Vuosisadan myrsky.

Ei olisi täällä ainakaan uskonut. Satoi vaan. Ja tuuli. Mutta ei nyt mun mielestä enempää tai vähempää kun normaalistikaan viime viikkoina. Kuitenkin viisi kuolonurhia ja junaliikenne ihan sekaisin. Dungeness B:ssä Kentissä (ydinvoimareaktori) toimii vara-dieselillä, virrat meni poikki myrskyn takia.  BBC justiin sano, että myrsky ei ollut niin paha kun vuonna 1987. Sitä myrksyä en muista. Sanoivat myös, että on todennäköistä, että etelä-Skandinavia saa pahempaa kyytiä, kun mitä Britanniassa koettiin.

Mutta täällä ei tosiaan mitään.
Maanantai ei ole lähtenyt käyntiin ei sitten ollenkaan. En tiedä johtuuko siitä, että vietin taas eilisen reilaillen Skotlannista, enkä saanut kunnolla nukuttua. Ties mitä. Skotlantiin ei ollut tarkoitus mennä. Niin nyt vaan pääsi käymään (onneks on matala vuokra! muuten tulis tuho näiden junalippujen hintojen kanssa). Perjantai alkoi hienosti. Ensin satoi ja sitten paistoi. Lampsin toimistolle intoa täynnä ja sadetta karkuun. Iltapäivällä kun pakenin kohti Sheffieldin asemaa, niin sää näytti mahtavalle, syysilmoja parhaimmillaan, ja mieli oli ihan pilvissä. Junakin tuli ajoissa. Ja sitten...

Kaikki meni päin Prinkkalaa. Jumiuduttiin jonkun päikallisjunan taakse ja Leedsin (toinen pysäkki pohjoiseen päin) kohdalla olin jo verrattaen varma, että en tulisi ehtimään Edinburghista lähtevään Aberdeenin junaan. Oltiin aikataulusta myöhässä 20 minuuttia, vaihtoaikaa 15. Durhamia lähestyttäessä oltiin saatu aikaa kiinni sen verran, että aloin salaa toivoa, että jos tahti jatkuu samana ehdin juoksujalkaa junasta toiseen. Toivoin liian aikaisin. Pysähdyttiin puoleksi tunniksi Durhamin eteläpuolelle. Raiteilla kun kulki joku reippailija Newcastleen päin. Tuli äidin ja mun Lontoo-Chelmsford junamatka viime vuosituhannelta mieleen. Kun päästiin liikkeelle, niin pysähdyttiin Durhamiin 40 minuutksi. Juna oli ihan tupaten täynnä. Käytävillä ei mahtunut liikkumaan. Ihmiset oli oikein tyytyväisiä. Mun kännykkä näytti täyttä kenttää, mutta tekstiviestit ei lähteneet mihinkään suuntaan. Hermoistun ja suutuin. Kirosin maailmaa. Kyllä siinä vähän itkettikin ja nälkäkin oli! Kun vihdoin päästiin liikkeelle matka eteni normaalisti (hurraati!). Ediburghissa ei tarvinnut odottaa kuin reilu 30 minuuttia seuraavaa junaa. Aberdeeniin saavuin klo 23:45. Matkaan meni vaan 8,5 tuntia. Ja tietenkin olin edelleen kärttyinen ja tottahan toki purin kaiken taas väärään ihmiseen. K parka.

Viikonloppu oli kuitenkin onnistunut. Katsottiin Doctor Whota ja varattiin liput marraskuussa leffateattereissa näytettävään Doctor Whon erikoisjaksoon. Tehtiin loisto-ateria kasvis-haggiksesta, jonka unohdin viime viikolla. Ostettiin K:n perheen koiralle joululahjaksi keksejä (yhdessä vaiheessa luulin, että oltiin vahingossa syöty ne, kun meidän ihmisten keksit oli samankaltaisessa paperipussissa...), pelattiin bilistä, käytiin kirjakaupassa tuijottamassa kirjoja ja paperikaupassa joulukortteja. Käytiin kahvilla (oli muuten oikein makunystyröitä hyväilevä cappucino) ja syötiin puoliksi (mulle siis neljänness) pinaatti-fetapiirakkapala. Ai niin, kirjakaupasta tarttui mukaan Discworld-lautapeli, joka perustuu Terry Pratchettin samannimiseen kirjasarjaan, josta K pitää ja jota oon kieltäytynyt lukemasta, syy toistaiseksi tuntematon. Pelattiin lauantai-iltana monta kierrosta peliä ja ehdittiin katsoa joku hölmö vampyyrileffa, jonka K oli tilannut, koska sivuosassa oli David Tennant. Kävi ilmi, että oltiin molemmat nähty se leffa, vaikka tehokkaasti muisti oli päättänyt olla muistamatta. Ja ihan hyvästä syystä... ainakin mun mielestä! Rannallakin ehdittiin käydä ennen kuin pikavisiitti päättyi. Ja kyllä taas suretti. Mutta ei niin maanvietävästi enää. Lieneekö sitten hyvä vai paha.

