Kermakaljaa ja aurinkoa!

Labratyötä. Junamatka. Pizza. Sitruunakakku. Tylypahka. Kermakalja. Partaveikkoseni. Pari koiraeläintä. Näistä muovattiin hyvä syntymäpäivä! Warnerin Potter-studiolla vierailtiin tosin 17.päivä, mutta syntymäpäivälahjan tiimoilta. K kyllä kovasti yritti yhdessä kohtaa uskotella, että oltaisiin menossa Brightoniin. Aamuruuhkassa kysyi sitten, että uskoinko missään kohtaa tähän höynäytysyritykseen. No en oikeastaan. 

Oli aika makea (kermakalja!) kokemus tuo studio, mutta en tainnut syvimmässä suomalaisuudessani olla ihan tarpeeksi fanaattisuuten ja fanitukseen taipuvainen, kun mitä olisi "vaadittu". Hauskinta oli se, että paikalla oli enemmän aikuisia kun lapsia - tosin saattaa johtua siitä, että oltiin koulupäivänä liikkeellä. Ei kyllä olisi uskonut päivän olleen normaali työpäivä ihmispaljouden virtaillessa ympärillä.

Seuraavana päivänä ennätettiin koirain (ja K:n poppoon) kanssa paikallisella luonnonsuojelualueelle lauantai-tepastelulle. Siitäkin huolimatta, että leivottiin pellillinen avokado brownieta. Vanhat ja koirat tuli autolla. Me käveltiin. Piti olla sellanen lyhyt kiva viiden kilsan matka, eestaas. K:n kyseenalaisen kartanlukutaidon tähden matkaa kertyi kaiken kaikkiaan 12km. 

Onneks oli sitten niitä brownieta, joilla sai energiavaroja täytettyä.

Sunnuntaina suuntasin takaisin Sheffieldiin ja painoin pää punaisena töitä torstaihin. Labrassa ja kirjastossa. Sosiologian toimistoon en oo jaksanut raahautua aikoihin. On kaukana ja epämotivoiva työympäristö. Stressasin hulluna palaveria supervisor S:n kanssa. Niin kuin aina. Eipä sieltä mitään negatiivista. Voitaisiin kuulemma kirjottaa mun väikkäri jo nyt. Siis me voitaisiin. Kuulemma. On kuulemma ideoita artikkeleitakin varten jo ja ihan journaalikin valmiiksi mietittynä. Ei siis mulla. Oon vaan tyytyväinen, että Fukushimaan liittyvät raapustamiset on nyt visusti takana. 

Kirjan julkaisupäivän pitäisi olla marraskuun ensimmäinen.

Supervisionista suuntasin suoraan St Pancrasille, maanalaiseen, Graysiin, syliin ja ruokapöytään. Tässä järjestyksessä. Suunnitelmissa oli pyöräillä Leigh-on-Seasta Southendiin lauantaina, mutta säämiehet ennustivat lauantaille kurjaa keliä, joten siirrettiin suunnitelma perjantaille. 

Olikin sitten sortsikeli! Aamusta ennätettiin vielä väkertää mun rahoitushakemuksen kimpussa ja käyttää koirat pissakierroksella ennen kuin lähdettiin. Pyörät tosin jäi Graysiin, kun kummatkin varapyöristä, jotka olivat "hyvässä kunnossa" K:n isän mukaan, olivat lähes jarruttomia ja reikäkumisia. Hurraa! Onni onnettomuudessa sinänsä - tie, joka kuljettiin Leigh-on-Seasta Southendiin oli enimmäkseen pyöräilijöiltä kielletty. Koko päivän reissu saatiin aikaiseksi. 

Käytiin Southend Pierillä, joka on lajissaan maailman pisin. 2.16km. Lounas löysi tiensä napaan ulkona puistossa. Rantabulevardille istutetut palmut sai aikaan ihan autenttisen lomafiiliksen.

