Laillinen

Sain tänään päätöksen, että saan jäädä Saarelle ikuisesti jos tahdon. En ehkä tahdo. Mutta sentään voi hengittää ja yksi elämän epävarmuuksista on toistaiseksi tappuuteltu puhki, poikki, pinoon. Aion viettää tän päivän heitellen "legal alien" vitsejä ja huomenna palaan murjottamaan tilanteesta.

S totesi, että onnea kai sitten, mutta enpä ymmärrä miksi kukaan tänne tahtoisi jäädä.

Jos  jään, olen kuitenkin toiseen asteen kansalainen, on oltava valmis todistamaan lupa olla ja elää, hainpa sitten töitä tai asuntoa. En edes tiedä enää vaikuttaako terveydenhuoltoon. Enkä tiedä, mitä tapahtuu kun passi uusiutuu. Pitääkö hyppiä uusia aitoja. Olemislupa kun on sidottu passiin.

Mutta tänään olen laillinen muukalainen!

Brexit

Se olis sitten maassalupaoikeushakemus jätetty maahanmuuttoviranomaisille.

Arvostin haun ajoituksen ironiaa. Puhelin täällä viikolla seminaarissa kandien kanssa identiteetistä, kuinka se on sidottu aikaan, paikkaan ja oloon, että joko kuuluu tai sitten ei johonkin paikkaan. Katselin sitä hakemustani siinä seminaarien välissä ja mietin, että niin tämä lienee nyt sitten virallinen merkki, että ei en kuulu.

Mutta jos päätös on ok, niin saanpa sitten jäädä vaikka iäksi. Jos haluan.
Iski kyllä jonnekin sielun keskiöön tää hakemusrumba. Vaikka ei sitä kai rumbaksi voi sanoa, ottaen huomioon, että yliopistot, Exeter ja Sheffield, autto nopeesti tarvittavien paperien haalimisessa, ja täällä sai apua hakemuksen täytössä ja appin käytössä. Ja vaikka hakemussysteemissä oli joku feelu, niin silti sain kaiken hoidettua kolmessa päivässä.

Siltikin niin. Ensimmäistä kertaa sitten varsinaisen äänestyksen Brexit tuli iholle. Sen on henkilökohtasta nyt - taas. Espanjan tunnilla meidän opettaja, joka muuten on ihan mahtava, vitsaili Brexitistä puolet tunnista, ja lopulta napsahdin koko luokan edessä ja käskin (no pyysin) sitä lopettamaan, kun sattuu tollaset jutut. Siinähän sitten istuin, että mistäs tää nyt tuli.

Ensi viikon luennolla puhutaan etnisistä ryhmistä, epätasa-arvosta, syrjinnästä ja rasismista.
Taidanpa mainita jotain "oikean" ja "vääränlaisista" maahanmuuttajista.

Itse kun kuulun kuitenkin tohon etuoikeutettuun ensimmäiseen ryhmään.
Vaikka nyt korpeekin.

Tältä näyttää ulkona, ja vähän sisälläkin.

Työmaata

Alkuviikosta sähköposti huusi essee-paniikissa. Torstaina oli deadline ja elämä hiljeni. Maanantaina istuin toista tuntia viimeisen vuoden opiskelijoiden kanssa puhumassa päättötöistä. Saa nähdä, mitä tulee. Koitin muistella omaa kandin työtäni, mutta se oli ihan eri eläin kuin tämä sosiologinen meno. Enkä juuri muutenkaan mitään muista. 

Ensimmäisen vuoden opiskelija, joka haaveilee luennoitsijan pestistä tuli kyselemään ura-apua ja vinkkejä. Tuijotin sitä siinä, että ho(!) multa kysyt neuvoa? Multa? Miks ihmeessä? Mutta samalla olin kyllä aika otettu, että multa kyselee eikä vaikka niiltä kolmelta muulta luennoitsijalta, joiden kursseilla myös istuu.

