Sheffield Diaries goes Juuret

On siitä jo viikko kun Finnair toi Suomeen. Ensimmäinen etappi leipälaatikko ja ruisleipä, sitten hapankorput ja näkkäri. Pyörän kokosin kuin palapelin, ihan omin kätösin. Menin metsään, menin uurnalehtoon, siirsin toimiston takapihan parvekkeelle. Oli lämmin. Vantaanjoki näytteli parastaan. Kauhistelin ruokaostosten hintaa ja istuin saunan hattuhyllyllä Jaffaa siemaillen. Tikkuhiihtänytkin olen kerran. Mahtuipa ensimmäiseen viikkoon uusia mansikoita, vanhoja kavereita ja lounas Ursulassa. Vanhaa joukkueetanikin ehdin etäältä tuijottamaan.

Jäähyväisten aika

Viimeinen työpäivä.
Kaksi haastattelua ja päänsärky.
Viimeinen viikonloppu.
Olen asunut täällä kauemmin yhtäjaksoisesti kuin missään sen jälkeen kun opiskelijaksi ryhdyin.
Olen yrittänyt saada nostalgista roihua aikaan ja miettiä, mitä Sheffield tarkoittaa mulle ja mitä jään kaipaamaan.
Tarkoituksena oli iskeä tähän joku mieletön kuvakollaasi ja hehkuttaa, että näin hauskaa oli! Hurraati!

Eihän se onnistunut alkuunsakaan. Kävin läpi kuvia, joita on koneelle ja kännykkään talletettuna. Mitä löysin: paljon Aberdeenia, paljon Essexin koiraeläimiä.
Löytyi myös Helsinki, Ylläs, Edinburgh, Peterborough, Pariisi, Frankfurt, Krakova, Torun, Gdansk, Ukkohalla, Ranskan maaseutua, York, Newcastle, Southend, Lontoo, Tukholma, Cardiff, Bristol, Newport, Napoli, Pompeiji, Braemar, Newburgh, Plymouth, Pompeiji, Oxford, Buxton, Manchester, Liverpool, Leeds, Glasgow, Shetlanti, Baslow, Bakewell, Castleton.

Mitä siis sanoa Sheffieldistä?
Ehkä, että se on muualla.
Että ehkä Sheffield on vähemmän kaupunki ja enemmän mielentila.
Joku jäytävä ja tikahtumaton kaipuu ja kaiho.
Mahdollisuus seikkailuihin ja maailmankatsomuksen avartamiseen.
Stressi ja ahdistus.
Aina lähtöpiste,
ei ikinä määränpää.

Toisaalta.
En antanut Sheffieldille mahdollisuutta.
Tulin sydän täynnä ikävää ja tuskaa, oli helpompi olla negatiivinen.
Oli helppoa sulkea silmät ja mieli, päättää että toisaalla on paremmin.
Sydän oli toisaalla. Ja koti siellä, missä sydän. Tuli toimisto, työpaikka, laboratorio, luentoja.
Vasta ihan viimeisinä viikkoina raotin silmäni, ehkä avauduin.
Puistot oli vehreämpiä, kadut jännitävimpiä, kun käveltiin käsikkäin katuja ja korpia, mutta kaipaamaan en jää.
Enkä sitten taida yrittääkään.
Ja miksi tarvitsisi?

Mutta.
Ei se niin kamalaakaan ole ollut. Sheffieldin on päästänyt paikkoihin, antanut tavata ihmisiä, oppettanut uutta, pakottanut kohtaamaan pelkoni useampaan otteeseen (ja ei, ei se helpota, mutta pelottaviin tilanteisiin tottuu).
Kolleegaisista ei ole pahaa sanottavaa. Eikä supervisor S:stä.
Ojensi parhaimman ohjenuoran heti kättelyyn. Pisti asiat perspektiiviin. Ehkäpä siksi, mikään ei ole tuntunut ylitsepääsemättömälle. Vaikka välillä stressaankin itseni unettomaksi.
Se mitä me täällä tehdään on tärkeää, mutta kenenkään henki ei riipu siitä.

Totta.
PhD on iso juttu.
Muttei isoin. Ei musta-aukko.
Se haastaa. Avaa ovia.
Mitään muuta se ei tee.
Mitään muuta se ei ole.
Haaste. Mahdollisuus.

Ja tästä, naiset ja herrat, takaisin kokonaisiin lauseisiin ja aasinsiltaa pitkin samoille linjoille Rautavaaraa niin usein lainaavan äitini kanssa; elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.
Paljon on Sheffield ottanut, paljon se on antanut.
Kaipaamaan en jää, mutta kaunaakaan en kanna.

Koska perjantait!

Esitelmä meni hyvin. Eteenkin ottaen huomioon, että editoin, väänsin ja käänsin sitä vielä viis minuuttia ennen puhujan pallille nousua. Supervisor S:ltä tuli hyväksyvä nyökkäys ja eilisessä kahvila-palaverissa varmistus, että tulkitsin nyökkäyksen oikeaksi. Yorkista, jossa olin puhua pälpättämässä, sujasin Lontooseen ja eteenpäin Graysiin melkein tunnin myöhässä - helle oli sulattanut pätkän raiteita (?).
Tämä valtakunta tulee yhtä kehnosti toimeen lumen ja kuumuden kanssa. Australialainen kolleega naureskeli, että mikä helleaalto tää tällanen yhden päivän +36 astetta oikein on, mutta sillä muuten rikottiin Sheffieldin historian lämpöennätys (tämä siis keskiviikkona 1.7. nippelitietoa rakastaville).

