Ensimmäinen koulupäivä

Päivä alkoi sillä, että kaupasta tullessa kävelin tyytyväisenä kämpän ohi ja reilun 100 metrin jälkeen rupesin ihmettelemään, että mitä vielä, ei tää mäki ollut näin jyrkkä puol tuntia sitten. Ja johan välähti. Luikin sitten mäkeä takas alaspäin ja ovenkin sain auki viiden minuutin yrittämisen jälkeen.  Mutta sainpahan aamupalla kahvia, ja sekös mieltä lämmitti! Käsiä ehkä enemmän. Oli varsin aberdeenimaiset oltavat aamulla. Mun sinertävät sormet sointu hyvin yhteen seinien kanssa ja voisin siis kehuskella vieneeni sisustamisen ihan uudelle tasolle. Niin, ja avaimenperä on siittiö. Ei ole mun valinta. Pitää hankkia uus. Toisaalta voi olla, että jos pidän nykyisen avaimenperän, en tuu hukkaamaan avaimia tai avainta kovinkaan helposti, koska en kuvittele ottavani sitä turhan usein pois taskusta. 

Kävin myös kirjastossa. Jossa kävelin suorinta tietä omaan henkilökohtaiseen helvettiini. No melkein suorinta. Kesti tovi, että opiskelijakortti otti toimiakseen ja päästi mut portista läpi (saatan havaita tässä jonkun teeman). Statistiikka. Jippii.. Kyllä mä sieltä bongasin tuttuja sosiologiakirjojakin, mutta jostain kumman syystä niistä ei tullut samanlaista kotoisaa fiilistä kun niistä romskuista ja muista kirjoista, joita kutittelin kirjakaupassa lauantaina. Huomasin (jälleen) kaipaavani Aberdeeniä kirjastossa ollessani. Niin paljon kun valitinkin aikanaan Aberdeenin tuulenhenkäyksiäkestämättömästä kirjastona poseeraavasta lasikopista, niin sentään siellä oli kaikki kirjat samassa paikassa. Tai ainakin kaikki, mitä mä tarvitsin. Täällä tuntuu olevan tuhansia eri kirjastoja (n. viis kpl), ja mun tarvitsemiani kirjoja on ripoteltu sinne ja tänne. Voi olla, että liiottelen. Varmaan liiottelenkin, mutta tältä tuntuu nyt. Hitto.

Kirjastosta jatkoin sitten info sessioon. Yhteen niistä tuhannesta, joihin osallistun tällä viikolla. Tapasin mun supervisorin ja muista science&technology-opiskelijoita. Mukavan tuntusta porukkaa. Ja ilmasta ruokaa. Paljon kasvisnaposteltavaa myös. Plussapiste. Sosiologian laitoksella aloittaa ainakin 10 uutta PhD:tä. Aika paljon. Niin paljon itseasiassa, että meille ei taata omia työskentelypisteitä. Miinuspiste. Mutta paljon kaikkea infoa tuli tänään liitosta, lukupiireistä, kursseista ja luennoista. Sen verran itseasiassa, että nyt ymmärrän "lukujärjestystäni" vieläkin huonommin kuin tänään aamulla kun sitä tuijottelin otsa rypyssä ja koitin tulkita parhaita kohtia Aberdeeniin palailuja varten. Mutta eiköhän nämäkin selvinne. Toivottavasti tällä viikolla.

Ai niin, unohdin esitellä kolmannen kämppikseni eilen. Se on sen verta ujo, että unohtui. On vähän karvaisemman puolinen, mutta luulis, että on tyytyväinen olessaan ainoa uros tässä talossa. Niin ja jostain syystä sillä on fiksaatio mun huonetta kohtaan. Kun tulin suihkusta aamulla sen häntä pilkisti mun sänkyni alta. Terve vaan.

Kotona tai ainakin kämpillä.

Pääsin "vihdoinkin" muuttamaan tänään. Kämppä on ihan mukava. Huone aika luksus versio edellisiin, Newcastlen aikaisiin, huoneisiin verrattuna. E - vuokraemäntä/kämppis - on mukava. Hölösuu. Tai hermostunut. Ei sitä ikinä osaa varmasti sanoa kun tapaa uusia ihmisiä. Toinen kämppis, L, on ollut aika visusti omassa huoneessaan koko iltapäivän, mutta enpä mäkään ole täältä pahemmin liikkunut tuloni jälkeen. Laukkujen purkaamista, petivaatteiden kohdilleen asettelua ja Skypeä äidin kanssa. Kaikki vie yllättävän kauan aikaa.

