurkat ja lähitienoot.

K tuli spontaanivisiitille perjantai matkalla Norwhichista Aberdeeniin. Oli puhumassa merilevistä kolmen päivän konferenssissa. Syötiin keksejä ja kotitekoisia burgereita ja ranskiksia. Katsottiin fudista. Käytiin noutamassa mun sininen salama pyörähuollosta ja suunniteltiin Shetlannin lomaa. Viikon päästä ollaan kaukana pohjoisessa telttailemassa ja polkemassa pyörää ristiin rastiin Shetlannin pääsaarella. Lautta lähtee Aberdeenista perjantaina klo 19. Jännitystä!

Eilen illalla kävin juhlistamassa supervisor S puolivuosisatasia, joita juhlittiin Tour de Francen tunnelmissa. Pippalot oli hienot ja kävelymatka täältä Sheffieldin Jakomäestä Kulosaareen oli aika vaikuttava. Kylän pisteet nousi silmissä. Pippalot oli mahtavat, vaikka toinkin yleistä keski-ikää alaspäin roimasti. Pääsin kuitenkin tutustumaan S:n entisiin ja viimeisillä metreillä olevia opiskelijoita, joka oli aika mahtavaa. Pääsin myös hieromaan lähempää tuttavuutta jo ennestään tutuhkojen tovereiden kanssa. Niin ja ruokakin oli erinomaista. Mutta en muuta odottanuktaan. Niin ja synttäri-Fazerin sininen sai erinoimaisen vastaanoton.

Puolen tunnin päästä alkaa olla aika suunneta asemalle ja kohti Aberdeenia. Toivottavasti Tour de France ei ole ruuhkauttanut asemaa ihan täysin. Polkijat kisaavat tänään siis Sheffieldissä. Lähtivät eilen liikenteeseen Leedsistä ja päätyivät Harrogateen. Tänään matka alkoi Yorkista ja päättyy tänne jossain. Eilen kisaa katseltiin keskusta ihan tositarkoituksella isolta screeniltä, kas näin.