The only way is Essex

Huomenna suuntaan Essexiin. Ylihuomenna kanaalin ali Pariisiin. Voi olla, että blogi hiljenee tammikuuhun asti. Siinä tapauksessa rauhallista joulua kaikille ja entistä nastempaa uutta vuotta! :)

PS. Kuvat tämän viikonlopun touhupäiviltä.

Risukasaankin!

Voi toverit armahat, kyllä se aurinko risukkoonkin paistelee!
Tällä viikolla on ollut monta pikkaraista asiaa, jotka on saanut varpaat ilosta suorastaan rullalle. Ja kuten hyviin akateemisiin tapoihin kuuluu, en pidä teitä jännityksessä vaan kerron heti alkuunsa, mistä on kyse. Tämän jälkeen siirryn aiheiden keskusteluun ja päätän tämän kirjotuksen sanaan hurraati.

Tämän viikon varpaat rullauttaviin iloisiin asioihin kuuluvat:
1) Lumi
2) Vähenevät luukut joulukalenterissa
4) Jalka
5) Juoksija

Kohta yksi:
Alkuviikosta en juurikaan nukkunut. Sade ja tuuli paukkasivat nurkissa. Makasin vällyihin ja useampaan vaatekertaan kietoutuneena kuin ihmisburrito. Vaatteiden vaihtaminen aamuin illoin oli lähes tulkoon tahtojen taisto. Torstaiaamuna vettä tuli kuin aisaa, niinkin paljon, että ensimmäistä kertaa ikinä päätin mennä bussilla. En kuitenkaan ehtinyt bussiin. E kun käytti suihkussa useamman kourallisen minuutteja, enkä päässyt hampaitani kiillottamaan.

Liukastelin töihin. Rännässä. Kirosin itseäni, että olin nukkunut onneni (=lumisateen) ohi. Viime vuonna Sheffieldissä ei tullut kertaakaan lunta. Yhden aikaan iltapäivästä toimiston toisesta nurkasta kuului ihme rytinää ja toveri TC pinkaisi ikkunaan, lähtönopeus varmaankin yhtä huippuluokkaa kun Boltin Usainilla. Siinä se seisoi hetken ja sitten is that... is that... is that... is that real snow!? Kyllä. Ihan oikeaa lunta. Mies näytti kuin pikkupoika karkkikaupassa. Niin kyseessä on siis mies, joka on äärimmäisen aktiivinen Hong Kongin demokratia-liikkeessä, joka kesällä kotiin lähtiessä hyvästeli meidät kaikki, koska koskaan ei voi tietää jos joutuu telkien taakse. Silloin menin ihan hiljaiseksi. Mitä kaikkea sitä ottaakaan itsestäänselvyytenä. Torstaina hymyilin kuin Naantalin aurinko. Mitä kaikkea sitä ottaakaan itsestäänselvyytenä!

Kohta kaksi:
Osaksi tämä on tässä - joulukalenteri, koska halusin vaan pröystäillä sillä. Mun muu-vapaa joulukalenteri! Suklaa maistuu ihan samalta kun jokamiehen joulukalenterissa. Ja aamukaffetkin maistuu kummasti paremmalta pienen suklaapalan kera. Tämä on myöskin tässä, koska tänään alkoi joululoma! Viimeinen työpäivä, ja motivoitti. Teinkin verrattaen pitkän päivän, vaikka suurin osa siitä ei ollutkaan mitään korkealiitoista ajatustoimintaa, mutta tähän pitkään päivään palaan vielä. Saatoin myös ostaa itselleni e-kirjan loman alun kunniaksi, ja muutamat juoksuvermeetkin, mutta ne liittyy kohtaan kolme.

Kohta kolme:
Fysio kello yhdeksän aamulla. Reidessä massiivinen muutos. Fyssari taputteli pieniä käsiään innokkasti yhteen. Sain oikeuden alkaa maltillisesti juosta. Lihasten hallinta lantion seuduilla parantunut myös, näinkin lyhyessä ajassa. Kyllä tällä harjottelulla vielä pop-tähti peppu saadaan aikaan, vaikken sitä tavottelekaan. Olin koko päivän ihan onnessani, sain auringonkin paistamaan. Aivan itse. Ajatuksen voimalla. Kun tultiin viikottaisesta insinööripalaverista toveri C:n kanssa hihkaisin I feel like Wonder Woman, only with weather appropriate clothing!

