Talonvaltias

Kämppis L muutti tänään pois. E on Whitbyssä morjestaans kotiväkeään. Talokin on sen näköinen! En olis uskonut. En oo tiskannut kahteentoista tuntiin! Tuntuu hurjalta. Pyykitkin jätin kuivumaan alakertaan. Rebel, rebel! Tasapainottaakseni tilannetta siivosin huoneeni kun K tulee huomenna! Jihuu. Oon opiskellut tänään vähän. S:n kanssa oli mielenkiintoinen kirjeenvaihto. Kissan kanssa ollaan oltu monta tuntia tuijotuskisaa. Johdan ehkä 6-0. Huomenna opiskelen sitten kunnolla. Kunhan saan tiskattua. Ne kolme lautasta ja kahvikupin, mitkä siellä odotelee.

Ja sitten on joululoma.

Tyhmästä päästä kärsii... vai miten se nyt menikään?

Eilen illalla vietettiin tupakekkereitä. E:n joululahja meille vuokralaisille. Oli kolmen ruokalajin ateria, cocktaileja (vaikka surkeana yskilönä tein kaikkeni, että sain mahdollisimman vähän) ja tietenkin lautapeli. The Best of British. Peli. Vähän niin kun Trivial Pursuit, mutta Britanniasta. Ei sitä tajuakaan kuinka vähän sitä pääsee kulttuuriin sisälle viidessä vuodessa. Kaiken maailman pikkuyksityiskohtia, niinkun kansallislaulun viides sana, kuka niitä nyt tietää? Jos ei siis oo elänyt tällä saarenmurikalla koko ikäänsä. Viides sana on muuten king/queen riippuen siitä kuka on vallassa. Vaikak kyllä vastaan tuli pari sellastakin kysymystä, joihin tiesin vastauksen ja nää natiivit ei.

Kekkereiden jälkeen olin ihan puhki, väsynyt ja luutkin kalisi yhteen. En kuitenkaan saanut unta niin päätin kattoa BBC iPlayerista (vrt. YLE areena) jakson David Attenborough'n dokkarisarjaa Frozen Planet. Ajattelin, että sillä on niin rauhottava ääni, että nukahdan varmasti. Hittoakos! Napajäätiköt sulaa, ja merenpinta nousee ja elämä mullistuu. Huolestuin jääkarhuista ja pingviineistä niin, että vielä puoli yhdeltä aamulla makasin valveilla. Tässä kohden toki myös vaivasi jo kurkkukipu ja kohonnut kuume.

Että niinhän se taas kostautui, omien rajojen testaaminen. Liikaa opiskelua ja varmaan liika urheiluakin. Siis lepoon nähden. 2014 tulee näkemään uudet asetukset tän elämisen suhteen, ettei nyt ihan lopu leikit ennen aikojaan. Tän viikon yritän vielä tsemata, täältä sängyn pohjukoilta. Samapa se kai on mitä sitä lukee, hupikirjaa vai aivoartikkeleita. Aamulla laahustin kyllä toimistolle tulostamaan vähän lukemista juna- ja lentomatkoille... meinas ylämäet viedä neidistä välillä voiton, mutta selviydyin ja löysin vielä pari ihan mainiota artikkelia ja yhden Suomi E:n kautta tipahti vahingossa käsiini yks tosi lupaavalta vaikuttava e-kirja! Harmi, ettei ollut suomeksi (tekijät nimittäin pitävät majaa järvi-Suomessa), olis ollut ihan pikaluettavaa. Vaikka akateemin suomi on kyllä paljon kamalampaa kun akateeminen englanti!

PS. Johan sattui! Netti-HS:ssä oli tänään tällainen artikkeli: Pohjoisen jäämeren jää lisääntyi lähes puolella. Jääkarhuilla on ehkä himpun verran paremmat selviytymismahdollisuudet, kun mitä Attenborough ilmaisi. Vaikkakin tuossa artikkelissa muistutetaankin, että jään lisääntyminen on vaan osa vuotuisaa vaihtelua ja kaiken kaikkiaan trendi on edelleen laskeva.

Joku viikonloppu vai?

Opiskellessahan meni. Viikonloppu. Sellasta pakkopuristusta oli eilen, ettei pahemmasta väliä. Pitää vähän tsemppailla, että voi lomat lomailla hyvillä mielin, vaikka se Buxtonin insinöörikeikka kutkuttelee jo nyt alitajuntaa epämukavasti. Toivottavasti maiseman vaihto saa aikaan edes puolittaisen aivoloman.

