Pääsumu

Jos kymmenen päivää sitten olin positiivisissa fiiliksissä, tää viikko on ollut ihan toista. Lieneekö lukukauden puoliväli, mikä latistaa osakseen - toimistossa ainakin on kaiken kaikkiaan aika mollivoittoinen tunnelma - vaiko se, että ollaan käyty erä isoja keskusteluja elämästä ja tulevaisuudesta A:n kanssa, jotka vetää emotionaalisen tankin ihan tyhjäksi ja jättää vaan kuihtuneen kuoren jälkeensä.

A tuntuu palautuneen (hetkellisesti, koska sitä se on väitöstä tehdessä) omasta ahdistuksestaan ja puhui viikonloppuna silmät innosta kiiluen, mitä väikkärin jälkeen. Helpotti mieltä ja lievensi huolta. Minun siis. Nyt kun vielä pääsis fyysisistä stressioireista eroon, niin mikäs tässä. Päivät pitenee ja aamut valkenee. Hymyilyttää enemmän kun vaikka viisi viikkoa sitten.

Mutta kyllä en suosittele kenellekään, että parina kirjoittelee väitöstä perättäisinä vuosina. Ei ole helppoa aikuisena elo muutenkaan, saati sitten kun lisätään myllyyn epärealistiset ja semi-sadistiset akateemiset standardit ja oletukset. Kyllä odottelen A:n valmistumista. Siitä kun menee sitten ainakin vuoden verran, että henkisesti palautuu siksi ihmiseksi, joka oikeasti on.

Mutta ensi vuoden vaihteen Kuuban reissun suunnitelmat alkaa selkiytyä, päivät on lyöty lukkoon ja asumukset. Säästettyäkin ollaan saatu kahdessa kuussa melkein £200 enemmän kun pistettiin tavoitteeksi. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

No en kyllä tiedä ketään parempaa kun sä

Viimeisen viikon aikana on tuntunut, että alan saamaan elämästä kiinni. Jotenkin. Sillä lailla, etten ees tajunnut olevani jossain harmaassa kuplassa ennen kun se alkoi tosta ympäriltä suleskella.

Työtaakka on viime lukukaudesta puolittunut ja kokeetkin on historiaa. Ensimmäistä kertaa kesäkuun epäonnistuneen yrityksen jälkeen oon ehtinyt kirjottamaan (enkä kestä kuinka nautin siitä verrattuna luentopreppiin!) ja väkertämään sitä iänikuista postdoc-hakemustakin, joka todennäköisesti lähtee ens viikolla sisäiseen vertaisarviointiin - tai mikä peer review nyt onkaan suomeksi ja kuun lopulla sitten - jos iloisesti käy - rahoittajan suuntaan.

Lisäksi oon pistäny työhakemuksen pariin eri paikkaan, jotka oikeasti kiinnostaa ja kutkuttaa. Juteltiin niistä S:n kanssa ja se oli sitä mieltä, että kumpaankaan  ei todennäköisesti löydy pätevämpää ja parempaa kun mä - että muista sitten olla kova palkkaneuvotteluissa!

En uskalla ajatella niin pitkälle - ja siks en myöskään aio kertoa asiasta nyt tämän enempää - mutta kyllä tuntui hyvältä, kun ihminen, jonka sana joskus tuntuu lailta sanoo noin.

Että elämä!
Ja vaikka joka toinen päivä onkin myrsky, niin sitten on myös tällästä.