Hirveä väsymys iski kun pääsin tänne. Tuntui kun olisi kolme päivää matkustanut ja vihdoin päässyt määränpäähän. Samalla pieni hirvityksen hyökyaalto vyöryi yli. Tänne tuleminen, vihdoin omaan huoneeseen pääsy, teki kaikesta todellista. Ihan eri tavalla kun itse Sheffieldiin saapuminen. Oon taas opiskelija. Ja työmäärä näyttää suurelta. Miten pystyn tasapainoilemaan Aberdeenin ja Sheffieldin välillä niin, että molemmat kärsii mahdollisimman vähän... en tiedä. Kohtahan se nähdään. 

Aikamoiseen paikkaan taas olen itseni nipistänyt. Asiat voisi ehkä joskus tehdä helpomminkin. Ehkä.

Ei näy merta enää ikkunasta. Mutta ei kai tämäkään ihan paha ole.

PS. K on alottanut treenaamisen Great Winter Runia varten. Yritin neuvoa aloittamaan hitaasti. Päätti juosta 5km tänään. Päätyi juoksemaan kaksi ja kävelemään kolme kilometriä. Oli hölmö repinyt ensimmäisen kilometrin aikaan 4.13. Miehet. Mutta ymmärtäähän sen kyllä. Tässä on veto meneillään, ainakin neljän ihmisen kesken (minä, K ja kaksi tiedemiestä) siitä kuka juoksee GWR:n (5km) nopeiten. Panos on tilanteeseen sopivasti £5. Tuumailtiin eilen illalla kun K:n kanssa hölpötettiin, että parina meillä on kohtuulliset mahdollisuudet. Rahatkin korvamerkittiin jo. Ravintolaan mennään. :)

Kahvia, kauppoja, kirjoja, kulttuuria ja kpuheluita

Oli taas tunteellinen päivä tänään. Menee jo liiallisuuksiin, mutta sitä se ikävä kai sitten on. En malta odottaa, että bisnekset alkaa täällä todenteolla. On jotain muutakin mihin keskittyä, kun se, että on täällä ja toinen tuolla.

Löysin tänään Waterstone'sin. Jes! Törmäsin Paasikiven Jäniksen vuoteen, mutta tällä kertaa vältin kiusauksen. Kävin käpälöimässä kaikki samat kirjat läpi, mitä aina Aberdeenissakin; pari Atkinsonia, Murakamia ja Dr Who 50-vuotisjuhlaversioita. Tuli kotoisa olo (kaikkea sitä!). Vältin tosiaan kiusauksen Paasikiven kohdalla, mutta Dr Whon kohdalla sorruin ja ostin ensimmäisen osan (kahdestatoista). Keplottelin itteni uskomaan, että se on oikeutettu ostos kerta K lukee sen joka tapauksessa myös.

Kiertelin taas kaupungilla pari tuntia; bongasin mm. Yorkshiren version TARDIKSESTA. Kävin jossain museossa ja kasvihuoneessa – ne oli samassa rakennuksessa. Ja Nerossa kaffella. Ei ollut palvelu yhtä hyvää kun meidän kuppilassa. Meidän. Hah. No, siellä missä olin töissä. Istuin kahvilla aika hyvän tovin lueskellen sitä aiemmin ostamaani kirjaa, ja kirjotin yhden kortinkin Aberdeenin suuntaan. Sitten K soitti ja piti lähteä ulos, koska yhteys kahvilassa oli sen verta kehno. Istuin ulkona auringossa juttelemassa. Lämmitti ihoa ja sydäntä.

Tescosta hain safkat ja nyt kirjoittelen tätä. Pitäisi vielä ehkä käydä hakemassa vähän naposteltavaa illan Dr Who ja fudispläjäystä varten. On se hienoa kun on telkkari. Paitsi, että mielummin tuijottelisin noita ohjelmia läppäriltä K:n kainalossa.

