Friday 17 April 2020

Kolkytkaks ja korona

Eilen aamulla sain J:ltä tekstarin; "Valoisaa syntäripäivää! Mitäs suunnitelmissa?".

Tuijottelin sitä viestiä siinä unenpöpperössä hetken, ja vastasin, että ei ole suunnitelmia, vaan normaalipäivä epänormaalissa maailmassa. Sitten tsemppasin vähän. Pistin uuden T-paidan päälle, deutskia kainaloon ja kahviin ripauksen kanelia. Ai juhlan tuntua!

Illalla fantasioin toveri A:n kanssa kaikesta mitä vois tehdä (bussiajelu!) ja missä vois käydä (uimahalli! kahvila! kirjasto!), jos olis normaalipäivä normaalissa maailmassa.

En tiedä onko maailman tilanne vaiko vanheneminen, mutta paljon on tullut omia arvoja puntaroitua viime aikoina. Jotenkin tuntuu, että on ihan hukassa. Mietin, että ehkä kolmenkympin kriisi tahi johtunee siitä että just nyt maailma on tosi iso ja pieni, huolettava ja silti jotenkin toivoa täynnä samaan aikaan.

Saturday 1 February 2020

Brexit

Katsoin eilen illalla netistä BBC:n lähetystä, Brexit Countdownia, jossa seurattiin livenä Brexit-juhlia ja EU-jäsenyyden muistotilaisuuksia, joita järjestettiin ympäri Saarta. Tiedän, että Sheffieldissä supervisor S:n toinen puoli osallistui yhteen näistä jälkimmäisistä tilaisuuksista. Päivällä keskusteltiin töissä Brexitistä lounaalla, vitsailtiin ja ihmiset pohdiskelivat, että onpa tyhmä koko homma. Myötäilin ja mietin, että miten voisi parhaiten selittää, miltä viimeset kolme ja puoli vuotta on tuntunu. En sanonut mitään, koska en tiennyt mitä olisin sanonut - muuta kuin se, mitä kaikki jo tiesi. Mä olen täällä Brexitin takia.

Viimeiset viikot, ehkä joulusta asti mulla on ollut kaipuu Saarelle, tuttuihin kuvioihin, tuttuun kieleen, tuttuihin ihmisiin, juoksureitteihin ja rantoihin. Se kaipuu loppui, ainakin hetkeksi, eiliseen. Katsoin sitä BBC:n lähetystä ja kuuntelin sitä leave-äänestäjien ilakointia, ja se pahaolo, stressi, ahdistus, suru, jonka läsnäoloa en niin Saarella ollessa ymmärtänyt hyökyi päälle tsunamin lailla ja istuin siinä läppärin edessä lamaantuneena. Ja tunsin kuinka jonkunlainen henkinen, jos ei nyt noin muuten, muuri nousi Saaren ja mun, mun ja Saarella olevien ystävien ja sukulaisten välille, ja tuntui, että mulle ojennettiin porttikielto kotiin.

En oo monesti ajatellut Saarta kotina, mutta nyt... no niin. Kuuntelin niitä leave-äänestäjien perusteluita, miksi alunperin äänestivät niin kun äänestivät ja miksi ovat nyt niin iloisia, ja se suretti. Voin täysin ymmärtää, miksi äänestivät mitä äänestivät. Ongelma on siinä, että ne syyt ei juurikaan liity EU:hun vaan ongelmiin brittiläisessä yhteiskunnassa itsessään, jotka, luulen, tulee entisestään kärjistymään.

Mutta se jää nähtäväksi.
Tänään aion surustella ja huomenna elämä jatkuu.
Ensi viikolla tulee kylään pitkäaikaisin Saarelta hankkimani ystävä, ja se on jotain se.


 

Friday 3 January 2020

Pellossa

Vuoden ensimmäiset päivät ollaan eletty oon elänyt kun pellossa. Ruuaksi on maistunut tähteet, asukoodi pääpiirteissään on ollut yökkäri, aktiviteetit on lähinnä kahvin kulutusta, lukemista (joulupukin tuomasta kahdesta kirjasta ensimmäinen on loppurykäystä vailla luettu), leffoja, hollannin ja kitaran opettelua.