Tähän C: muljautti ehkä rumimman ja halveksivan katseensa (sillä on kokonaine repertuaari näitä) ja totesi, että siitä vaan ei oo ikinä tuntu siltä ja mökötti loppu kävelymatkan. Siinä kohtaa en voinut kuin salaa pienessä mielessäni tuntea pientä luonteenvastaista ylemmyyttä. Toista ottaa päähän kun kroppa on tullut immuuniksi kofeiinille, on perjantai-krapula, eikä edes tiedä, miltä liikkumisen riemu tuntuu. Auringonpaistekaan ei piristänyt mieltä. Niin ja uudet D-vitamiitkin maistu kuulemma pahalta. Ei mun vaan, ne on persikan makusia ja joka tapauksessa aurinko paistaa ja  I feel like Wonder Woman, only with weather appropriate clothing! Hahaa!

Kohta neljä:
Istuttiin kaksin toveri N:n kanssa toimiston eri puolilla. Ulkona oli pimeetä. Melkein säkki, mutta ei ihan. Sairaalan valot näky kirkkaina. Naputeltiin menemään. Töitä ja muita juttuja. Ehkä tällä kertaa enemmän töitä. Ehkä. Sitten toimiston toiselta puolelta kuului Marika, can I ask you a question? You're a runner right... Juoksija! Yes, indeed I am. Sitten keskusteltiin kipeistä polvista ja selitin miten askeleiden tiheys ja juoksuasento vaikuttaa polvien kipeytymiseen, kun mikäkin asiantuntija siinä. Mutta kyllähän se tuota aiemmin käsittelmääni juoksija-minää hyväili, ai ai.

Kyllä on tää viikko tarjonnut aihetta hymyyn. Huomenna joulujumpperikemut ja sitten kohti etelää, hurraati!

Viikonloppuja ja litterointeja

Länsi-rintamalta ei mitään uutta.

Tai no paljon mitään uutta ainakaan. Perjantaina oli täyskuu ja itsenäisyyspäivä meni Newcastlessa katsellessa potkupalloa ja viikonloppukierroksen ehkä sitten kuitenkin vaan toiseksi suurinta yllätystä kun Newcastlen pojjaat kellistivät suuren ja mahtavan Chelsean. Oli muuten kalsa, vaikka 52 000 kehoa lämmittikin stadionia ihan hyvin. Sain myös toveri W:ltä vähän sontaa niskaan, kun yllättäen? suunnittelen ja haaveilen tulevaisuudesta K:n kanssa. Tiuskahdin siihen, että kyseessä mun elämä, ei hänen. Piste. Loppui se keskustelu lyhyen, mutta onneksi löytyi vaihtoehtoisia aihealueita. Matsin jälkeen käytiin Newcastlen Maximin (kun se nyt on niin kuuma peruna) vastikkeessa juhlajuomilla voiton kunniaksi. Kyllä maistui mulled wine! Oi, oi!

Perjantaina tein ne kaksi haastattelua, jotka mainitsin aiemmin. Taitaa neiti tutkija kaivata vähän harjotusta, mutta kyllä sieltä jotain sai tiristettyä irtiä noin taustatiedon tasolla ainakin. Ja varmaan vähän enemmän kunhan jossain kohden sijoitan aikaa haastattelujen tuijottamiseen analysointiin joskus uuden vuoden tuolla puolen. Tänään oli viimeisen haastattelun vuoro. Sitä pääsee sitten litteroimaan tai purkamaan huomenissa. Suurin pirtein päivä per haastattelu on tullut jälkityötä litteroimisen (on muuten hauska sana - piti googlata, miten transcribe taipuu kotokielellä) merkeissä. Siitäkin huolimatta, että nää oli vähän keskenkasvuisia haastattelu-yrityksiä. Vaan eteenpäin!

Perjantailla odottelee fyssari. Toivon hyviä uutisia toipumisen suhteen, vaikka tuntuukin, että jonkun sortin takapakkia on otettu kun lauantaina jäin stadionin purkautumisruuhkassa itseäni kolme kertaa kookkaamaan "herrasmiehen" jyräämäksi niin, että nytkähti tuolla lantionseuduilla ikävästi. Eilen oli jotain tuntoja, mutta tänään taas normifiiliksissä!

