Jos viime viikko alkoi klo 00:45 naamaan tungetuilla maapähkinävoikkareilla ja epätoivosella viime hetken editoinnilla (joka ei muuten ollut varmaankaan sen arvoista), viikko loppui huikeasti (vaikka ei se välikään ihan huono ollut).
Torstaina karattiin Lontooseen Paronin kanssa Belle and Sebastianin keikalle, jonne impulsiivisesti ja budjetista piittaamatta ostettiin tiketit joskus huhtikuun korvalla. Poliisi sattui olemaan kaupungissa loma/synttärimatkalla puolisoineen niin lounastettiin joukolla. Oli mahtavaa! Ei oltu pitkään aikaan nähty, joten oli paljon puhuttavaa - ja Paronihan näissä kuvioissa on ihan uusi tuttavuus.
Keikka oli vähintään yhtä hyvä. Vedettiin odotellessa naamariin kesän kunniaksi yksi pikku Pimm's, jolla oli suuri hinta. Laskettiin rahojamme kuin aikanaan irtokarkkeja ostaessa. Hieluttiin musiikin tahtiin Chelsean kesäyöhön ja hyräiltiin musiikkia seuraavaan iltaan kun sanoja ei vuosienkaan kuuntelun jälkeen jaksanut muistaa muutamaa riviä lukuunottamatta.
Perjantaina vedettiin sushit naamariin Green Parkin paahteessa ja käytiin Harrod'silla (reput tarkastettiin sisään mennessä) miettimässä, että ilkeiskö sitä ostaa kahvia tai teetä kun tulevat tosi makeissa peltipurkeissa. Ei iljetty, mutta löydettiin vegaaninen suklaakakku. Mutta ei me kyllä sitäkään.
Lauantaina suunnattiin Exeteristä länteen Teignmouthiin paikalliselle folk festivaalille, vähän jotain kansantansseja nähtiinkiin, mutta suurin osa ajasta tuijotettiin merta mansikoiden ja muiden herkkupalojen kera ja nautittiin kesästä niin kun se olis lauantaihin loppunnut. Vaan kun ei loppunut ja saatiin sunnuntaina vaeltaa Cornwallissa toveri T:n ja sen kamun kanssa 27 asteen paahteessa! Mutta piru, jotta oli sen arvosta. Seistiin leipäluukut sepposen selällään maisemien edessä kun ei oltu uskoaksemme, että oltiin vielä Britanniassa.
Elämä on ihmisen parasta aikaa. Ja sitten tulee maanantai. Ja viikon lopulla edessä siintävä deadline. Taas.