Ens viikonloppu sujuukin sitten Sheffieldissä. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun pääsin hotellista pois. Jotain tekemistä pitäis keksiä. Eipä sillä, että eiköhän sunnuntai pyhitetä ihan opiskelulle. Tai lauantai... tai... No niin.

Kaikkea ja ei mitään

Viikko vierähtänyt taas. Huh, huh. Siihen on sisältynyt 11 tuntia tutkijakoulutusta - pilottihaastattelun (läksyjä!) mietintää, yks peruttu ydinvoima luento ja supervisorpalaveri. Niin ja hupipuolella viikonlopulla Aberdeenissa, joka ei lainkaan yllättäen sisälsi pizzaa ja fudista. Paljon fudista.

Lisäksi oon käynyt vakavia keskusteluja Harry Potterista, Game of Thronesista, Hunger Gamesista ja muumeista. Muumeista! Kuulin myös, että mun puheessa on sekä geordie että skottivaikutteita. En usko kumpaakaan. Ai niin. Puntillekin eksyin eilen. Herran isä! Pitää ryhtyä treenaamaan tammikuuta varten. Urheilu on jäänyt ihan kamalan vähälle.

Urheilusta tulikin mieleen, löysin vihdoin pyörän, joka mahtui mun budjettiin ja oli vielä hienonnäköinenkin, siis puhtaasti tyylikäs. No tietenkään sitä ei ole yhdessäkään Sheffieldin pyöräliikkeessä, vaikka toisin mainostettiin. Näinpä näin. Pitää siis alottaa etsintä uudestaan ja tyytyä löntystämään toi 40 minuuttia kampuksen ja kodin välillä tästä eteenkin päin.

Menneen viikon suurin saavutus lienee kuitenkin se, että sain vietyä maidon kahvia varten toimistolle. Jes! Miinuspuolella tosin se, että kahvin kulutus on lisääntynyt maidon myötä. Mutta vaan kupillisen verran. Toistaiseksi ainakin...

Ai niin, ja ihan, että tästä nyt on joku historiallinen merkintä; eilen oli ensimmäinen päivä viikkoon kun ei satanut. Tai siis illalla ei satanut. Se oli jotakin se. Tänäänkään ei satanut. Huomenna sataa. Taas. Hurraati!

Nyt mennään. Ja ihan tosissaan.

Tiistaina istuin elämäni ensimmäisellä insinööriluennolla. Tuntu ihan kuin olis puhjatanut alas siitä samasta jänisken kolosta, mistä Liisa aikoinaan. Ihan eri maailma. Ihan eri kieli. Luulen, että saatoin keskittyä ennemminkin tekemään sosiologisia havaintoja (esim. kuinka mielenkiintosta, että ydinvoiman käsittely aloitetaan onnettomuuksilla) kuin itse aiheeseen. Vaikka yritin kyllä ihan tosissani, ja luulen, että joitain perusasioita saatoin vahingossa oppiakin. Jos ei muuta niin osaan noin suunnilleen piirtää painevesilaitoksen (PWR = Pressurised Water Reactor).

Eilen oli vuorossa ensimmäinen tutkijakoulutussessio. Kaks tuntia statistiikkaa. Statistikkaa. Yh. Ensimmäinen tunti oli massiivista ajanhukkaa. Yhtälöt ja selitykset lenteli ties, missä sfääreissä mun ymmärrykseni yli. Ei mahdu matematiikka näihin aivoihin. Toinen tunti oli sitten aina niin rakkaan SPSS-statistiikkaohjelman kanssa leikittelyä. Siitä oli ehkä vähän enemmän hyötyä, vaikka tulin kyllä siihen tulokseen, että lienee paras koittaa olla ymmärtämättä näitä asioita ja opetella ne vaan mekaanisesti. Niin siistiä kun oliskin brassailla korrelaatioilla, Gaussin käyrillä ja p-arvoilla, niin voi olla että pitäydyn tossa kvalitatiivisessa materiaalissa tästä ikuisuuteen. Oli yliopisto ja ESCR mitä mieltä tahansa.