Kävin eilen Starbucksissa aamujoulukahvilla opiskelemassa. Hankin myös uudet lakanat. Punaiset. En taas tiedä, missä meni vikaan. Joulu? Joo. Syytän joulua. Punaiset lakanat. Huh, huh. Sain illalla odottamattoman fudiksen katselutoverin. Hetki kuva ottamisen jälkeen, rontti otti ja istui näppäimistön päälle. Lämmitti varmaan peppua. Fudiksen katsominen kyllä vaikeutui.

Tänään oli hyvä päivä.

Kiire päivä. Aamusta kiiruhdin ICoSSiin juliste-workshoppiin. Käytiin siis läpi akateemisten julisteiden ABC:t. Oli tosi hyödyllinen pari tuntinen sessio! Ensinnäkin opin, että se juliste, jonka tein sinne STS-konferenssiin oli melko lailla köyhä. Toisekseen sain hyviä ideoita. Voitto siis! Plussapuolelle laskettakoot se, että samaan workshoppiin oli eksynyt sekä ydinvoima että sosiologia ihmisiä. Oli siis tuttuja naamoja paikalla ja oli kiva pohdiskella juttuja tutussa porukassa. Ehdottomalle miinuspuolelle ei ole muuta sijoitettavaa kun kahvi. Hyi. Tauolla syntyi jonkun sortin konsensus siitä, että maku oli lähempänä moottoriöljyä kuin kahvia.

Workshoppista lompsin N:n kanssa sateessa toimistolle. Olin ajatellut ollan hirveän tehokas, mutta päädyin juoruilemaan taukotilaan. Loppujen lopuksi sain melkein luettua yhden artikkelin toimistolla ollessani, mikä on siis naurettavan huono suoritus. Tulostin kuitenkin neljä, joten ehkä se lasketaan tehokkuudeksi? Puoli neljän maissa kiiruhdin kirjastoon. Aktiviteetti, jota olen jostain syystä ruvennut kammoamaan. Ahdistava ilmapiiri näissä Sheffieldin kirjastoissa. Newcastlen Robinson on yhä mun lemppari, mutta siellä vietinkin uskonnollisesti sen 40-50h/viikko kahden ja puolen vuoden ajan. W veikkas, että joku osa musta on varmaan jäänyt sinne kummittelemaan ja hengailemaan, vaikka Newcastlessa en enää olekaan. Joka tapauksessa, etsin kaiken maailman ydinvoima ja tieteen sosiologia kirjoja. Mukaan tarttui kirja nimeltä Nuclear Fears. Vuodelta 1988. Mahtaa olla kurenttia luettavaa... toisaalta koen kyllä itse olevani kovinkin ajankohtainen. Suurin hämmästys ja innostus oli kuitenkin tossa kuvassa olevan kirjan aikaansannosta (löytyi muuten tsekin kieliopin ja tieteen filosofian välistä, loogisesti). Veikkaan, että ilman tota kirjaa suomi olis varmaan maailma puhutuin ja suosituin kieli. Selailin sitä hetkisen. Oli sen verta kuivaa luettavaa, että sitä vois käyttää tulvaesteenä. Huh, huh.

Kauaa en ehtinyt kirjaa kuitenkaan ihastelemaan, koska piti jo kiiruhtaa seuraavaan paikkaan. Olin nimittäin menossa Students' Unionille kuuntelemaan Zigi Shipperiä. Holokausti-selviytyjää, joka kertoi kokemuksistaan.

Niin makaaberilta kun se kuulostaakin, niin jonkin sortin haave/toive/unelma tuli siis toteutettua tänään. Zigi on/oli(?) Puolan juutalaisia, Łódźista. Vanki nro 84 333 Auschwitzissa. Oli vaikuttava tarina. Vaikka on kyllä myönnettävä, että aluksi mua vaivas pieni kyynisyys. Kandintyön peruja vielä. Muistan silloin valitelleeni KL:lle, silloiselle tutorilleni, että sitä turtuu ihmisten tuskaan ja kamaliin kokemuksiin, kun lukee kymmeniä päiväkirjoja ja muistelmia peräjälkeen. 

