Päämajasta

Suomessa juhlitaan suvun jatkoa ja tulevaisuutta. Hurraat! :)

Minä täällä muuton myötä matkailen ajassa taaksepäin. On kuin vuosi 2010. Talo on kiva, kotoisa, kylmä ja kolea. Unta etsin kahden peiton alla, aamutakkiin kääriytyneenä kuumavesipulloa hellien. Päällä fleecetakki, pitkähihainen t-paita, yöpuvun housut ja tulpa villasukat. Kaulassa ainakin kaksimetrinen liina. Suihkun paineessa on toivomisen varaa, mutta seura on hyvää ja huoneessa kirjahylly. Kyllä tässä heinäkuun puoleen kelpaa olla.

Muutto oli hässäkkää ja yhtä juoksemista tavaroiden kanssa. Niitä kun ilmesty aina kun luulin saaneeni kaiken kasaan. Kissallekin oli lupautunut tarjoilemaan maanantai-aamuun asti, vaikka lauantaina jo muutin. Kyllähän tuo kummalliselta tuntui kun avaimet luovutin maanantai-iltana, vaikka niin kovaa väitin olevani tunteeton tota tönöä kohtaan. Olihan se yläkerran hyytävä ullakkohuone kuitenkin mun päämaja. Sieltä korkeuksista kuikuilin Sheffieldiä tuntien turhautumista ja ärsyyntymistä kaupunkia kohtaan, mutta olihan ne näkymät aina välistä aika vaikuttavatkin. Nyt en voi avata verhoja, ettei kylmä kipua ikkunoista sisään. Mutta eteenpäin!

Tutkimus kentällä on vihdoinkin alkanut tohinalla. Ja oon ihan naattipallo. Työpäivät tällä viikolla on vaihdelleet yhdeksän ja kahdentoista tunnin välillä. Mielenkiintosta on ollut ja raskasta. Tiistaina heiluttelin taas vasaraa ja sitten ollaankin ton rintalastan kanssa oltu taas kädenvääntöä. Sitä kun ei vaan noin vaan vakuuteta olemaan kunnossa. Johan on pirulainen. Tässä kun muuten on taudit ja selätetty, niin menojalkaa vipattais kovin kun päivätkin pitenee. Sen sijaan juoksukunto ja kesäkunto karkailevat käsi kädessä kauas auringonlaskun tuolle puolen ja täällä seison vyötärön ympärys paisuen! Kyllä osaa naista turhauttaa.

MUTTA. Huomenna junailen Hardianuksen muurin tuolle puolen ja lauantaina katsellaan kun skottiurhoot törmäilevät italialaisten kanssa ja sitten jollain jossain on hallussaan kumman muotoinen pallo. On viivaa ja tolppia ja kaikilla liian lyhyet sortsit! Rugbya siis. K ja muutama yhteinen Aberdeen-tuttu. Sunnuntaina matkataan takasin tähän suuntaan, K tehden varikkopizzapysähdyksen Sheffieldissä. Oi, onnea!

Ja seuraavana viikonloppuna Saksaan jossa piti juosta vuoden eka kisa, mutta muuttukin vaan lomailuksi.

Costochondritis

Tuplapäivitys! Miksi tyytyä yhteen? Tai jotain.

Mutta; costochondritis.

Google kääntää sen Tietzen oireyhtymänä, mutta käännös on väärä.
Kävin siis tänään juttelemassa lääkärisedän kanssa.
Taas.

Henkitorven tulehdus jätti jälkeensä rintalastan rustojen tulehduksen, joka on lyöny koko rintarangan ihan jumiin. Pahimmillaan hengittäminen oli yhtä tuskaa, vasaran heiluttelusta, jota harrastin tiistai-iltapäivänä kenttätutkimukseni tiimoilta, puhumattakaan.

Hyvä uutinen tässä on se, että diagnoosi oli tasan tarkkaan se, jonka oletinkin sen olevan ja tärkeämpänä vielä: itse hengitysvermeet ja pumppu ovat hyvässä kunnossa. Urheilunkin saan kuulemma aloittaa heti kun se tuntuu hyvältä (hurraati!). Tähän riemuun saattaa toki mennä seitsemänkin viikkoa, mikä on vähemmän riemukasta (buuati!). Ettei menis nyt sit Lappi-reissun mönkään. Tosin aion nyt vetää optimisti-pipon syvälle päähäni. Sen verran merkittävää parantumista on tapahtunut parissa päivässä. Elän autuaan naiivissa toivossa, että sama meno jatkuu!

Helpottaakseni tuskailua ja ihan muutenkin maalaisjärjen käyttöä myötäillen oon lääkärissä ravaamisen lisäksi satsannut pikku työtilaani ja hankinnut kaikenlaisia ergonomiaa parantavia apuvälineitä. Jos sais mitotettua sitä omaa tilaansa vähän tälläselle vertikaalisesti haasteelliselle ihmiselle kun koripalloilijan mittoihin en vieläkään ole kasvanut vaikka kuinka olenkin proteenia kiskonut nassuun. Mutta on se kyllä vaikeeta pitää kroppa kuosissa ihan ilman urheiluvammojakin.