Tänään olikin sitten vuorossa kvalitatiivisten metodien workshop numero yksi. 7 tuntia luentoja ja ryhmäkeskusteluja. Kun kello läheni puol neljää, niin meikäläisen korvista rupes nousemaan savu ja aivot kilisi ylikuumentumistaan. Ihan kammottavan intensiivinen päivä - antoisa toki, ei voi muuta väittää - mutta intensiivinen. Seitsemän tuntia aktiivista aivotyötä on paljon. Varsinkin kun ottaa huomioon, että mulla on ollut luentoja maksimissaan 12 tuntia/vko koko yliopisto"urani" aikana. Ens viikolla jatkellaan vähän tutkimusperusteilla ja filosofialla, parilla tunnilla ydinvoima-asiaa höystettynä statistiikalla ja kvalitatiivisella tavaralla!

Tän päiväsestä aivoprässistä kiiruhdin pubiin, missä odotti Suomi. Perheen hallitus liiteli ja kaahaili Manchesterin kautta Helsingistä Sheffieldiin tänään. Hölpötystä riitti. Syötävääkin sai. Ja pari kylkiluita musertavaa rutistusta. Huomenna matkataan Aberdeeniin muuttomatkalle. Lauantaina vähän jalkapalloa ja sunnuntaina takaisin rajan tälle puolelle. En malta odottaa, vaikka samalla stressivarvasta pistelee huomisen työpäivän menetyksestä. Tän tutkinnon kanssa, kun ei näköjänsä oteta relaa sitten ollenkaan. Ja ens viikolla odottaa uus miittinki S:n kanssa, ja tuntuu, että mulla ei ole mitään uutta raportoitavaa. Mitä nyt olin yhteydessä mun toiseen supervisoriin, joka ei ole vielä vastannut elektroniseen viestintääni millään tasolla.

Tässä kuva karvakämppiksestä. Ihan vaan sen takia, että nyt tuntuu yhtä säälittävältä (väsyneeltä), kun miltä arvon katti näyttää. Niin ja myös sen takia, että mun kännykkän on pullollaan kissakuvia. Sen siitä saa, kun on koko ikänsä elänyt lemmikittömissä taloissa, pikkuveljiä kun ei lasketa, ja yhtäkkiä sitten jaloissa pyöriikin tollanen ruipelo. Sydänhän siinä sulaa. Ainakin silloin kun talossa on lämmitys päällä. On meinaan syksy ja aina välistä vähän kylmä.

Oli viikonloppu!

Viikonloppu meni Skotlannissa. Hyppäsin junaan torstaina, vaihdoin toiseen Yorkissa ja saavuin Aberdeeniin viis minuuttia etuajassa. Asemalta kahville, kurpitsalatte (joo kuulostaa kamalalle, mutta on tosi hyvää. Vannon, käsi sydämellä!) K:n piikkiin. Loistava alku!

Perjantaina menin kampukselle opiskelemaan - kirjaston kuudenteen, yhteiskuntatieteiden kerrokseen. Ihan kokonainen työpäivä tuli kasaan. En tiedä oliko se kovin tehokasta, mutta tulipahan pakerrettua. Sama muuten junassa opiskelun kanssa. Ja tuntui, että kirjasto oli hiljaisempi kun kaks vuotta sitten. Toisaalta silloin hengailin yleensä kirjallisuuden ja historian kerroksessa, ja kaikkihan sen nyt tietää, että kirjallisuus ja historia kakarat on kaikkein pahimpia häiriköitä, noi kun on kaks turhinta tutkintoa, mitä löytyy.