Mutta valehtelisin jos tässä nyt tosissani väittäisin, ettei silmäkulmat kostuneet kun kuuntelin kokemuksia ghetosta ja erinäisiltä keskitysleireiltä. Zigi oli kolmessa eri leirissä. En ikävä kyllä jaksa muistaa, missä kahdessa Auschwitzin jälkeen. Oli vaikuttava kokemus. Erilainen tietenkin, kuin itse Auschwitz-Birkenaussa ja Anne Frank Hausissa käynti, mutta ihan yhtä liikuttava. Reilun tunnin verran saatiin kuunnella Zigin puheita, ennen kuin oli kysymysten vuoro. Kaiken kaikkiaan koko juttu kesti n. 1,5h. Kauemminkin olis jaksanut kuunnella. Ja paljon syvemmin ja paljon enemmän olisin halunnut kuulla. Eihän tunnissa ehdi kuin raapaista pintaa 6 vuoden kokemuksista. Mieli jäi myllertämään täydellisesti tunneiksi. Niinpä sen kai kuuluukin.

Kyllä siinä jossain kohden iski myös sellainen pieni katumispiikki, että miksi lopetin näiden asioiden opiskelun. Jälleen ehkä makaaberia, mutta jollain tasolla historia - ja eteenkin tämän päivän aihe - oli jonkunsortin intohimo. Mielenkiinnon kohde. Suuri. Ydinvoimajutut koen tärkeiksi ja sen tähden niitä on kiva opiskella, mutta historia on tunteiden paloa. Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Olen valintani tehnyt. Ja historiaa voi vielä harrastaa, vaikkei siitä ammattia tulekaan.

Junamatkailun tohtorinna

Viikonloppu meni taas Aberdeenissä. Itsenäisyyspäivän vietin junassa, päänsäryn ja akateemisen lukemiston kera. Sentään paistoi aurinko! Olin ihan shokissa, kun Aberdeenissa oli lunta massa kun saavuin sinne. Siis pientä taivashilsettä katukivetysten väleissä, ei mitään Suomen mittapuun kinoksia. Oli kuulemma myrskyn peruja. Viime torstaisen siis, joka ravisteli koillis-Englantia erityisesti, mutta kyllä muuallakin sai hatustaan pitää kiinni. Ihan tosissaan.

Täälläkin tuulta oli 70mph. Puuskissa. Siihen päälle kaatosade. Pelastin erään vanhemman herrasmiehen myrskystä kun olin menossa luennolle. Tai no en pelastanut. Pyh, tollasille kommenteille. Harjoitin sitä kuuluisaa lähimmäisen rakkautta. Tuuli niin kovaa, ettei mies uskaltanut kun nojata kävelykeppiinsä polvet kenossa. Siellä sateen keskellä yksin ja ihmiset vaan paineli ohi. Minäkin. Mutta sitten palasin ja käveltiin yhdessä bussipysäkille. Kovasti oli kiitollinen herra sen jälkeen. Mua vaan hävetti, että olin ensin kävellyt pois. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin?

Tuli muuten täälläkin lunta. 5 minuuttia. Että eiköhän se talvi sitten ollut siinä. Mutta takaisin Aberdeeniin. Vaikka eipä paljon taaskaan tehty. No ihan tarpeeksi. Lauantaina squashattiin ja käytiin pubissa katsomassa Man Utd v Newcastle. Kukapa olis etukäteen uskonut, että mä olin se joka oli pelin jälkeen tyytyväisempi. Mutta ei sitä nyt hirveästi voinut ilakoida, kun toinen oli tatti otsassa.

Ei mennyt kauaakaan, että molemmilla oli tatit otsassa. Mentiin Union Squarelle pyörimään. Järkyttävä määrä ihmisiä, siis ahdistukseen asti! Oltiin sen verran, että sain hankittua lämpimämmät lapaset. Ja K kävi salaa ostamassa mulle pikkujoululahjaksi termosmukin. Sellasen, missä on pöllöjä. Se siis luulee, että kävi salaa ostamassa sen sillä välin kun kattelin lapasia. Sattui nyt vaan niin, että pysähdyin liian aikaisin katselemaan niitä lapasia. Mutta eihän mulla ollut sydäntä sanoa, että tiesin tasan tarkkaan, mitä tapahtu kun K sitten sunnuntaina ylpeänä selitti kuinka oli onnistunut hankkimaan ja salakuljettamaan lahjan kaupungista kotiin, enkä ollut aavistanut mitään! Toisaalta, mikspä olisin siihen mitään sanonutkaan. Kultainen ele.

Käytiin myös leffassa. Käytiin katsomassa se Disneyn uusin, Frozen. Oli tosi kiva! Olin ihan innoissani sen jäljiltä. Oli ihan lauluja ja kaikkea, niin kun vanhan kunnon Disney leffoissa kuuluukin olla. Hyvän tuulen leffa.