Sunnuntaina olikin vuorossa sitten Lontoon Maraton - mun pyynnöstä. Seistiin jossain Limehousen ja Tower Bridgen välillä viimassa ja koleassa kymmenen aikaan aamulla. Melkein kaksi tuntia aiemmin kun nähtiin Radcliffen Paula, jonka tähden K:n sinne tien viereen raahasin. Paljon ehti sitäkin ennen nähdä. Miesten ja naisten eliitin, vammaisurheilijoita (lieneekö tämä enää poliittisesti korrekti sanonta) ja pyörätuolikelaajat - ja näille hemmoille ja hemmottarille nostan hattua varpaillaan seisten. Ovat sen verta rautasta porukkaa, että oksat pois.

Mutta tosiaan Radcliffea oltiin katsomassa. Kamera valmiina. Tuli sieltä, jutellen jonkun kanssajuoksijan kanssa. Kamera oli pois päältä. Harmitti. Harmitti niin maan perkeleesti. Mutta vaan vartti. Sitten valkeni. Siinähän se meni! Ja me nähtiin se, ihan viiden metrin päästä! Olin enemmän innoissani kun sillon 15-vuotiaana kun sain Litmasen Jarin allekirjotuksen. Näin sitä joskus käy - pääsee näitä sankareitaan näkemään ihan oikeassa elämässä. Ihan huippu juttu!

Harmien huhtikuu

Viime viikolle on tasan yksi sana, tai no itse asiassa aika montakin, mutta niistä jokaikinen painokelvottomia. Tuntui, että kaikki meni pipariksi ja pipari palo pohjaan, ettei jäänyt edes mitään säälimurusia.

Pääsiäismaanantaina pikkukoira puri läpi urheilukellon USB-johdon, ja niin kauan kun uusi matkaa postissa kello on käyttökelvoton. Herkkupala makasi vieressä koskemattomana.
Keskiviikkona hajosi tietokone. Tosta noin, ilman varotusta.
Torstaina meni jalka, lienee joku rasitusperäinen pikkuvamma siellä.
Torstaina matkasin myös Manchesteriin tutkimuksen perässä. Tuli mutkia matkaan junan ollessa peruttu. Myöhästyin itse järjestämästäni tapaamisesta.
Lauantaina matkasin Manchesteriin toistamiseen kylän muiden suomalaisten kera. Kansalaisoikeutta täyttämään. Täytettiin ja päälle ylihintainen lounas. Raahasin kaupasta niska vääränä kiinteetä ja nestemäistä tankkausmateriaalia sunnuntaisen puolimaratonia varten.
Sunnuntai-aamuna päätin, etten juoksekaan. En uskaltanut. Jalan tähden. Harmitti, ja vaihtoehtona kisalle tein kymmenen tuntia töitä.

Aurinko sentään paisteli, vaikka viikolla piipahtanut lämmin ilma haihtui viikonloppuun mennessä. Naapurin pihalla seikkaili minitiikeri ja sunnuntai-iltana käytiin katsomassa naapuruston lyhtykulkuetta. Puuroakin söin kahdesti. Kyllä - lasketaan plussaksi.

Maanantaina kone elvytettiin. Neljännen kerran. Monen mutkan ja kommervenkin kautta.
Jalka kaipaa vielä elvytystä, mutta sitä prosessia ei taida voida hoputtaa.
Käytin monia rahoja junalippuihin, mutta nyt on kaikki kevään reissut maksettu.
K:n valmistujaisiakin varten varasin jo varmuudeksi hotellin. En tiedä kunpaa odotan enemmän; sitä että pääsen taas Aberdeeniin vai sitä, että nään K:n kaavussa ja lakki päässä. Ehkä fifty-sixty.
Tänään pönötin turhanpäiväisessä konferenssissa, mutta sentään oli kotikulmilla.
Huomenna matkaan viikonlopuksi etelään. Edessä yllätys ja toivomani sitruunakakku.

Kakku!

Päivityspläjäys

Suomi näytti tältä.