Mentiin illallistamaan intialaiseen ravintolaan. Oltiin ainoot asiakkaat, koska oltiin kamalan aikasessa (nälkä!) ja jatkuvassa syynissä henkilökunnan taholta. Ruoka oli hyvää, vaikka palvelu oli ... omintakeista. Lauantaina koitettiin löytää herralle pyörää ilman onnea, ja käytiin leffassa katsomassa Sunshine on Leith, "tän vuoden Mamma Mia!" luki jossain. Jos on mahdollisuus käydä katsomassa niin suosittelen. Aika ennalta-arvattava juoni ja sellasta hömpänpömppää, mutta hyvänmielen leffa. Siitäkin huolimatta, että luikin leffasta silmämunat punasina, kun jotkut teemat osu vähän liian kohdalle.

Mitään muuta ei sitten tehtykään, no katsottiin yks Star Wars ja nukuttiin toiseen. Mutta ei tarvinnutkaan. Riitti, että oltiin vaan. Sunnuntaina lähdin iltapäivällä kohti kotia Sheffieldiä. Oli taas niin tunteellista, että. Ei sentään ihan yhtä paha kuin syyskuussa! Saas nähdä, miten sitten ensi viikonloppuna...

Tajusin muuten Aberdeenissä tallustellessa, että en oo siellä pahemmin ikinä otellut valokuvia ja päätin aloittaa. Sain aikaiseksi kaks kuvaa. Noi koivet tuolla ylhäällä. Leffassa jalat penkillä, hyi. Mitään tapoja. Ja sitten tän kuvan tässä. Joltain sivukadulta, jonka nimeä en edes muista. Yritys kymppi.

Sheffieldissä on täysi syksy. Ei inspiroi! Kaatosade ja myrsky. Kumpikaan sinänsä haittais, mutta kun on se 40 minuutin kävelymatka kampukselle. Niin ja kylmä on myös. Piti lähteä tänään toimistoiselta aikaisin kotiin, kun oli niin kylmä, etten pystynyt keskittymään muuhun kun keskikropan järkyttävään tytinään. Toivottavasti huomenna paremmalla onnella! Tää viikko on kamala kiire/stressi-viikko. Tutkijakoulutus alkaa keskiviikkona, huomenna pitäis yrittää löytää ydinvoima-juttuihin ja torstaihin mennessä pitäis saada, jotain mietteitä mun projektista parilla ranskalaisella viivalla S:lle. Mutta ei mulla ole mitään ajatuksia kun oon ihan sekasin kaikkien tuhansien artikkeleiden jälkeen! Ja urheillakin pitäis ehtiä nyt kun en ole enää kipeä.

Nyt mullakin on työpaikka

Tänään sain ihka oman työpisteen. Nyt pitää sitten alkaa todenteolla käymään TOIMISTOLLA. Aika jees ilmapiiri työskennellä, muiden pinkojen kanssa siellä pakertaa Elmfieldin ylimmässä kerroksessa. Pitää myös muistaa ostaa kahvimuki, ja kahvia, että on jotain mitä juoda. Ja voin taas alkaa käyttämään mun lounaslaatikkoa. Elämän suuria hienouksia.

Tänään oli siis tapaaminen S:n kanssa. Käytiin läpi käytännöllisyyksiä niin kuin kurssiasiaa ja koulutustarpeita. Mun ei oo pakko suorittaa yhtään opintopistettä tai mikskä niitä nyt suomeksi kutsutaan, ellen tahdo. Oi, ihanuutta. Vaikka vähän mietin, että pitäis kyllä varmaan, että ei ihan unohdu, miten niitä sanoja parsitaan yhteen akateemisessa kontekstissa. Seuraava tapaaminen kirjattiin kalenteriin, kuten myös STS workshop, johon tulee myös pari kakkosvuoden opiskelijaa. Harjoitellaan haastattelemista. Ai reimua. Kartoitettiin myös vähän, mitä mun kannattais lueskella ja opetella noin materiaalin etsimiseen suhteen.
Kamalasti kaikkea. Puolet jo varmaan unohtunut.