Sunnuntai oli tapahtumaton. Löhöttiin vaan. Mutta niin oltiin suunniteltukin. Ollaan molemmat ihan puhki. K huhkii pää punaisena jotain deadlinea kohti. Jotain tuloksia pitäis kai Koreaan lähettää ennemmin kun myöhemmin. Ja mä nyt muuten vaan teen liikaa hommia, ja nukun liian vähän. Mutta onneks on viikonloput. Maanantai meni junassa. Luin (hupi)kirjani loppuun. Ennen Edinburghia tosin. Mikä teki matkasta tosi tuskaisen ja pitkän. Edinburgh kun ei ole edes reissun puolivälissä.

Tänään oli paluu arkeen. Toimisto tosin olin melkein tyhjänä koko päivän. Huomenna vikat statistiikat (jiiihuu!!), perjantaina etiikka ja supervisor miittinki. Ja siinä se sitten olikin. Syksy. Tai onhan siinä vielä viikko, mutta saa lueskella, mitä haluaa. Mukavaa vaihtelua. Toivon tosin saavani luettua nää Chernobyl-jutut, mitä nyt luen pois alta tän viikon aikana. Vois vaikka sitten siirtyä ydinohjuksiin. Hip hei.

Näin tällä hetkellä näen Englannin ja Skotlannin. Ei ehkä oo vaikea arvata kumpi on kumpi... :)

96!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Joulua odotellessa

Motivaatio on ihan hukassa. Väsymys huipussaan. Tai jonkunlainen henkinen lurpsahdus kuitenkin. Mutta kyllä tää tästä! Lasten sairaalakin on ihan joulufiiliksissä! Ja suuren suurena ihmeenä, kissa kiehnäs mun sääriä vasten tänään kun tein aamupalaa itselleni. Fyysinen kontakti! Alkaa herra ehkä päästä peloistaan eroon. Edes vähän. Ei sitä vieläkään paijailla saa. Huomenna viimeinen metodikoulutussessio. Jahuu! Ens viikolla alkaa sitten tutkimusetiikka. Hip hei.

Seikkailu

Viime lauantaina päätin, että nyt on aika päästää aivot vähän vapaalle ja lähteä maaseudulle. Ja niinpä otin ja lähdin. Hyppäsin bussiin numero 218 ja suuntasin kohti Baslow'ta. Oli muuten suulas kuski. Vaihtoi jokaisen matkustajan kanssa sanan jos toisenkin sillä tuloksella, että bussi lähti matkaan 10 minuuttia myöhässä! Mutta eipä tuo mitään haitannut.

Baslow'hun matka kesti puolisen tuntia. Ehkä reilut. Maisemat oli aika mahtavat! Baslow sijaitsee Peak Districtissä ja mäkiä riitti! Välistä en voinut olla ajattelmatta äitiä paniikin vallassa kun tiet mutkittelee ihan jyrkänteen reunalla ja vauhtia on se käsittämätön 50 mailia tunnissa. Mutta tosiaan, Baslow'ssa jäin bussista. Kylästä löytyi kahvila, hotelli ja vanhan ajan karkkikauppa. Oli kaikki herkut korkeissa lasipurkeissa. Taloja tosiaan ei ollut kuin pari hassua, mutta silti kesti hetken löytää polku, jota pitkin oli määrä suunnata Chatsworth Houselle. Vai Housiin. Varmaan -lle, onhan kyseessä kartano. Chatsworth House on toiminut mm. viimeisimmän Ylpeys ja ennakkoluulo-leffan kulissina. Oli siis Jane Austenin ystävän syytä piipahtaa paikalla! Vaikka varsinainen syy, miksi päädyin tähän paikkaan oli C.S. Lewisin Narnia, joka oli rakennettu kartanon alimpiin kerroksiin.

Baslow'sta Chatsworth Houselle on internetin mukaan n. 2km kävelymatka. Tuntui paljon lyhyemmälle. Johtui ehkä siitä, että ukkini lapsenlapsena olin kamera naamaalle liimattuna suurimman osan ajasta. Oli ihan käsittämättömät maisemat. Justiin sellainen kunnon englantilainen maaseutu, mitä telkkarissa näkee. Oli lampaita, oli kukkuloita ja paksurunkoisia puita. Kauriitakin näin, kokonaisen lauman! Mutta parasta oli kyllä auringonpaiste.