A sen sijaan on takaisin väitöksensä parissa, vaikka eilen ehdittiinkin museokäynnille.

Rakkauskupla puhkeaa maanantaina. Loma loppuu. Arki alkaa. Sitä ei nyt auta murehtia. Vaikka murehdituttaakin. Väitös vie, viisumi vie. Toivottavasti joskus piakkoin juna taas tuo.

Oon yrittänyt summailla viime vuotta ilman, että siitä tulis vaan lista siitä, mitä on tehnyt ja missä käynyt.

Oonko parempi* ihminen kun aiemmin? Tuskin.
Kasvoinko viime vuoden aikana? Ehkä.
Laiminlöinkö itseäni ja omaa hyvinvointiani? Kyllä.
Uhrasinko aikaani asioille, jotka ei lopulta merkitse mitään? Ehdottomasti.

Mutta koitin myös heittäytyä, olla hellä, rohkea, armollinen. Joskus onnistuin joskus en.
Lähdin sieltä, missä ahdisti. Välillä kaipaan takaisin, mutta se on ok. Vaikka ite oonkin mustavalkoinen, elämä ei ole. Se on tuhrua ja abstraktia. Joskus siitä ottaa selvää ja joskus ei.


* Mitä ikinä tämä sitten tarkoittaakin.


Thursday 12 December 2019

Sekamelskaan kallellaan




Istun pariisilaisen asunnon sängyllä, kuuntelen Spotifyta ja mun tänä vuonna eniten kuuntelemien biisien listaa. Tällä hetkellä korvissa jytää Sunrise Avenuen Hollywood Hills, jonka tahtiin kuurasin lattioita ja jorasin kuumina elokuun iltoina mun tyhjässä kämpässä. Seuraavana tulossa on Toto ja Rosanna. Tykitettiin sitä A:n kanssa kesällä muun muuassa ainakin 17 kertaa kun ajettiin Bristolista Antwerpeniin ja takaisin. Sitä seuraa Perdón, Perdón, Los Angeles Azulesin ja H*Ashin esittämänä. Se muistuttaa niistä tuulisista ja pimeistä keskiviikkoilloista, kun laahustin espanjan tuntien jälkeen Teignmouthin asemalta kotiin.

Nyt on espanjan tunnit vaihtuneet hollannin tunteihin. Koti kylästä kaupunkiin ja saarelta mantereelle. Enkä oikein tajua, että miten tässä näin kävi. Että kun luulin, että tässä kohtaa (lue: iässä) elämään piti alkaa tulla jotain järjestystä ja/tai selkoa (esim. vaikkapa asuntolaina) niin mennään syvemmälle irtoinaisuuteen ja sekamelskaan.

On kämppä ja on työ, puolisentoista vuotta eteenpäin. A hulmahtaa kohta väikkäristään ulos, ja sitten pitäis alkaa yhdistämään meidän sooloiluja yhdeksi, yhteiseksi sävelmäksi. Keksiä sille töitä tai lottovoitto. Ainakin viisumi. Miettiä minne mennään, vai mennäänkö minnekään. Kaikki on auki, väliaikaista ja epävarmaa.


Ja niin mahdollista.


Tää vuosi on ollut lyhyt ja pitkä. Täynnä ahdistusta, stressiä, ikävää, junia, uuden opettelua ja uuden tavottelua, väljähtäneitä ihmissuhteita, syventyneitä ihmissuhteita, kaljaa, maapähkinävoita, musiikkia, aurinkoa ja lähekkäin olemista. Että jos ennen vuoden loppua ehdi päivittelemään, niin 2020 voit heittää mun suuntaan, mitä vaan. Mihinkään en ole valmistautunut, mutta en oo ikinä ennenkään ollut. Ja tässä sitä mennään vaan, katuja, joita de Beauvoir, Voltaire ja, kuka lie, Hemingway luuhasi.

Saturday 24 August 2019

Oi, yhteys!

Lauantai-aamu. Avot.
Meinaan internet. Että jo kelpaa.

Työt alkoi maanantaina.

