Olin viime sunnuntaina Newcastlessa käymässä. Tuntui nostalgiselta. Sillä tavalla vähän. Istuttiin vakiokuppilassa, jossa on kohta istuttu yhtä paljon opiskelujen jälkeen kuin opiskelujen aikana. Kinattiin Brexitistä, vaihdettiin pari ilkeää sanaa K:sta ja kuulin, että musta oltiin oltu huolissaan. Apea ja synkkä. Kuulemma. Sitä olin miltä tuntui, tuumin. Totesin, että helpotti kun päätin luopua moraalisesta ylätiestä eron suhteen ja haukkua jos haukututtaa. Yleensä ei haukututa. Vaikka liikaa vielä ajattelenkin. Suunniteltiin kesälomareissua Hollantiin katsomaan naisten EM-fudista. Tuskin siitä mitään tulee. Herra puhuu, mutta ei saa ikinä mitään aikaiseksi. Mutta onhan se kiva suunnitella.
Newcastlen reissu oli syksyn alun merkki siinä, että seuraavana päivän kampus tulvi uusia opiskelijoita. Omien epäterveellisten työaikojeni takia missasin pahimmat ruuhkat ja mölyt, ja naureskelin toimistossa muiden mutrunaamoille. "Ekan vuoden opiskelijat!!"
Mutta auta armiasta, kun piti perjantaina keskellä päivää mennä palaveriin Itä-Aasian opintojen laitokselle. Hyvä, että pääsin omalta laitokselta ulos kun täällä meidän alakerrassa oli rekisteröitymispisteet yhteen jos toiseen yliopiston palveluun.
Järkytyin tästä niin, että oli pakko käydä Starbucksissa vaihtamassa sieluni kurpitsalatteen.
Laitokselle palatessa melkein heitin onnen kuperkeikan, kun arviolta 2-vuotias opiskelijavapaaehtoinen kysyi tulinko rekisteröitymään. No en tullut! Mutta kiitti.
Vielä ei siis naama ole liian ryppyinen ja silmänaluset ole siis liian mustat!
Ensi viikolla saattaa kyllä olla. Tämän hetkisellä kotikadulla on ollut kahtena yönä putkeen ihan järkyttävät kotibileet. On ulvottu kuuta ja setvitty ihmissuhdedraamaa desibelirajoja koetellen. Oon tarpeeksi vanha, että mua
Viikonlopun oon kasvattanut väikkäriä nollasta noin 2300 sanaan. Tosin siellä ehkä kelvollisia lauseita kaksi ja puoli tai sitten vaan kaksikolmannesta, mutta hei, 15 kuukautta aikaa ja liput Pave Maijasen joulukonserttiin varattu.
Vois sitä huonomminkin olla!