Mutta kaiken kaikkiaan on tällanen kroppa jouluksi kuntoon-viikko. Tänään ennätin lääkäriin. Papa-koeriemua. Kyllä siellä vastaanotolla taas kikatutti vähän tämä maa, kun kaikki pitää selittää, mitä tehdään. Ettei kellään vaan ole mitään sanomista sitten. Makoilin siinä tutkimuspöydällä enkä voinut olla ajattelematta, että tuikkaapa nyt nainen se tikku sisään niin päästään molemmat jatkamaan hommiamme. Ei tässä nyt yksityiskohtaista selostusta sen enempää tarvita. Hop, hop! Eipä sillä mukava hoitaja oli ja tulipahan testattua.

Viikon päästä olen Pariisissa! Siis jos toi tänne ennustettu sää pommi ei pilaa kaikkea! Ainakaan huomista pizzottelua se ei pilaa. Joulukilojen keräys alkakoot kolleegan aviomiehen syntymäpäiväin merkeissä!

Lakisääteinen päivitys

Tänään heitin pitkästä aikaa oman näköiseni työpäivä; pitkäveteisen ja väsyttävän. Yhdeksän tunnin jälkeen pamautin kuulokkeet korville ja nenän kotia kohden. Fiilistelin kylmää ja pimeyttä, kivutonta jalkaa, liikkumisen riemua ja sitä että reilun viikon päästä pääsen heräämään partaveikkoni vierestä. Sitten muistin, että päämajasta tuli viestiä, että blogia ei ole päivitetty aikoihin. Tässä sitä siis ollaan.

Viikonloppuna näkyi pitkästä aikaa aurinko! Kävin lauantaina (joka tosin oli pilvinen) 18 kilometrin kävelyllä, mikä osottautui hyväksi päätökseksi. Sunnuntai ja maantai meni pipareita sun muuta leivoskellessa ja paistellessa. Sunnuntaina pistettiin menemään Suomi-porukalla ja maanantaina muutaman politiikka-kolleegan kanssa. Vegaanipiparit ei ole ainoastaan osa todellisuutta, mutta myös varsin maistuva osa sitä. Tosi juttu. Kahden päivän aikana testasin kahta reseptiä - molemmat toimi! Maanantain sessiossa kaikki pisti menemään vegaani-tyyliin, mikä oli siisti homma! Ja harmi vaan johti myös siihen, että toin paljon enemmän purtavaa mukanain kotiin, kun mitä toivoin. Vaan eipä ole mitään enää jäljellä... hitto. Ja hups!

Maanantaina oli myös fyssari. Reidestä löytyi kaksi lähes tulkoon parantunutta repeämää ja verrattaen paljon nestettä.  Laserilla saatiin nesteitä liikkeelle. Kinesioteippi iskettiin reiteen ja siinä se tekee jotain taikojaan. Kuntoutusliikkeet lihasmuistiin ja lupa "juosta" (jihuu!). Ongelmana ylityöllistetyt reidet, heikko peppu ja kehno lantion hallinta. Siellä ne kieppuu omia aikojaan kun salsa-lanteet. Pian rautaset pakarat ja ehjät reidet. Veronpalautusten kunniaksi ilmottauduin Sibelius-maratonille Hämeenlinnassa. Puolikas aikeissa toki. Varasin itselleni juoksutekniikkasession ja ilmottauduin tammikuussa alkavalla joogan alkeiskurssille. Vastahan tässä kolme vuotta oon ennättänyt joogan yrittämisestä puhua. Ihan innolla ja mielenkiinnolla odottelen joogailua. Musta tulee bretzel!

Huomenna on ohjelmassa kaksi testihaastattelua ja pubeilua insinöörien kanssa. Työt on notkahtanneet askeleen eteenpäin. Vihdoin! Etiikat on taskussa myös. Vihdoin! Lauantaita tässä toki odottelen asteen enemmän kuin huomispäivää. Itsenäisyyspäivä menee vanhoilla kotikulmilla, Newcastle-Chelsea matsia tuijotellessa St James' Parkin hattuhyllyltä.