Mamuna

Eilen oli taas sellanen päivä kun tuli ihmeteltyä, että miten pieni harmaahiiri on päätynyt Helsingistä maailmalle. Ja mikä siinä on, että jotkut paikat tuntuu enemmän maailmalle kuin toiset. Exeter, Sheffield, Aberdeen ja Newcastle...ne oli kaupunkeja, Abderdeen ehkä kotikin, mutta ei ne ole sellaista maailmaa, mitä kaukokaipuun kutinassa kuvittelee kaiholla. 

Ei Lontookaan ole. 

Mutta jotain Lontoossa on.

Vietin siellä eilen päivää, ja kun talsin lämpimässä kevät auringossa Thamesin yli ja rantaa en voinut olla paistattelematta kuin halpa vientikopio Naanatalin auringosta. Yritin oikein pähkäillä, että mikä siinä on. Ehkä jotain maailmankansalaisen fiilistä kun osaa verrattaen suvereenisti suunnistaa maailman metropolissa. Pari vuotta sitten maanalaisessa matkalla Greenwichiin kikatettiin pikkuveljen kanssa samaa asiaa. Näin tultiin ja mentiin eikä eksytty.

Illalla kävin tönöttämässä ihmiskunnan solidaarisuutta parlamentin edustalla. Oli eturivin poliitikkoa, järjestöjohtajaa, sairaanhoitajaa, ammattiliittoa, aktivistia, journalistia ja runoilijoita puhumassa ihmisyydestä, inhimillisyydestä, oikeudesta ja tasa-arvosta.

Kyllä siinä oli harmaahiirellä ihmettelemistä. Tässä sitä ollaan maailman politiikan keskiössä puolustamassa omia oikeuksiaan ihmisenä, naisena, mamuna.

Puristaa, puristaa.

Tänään on ollut sellanen päivä, että oksat pois. Kävin aamukasista sinkoilemassa pisimmän lenkin ehkä yhdeksään kuukauteen. 16km ja rapiat. Kyllä tästä mimmistä vielä maraton-juoksija saadaan kasaan. Suihkun kautta toimistolle vääntämään luonnosta valmiiksi huomista deadlinea varten. Sillä tiellä ollaan vielä.
10.5 tuntia myöhemmin.
Kuusi sivua jäljellä.
14 takana. Hidasta hommaa.
Tavoitteena saada hommat valmiiksi ennen huomisen lounasta. Mennään tyttöjen kanssa vetämään sunnuntain paistit naamaan niin, että vielä maanantai-aamunakaan ei tee mieli syödä. No ehkä sillon jo, mutta sunnuntai-iltana ei.

Hulluutta

Mun Facebook feed on täynnä Brexitiä, Trumpia ja ilmaston lämpenemistä. 

Ja sitten tuli tämä. Että mitäs...

Vettä myllyyn

Elellään taas aikoja kun kaikki on ilmassa. Pomolta tuli postia tänään, joka meni kuta kuinkin näin:

Tiedän, että oon jo antanut sulle likaa tehtävää, mutta tätä en kai oo lähettäny... Olis lisää tutkimusavustajalle hommia ja haluisin sut messiin. Tiedostan toki, että 
a) sun ohjaajana en sais antaa sulle lisää töitä kirjoittamisen oheen 
b) teet jo tutkimusassarin töitä, mutta näille voidaan tehdä jotain. 
Antaa vaikka F:lle. Joka tapauksessa halusin antaa sulle ensin mahdollisuuden kieltäytyä tästä ennen kun tarjoan pestiä F:lle.

No en tiettykään kieltäytynyt.

Olisi ehkä pitänyt, mutta väikkärin valmiiksisaattamisen sivussa tää projekti vaikuttais, mitä parhaimmalta CV:n täytteeltä (pankkitilikään ei tule surkuttelemaan - harvinaisuus) ja on kaiken kukkuraksi oikeasti tosi mielenkiintoinen.

Näyttäis siltä, että väikkäri jää taas hetkeksi paitsioon ja jatkuu joskus keväämmällä. Siirtäen valmistumista taas piirun verran eteenpäin.
Mahdollisesti.

Että tässä sitä ollaan.
Että ennen Ylläksen reissua saa vetää ylitöitä kuukauden.

Ja sitä ennen pitäis kuitenkin vielä luonnostella yksi väikkärin kappaleista ja saattaa nykyinen projekti sellaiseen pisteeseen, että sen voi testamentoida F:lle hyvällä mielellä.

Niin ja pitäis vielä käydä yliopiston byrokraattein luona heiluttamassa passia, että "joo, joo on mulla työlupa! ... niin toistaseks ainakin."

PhD päiväys

Kyllä ottaa päähän kun pientä sikaa, kun Word ottaa ja lagaa kun oot tallentamassa viimeisen kahden tunnin kirjoitustyötä. Aaaaaaahh! Tuska. Eikä ollut edes ensimmäinen kerta. Tänään.

Eläköön luonnostelu!
Eläköön paperi!

Kävin leikkauttamassa kuontalon tänään. Odotan, että sisäinen muutos tapahtuu yön aikana ja oon huomenna yhtä briliantti, miltä mun kutrit näytti kaks tuntia sitten.