Miittingin jälkeen lampsin yläkertaa vinkumaan työpistettä. No, ei tarvinnut. Valitse sieltä vaan. Kolme vapaata pöytää. No nyt mulla on sitten oma. En sitten kehdannut heti karata, vaan jäin opiskelemaan ja eksyin parin muun tyypin kanssa seminaariin, joka käsitteli ensimmäistä PhD-vuotta. Suoraan sanottuna se oli ajan hukkaa, mutta tunsinpa itteni pseudo-akateemiseksi. Seminaarin jälkeen jäin vielä hetkeksi opiskelemaan, mutta sitten läppärille tuli mitta täyteen, niin lähdettiin kotiin. Ja tässä vaiheessa tajusin, että hittolainen kello on melkein kuusi illalla, enkä ole pistänyt suuhuni muuta kuin kupposen teetä aamupalan jälkeen. Nyt vatsa on ihan rullalla (vaikka sai ruokaa heti kotiin päästyäni) ja osottaa mieltä kuin mikäkin teini.

Maanantai ei mittään.

11h tuntia opiskelua. Löysin pari OK artikkelia ja yhden oikein muikean. Kampukselle en vielä uskaltautunut tämän taudin kanssa. Huomenna yritän. Ehkä. Sain ihan hyvin opiskeltua täälläkin niin en tiedä jaksaako sitä. Laitoksella kun ei kuitenkaan ole työtilaa. Kirjastoon en ole ehkä henkisesti valmis. Toisaalta näiden sairastelupäivien jälkeen olis varmasti ihan hyvä olla vähän ihmisten ilmoilla. Muutakin kun käydä kaupassa (puuroa ja marjoja aamupalaksi huomenna, maha ei malta odottaa!)

Luulen, että talon kissa on akateemikkokissa. Mulla jäi kynät ja muistiinpanot lattialle, ja se hipsi suoraan niiden kimppuun kun tuli visiitille. Haisteli kirjoituksia ja pyöritteli kynää ympäri lattiaa. Selkeetä potentiaalia. Nobelin rauhan palkinto 2016?

Sitä on muutenkin kiva kattella. Kissaa siis. Vaikka se on kamalan ujo, on tosin vähän rohkeampi joka päivä, niin se on kamalan utelias. Jos on vähänkään laatikot auki tai ovet raollaan niin sen on pakko tunkea päänsä jokaiseen mahdolliseen rakoon ja koloseen tai tassu ainakin jos pää ei ihan mahdu.

WRDTC:n STS (Science and Technology Studies) -linjan seuraava miittinki on vähän reilun kuukauden päästä. Mukana myös toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita. Toivottavasti pönötetään Sheffieldissä ennemmin kuin Yorkissa.

Otin eilen ihan hirmuisen läjän kuvia, mutta jostain syystä ne ei halunneet järjestäytyä mun perfektionista mieltä tyydyttävästi eiliseen päivitykseen, niin pistelen niitä tänne hiljalleen.

Yritettiin tänään K:n kanssa miettiä, mitä tehdään viikonloppuna. Pohdittiin läpi kaikkia juttuja, mitä piti tehdä aiemmin, mutta ei saatu tehtiä. Hienoa ideoita kaikki. Päästiinkiin pisteeseen, jossa voi sanoa, että meillä on suunnitelma. Ja se on, ettei tehdä mitään. Paitsi tilataan pizzaa, koska mulla on sähköpostissa piilossa 50% ale-kuponki!

Sheffieldiä sieltä ja täältä

Eilinen meni sairastellessa ja parannellessa. Luin vähän metodologiaan ja yritin tutustua kissan kanssa, mutta enimmäkseen möllötin sängyssä. Illalla nappasin ton ensimmäisen kuvan..

Tänään uskaltauduin kaupungille. Tai no aamulla tuntui siltä, että oli pakko päästä neljän seinän ulkopuolelle. Aloitin aamun kahvilla, parilla keksillä ja kasalla ydinvoimaa Nerossa ja sen jälkeen liikuskelin kaupungilla. Oli kaunis päivä. Asteita +18, ja mä olin pukeutunut Suomen syksyyn. Tuli hiki. Niin ja ulkoilu päättyi juna-asemalle viikonlopun lippuja noutamaan. Aberdeen! Jahu.

Kotiin tullessa pistin vähän purtavaa poskeen ja jatkoin opiskelua, ennen kuin lahjoitin iltani jalkapallolle. Saa nähdä viitsinkö vielä huomenna mennä kampukselle, kun ei räkärättien ja tän yskän kanssa viitsis hirveesti mennä ihmisten ilmoille muita tartuttamaan tai ainakaan häiritsemään. 

Hei, oltaisko taas tapaamisessa!