Iso järkytys: belgialaiset ei käytä QWERTY-näppäimistöä. Että kyllä on kriittiset kirjaimet niin kun vaikkapa A ihan väärissä paikoissa.
Pieni järkytys: testireaktori vuoti radioaktiivista ainetta siinä heti lounaan jälkeen maanantaina. Juu, tervetuloa vaan!

Huomio a: belgialaiset on vakavaa porukkaa. Mutta avuliaita.
Huomio b: belgialaisilla ei ole mitään ymmärrystä siitä, mikä on huono junayhteys.

Vakava huomio: kahden vuoden aikana saa tehdä paljon töitä, ettei menetä kriittiseksi opetettua sosiologista ajattelutapaa. Pomo paljastui matemaatikoksi.
Erittäin vakava huomio: Kahvikone antaa vaan puolikkaita kuppeja (että mitä!).

Havainto a: poljettuja työmatkakilometrejä viikossa tulee noin 65km - enemmän jos ajaa harhaan. Voi löytyä peruskunto.
Havainto b: ruokavaliosta on tippunut roska, koska sitä ei lähikaupassa myydä.
Havainto c: kiipeily ei ole kuin pyörällä ajo (mutta silti hankin 10 kerran kortin)

Katastrofi: belgialaiset ei ymmärrä maapähkinävoin päälle.



Friday 2 August 2019

Kolmas päivä

Tänään piti pysähtyä miettimään, mikä päivä tänään on. Tiistaina muutin ja sen jälkeen aika on menettäny merkityksensä. Homman nimi on ollut nainen vastaan Ikea. Nyt on kaikki vähät huonekalut kasassa, mutta autiota on - niin ja sotkuista. Että kyllä sitä ihminen karruttaa romua vaikka yrittäis ettei. Valittelin asiasta A:lle eilen puhelinlankoja pitkin ja tuumas vaan, että niin se pakettiautollinen kamaa ei siis säväyttänyt tarpeeks.



Kämpässä riittää tekemistä. Esim. lämmin suihku. Tällä hetkellä suihkuvesi vaihtelee kylmän ja jäätävän välillä, mutta tollalailla pitkällä aikajänteellä tää ei oo mielenterveyden kannalta kestävä tilanne.

Kaiken kaikkiaan kaikki on uutta. Ja outoa. Mut jotenkin ei haittaa.
Ehkä oon ollu tässä tilanteessa ennenkin.
Kieli olis kyllä opittava.
Noin kotoutumisen kannalta.

PS. Paitsi yks haittaa! Meinaan mantereinen kaupunki-ilma! Merituuli puuttuu ja kaikki on nihkeitä ja nahkeeta. Ehkä sittenkin totuin Saaren säähän, vaikka aina väitin etten.

Thursday 25 July 2019

Kunhan mietin

Istun tässä ja hikoilen. Mietin, että miks ihmeessä (läntisen) maailman itsetunto on teinityttö Ruotsista. Miten voi olla, että 16-vuotias matkustaa tapaamaan päänaisia ja -miehiä. Ja vaatii niitä tekemään asioita. Miten voi olla, että ne jotka voi tehdä asioille katsoo vierestä. Miten voi olla, että sysätään vastuu tekemisestä, puhumisesta, vaatimisesta, ihmisille, jotka ei vielä edes voi äänestää. Miten voi olla, että ne jotka on vallassa ja vanhoja on edelleen sitä mieltä, että tulevaisuus kuuluu niille, ei niiden lapsille tai lapsenlapsille. Miten voi olla, että Jenkeissä on enemmän autoja kuin kuskeja, että Meksikossa kirjat pakataan muoviin, että Belgiassa lääkäreiden mielestä vanhemmat, jotka kasvattavat lapsensa vegaaneiks pitäisi asettaa syytteeseen, että Suomessa metsähakkuiden vähentäminen aiheuttaa eripuraa. Kysynpähän vaan, tässä kun nyt istun ja hikoilen Britannian kuuminta heinäkuun päivää ikinä.


Sunday 7 July 2019

Hiljaa hiipii itku silmään


In action. Paneelikeskustelu. Vasemmalla tuleva kollega J ja oikealla toveri F.