Tulossa: muuttoviikonloppu

Aberdeenista muutin yhden matkalaukun ja repun kanssa. Tälla kertaa kapsäkkejä on enemmän. Ne muuttivat eilen, seuraan lauantaina perässä.

Yritin eilen illalla vähän viritellä jotain haikeutta, mutta ei onnistunut.  Ei niin millään. Ei vaikka en ole asunut yhtäjaksoisesti missään näin kauaa sen jälkeen kun lähdin opiskelemaan. Jotenkin juureuduin tähän hullujen huoneeseen vuodeksi, neljäksi kuukaudeksi ja 25 päiväksi. Yritin miettiä, mitäs kaikkea kivaa tohon aikaan on mahtunut. Vaikka ja mitä, mutta ei juurikaan mitään tässä talossa, ei ainakaan nykyisten asukkaiden kanssa.

Eilinen oli viimeinen niitti, kun E:llä oli vielä otsaa vetää herneet nenään siitä, että muutin tavarani jo eilen. Olinhan tästä ennakkoon maininnut vain kolmasti. Se koki myös oikeudekseen penkoa mun ruokakaappini läpi ja antaa inventaarion siitä, mitä kaikkea mulla vielä on jäljellä sekä valistaa mua siitä, etten mitenkään pysty syömään kaikkea ennen kuin muutaman. Tuijotin sitä alta kulmain pöllämystyneenä ruokakaappi yksityisyyteni härskistä rikkomisesta ja lähdin ostamaan lisää ruokaa. Takaisin tullessani huomasin muuttuneeni näkymättömäksi kun keittiöön astuessani ei voitu edes moita sanoa.
Tämä järjestely kelpaa mulle ihan täysin.

PS. Siellä ruokakaapissa on neljää eri kahvia kahvia ja mausteita. Kahvipurkillinen riisiä, kolme porkkanaa, kaksi bataattia, lasagnelevyjä ja aski salmiakkia. Niin ja tyhjä purkki siirappia, joka on jäänyt sinne ylähyllylle uinumaan joulun leipomuksien jälkeen kun en siihen yltä. Niin, ja kortti Suomussalmelta.
Tämän kaiken tiedän ilman inventaariotakin.
Kiitos ja uusia ruokakaappeja täyttämään!

Kullallinen viikonloppu

Elämäni miehet ravaa täällä perä perää. Ensin kävi velikulta toissa viikonloppuna ja sitten oli partamusukan vuoro viime viikonloppuna. Perjantai-illan juna toi miehen neljän tunnin työhaastattelusta koillisesta synteettisen biologian firmasta. Uutisia saadaan kahden viikon päästä. Tehtiin pizzat. Hyvänä kotivaimona väänsin taikinan etukäteen. Paiston jälkeen sain kehuja poikkeuksellisen erinomaisesta pizzapohjasta. Viinipullokin oli. Hienoin etiketti, jonka kaupasta bongasin. Very francais. Niin ja viinipullo jäi. Ei ollut talossa avaajaa.

Lauantaina käytiin Applella katsomassa läppäriä kuntoon. Jäi sairaseläkkeelle kaks ja puoli viikkoa sitten. Toissa viikon diagnoosi rikkinäisestä kovalevystä (jonka jouduin itse ostamaan/asentamaan) osoittautui hudiksi. Vika löytyi kaapelista joka yhdistää kovalevyn koneeseen. Vähän suututti. Korjaus maksoi £42, mikä ei sinänsä ole paljon. Mutta tuli edellisenä viikonloppuna käytettyä saman verran uuteen kovalevyyn ja £15 ruuvimeisseleihin, että sain läppärin kannen auki ja irti. Kuntoon tuli. Pääasia. Ennätettiin brunssille ja keskusteltiin ruokatapojen muutoksesta. Terveyden nimissä käänsin kelkkani ja selkäni vegaaniudelle. On muuten ottanut henkisesti koville. Enemmän kuin oisin uskonut. Sunnuntaina kun ostettiin mozzarellaa lasagneen olin lähellä vääntää kyyneleen tai kymmenen. Mutta hiihdän nyt astiani edelle.

Lauantai-illalle olin suunnitellut currymausteisen piirakan ja K paistoi kyytipojaksi ranskalaisia. Kotona tehtyjä tietenkin. Viinipullo virnuili meille pöydän reunalta, mutta kyllä ne kolajuomatkin ihan hyvälle maistu! Katseltiin syödessä rugbya, josta en vieläkään ymmärrä paljolti, mutta jotain sentään. Esimerkiksi sen, että jos ikinä jälkikasvua pääsen tähän maailmaan ponnistamaan niin ne ei kyllä rugbypelaajiksi ryhdy. Ruuan jälkeen kävelytin parrakkani teatteriin. The Sound of Music Sheffieldin Lyceum teatterissa. Onnittelin itseäni sillä olin saanut hankittua meille oikein priimapaikat. Onnittelin itseäni vielä enemmän kun K hoilas menemään musikaalin kappaleita kotiin mennessä ja sunnuntai-iltana oikein YouTubesta kuunneltiin. Ei ollut aiemmin nähnyt edes elokuvaa, joka on nyt sitten ohjelmassa Lappi-lomalla. Sori vaan äiti ja R. ;)