Jos eilinen päivä oli kamala olotilan kannalta, niin viime yö ja tämä päivä ei olleet paljon parempia. Yöllä olin tyytyväinen, että molemmat kämppikset oli poissa niin ei tullut huono omatunto yskiessä täällä ullakolla.

Aamupäivän pidin toimistoa sängyssä. Ei se kamalan tehokasta ollut, mutta sain sentään luettua yhden metodologia-artikkelin. Iltapäivällä pumppasin paikallista buranaa naamariin ja lähdin vaappumaan kohti kampus pubi University Armsia, jossa meillä oli epävirallinen nuclear network-tapaaminen. Paikalla oli kaks supervisoria, S ja M, jotka haastatteli mua sillon elokuussa, ja kolme opiskelijaa, minä, C ja F.

Oltiin F:n kanssa siellä muita aikasemmin ja vaihettiin kuulumisia, tavattiin ekan kerran Yorkissa keskiviikkona, kun ollaan myös samalla WRDTC linjalla. F kertoi siinä kun höpöteltiin, että se haki tekemään tätä mun projektia. Siitä kait vois vetää sitten sellaisen johtopäätöksen, että se elokuinen haastattelu meni oikeasti hyvin, vaikka en sillon vakuuttunut ollutkaan. Niin siis, kyllähän jo se, että sain tän paikan on osoitus siitä, että jonkin asteisen vaikutuksen onnistuin tekemään silloin, mutta kyllä se vaan on myönnettävä, että tää vähän hivelee omaatuntoa. Ehkä sitä tämän illan voi istua rinta rottingilla täällä omissa oloissaan.

Pubista menin kahville/opiskelemaan, kun ei kotona opiskelu oikein suju. Sain luettua toisen artikkelin, ja löysin aikataulut parille ydinvoima-kurssille, jotka C oli bongannut aiemmin. Niille olis kuulemma ihan hyvä osallistua. Haluaisinkin. Ainoa ongelma tulee ajan kanssa, aika monet luennot on törmäyskurssilla noiden tutkimusmetodikurssien kanssa, mutta ehkä sitä jotenkin pystyy suplimaan näitä.

Ensimmäinen deadlinekin tuli; S:lle pitää toimittaa (huikea) yks powerpoint slide, jolle on listattu mun projektin pääpointit. Ne sitten esitellään oikeille tutkijoille konferenssissa Portugalissa kolmen viikon päästä. Scary much. Ens keskiviikkona on sitten ensimmäinen virallinen tuokio S:n kanssa. Käydään läpi koulutustarpeet, käytännönasioita ja mielenkiintosia pointteja, joita oon jo poiminut lukemistani artikkeleista (niin mistä??! :/).

(PS. Sheffield Utd pelaa tänään kotona. Kuulen yleisön kannatuslaulut ja karjunnat kotiin. K ihmetteli, että mikä ihme siinä on, että tuppaan asumaan fudiskenttien ja stadioneiden lähellä riippumatta siitä, missä maassa tai kaupungissa asun. :))

Tuli saderankka, kahvihetken vei.

Eilisen kaatosateen satoa korjattiin tänään. Nenäliinojen muodossa. Päivä on ollut ihan kamala. Poskiontelot on räjähdyspisteessä, nenä virtaa kun Niagara, silmiä polttaa ja jäseniä pakottaa. Oli määrä mennä Postgrad Societyn kahvitteluhetkeen tänään, mutta olo ei antanut myöden. Kampukselle oli kuitenkin raahauduttava. Viimeinen info-sessio oli tänään. Tällä kertaa tuntui, että siitä oli oikeasti hyötyäkin. Saatiin kurssiaikataulut ja ensimmäiset lukemiset. Olin innoissani kun pikkupossu. Sitten kesken yhdeen kurssiesittelyn alkoi hirveä kohina. Kastuin läpikotaisesti kotimatkalla. Hurraati.

Oonkin sitten viettänyt suurimman osan päivästä sängyssä. Tuijotellen BBC:n ohjelmia netistä. Löysin jonkun tiededokkarisarjan ja yhdessä jaksossa puhuttiin ydinreaktioista ja atomeista. Pitää katsastaa se tarkemmin, jahka jaksan keskittyä paremmin.