Kartanoon pääsi sisään vasta klo 11 maissa, mutta olin paikalla huomattavasti aiemmin, joten ostin lipun myös puutarhaan. Kannatti. En edes ehtinyt/jaksanut koluta koko paikkaa läpi. Ihastelin maisemia, patsaita ja moderniakin taidetta, jota puutarhassa oli. Eksyin labyrinttiin. Tosi juttu. Tai no ehken eksynyt, kun tiesin koko aika, mistä tulin, mutta toista uloskäyntiä en löytänyt niin millään. Oli siis sellainen havupuskalabyrintti, jonka siimeksessä varmaan moni aatelinen on osottanut kevytkenkäisyytensä. Peruukit vinossa ja puuterit paidalla. Niin ainakin kuvittelin!

Itse kartano oli ihan uskomaton sisältä. Eikä vähiten sen takia, että oli ihan tupaten täynnä! Vietin sen verran paljon aikaa puutarhaa tutkiskellessa, että ovet oli jo ehditty aukaista 20 minuuttia aiemmin ja jono oli sen mukainen! Onneks oli etukäteislippu niin polleana kävelin koko jonon ohi (Oikeasti kyllä luikin, ettei kukaan olis ehtinyt vetäsemään hihasta takaisin jonoon).

Jostain olin onnistunut taikomaan ihan käsittämättömän kärsivällisyyden, ja pinna piti vaikka puolisen tuntia piti kulkea jonossa ja kaikkea en sitten pysähtynyt katsomaan. Mutta kaikki olennainen löytyi; oli lyhtypylväs ja Tumnuksen koti, Valkoinen Noita ja Aslan, tietty. Vaikka Aslanin melkein missasin. Onneks oli parissakin paikassa. Marmelaadipalat ja mäyrätkin oli. Mutta tosiaan ilman Narniaakin on kyllä näkemisen arvoinen paikka.

Kun pääsin ulos, bussin tuloon oli vain vartti niin päätin nautiskella auringosta ja suuntasin suoraan bussipysäkille. Siinä sitten vähän harmittelin, että mun kopio Narnian tarinoista on Aberdeenissa. Bussikin jätti tulemasta, tai tuli puolisen tuntia myöhässä. Siinä vaiheessa oli sormenpäät ihan jäässä. Mutta mieli oli taivaissa, koska bussin myöhästymisen takia ehdin käydä hakemassa kahvin ja joulutortun mukaan! Oi, nam, nam!

Bussi suuntasi takaisin Sheffieldiin Bakewellin kautta, mikä oli hauska sattuma sinänsä, että sinne mun piti alunperin mennä, kun oli kuulemma näkemisen arvoinen paikka, mutta sitten kuulin Narniasta. Mutta nyt sain kuitenkin sellaisen pika-sightseeinging ja oli kyllä nätti paikka. Ja pääsin vielä lisää kiertoajelemaan, kun suorin tie Sheffieldiin oli suljettu onnettomuuden takia. Bussimatkustusta koko rahan edestä!

Sunnuntai vierähti opiskellessa, ja eilen olikin sitten jännä päivä. Ensimmäinen konferenssi, jossa mun projekti oli esillä. Juliste vaan, enkä tiedä kiinnittikö kukaan muu siihen edes huomiota, mutta silti!

Kyseessä oli ensimmäinen kansallinen STS-konferenssi, ja järjestettiin täällä meidän nurkissa. Koko tilaisuus kesti n.7 tuntia (oli siis aika pieni), siinä ajassa ehti kuulla aika paljon kaikenlaista. Paljon hyviä ideoita tarttui mukaan (ja näpisti pari keksiäkin evääksi kotimatkalle, tosin löysin ne vasta tänään repun pohjalta!) ja pari esitelmää oli tosi mielenkiintoisia. Oli myös jotenkin helpottavaa nähdä ja kuulla, kuinka kokeneitakin ihmisiä jännitti esitelmöinti ja kuinka huono ulosanti joillakin oli. Ja selkeästi kukaan ei ole kärsinyt samoja äidinkielen tunteja kun mä, koska kaikki luki paperista. Tai ei kaikki. Osa luki iPadeistaan. Tuli kyllä yläasteaikaisista esitelmät saadut kritiikit vahvasti mieleen. Enkä voinut välillä kuin miettiä, että näin jälkikäteen katsottuna ne oli aika kohtuuttomia jos tohtorisihmisetkään ei osaa. ;)

Tänään oltiin taas lakossa ja koitin opiskella kotoota. Eihän siitä mitään taas tullut. Tai siis vaikka luin armottomasti, niin ei se tunnu siltä, että opiskelis kun kissa käy vähän välistä varpaita haistelemassa. Onneks sentään kävin suihkussa puntin jälkeen!