2015

Olet vuosi, jonka haluan unohtaa.
Olet vuosi, hankalin jonka olen elänyt.
Olet myrskyä, pelkoa ja menetystä.
Mitä odotinkaan
olen pettynyt.
Tulee aika ja sinutkin kultaa
Sitä odotan nyt.

Mieti

Mietit, että tuossa on ihminen, joka on kuin minä. Heikon itsetunnon ja heikon itseluottamuksen omaava ihminen. Sanot, useean kertaan, että olemme samanlaiset. Olen kuin sinä. Vähän parempi versio vaan, beta, 2.0. Sanot näin. Näin sanot lohduttaaksesi. Rohkaistaaksesi. Rakkaudella. Osoittaaksesi, että ymmärrät surujani, pettymyksiäni. Ymmärrät kuinka vaikea minun on kokea olevani hyvä, riittävä.

Mietin sanojasi hetken. Otan ne itsestäänselvyytenä. Maistelen niitä. Luotan sinuun. Uskon sanojasi. En kyseenalaista. Suljen sanasi syvälle sisimpääni. Kuluu aikaa. Välimme viilenevät. Etäännymme. Alan kyseenalaistamaan auktoriteettiasi, mielipiteitäsi. Enää en ole varma, että olet aina oikeassa. En käy kapinaan kapinan vuoksi. Olen kasvamassa, aikuistumassa. Kyseenalaistan. Mutta me olemme sama. Me pysymme

Hyvää tarkoittavat sanasi alkavat kääntyä sinua vastaan. Alkavat kääntyä minua vastaan. Niihin on ladattu katkeruus, pettymyksen tunteet omasta lapsuudestasi ja nuoruudestasi. Itseluottamusvaje, omasi ja nyt myös minun, on syövyttäny sanasi. Se nakertaa itsetuntoa. Kaivertaa riittämättömyyden tunteen sieluun. Katson sinua ja mietin, etten tahdo olla niin kuin sinä. Voit pahoin. Silloinkin kun sanot olevasi onnellinen näytät onnettomalta. Sinusta hohkaa kaikki se, mitä sanoihisi on ladattu. Hyvää tarkoittaen siirsit omat surusi, kurjuutesi minuun. Olet myrkyttäny minut. Et ole paha. Et tarkoita pahaa, mutta olet myrkyttänyt minut.

Mietin sanojasi vuosia. Kannan niitä mukanani minne tahansa menenkin. Olen kuin sinä. Teen, koen, elän, saavutan, mutten muutu. Olen kuin sinä. Vähän parempi versio. Painan uupumukseen asti, koska muuten en usko pärjääväni. Jätän menemättä juhliin, koska en kuiteenkaan osaa olla sosiaalisissa tilanteissa. Luennoilla olen hiljaa, koska ei minulla kuitenkaan ole mitään viisasta sanottavaa. Sanoistasi on tullut totuus. Sinuutesi minussa määrittää liikeratani, rajaa mahdollisuuksiani, määrä miten näen itseni ja paikkani maailmassa. Sidoit minut pakkopaitaan.

Vie aikaa  ja aikuistumista ymmärtääkseni sanasi riippakiveksi. Pakkopaidaksi, joka salpaa hengityksen. Pakkopaidaksi, josta on päästävä irti. Samaan aikaan olet ulkoistanut velvollisuutesi ja vastuusi minulle. Sanot, että olet tukipilarini, mutten tunne sitä. Sanot, että voin puhua sinulle kaikesta, mutta valitat että puhun liikaa, eikä elämäni ihmiset sinua kiinnosta. Olet myrkyttänyt minut ja sen jälkeen jättänyt minut omilleni.

Mietin. Tajuatkohan, mitä olet tehnyt. Minkälainen vaikutus sanoillasi on ollut. Et ole paha. Et vain osaa. Et tiedä miten muutenkaan toimia.

Ymmärrän. Pakkopaita on vain vaate. Sitä ole ommeltu ihooni kiinni. Voin päättää riistääkö se vapauteni vai riisunko sen päältäni.

En ole kuin sinä.

Olen onnekas.

Osaan antaa anteeksi.