Piste elämälle

Tällä viikolla oon päässyt toimistolle asti. S kävi meidän normaaleiden kuolevaisten parissa tuomassa mulle jotain papereita maanantaina, mutta kyseli ensin sieltä kolmen metrin päästä, että onko mua turvallista lähestyä. Kuolemantauti.

Töitä onkin paiskittu ihan tositarkotuksella ja sillä silmällä. Parissa päivässä tunteja on kertynyt 30, mutta sietäiskin. Ens viikolla pitäis taas löytää jotain viisasta sanottavaa siitä, missä tällä hetkellä projektini kanssa olen. Tällä hetkellä aivot lyö tyhjää. Ai miten niin, en voi googlaa mitä mieltä oon asioista?! Mikä se sellanen maailma on? Täh, ai ei vastaus löydy Wikipediasta? No eihän tästä sitten mitään tule.

Pari ihan mielenkiintosta teemaa, teeman poikasta, teemasta ehkä mielessä, mutta en tiedä toimiiko ne tässä STS-kehyksessä ollenkaan. Koko STS vieläkin niin suuri mysteeri mun aivoille. Eikä yhtään auta, että luen artikkeleja, joissa seisoo kuta kuinkin näin: avain ydinjätteen loppusijoitusongelman demokraattiseen ratkaisuun ja laajan konsensuksen saavuttamisen on ihmisten ja ydinjätteen välinen dialogi, joka tosin ei ole käytännössä saavutettavissa. Hmph.

Kuukauden päästä saadaan, "saadaan", marssia insinöörien laitokselle esittelemään projektejamme C:n ja F:n kanssa. Ihanaa! Täytyy sanoa, että Buxtonin jälkeen ei moiset esitelmät ihan hirveästi kiinnosta, mutta toisaalta kaipa se niin on, että mitä enemmän joutuu tästä projektista lörpöttämään sitä selkeämmäksi se itsellekin tulee (toivottavasti!!).

Olin tänään kuuntelemassa luentoa Fukushimaan liittyen. Luennon otsikon perusteella potentiaalia oli vaikka kuuhun ja takaisin, mutta se lässähti kokoon alta aika yksikön. Puhuja oli japanilainen akateemikko, joka ei puhunut englantia. Tulkki puhui sujuvaa englantia, no amerikkaa, mutta ei ollut ammattilainen, joten käännökset oli vähän huojuvia ja yllättävän reikäisiä. Jotenkin ihmeenkaupalla mulla on viisi sivua muistiinpanoja tilaisuudesta.

Luennon jälkeen opiskelin puolisentoista tuntia Starbucksissa. Kamala cappucino. Maito oli ihan vääränlaista ja maku. No niin. Mutta mulla on muutekin ollut joku kahviongelma ton sairastelun jälkeen. Kahvi on maistunut ihan kamalalle. Paras kahvi oli tänään siellä Fukushima-luennolla kun piti hörppiä ilman maitoa. Luulin vihaavani mustaa kahvia. Näyttäis makunystyrät tehneen täyskäännöksen.

Terveisiä sängyn pohjalta

Viime viikko oli hektinen.
Seitsemän päivän aikana ehdin viipyä neljässä eri kaupungissa, ottaa osaa insinööreilyyn, leikkiä turistia, ottaa osaa jouksukisaan ja viettää junissa yhteensä 13 tuntia. Tällä viikolla onkin sitten kärsitty. Kaksi päivää kovan kuumeen kourissa ja nyt sitten yskän ja nuhan kourissa. K nauro räkäsesti (kuinka osuvaa!) kun yritin vakuuttaa, että voin jo paljon paremmin kuin eilen.


Mutta jos palataan siihen viime viikkoon.

Pääsin Buxtonista autokyydillä Sheffieldiin. C:lle iski migreeni tai joku stressipäänsärky niin se halus lähteä myös heti aamusta ja F:nkin tuntui olevan aika kypsä, joten suunnattii kolmisin kotia kohden. Oli aika hiljanen ajomatka. Taidettiin kaikki olla aika uupuneita.

Heti Sheffieldiin päästyä suuntasin melkein heti miten junalle, jossa tapahtui katastrofi. Inhoon junan vessoja, koska yleensä niissä on pissaa enemmän lattialla kuin pöntössä ja vessapaperikin tuntuu olevan esikäytettyä. Oon kuitenkin yrittänyt kouluttaa itteäni suvaitsemaan tätä ällötystä, koska junamatkat Aberdeenistä Sheffieldiin ilman pissataukoja osottautui aika tuskallisiksi. Joka tapauksessa. Istuin tyytyväisenä siinä pöntöllä kun ovi aukes siitä huolimatta, että olin painanut lukkonappulaa. Onneks se ulkona ollut mies oli vielä enemmän noloissaan, kun minä. Se oli siis mieleenpainuvinta, mitä junamatkalla tapahtui.