Niin ja bongasin sen Aberdeeninkin täältä, vaikka eilen epäilin.. ;)

Kaupunkia, kampusta ja vähän kaipuuta

Sheffield on pistänyt tänään parastaan. Ja tänään onkin ollut parempi päivä kuin eilen. Välillä surettaa, ja pariskunnat – eteenkin nuoret – ärsyttää, mutta ei pidä antaa kärpäsistä tulla härkäsiä. Huomasin kuitenkin koko ajan miettiväni, että mitäköhän K sanois tästä tai tosta, ja kuinka innoissaan se olis jos Aberdeenissäkin olis Nando's kampuksen kupeessa. Samoin huomaan kaipaavani Aberdeenin harmautta. En niinkään harmaata säätä, mutta rakennuksia. Ne tuntuu nyt jotenkin paljon elegantimmille ja hienommille kun Sheffieldin keskustan tilkkutäkki.

Kiertelin tänään vähän kaupungilla. Löysin kampukselle ensi yrittämällä ja sieltä silmään pisti Newcastle Street ja Northumberland Road. En usko, että täältä paljon kummarrellaan Aberdeenin suuntaan, mutta ehkä jonkinlainen ympyrä on sulkeutunut nyt. Sää oli niin kaunis, että pyllähdin Weston Parkiin – helposti mun lempipaikka toistaiseksi - lukemaan auringossa. Piti ottaa takki pois ja käääriä hihat, oli sen verran helle. Hotakaista englanniksi. Ihmisen osa. The Human Part. En olis ikinä kuvitellut lukevani yhtäkään Hotakaisen kirjaa, en tiedä miksi, mutta bongasin tän kirjan Aberdeen Waterstonesissa, enkä voinut vastustaa. Hyvä kirja. Ja jotenkin englanniksi lukiessa tuntuu, että olen jollain tavalla osa jotain sisäpiirin salaisuutta, kun tiedän, missä Kaisaniemenkatu on tai mitä Kesko ja R-Kioski on. Suuria sisäpiirin salaisuuksia!

Päivän suuri kohokohta oli opiskelijakortin saaminen. Alennuksia! Ja samalla; kotoisaa. Jollain tasolla. Hankin myös yliopistokollarin. Vaikka se menee katergoriaan “turhia ja kevytmielisiä kuluja”. Iskä olis varmasti samaa mieltä. Mutta samalla se on jonkulainen rituaali. Fyysinen merkki siitä, että olen oikeasti täällä ja olen opiskelija täällä. Samalla tavalla kuin opiskelijakortti. 

    Ja löytyhän se Nerokin sieltä (:

Aberdeenistä etelään.

Matkustaminen oli tuskallista. Olla nyt lukittuna peltiputkessa omien ajatusten ja tunteiden kanssa vailla sen kummempaa pakotietä. Lähteminen sattuu. Aina vaan enemmän. Sydän pehmenee kypsyessään. Kyyneleet polttaa. Viime vuonna oltiin eri maissa. Silloin ei sattunut. Rehellisyyden nimissä en muista ikävääkään. Asiat on muuttuneet, tunteet on vapautettu takalukostaan.

En ole edes ehtinyt miettimään, mitä kaikkea tähän lähtemiseen sisältyy. En ole miettinyt mahdollisuuksia ja haasteita, en ovia, jotka avautuu. Ainoa, mihin olen kyennyt keskittymään on etäisyys. Kaksi sänkyä. Kaksi kaupunkia. Eri arki. Eri kaikki.

Olenko idiootti kun uhraan kaiken sen hyvän, mitä meillä on? Vai tullaanko tästä kokemuksesta ulos entistä vahvempina? Skotlanti, Englanti, Suomi, Korea, Aberdeen tai Sheffield, selvitään kyllä ja ollaan hyviä yhdessä. Vuosi vuodelta parempia. Vai mitä..? Kunpa sitä voisi saada vakuutuksen, että lopussa kaikki on hyvä. Jonkunlaisen virallisen lauselman siitä, että on asioita ja tunteita – tunteita kahden ihmisen välillä – jotka kestää koetukset. Kaikki koetukset. Kaikki.

Olisi varmaan helpompaa olla yksi.

Mutta olen onnellinen, etten ole.

Tosi onnellinen.