8399

Parta sai illansuussa Kaliforniasta sähköpostin, jossa seisoi "nähdään tammikuussa".
Todellisuus iski kovaa kuin Thorin vasara ukkosta.
Se on siis ihan oikeasti, oikeasti menossa. Mut...miten?

Jos olin edellisten uutisten vuoristoradasta hypännyt jo pois, niin nyt kyllä päästiin varsinaiseen kieputtimeen. En (taaskaan) tiennyt itkeäkö vai nauraako. Olenhan kuitenkin onnellinen toisen puolesta. Päätin itkeä. Ja sitten hurjistuin! Söin neljä keksiä ja kulhollisen muroja sängyssä. Ihan oli maito piripintaan. Luin kirjaakin yhteentoista, enkä edes pessyt hampaita! Siitäs saat universumi! Menet ja teet asioita vääriin aikoihin! Näytän sulle kieltä ja irvistelen keltaisin hampain.

Aamulla kadutti. Väsytti ja suukin maistui pahalle. Mutta jatkoin hurjana. Lähdin niin myöhään, että jouduin juoksemaan junaan ja sitten vielä vesisätkin kaikki mummot ojaan! Kehtaavatkin puhua ydinvoimasta keskellä uima-allasta. On tässä tärkeämpääkin!

Kirjaston aukenemista odotellessa päätin ostaa laten perusmustan sijaan. Jos revitään sydän rinnasta niin voin samantien olla köyhä! Pois vaan rahat, ei niillä onnea saa! (Tässä kohtaa aloin ehkä havahtumaan melodramaattisuuteni). Ei mennyt köyhtyminenkään suunnitelmien mukaan. Oli joku kirottu aamulatte-tarjous. Sain maksaa vain piirun verran enemmän kuin mustasta kahvista. Johan on hitto! Ei sitä näin joudu ihminen vararikkoon ja valtion talous nousuun!
Join latteni silti. Mukisematta. Ja päätin jättää asian sikseen.
Turha sitä kai on hurjistella. Kun ei asioille mitään voi.
Ja on kuitenkin toisen puolesta onnellinen.

Googlasin etäisyyden Sheffieldistä Davis, Kaliforniaan.
Onhan sitä.
Mutta on ollut ennenkin. Koreat ja kaikki.

Tuulia, tuulia

Että kyllä vaan puhaltaa kulkaas nyt! Tarjosivat sitten eilen mulle lyhyttä jaksoa tutkimusapulaisena omassa opinahjossani. Ihan oikea työ, oikeilla veroilla. Väikkäriväkerrys siirtyisi hetkeksi jäähylle (mikä ei niin kerta kaikkiaan olisi huono asia) ja valmistuminen uudelle kalenterivuodelle. Vastuuta olisi monenlaista, ja olisi ehkä mahdollisuus tehdä itselleen nimeä.

Ensimmäinen reaktio oli Joo! Mutta ei kun siis ei!! Siis Ylläs ja Kalifornia! Suunnitelmat ja suunnitellut lomareissut romuttuivat siis heti. Ehkä. Todennäköisesti. Ei välttämättä. Ja eihän ne nyt tässä kohtaa ehkä sais arvoasteikon ensisijoja asuttaakaan. Vähän muljautti aivoja tämäkin käänne, justiin kun perjantain kuohunnasta alkoi pääsemään. Kiinnostukseni olen ilmaissut, mutta mitään ei ole sovittu.

Tuleekohan musta sittenkin akateemikko...

Kuppi rauhoittavaa

Olkoonkin, että on vaan mentaalikuppi.

Tässä viime aikoina olen kokenut jonkin sortin ekistentiaalista angstia maailman asioista, ympäristöstä, öljy-yhtiöistä, yritysten yhteiskuntavastuusta, kulutustottumuksistani, hallituksen avuttomuudesta ja vasemman pakaralihakseni flegmatiasta.

Näistä olen päässyt yli, läpi ja ympäri tykittämällä vuorosoitoin Maija Vilkkumaan tuotantoa ja Tuiskun versiota Sadasta Salamasta vihreästä musiikkisoittimestani punaisiin kuulokkeisiini. (Tuli muuten kuultua Sata Salamaa viime viikonloppuna livenä Lintsin Valokarnevaaleilla. Oli aika hyvä.) Sekä kuntouttavilla lihaskuntoliikkeillä.

Tänä aamuna sitten pamahti. Jos olisin persu sanoisin, että tuli jytky. Mutta kun en ole, en sano. Kännykkäni ruudulle pämähti sellainen potentiaalinen elämänmuutos-puhuri, että piti istua alas ja laskea kymmeneen. Ja takaisin nollaan. Parralleni tarjottiin töitä. Kaliforniasta. Siis maailman toiselta puolelta. Siis kymmenen tunnin aikaerolla ja eri valuutalla. Maasta jossa s-kirjaimet vaihtuu z:taan ja ihmiset ovat hirveen kovia puhumaan hirveän kovaa, ja juovat kahvia sadeämpäreistä.

Että perkele!

Pitkä byrokratiaviidakko on nyt edessä, mutta ei tässä nyt oikein tiedä itkeäkö vaiko nauraa. Ensin nauroin. Sitten harmitti. Sitten vienosti hymyilytti taas. Ehdittiin jo aamuisella miettiä, miten mun matkustamiset, käymiset, viisumiset sun muut kannattais hoitaa. Sitten joskus kun parta on jo perillä. Äsken oikokuuntelin ja editoin työn hyväksymisviestin ja ensi viikolla pidetään Varsovassa tulevaisuus-konferenssi. Mietitään asioita aikuisesti. Tai ainakin ees niin kuin kolmikymppiset.