Edinburghissa ensimmäisenä iltana käytiin syömässä ja yritin havainnollistaa sormillani, miten lasketellessa käänyttään ja K tuli siihen tulokseen, että me sitten lumilautaillaan. Ei. Lauantai-aamusta suunnattiin Arthur's Seatille ottaamaan osaa Great Edinburgh Winter Runiin, eli viiden kilsan juoksukisaan. Oli muuten pirun kylmä! Ja tein kaikki aloittelijavirheet; söin liian myöhään, aloitin liian kovaa niin ja en harjotellut. K allekirjoittanee omalta osaltaan saman litanjan. Voidaan kuitenkin olla ihan tyytyväisiä ajoistamme. Pääsin tavoitteeseeni eli alle 25minuuttiin ja K nipisti alle puoleen tuntiin, mikä on sen urheilulla mahtava suoritus ja nyt se on löytänyt meille 10km juoksukisan Aberdeenistä. Ehkä sitä puraisi joku urheilukärpänen.

Juoksun jälkeen suunnattiin hotelille, jossa otin ehkä maailman pisimmän kuuman suihkun ja sitten vaan turisteiltiin vanhassa kaupungissa; käytiin mm John Knox Housessa ja kuppilassa, jossa käytiin Elphinstone ihmisten kanssa kaks vuotta sitten kun kävin äänestämässä presidentinvaaleissa Edinburghissa. Siellä K yritti myös ekan kerran ottaa mua kädestä, mutta hienotunteisesti panikoiden vedin käteni pois ja pidin niitä tiivisti taskuissani.

Sunnuntaina käytiin tepastelemassa Edinburghin kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa myös juotiin ihan karmean makuiset Fair Trade kaffet ja törmättiin maailman suurimpaan kissaan. Kun tepasteltiin takaisin käveltiin Robert Louis Stevensonin syntymäkodin ohi, varsin sivistävää. Käytiin vanhojen miesten pubissa katsomassa hetki fudista ennen kun mentiin Arthur Conan Doylen mukaan nimettyyn syöttölään ruokailemaan. Ruoka ei ollut järin päätähuimaavaa, mutta makee paikka oli kyllä.

Mun juna lähti kuuden maissa illalla ja taas saatiin vollottaa oikein kunnolla. Luulen, että se nainen mun vieressä oli ihan hirveän tyytyväinen, että sai istua mun vieressä ja oli varmaan erittäin tyytyväinen, että jäi Newcastlessa pois. Vaikkakin siihen mennessä olin jo normalisoitunut.

Maanantaina jaksoin melkein kokonaisen työpäivän ennen kun tauti iski. Saa nähdä milloin menee ohi, kuulemma en kuulosta vielä työkuntoselta. Joka tapauksessa on käytävä hakemassa papereita toimistolta jos ei muuta, niin voi sitten ainakin sänkytoimistosta käsin tehdä mitä kykenee.

Buxton calling

Toinen päivä Buxtonissa. Ydinvoimainsinöörikonferenssissa. Pitkä sana, mutta niin on päivätkin ollut. Ihan kun olis ulkomailla maassa, jonka kieltä ei ymmärrä ja jossa syödään paljon, mutta kehnoa ruokaa. Ja kamalaa kahvia. Tosi kamalaa kahvia.

Tosiaan kaks päivää ollaan C:n ja F:n kanssa kuunneltu erinäisiä insinööri PhD esitelmiä sementistä, laasereiden käytöstä, lasista, jotain fysiikka ja kemia juttuja ja paljon lisää insinöörijuttuja huuli pyöreenä ja välillä turhautuneena. 

Paljon on tullut kuunneltua ja tosi vähän ymmärrettyä, mutta on ollut aika hyvä kokemus. Tapasin mun insinöörisupervisorin ja yhden post doc-opiskelijan, jonka kanssa S käski ystävystyä. Parin muun Sheffield insinöörin kanssa tullut myös vaihdettua sanasia. Yhden käyntikortinkin sain.

