Hei, kypsyys!

Kasvoin sunnuntaina aikuiseksi. Se oli kamalaa.

Seisoin keskellä Portland Streetiä Manchesterissa tuhansien ihmisten ympäröimänä. Jalassa teippi ja juoksukenkä. Ja sitten mietin, että ei hertsika, ei tästä mitään tule. Ja kävelin pois. Lähtöviivalta. Viis minsaa ennen kisan alkua. Piti juosta ensimmäinen kisa vuoteen, mutta se nyt saa sitten vielä odottaa. Toissa viikolla satutin akillekseni ensimmäisellä oikeasti pidemmällä lenkillä (22km), ja sitä sitten makustelin reilun viikon - lähtöviivalle asti. Ja sitten tein elämäni kypsimmän päätöksen. Se oli hurjaa. Nyt on hankittu motivaatiokengät, aika fysiolle varattu ja kevyt kuntoutus aloitettu. Toivo maratonista elää ainakin viikon vielä.

Vietin yli kaksi tuntia Deansgaten Waterstonesissa, koska en halunnut olla katsomassa kisaa. Melkein ostin Tuntemattoman englanniksi, mutta en sitten kuitenkaan. Join saaveittain kahvia ja teetä ja luin Ukrainan matkalle valmistavan kirjani loppuun. Illemmalla suuntasin Etihadille katsomaan Englanti-Turkki ystävyysottelua. Potkupalloa. Ja niin kuin aina, yllätyin englantilaiskatsojien tökeryydestä. Jotta eipä ne turkkilaiset sen parempia olleet. Yllätyin siitäkin, että Englannin kansallislaulun päjähtäessä kaiuttimista käsissä hyppivät kylmät väreet.

Tarinoita väikkärilästä

Leikin tänään suurtakin pelastajaa kun puhuin 16 päiselle yleisölle kenttätutkimuksesta laitoksen vuosittaisessa konferenssissa, jota itse olin järjestämässä kaksi vuotta sitten. Järjestäjät - eli ykkösvuoden väikkäröijät - piipahtivat paniikin partaalla, kun puhujaperuutuksia sateli viime viikolla. Astuin siis kehiin suurella kolmannen vuoden opiskelijani kokemuksella: "hei mä voin jeesii, siis niinku jos sellai tarviitte jonkun, niinku". Ja sitten stressasin viikon, koska en ensin tiennyt mitä sanoa ja kun tiesin niin en saanut pursotettua ajatusta powerpoint liuskoille. Mutta hei, ei se mitään. CV:tä komistaa jälleen uusi rivi.

Puhujanlahjoista ei tarvitse kantaa huolta. Niitä en ole vieläkään kerryttänyt, mutta sentään jonkinlainen rentous on löytynyt. Muistiinpanot on tukipilareita vaan, ainakin tällasissa pienissä kemuissa. Voi olla, että Barcelonassa puntti tutajaa syyskussa sen verran pahasti, ett sitten tuijotetaan edessä olevia A4 antaumuksella ja papatetaan menemään katsetta nostamatta, mutta yleisön läsnäolosta kiusallisen tietoisena. Joukossa tulee istumaan yksi alan legenda, ja amerikkalainen antropologi, josta tännekin aikoinani muutaman rivin raapusti. Joskus kesällä 2014.

Mutta eihän tuo ainakaan tänään niin kamalaa ollut. Tuo puhuminen. Ainakaan kanssaopiskelijoille. Eivät ole sellaisessa asemassa, että voisivat iskeä pahoilla kysymyksillä, jotka kimpoilevat bumerangina otsastani takaisin kun en niitä ymmärrä. Näinkin on käynyt - isoilla areenoilla. Mutta täällä tänään kaikki olivat mukavia.

Että torstaita!
Melkein normipäivä väikkärilässä.

Ristiin rastiin

Tutkimusassarin työt jatkuu omalla painollaan. Hirveästi ei normaaliin ole eroa, mitä nyt ei tarvitse niin paljon miettiä, mitä tekee - paperivuori pöydän nurkalla kasvaa omalla painollaan ja supervisor S:n ponnekkaalla avustuksella. Ylläritehtäviäkin tulee. Eilen kävin hengailemassa S:n opettamalla kurssilla juttelemassa omista tutkimuskokemuksistani (ha!).
Siinä sivussa varattiin meidän Kiovan hotelli. Lähdetään elokuun puolessa välissä - minä ja S - meidän insinöörien ja tiedeihmisten kyljessä vajaaksi viikoksi Ukrainaan. Kaksi päivää Tsernobylissä, vähän museointia ja mahdollisia luentoja Kiovan yliopistossa. Samalla testataan visuaalisia tutkimusmetodeja - lähinnä videota - ja tehdään reissusta minitutkimusprojekti. Tai me ja me, saattaa olla, että vain hän, mutta mukana olen kuitenkin.

Elo-syyskuinen Barcelonan keikkakin varmistui. Alan suurin konferenssi luvassa. Siellä pitäisi puhua väikkäristä, johon en ole kohta viikkoihin koskenut ja jolle olen vain muutaman ajatuksen uhrannut. Ja sillonkin vain pakosta. Mutta Espanja! Ja loma! No, konferenssi eka, sitten loma! Muitakin reissuja tiedossa, joista ehkä eniten kutkuttaa toveri J:n kanssa suunniteltu Islannin reissu. Unelmista tota jne, jne. Pienempiä pyrähdyksiä Lontooseen sekä Yorkshiren kulmakunnille luvassa.
Kesästä näyttää tulevan huippu! Ensi vuoden kesällekin on jo suunnitelmia kun hankin liput yleisurheilun MM-kisoihin Lontooseen, koska miksipä sitä nyt vain yhden huippuvuoden viettäisi.

Viime lauantaina sain tulevista seikkailuista pikku teaserin, kun kävin Hebden Bridgessä maisemia katsomassa. Se on pieni liberaalikupla Yorkshiren sydämessä. Tuhoutui osittain pahoinkin joulun tulvissa, mutta elämä alkaa hissuksiin taas kukoistamaan. Viime viikonloppuna aukesi kaks raflaa, joista toinen oli vegaaninen. Meinasin pökertyä falafel ja kakku-onneen. Kylä on tunnetu parhaiten ehkäpä Brontën siskosten kotina (vaikka taisivat virallisesti asua Heptonstallissa) ja Sylvia Plathin viimeisenä leposijana (joka ainakin on haudattu Heptonstalliin).
Ja tottahan kävin hautaa katsomassa, oman sankarini Patti Smithin jalanjäljissä.

Ja, että kylläpä tuolla muutenkin silmä lepäsi. Joskus riittää, että menee kulman taakse nähdäkseen uusia maailmoja.