Viime perjantai oli sitten vuoden paras päivä. Oli sortsikeli. Käytettiin koirat lenkillä ja lähdettiin kaksin Lontooseen. Lounaaksi chileläistä katuruokaa. Hellittiin mun kiinnostusta latinalaista Amerikkaa kohden, sanottiin. Sieltä Green Parkiin jättikahvilaketjun juomat mukana. Mukana kirjat. K:lle Murakamia ja mulle teos Fidel Castrosta ja Che Guevarasta. Hankittiin kirjat K:n Sheffieldin vierailun aikana - ostin palkinnoksi tohtorin tutkinnosta. Ahmittiin molemmat kirjojamme ja K:n päikkäreiden jälkeen pizzaa. Illalla mentiin noloina katsomaan Carmenia sortsit jalassa. Mutta oli siellä ihmisiä epäedustavimmissakin vermeissä. Esi-viini mulle, esi-olut hälle ja esi-oliivit, ja sitten oopperaa. Tarina ei innostanut, mutta musiikki oli melkein yhtä hienoa, mitä odotettiinkin. Ainoa, että olivat kääntäneet koko teoksen englanniksi. Ilta päättyi ihan mielettömään ukkoseen. Olisin voinut valvoa koko yön ja sitä seurailla.

Jos viime perjantai oli urbaani, niin tällä viikolle vedettiin överisti toiseen suuntaan.
Mentiin Peak Districtille.
Kiivettiin vuori.
Vaikeinta mahdollisinta reittiä:

Neljän tunnin ja 14km marssin jälkeen K vetelee taas päikkäreitä.
Illan ohjelmassa Stephen Kingin Cujo ja vietnamilaista lähiösyömälästä.
Tuskin maltan odottaa.
Koska perjantai!
Ja hauskuus!

Esitelmän teon kuusi vaihetta

1. Stressaannu
Aloitat esitelmän suunnittelun pohdiskelemalla, kuinka syvällisesti vihaat ihmisten edessä puhumista. Muistat stressin hikiset kädet, punertavat posket, kurkkuun takertuvan äänen, kauhun vieraalla kielellä kommunikoimisesta kiinnittäen erityisesti huomiota sanoihin, jotka olet joskus lausunut väärin, vaikkakin ihan vapaa-ajan kontekstissa. Et lue esitelmän ohjeita, ettet stressaannu lisää.

2. Ahdistu
Viikon odottelun jälkeen päätät vihdoin lukea esitelmän ohjeet. Ahdistut esitelmän pidosta; 10 minuuttia. Tiedät, että aika on samalla pitkä että lyhyt. Pitkä sillä koko kymppi on seistävä ihmisten edessä ja aika on riittävän pitkä unohtaaksesi, mitä haluat sanoa - jos tätä edes keksit. Toisaalta aika on liian lyhyt esittääksesi vakuuttavaa argumenttia asiasta, josta sinulla ei ole kuin erittäin rajallista tietoa. Joka tapauksessa tulet siis näyttämään tyhmältä. Havainto ahdistaa.

3. Innostu
Päätät ottaa härkää sarvista. Teet listan dokumenteista ja muusta datasta, joista voi olla hyötyä. Pistät ne tärkeys(tai lyhyys)järjestykseen, jossa aiot ne lukea. Olet varma, että kunhan vain luet ja mietit, asiat selkenevät kyllä! Vamos! Ensimmäinen kymmenen tuntia menee lentäen!

4. Tylsisty
Et saa materiaalista niin paljon irti kuin toivoit ja lukeminen muuttu tylsäksi. Tuijotat tietokoneruutua toivoen, että se puhuisi sinulle viisaita. Tai edes motivoisi. Ei tapahdu. Pidät tauon. Varaat hotellin Cornwallista lomaa varten, johon ei ole varaa. Ei haittaa. Palaat materiaaalin pariin. Ei innosta vieläkään.

5. Hajota ja hallitse
Kirjoitat ensimmäisen version. Se on kamala, mutta ajattelet lähes optimisesti, että siinä on alku. Perut hotellivarauksen, koska ymmärrät, että siihen ei oikeasti ole varaa. Petyt, mutta saat aikaan versiot 1.1 ja 1.2, jotka tuhoat, koska ahdistus ja tyhmyys. Vietät koko launtaipäivän laatien versiota 2. Päivän päätteeksi olet tyytyväinen. Hyvä tästä vielä tulee. Koet hallitsevasi asiasi. Vietät kaksi vapaapäivää, joiden tuloksena olet menettänyt kaiken itseluottamuksesi. Jos mikään hajoaa, se on pääsi.

6. Toivo
Päivä ennen esitelmän pitoa sinulla on kasassa versio 1, muistot muista luonnoksista ja läjä ideoita, joilla on ehkä potentiaalia, mutta joita et saa liitettyä toisiinsa sujuvasti. Aamulla kuntosalilla saat idean, joka päivän mitään ottaa esitelmän muotoa - ei täysin. Hyväksyt kohtalosi ja älykkyytesi rajat. Istut, kirjoitat ja toivot, että jotain vielä syntyy. Tai, että huominen vain kuluisi todella nopeasti.


Mutta viikonloppuna sentään tapahtui tätä!