Paljon on herännyt (ja sammunut) ajatuksia. Parasta on kuitenkin ollut ehkä bonding time C:n ja F:n kanssa. Ollaan hengailtu tiiviisti ja juteltu, välillä ihan älykkäästikin, omista projekteistamme ja näistä projekteista, mitä täällä on ollut esillä. Erilaisista tavoista tuottaa tietoa ja ymmärtää maailmaa. Ei olla ehkä oltu ihan tarvittavan avoimia insinööriymmärtämykselle, mutta se on enemmän reaktio siihen, miten meidät on kohdattu. 

Jännä kokemus. Magee ajomatkakin oli. Olin kartturi, ei tehty kuin kaks U-käännöstä ja ajettiin vuorten välissä sellasessa kapeessa kolosessa. C:n auto melkein kuoli mäessä, mutta jaksoi just ja just raahata meidän ruhot ja matkatavarat mäen päälle ja siitä eteenpäin.

Huomenna seikkailen keskenäni takaisin Sheffieldiin ja siitä saman tien Edinburghiin.

Hurraati.

Loma on ihmisen parasta aikaa

Ihan totta. Joululoma oli ehkä yks parhaista ikinä, vaikka joulu tuntuikin väärältä. Puuttui Suomi ja perinteet, isi ja mummi. Mutta ei se huono joulu ollut! Ehkä väärä on väärä sana, erilainen ehkä omituinenkin lienee parempia sitä kuvaamaan. Mutta itse loma oli mitä parhain! Ensin Lontoota ja perhettä, sitten Skotlantia ja K:ta.


Lontoossa turisteiltiin kunnolla; koluttiin Piccadilly Circukset ja Covent Gardenit. London Eyessäkin käytiin, vaikka äiti sinne ei uskaltautunutkaan. Mua ärsytti, kun London Eyeta sponsoroi ranskalainen ydinvoimayhtiö ja maailmanpyörän ympärillä julistettiin hiilivapaata tulevaisuutta, ydinvoima avaimena siihen. Todellisuudessa maailmanlaajuisesti tarvittaisiin 2500-4500 reaktoria vuosisadan loppuun mennessä, jotta ydinvoimalla olis positiivinen vaikutus hiilipäästöihin. Mutta sen enempää en opiskeluja miettinyt!

Veli sai himoitsemansa fish'n'chipsit ja sai shoppailla sydämensä kyllyydestä (ainakin melkein), äiti sai nautiskella glögistä tai mulled winesta, enkä mäkään sitä pistänyt pahakseni ja R:kin pääsi onnekseen Emiratesille shoppailuja pakoon. Sherlock Holmes museosta kaikki tais tykätä, tai ainakaan velipoika ei valittanut. Maanalaisessa heitettiin kyyneleiset jäähyväiset, perheen miesten pyöritellessä silmiään häpeissään vieressä. Aina sitä vaan itkettää.

Skotlannissa loma jatkui viivästyksellä. K:n junat oli ihan sekaisin myrskyn takia ja matkaan tuli reilut 5 tuntia lisää. Pääsi kuitenkin perille. Ja onnellisia oltiin. Kymmenen päivän aikana ehdittiin kamalasti kaikkea. Unirytmit rikottiin ihan täysin. Valvottiin pitkälle yöhön ja noustiin aamupäivän tunteina. Lounaaksi syötiin aamiaista. Ei tietenkään joka päivä, mutta pariin otteeseen näin sattui. Käytiin fudismatsissa, kaks kertaa leffassa. Syötiin pubissa ja ravintolassa, tilattiin Uutena Vuotena pizzaa ja kerran muuten vaan intialaista. Rosolliakin maisteltiin. Ihan itse tein. Pelattiin ihan liikaa tietokonepelejä, mutta tasapainotettiin sitä pelaamalla lautapelejä. Katsottiin kokonainen tuotantokausi Doctor Whota kahdessa vuorokaudessa. Ostettiin uusi kuumavesipullo ja mulle aamutakki. Vietettiin aamutakkipäivä. Katsottiin dokumentti Ayrton Sennasta, eikä osattu päättää, mitä mieltä ollaan miehestä. Syötiin marjoja ja raparperipiirakka. Juotiin litratolkulla kahvia ja limpparia. Käveltiin rannalla ja vuorilla. Kastuttiin läpimäriksi sateessa. Opiskeltiinkin vähän. Oltiin vaan ja rakastetiin. 

Kun piti lähteä niin kyyneleet tuli. Aina sitä vaan itkettää. En odota huomista arkea, mielummin menisin takaisin. Mutta elämä ei toimi niin. Muistot on ainakin mahtavat.