K laski - jos ei nyt kuin vanha tekijä - niin ihan uskottavan pohjoismaalaiseen tyyliin. Äiti hurrasi, R kikatti ja minä palelin. Vaan onnistuu Saaren mieheltä puusaunankin sytyttäminen. Johan sitä viime kerralla harjoiteltiinkin. Rinne-ranskikset pursu korvista ja filtterikahviinkin melkein ehti tottua. Omat laskut oli ihan tuhnua ja menivät vielä surkeampaan suuntaan kun nilkka väännähti juostessa, mutta tulipahan juostua napapiirin tuolla puolen. Suksia palauttaessa K totesi mahtipontisesti huokaisten, että on ikävä laskemista. Ensi vuoden reissu lienee suunnitteilla.

Vaan ehdittiinpä myö hommiinkin etelässä hommiinkin.
Ennen reissua napa oli ratketa mummin mustikkapiirakasta ja kaffesta.
Reissun jälkeen ehdin treffeille professorin kanssa, ja sen verta pitkä palaveri olikin, että meinasin myöhästyä fyssarin runnonnasta kaupungin toisella puolella.
Fasulla käytiin hakemassa Mignoneita K:n perheelle, kun ensin syötin sille vaarojen lomassa yhden testattavaksi. Saarelle raahasin ruisleipää ja ruishiutaleita viikonloppupuuroja varten. Mukana myös kolme askillista Sisuja isännälle.

Pääsiäisen piti näyttää tältä.

Vaan näyttipä tältä.

Perjantaina laahustin kirjastoon klo 6:15. Klo 14:15 juoksin kohti juna-asemaa. Oli taas näitä extempore rakkaus on ja rakkaus vie juttuja. Loihdittiin pizzat iltaruoaksi ja päätettiin, että pizzoja ei tarvitse enää pizzerioista tilailla. Ollaan kehitelty ylivoimaiset versiot. Katteltiin K:n porukoiden kanssa Euroviisu-karkeloita ja parhaita Disney-lauluja.

Kun herrasväki lauantaina suuntasi kohti Cambridgea, jossa K:n isä hankki koulutuksensa jäätiin tekemään töitä. Laiskoteltiin ja katteltiin telkkaria. Fudista ja muuta. Sunnuntaina suuntasin ensimmäiselle pitkälle juoksulle sitten marraskuun toisen. Ja niinhän siinä kävi. Kaikki selvisivät ja kukaan ei kuollut, vaikk kahdentoista kilometrin jälkeen oli huutava vessatarve. Aamupäivää vietetiin koirien kanssa takapihalla. Yritin tehdä töitä (aikuisten oikeasti), mutta pienempi veijari tykkää läheisyydestä, vaan ei niin välitä töistä ja hyppäsi aina syliin lukemiston päälle jos en kiinnittänyt huomiota. Isommalle riitti, että heitteli palloa.

Käytiin myös kävelyllä viereiseen Orsettin kylään, jonka jälkeen korkattiin pääsiäismunaset (mullekin oli) ja vetäydyttiin katsomaan The House of the Spirits läppäriltä. Nukahdettiin leffaan. Taisi vähän väsyttää. Maanantai olikin ihan työpäivä ja iltapäivällä tihrustettiin paikallisella juna-asemalla. St Pancrasilla olikin sitten ruuhka. Vaikutti siltä, että koko Yorkshire pyrki samaan junaan. Sain pepulleni paikan, vaikka paikkavarausta ei ollutkaan. Suksee!

Seuraavan kerran suuntaan etelään viikonlopuksi uunituoreena kaksytseitsemän vuotiaana. Ja sitten viikkoa myöhemmin Lontoon maratonia katselemaan.

Sitä ennen ja siinä välissä pitäis kai jonkunlaisia hommiakin tehdä ja hyppäänkin taas torstaina junaan haastattelun tähden. Lauantaina suuntana Manchester ja ennakkoäännestys, jota seuraa sunnuntainen puolimaraton, joka pelottaa ihan pirusti.