Tuesday 28 March 2017

Kymmenen yötä, kuusi sänkyä

Möllöttelen junassa kohti Exeteriä. Peppu puoliksi puutuneena reilun kolmen tunnin matkustamisen jälkeen (reilu tunti vielä jäljellä). Sunnuntaina, joka oli pituudeltaan 32 (kiitos aikaeron) tein väsymyskuolemaa ja ajattelin, että olisipa tiistai ja kotimatka. Nyt ajattelen, että ei hemmetti onko pakko mennä kotiin! Eikö vois vielä tovin jatkaa matkaa?


Reissu oli pitkä ja sitä sulatellessa menee varmaan tovi tai kaksi. Tai menisi jos olisi aikaa. Nyt pitää aktiivisesti koittaa työntää viime viikko menneesseen ja keskittyä täyspainoisesti projetkiin, jota ei olla ehditty juurikaan tehdä ja jonka pitäisi olla lähes tulkoon valmis… no, perjantaina.

Siksi vähän ottaakin kuuppaan, että tama ja eilinen päivä vierähti Brightonissa, seminaarisarjan neljännessä otoksessa. Oli sarjan surkein suoritus toistaiseksi – vaikka olenkin varma, että isolle osalle osaanottajista oli antoisa kokemus. Henk.koht. tunsin kuitenkin kahden tärkeän työpäivän huuhtoutuneen jonnekin Atlantin pohjukkaan.
Toki verkostoituminen yms, yms, yms, blaa, blaa, blaa.

Hotellin sänky oli mahtava. Sitä jään kaipaamaan. Samoin kuin Koreanpään aamupaloja ja ylipäätään safkaa. Saarelle paluun jälkeen olen lähinnä tunkenut naamariin leipää, koska ruokavalio. Koreassa taas oli tarjolla tuhatkunta eri kasvista, koska ruokavalio. Toisaalta tasapainona oli myös jo edellisellä käynnillä ilmennyt epävarmuus siitä lasketaanko kinkku vihanneksi vai juurekseksi.


Friday 24 March 2017

Diaries goes Etelä-Korea

Koukkasin Lapin "loman" kautta päiväksi Exeteriin ja seuraavana päivänä (viime ma) takasin reissuun ja työn ja pönötyksen nimissä Etelä-Koreaa kohden. Lennettiin tuskasen läheltä Helsinkiä.


Tuskasen siinä mielessä, että ilmailualan lakko sekoitti FIN-UK lennot ihan täysin, joten olisi oikeestaan ollut huomattavasti helpompi lennellä Seutulasta Seouliin kuin koukata kotinurkkain kautta, mutta pääsinpähän pizzalle ja geokätköilemään.

Ekana päivänä oltiin jetlagisina Seoulissa. Lähetystön J käytti meidä bibimbapilla ja vedin chilit henkeen. Normi meno. Yritin epätoivosesti pysyä hereillä iltapäivästä, mutta nukahdin läppäriä halaillen (tapahtui muuten myös keskiviikkoiltana). 

Tiistai-illasta (yöstä) ja keskiviikko-aamusta käytiin pikaisesti leikkimässä turistia. S kun ei oo täälläpäin aiemmin ollut. Jokseenkin oli tuttuja kulmia, vaikka neljän vuoden takaa muistot onkin vähän reunoilta rypistyneet. 



Keskiviikkona olikin verrattaen kiire päivä. Eka miittinki Seoulissa Etelä-Korean isoimman NGO:n kanssa. Pönötyksestä suoraan juna-asemalle, jossa vedettiin naamariin pikalounas (jotain sushin tyylistä, nam!) ja ostettiin eväksiksi jotain ihme riisijuttuja. Junalla suhattiin Gyeongjuun, joka on tietyllä tapaa Etelä-Korean Eurajoki. Täällä on ydinvoimaa ja matala-aktiivisen ydinjätteenloppusijoituslatios (jossa päästiin torstaina käymään!).