Sunnuntaina oli vuorossa sellainen nörttihömppäpäivä, että K kielsi ottamasta valokuvaa. Päivä alkoi jo lähes sunnuntaiperinteeksi muodostuneella banaanipannarilla, joka tällä kertaa oli pilkutettu muutamalla mustikalla (n. 125g). Aamiaisen jälkeen käytiin itkettämässä mua siellä kaupassa Kn lohdutellessa, että en oo pettämässä ihmis- ja eläinkuntaa päätökselläni. Nyökkäsin ja kotiintullessa esi-väänsin lasagnen paistokuntoon. Sitten alotettiin nörttihömppä. Pelattiin henkiinherätetyllä läppärillä fudista, iPadissa oli päällä Aberdeenin peli (voitto!) ja oikeessa telkkarissa Wales ja Skotlanti juoksivat rugbypallon perässä. Kyllä siinä joutu keskittymiskyky testiin.

Mutta kivaa oli.
Ja lasagnekin oli ihan hyvää.
Myönsi kokkikin, vaikka juustoa vähän  karsastikin.

Veljellinen viikonloppu

Velimiehen matka Teräskaupunkiin ei mennyt niin kuin piti. Rugby sotki Walesin liikenteen ja juna ehti mennä menojaan ennen kuin velimies ennätti vetimineen asemalle. Murheissa päin oltiin tahoillamme, luovutettiin. Päätin kuitenkin vilasta muita mahdollisia junia ja sitten hulluna liikkeelle. Monenmoisen mutkan ja etä-stressin jälkeen seisoin Sheffieldin asemalla lauantaiaamuna klo 1.40 Big Mac-ateria kourassa kun konnari samaan aikaan herätteli veljeä junassa. Pääsi poika perille ja sai ruokaa napaan. Samaan katkesi mun viiden vuoden Mäkkärissä käyntitauko, mutta oli sen arvoista.

Lauantaina käytiin Applella näyttämässä mun läppäriä. Kovalevy rikki, kone kotiin ja tee se itse-nörtti asennus käyntiin myöhemmin viikonlopun aikana. Ennätettiin kampuksen kautta Hillsborough'on katsomaan kun Sheffield Wednesday pelasi Cardiffia vastaan. Oli ihan kelpo peli noin velimiehen ensimmäiseksi potkupallokokemukseksi. Käveltiin koko kaupungin halki varpaat suliks ja palkittiin itsemme pizzoilla ja kekseillä. Hengailtiin. Nukahdettiin telkkariin.

Aamulla annoin pojan koisia. Hengittelin höyryä ja huuhdoin nenää suolaliuoksella. Henkitorven tulehdusta lievittääkseni. Juotiin aamu(päivä)kaffet ja käytiin metsästämässä ruuvareita läppärin hoitoon, oli varsinainen rumba. Kovalevy saatiin koneeseen (ei toimi vieläkään), velimiehelle hankittiin elektronisia sarjakuvia. Katsottiin Newcastlen peliä banaanipannarin kanssa. Oli kuulemma sika hyvää. Vegaanivoitto, hahaa! Harmi, että jalkapallokentällä ei tullut samanlaista tulosta.

Hädässä ystävä tunnetaan! Ja muita ihania latteuksia

Helmikuu alkoi loistavasti! Asuntopulma ratkesi. Entisestä kämppis E:stä ja E:n urhosta tulee nyt vuokraemäntä E ja vuokraisäntä C. Kävin tänään E:n tykönä leipomassa karjalanpiirakan tai kakskytkahdeksan. Tuli siinä sivussa maristua tästä mun tilanteesta. Kun olin hädintuskin ennättänyt koti(ha!)ovesta sisään kännykkä vilkutti E:ltä viestiä, että ne oli jutellut asiasta ja niiden ylimääräinen makkari olis mun käytettävissä jahka lähden Suomea tutkimaan. Sain minä sängyn ja huoneen ja E ja C tarvitsemaansa lisätuloa. Yksityisyrittäjä ja opiskelija. Siinä ei shillingeissä pöyhtäröidä. Kaikki hyötyy, mikä on mainiota. Juhlistin karjalanpiirakalla tai kahdella. Ai, ai. Kelpaa hymyillä.

Työtkin sujuu. Viikonlopun kestäneen litteroinnin jälkeen ensimmäisestä tekemästäni haastattelusta on 28/79 minuuttia näpytettävänä. Dataa on kertynyt jo 19 sivua. Melkein hirvittää ajatella sitä kun olen kaikki suunnittelemani haastattelut tehnyt, että kuinka monta virtuaalista metsää on tullut lahdattua ja kuinka sitä kaikkea tietoa voi edes käsitellä. Mutta ah, empiirinen tutkimus virallisesti käynnistetty. Hurraati!