Viikonloppu menee esseitä lukiessa ja lumesta haaveillessa. Melkein neljännes esseistä tarkastettu kahdessa päivässä, mutta jostain pitäis löytää aika ja motivaatio ensi viikon luennon suunnittelemiseen, ja tiistaina hukkuu muutama tunti Brexit-asioita hoidellessa. Pitää alkaa tätä asumislupaa ruveta järjestämään, ja ottaa etu siitä, että pääsee etukäteen anelemaan lupaa jäädä maahan, johon ei tiedä enää haluavansa jäädä.

Että jo on. Lautasella kamaa

Palkintolettuja ensimmäisen kahdenkymmenen esseen tarkastamisesta.

.

Jo iski luennoitsijain arki

Lukukautta on neljä viikkoa jäljellä. En malta odottaa, että se on ohi. Narskuttelin tällä viikolla etuhampaasta palan irti, luennot tuntuu maratoneilta, seminaarit ajan hukalta ja yöunet liian lyhyiltä.

Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden esseiden deadline on ensi viikolla. Ja sitten on  kammottavia aikoja edessä. 152 esseetä. 5 luentoa. 15 seminaaria. 21 päivää. Multi-tasking pitää saattaa uudelle tasolle. Mutta ehkä tästä jonkun tosi-tv:n tahi Shakespeare-näytelmän sais aikaan.

Sähköposti täyttyy mitä kummallisimmista kysymyksistä ja huolista. Niin, ja pyynnöistä. Voitko lähettää tekstejä, joita voisin lukea tätä esseetä varten? Niin tai voitko lähettää luentodiat kahden viikon päästä olevalle luennolle, kun tahtoisin kirjottaa mun esseen sen viikon aiheesta. Niin tai sitten voisitko vaikka kertoa, mitä mun pitää tähän esseeseen oikeestaan kirjottaa? Haittaako jos kirjotan enemmän psykologiasta kun sosiologiasta?

Siinähän sitten tuijottelen viestejä. Ensinnä huvittaa naiviius. Ihan kun mulla olisi mitään valmiina kaks viikkoa etujassa. HA. Hyvä jos 12 tuntia etuajassa. Toiseksi ärsyttää röyhkeys. Ihan kun mä niitä dioja etukäteen muutenkaan jakaisin. Itse olet aiheesi valinnut, tee työs sen mukaan. Kolmanneksi ihmetyttää laiskuus. Kun luulin, että ovat täällä oppimassa oppimaan ja tekemään asioita itse. Itsellensä. Sillai itsenäisesti. Tällasia nää on, viime vuosituhannen rippeet ja tämän vuosituhannen ensimmäinen sato. Kyllä on instagram ja snapchat hallussa, mutta kirjaston nettikatalogi on suuri tuntemattomuus.

Maanantaina proggiksessa on kolmen tunnin lopputyö-miittinki kolmannen vuoden opiskelijoiden kanssa. Mulla on kontollani kahdeksan nuoren päättötöiden ohjaaminen, ja huijarisyndrooma sen kun pahenee. Vastahan mä pari kuukautta sitten istuin ohjattavan, ja nyt pitäisi sitten...ohjata ja neuvoa. Muita. Voihan, peijjooni. Eipä sillä. Ensimmäisen palauterundin aikana totesin, että ainakin palautteen antamiseen oon viimeisen viiden vuoden aikana saanut hyvän mallin.

Ihmeellisiä otuksia kyllä nämäkin. Niiden piti lähettää tiistaihin mennessä projektisuunitelmansa kommentteja varten. Kahdeksasta suunnitelmasta sähköpostiin kilahti viisi. Kyllä kummastuttaa, kun ei kiinnosta. Miljoonia maksetaan opinnoista, mutta sitten apua ei oteta vastaan silloin kun sitä tarjotaan, ja sitten kinutaan sieltä, mistä sitä ei ainakaan tule.