Ollaan yövyttä jossain superfiinissä hotellissa (ainakin mun näkökulmasta), jossain puoliks kuolleessa lomakohteessa - Gyeongjulla on keskeinen osa maan historiassa. Täällä on massiivista hotellia toisen rinnalla, keskellä kaikkea on tekojärvi, jonka vesi on niin likaista, ettei parane pulahtaa (ei, että muutenkaan voisi - viileetä on!). 



Löytyy surullisen näkönen huvipuisto maailmanpyörineen ja tosi snadi laskettelurinne (kaksi), uuden uusine tuolihisseineen. Mutta ihmisiä ei oo missään. Hotellissakin niitä näkyy korkeintaa aamupalalla ja illallisella ollaan oltu omassa porukassa (mukana siis lähetystön J ja konsultti S) ylhäisessä yksinäisyydessämme samalla kun hotellin live-duo vetää 80-luvun slovareita. Puuttuu vaan spaddu suusta ja viski edestä. Ollaan mietitty, että parhaiten tää paikka sopis jonkun B-luokan zombie-leffan taustaks.



Viralliset pönötykset oli sitten ihan omaa luokkaansa. Kulttuurierot on niin huikeat, etten välillä tiennyt miten päin pitäis olla. Mun status ei riittänyt esitelmän pitämiseen. Olin puoliksi hyvilläni, puoliksi tuuba otsassa, koska vietin lomaviikosta ehkä 68.3% stressaten tätä viikkoa ja esitelmää. S:n professorin status ei riittänyt päihittämään konsultti-S:ää, koska toinen on mies ja toinen ei. Bisneskortit viuhu niin kun täällä päin usein, paitsi tietysti mun, koska mulla ei ole.

Kaiken kaikkiaan ollaan kai kuitenkin positiivisella mielellä. Nähtiin mestoja, joita monet ei nää ja puhuttiin (ha! puhuivat) ihmisten kanssa, joiden kanssa ei ole helppo päästä yhteyksiin. Mulle teki hyvää kuulla, miten omasta tutkimuksesta puhutaan isosti, liioittelematta, mutta vaikuttavasti - ehkä opin jotain. 

Tänään harrastettiin vähän turisti toimintaa. J vei meidät kaupungin persoonallisimpaan safkalaan (sanoo opaskirja), kun ukot lähti jatkamaan matkaa eteenpäin jäätiin S:n kanssa Gyeongjuun pyöriskelemään. Kun nähtiin alla olevat historialliset hautakummut huudahdin "hei kato, jättimäisiä peppuja!" ja mietin, että tän jälkeen ei tarvi enää S:n edessä yrittää näyttää älykkäältä ja sivistyneeltä.



Olen paljastannut.
Ihan niinkun nää jättipeput.
 

Wednesday 1 March 2017

When in Sheffield


Do what you always do... run!

Oon takaisin Sheffieldissä. Vaan parin päivän verran. Tönötän konferenssissa, joka on puoliks venäjäksi, puoliks englanniks, ja täynnä tiedettä. Paljon en ymmärrä, mutta kuvat on kivoja.
Kahvi on pahaa niin kuin aina, vegaanisafka on ollut naurettavinta niin kun aina näissä tiedekemuissa.

Mutta hotellin sänky on mahtava. Kylpyhuone massiivinen. Palaute toisesta luonnoksesta kiitettävää; "nautin sitä lukiessa", Korean matka on edelleen ihan auki vaikka lähtö on kolmen viikon päästä. Vieläkään ei tiedetä, mikä mun funktio on paitsi tarjota S:lle kuunteleva ja sympaattinen korva. Seuraavaa sivu projektia pitäisi viikossa tehdä noin 100+ tuntia, koska byrokratia. Euroviisutreffit Skotlantiin sovittu. Kyllä tää tästä.

Ja onnistuin huijaamaan itseäni, ettei Sheffieldin mäet oo niin pahoja. Phah!