Oon muuten huomannut, näitä päivityksiä kirjotellessa, että mun ajattelut on muuttunut. Nykyään käännän englannista suomeen, en suinkaan toisin päin ja välillä on hirveän vaikea löytää sopiva ilmaus. Siis sellainen joka ei ole finglishiä. En väitä, että suomen sanavarasto tms. olis kokenut sen kummempaa inflaatiota, nenä nyt vaan tuppaa juoksemaan ja info-sessiot ottamaan paikkansa.

Akateemikkojen kokoontumisajot

Päivän proggis: tohtorikoulun (White Rose Doctoral Training Centre, tai WRDTC) tervetulotapahtuma Yorkissa. WRDTC on kolmen yliopiston - Leedsin, Sheffieldin ja Yorkin yhteinen ja ESRC:n (Economic and Social Research Council) rahoittama tohtorikoulu yhteiskuntatieteiden opiskelijoille. ESRC myöntää tukea vuosittain 48:lle opiskelijalle, olen yksi näistä. Toki kaikki WRDTC:hen kuuluvat opiskelijat ei oo ESRC:n tukemia.

Kaatosade herätti. Liian aikaisin. Viideltä aamulla. Kesti tovin ennen kun yhdistin kohinan sateeseen, makasin hereillä jonkin aikaa ennen kun tajusin, että ei, E ei ole suihkussa tähän aikaan aamusta vapaapäivänään. Kukapa olis?! Ennen kun nukahdin uudelleen ehdin jo kirota itseäni siitä, että jätin sontsan Aberdeeniin.

Kun sitten lopulta heräsin ja sain aamutoimet tehtyä sade oli lakannut. Onnittelin itseäni siitä, että jätin sontsan Aberdeeniin ja sain käytettyä arvokasta matkalaukkutilaa muihin asioihin. Siinä vaiheessa kun pääsin kampukselle korvista varpaisiin märkänä, mielipiteeni omasta prioritisointikyvystäni oli heittänyt häränpyllyä.

Saavuttiin Yorkiin 10 aikaan aamulla, lähtö Sheffieldistä n. 8.15. Oltiin kaukana keskustasta, mikä oli harmi. York kun ei oo pöllömmän näkönen kaupunki. Päivä alko rekisteröitymisellä ja kahvilla (jes!). Lisäksi meille iskettiin kansiollinen papereita, koskien päivän ohjelmaa, käteen. Bongasin meidän laitokselta ihmisiä ja lyöttäydyttiin yhteen. Hyvää verkostoitumista yliopistojen välillä... mutta tässä vaiheessa harva tuntee kolleegoitaan edes omalta laitokseltaan, että ehkä tää sisäinen verkostoituminen on ihan OK tässä kohden.

Aamupäivä oli täynnä eri puheita luennoitsijoilta, toisen vuoden opiskelijoilta ja eri linjojen koordinaattoreilta. Täytyy sanoa, että ihan hirveästi ei näissä info-pläjäyksissä ollut infoa ja suurimman osan ajasta keskityin pitämään vatsan kurninnan volyymin siedettävällä tasolla. Lounaaksi oli voileipiä ja hedelmiä. Kahvi oli vetistä. Lounaan aikana mun olo ja sitä kautta fiilikset rupes laskemaan, aamun kastumisesta johtuen. Tai niin epäilen. Mutta ei auttanut kun painaa eteenpäin, poiskaan ei ollut pääsyä.

Iltapäivällä kokoonnuttiin sitten omien linjojemme kanssa vaihtamaan ideoita tms. Eli mä siis tönötin ja ahdistuin hiljaisuudesta pienessä huoneessa viiden muun opiskelijan kanssa, joista neljä oli Sheffieldistä (niin se verkostoituminen...?!), kun yks meidän linjan (science and technology studies) koordinattoreista yritti varovasti grillata meistä tietoa ulos. Koordinaattorikin oli muuten Sheffieldistä. Ja oli muuten mun henkilökohtainen ohjaaja. Se oli oikeastaan ihan hyvä, ehdin kahden kesken kysellä ja selkeyttää paria asiaa, joita olin ehtinyt keskenäni pohtia.

Sinänsä päivä ei ollut kovinkaan hedelmällinen, mutta nyt on homma taas vähän paremmin liikkeellä ja sain pari vinkkiä, mistä ja mitä kannattais alkaa lukemaan, kun tosiaan ei oo tän alan taustaa. Perusteet kuntoon!

Toistuva toisto on tehokeino...

toiston tulee toistua toistuvasti.

Toi oli ohje ylioppilaskirjotuksia varten äidinkielenluokan seinällä. Sarjassamme vältä näitä. Täällä sitä noudatetaan hyvin. Siis toistoa. Ei toiston välttämistä. Tänään oli siis infopäivä osa kaksi. Tällä kertaa tapahtuma oli suunnattu kaikille uusille PhD-opiskelijoille, ei vaan sosiologisten opintojen laitoksen tyypeille. Ensimmäistä puhujaa, varakansleria, joka kehu tän oppilaitoksen maasta taivaaseen, kehui mm. suurta ulkomaalaisten osuutta opiskelijakunnasta, vaikka se on alle viidennes kaikista opiskelijoista (pienempi kuin Aberdeenissä tai Newcastlessa), lukuunottamatta kaikki info oli jo eilisestä tuttua.

Päivän saldo oli parit hyvät hymähdykset, myötätuska julkisesta puhumisesta, kaksi ilmaista kynää (JES!), kasa flaijereita, UCU-(ammattiliitto)jäsenyys ja pikanen moikkaus yhden sosiologia-ihmisen kanssa, joka muistuttaa ulkonäöllisesti jollain tapaa yhtä näistä mun puolisisaruksista. Eipä siinä mitään, on näitä doppelgängereit ennenkin kohdattu, mutta hätkähdän aina kun nään tän kyseisen henkilön.

Lyhyeksi jääneen info-tilaisuuden jälkeen kävelin kaupungille ja totesin, että syksy on kai sitten tullut South Yorkshireenkin. Tuuli iski luihin ja ytimiin niin, että kolisi. Puutkin alkaa hissuksiin vaihtamaan syysasusteita ylleen. En muista, että Aberdeenissä olis vielä kellastanut vaikka kylmempi olikin. Varmaan sielläkin nyt.

Kaupungilla törmäsin pieneen, mutta äänekkääseen mielenosoittajajoukkoon, joka BBC:ltä ryöväämieni tietojen mukaan kasvoi 2000 päiseksi. Opettajat osottivat mieltään hallitusta vastaan, joka jatkaa koulutksen nipistelyä. Newcastlen aikana akateemikkojen palkkoja ja eläkkeitä leikeltiin ja yliopistot menetti julkisen tukensa, tai ainakin suuren osa siitä. Nyt on vuorossa sitten perusopetus. Mitä se Seppo Räty sanokaan, "Saksa on paska maa"... eikun mitä, häh? No joo, hah hah. Ei voi todeta kun hienoa Cameron ja koalitio. Tulevaisuudeltahan tässä murennetaan jalansijaa.

Punallekin ehdin, yhteiskunnallisesta ärtymyksestäni huolimatta. Liityin yhteen näistä kamalista 24/7 saleista. Se on kuitenkin tässä lähimpänä kämppää ja osottautui £10 puntaa halvemmaksi kun yliopiston vastaavat palvelut. Siellä muskelimasojen ja pullamahasten miesten seassa koitin vähän lattialla kouristella ja jotain kahden kilon painoa nostella. Hip hei, ei hirveän kivaa, mutta pääsinpähän taas vähän hikoilemaan.

Siitä tulikin mieleen; kävin eilen lenkillä. Piti juosta sellanen kevyt 7-10km lenkki, mitä googlen karttojen perusteella arvioin. Ei ihan mennyt putkeen. Ensimmäiset vajaa 2km oli pelkkää nousua. 130 metrin korkuinen seinä. Tai siltä se tuntui. Mäkeä mäen päälle. Aina kun luulin vihdoinkin päässeeni huipulle, niin johan alkoi uusi nousu. Enkä edes tajunnut, että en näe tienviittoja ilman laseja niin piti kääntyä takasin ennen aikojaan kun alkoi tulla pimeä, eikä eksyminen ilman puhelinta kuulunut illan proggikseen. Alastulo oli melkein yhtä kamalaa kun ylös juokseminen ryömiminen, kun piti jarrutella ja varoa askeliaan.

Äidin auton bongasin muuten. Pieni ihme. Se kun ei ole paljon kookkaampi kun noi tienviitat täällä. Se on varmaan se väri, rekisteröityy verkkokalvolle näki sitä kunnolla tai ei. :)

Tossa vasemmalla kulkee mun kotikatu.