Esitelmä meni ilmeisen hyvin. Paikalla ollut taiteen professori pisti perästä päin käden olalle sanoen "Oot taiteilija. Tarkotan sitä", ja myöhemmin etsi S:n käsiinsä hehkuttaen sekä toveri F:ää ja allekirjoittanutta. Uus pomokin totesi tälle vanhalle versiolle, että oli tosi hyvä esitelmä, johon S tuumasi "No tietty oli", vaikkei ollut paikalla kyseistä suoritusta todistamassa.

Konferenssi oli kaiken kaikkiaan mitä oli, mutta tapasin kaikki, ketkä pitikin tavata. Lämmittelin suhteita Antwerpenin yliopiston suuntaan, mikä myös oli suunnitelmissa. Saatiin aikaan myös kunnon polemiikki, jonka keskiössä S oli. Draamaa, draama.

Nyt oon ollu kotosalla pari päivää. On tullut pyykkäiltyä ja pakkailtua. Läppärin sisällönkin siivosin, niin että siellä ei ole enää mitään väitköseen tai opetukseen liittyvvää. Tuntui jotenkin isolta askeleelta. Ihan kun jonkun kirjan kannet olis nyt sulkeutuneet. Muuttoon on kolme viikkoa ja se alkaa tuntumaan fiiliksissä ja unen laadussa. Yöt menee painajaisissa ja katkeransuloisessa apeudessa. Ilolla, helpottuneena ja maltillisin odotuksin lähden, mutta sydäntä särkee.

Toki tykitän myös suru-musiikkia korvakäytävään kolmatta tuntia, mikä saattaa vaikuttaa. Mutta jäähyväisistä tulee vaikeat.

Marssien kohti tulevaa. Hop.

Monday 1 July 2019

Suurennuslasin alla


Barcelonassa konferenssireissulla. Taas, tai melkein taas - edellinen ja ainut kerta oli elokuussa 2016. Siitä tuntuu olevan ikuisuus. Silloin esitelmöin en tiedä mistä, ja tällä kertaa esitelmöin työstä, jonka tein vuonna 2016. Ympyröitä ja sulkeutumisia.

Vähän eri meno tosin kun viimeks. Saman meren äärellä kokoustetaan, mutta pienemmällä porukalla ja vaan parilla hassulla akateemikolla. Suurin osa ihmisistä tekee tutkimusta siellä sun täällä, tutkimusinstituuteissa sun muissa viranomaistahoissa. Istuttiin tänään toveri F:n kanssa ja valitettiin kuinka yksinkertaisia ja nyanssittomia psykologiset höpötykset radonista, pelosta ja riskeistä näyttää ovelan. Että kyllä kaivataan sosiologeja täällä monimutkaistamaan asioita ja osottamaan kuinka ei riitä, että joku kemisti vähän koittaa jakaa viisauttaan ja ymmärrystään tavalliselle tallaajalle.

Omat selonteot on huomenna, ja jännittää jotenkin ihan eri tasolla kun ennen. Esitelmä on ok, jos kymmenen minuutin juttua voi esitelmäks kutsua. Mutta huolettaa, että se on liian sosiologinen ja teoreettinen vaikka puhuukin tutkimuksen tekemisestä, ja beenä huolettaa kun tunnen olevani suurennuslasin alla.

Nämä kemut on tulevan työnantajan järkkäämät ja paikalla kaikki tulevat kolleegat, jotka niukin naukin pystyy kahden käden sormin laskemaan. F höpöttää samassa paneelissa, että solidaarisuus, ja S onneks ei ennättäne paikalle ennen kun ollaan osuutemme suoritettu pois alta. Mutta silti. Suurennuslasi ja jännitys. Tänään karattiin F:n kanssa bisselle ja (vegaani)paellalle ja katottiin katujen pulusia. Ei olla Exeterissä, ei.

Friday 14 June 2019

Pitkä ja hidas


Tänään se alkaa. Pitkä ja hidas muutto. Teignmouthista kamat Bristoliin ja sitten lautalla Ranskan kautta Antwerpeniin. Hyvä, että on kuski vierellä niin ei tarvi huolehtia muuttofirmoista tai koittaa ajella täällä taikka tuolla. Hienoa tässä pakkaillessa huomata, että omistan ehkä matkalaukullisen vaatteita ja repullisen villasukkia, tummpuja ja kaulaliinoja, ja kaikki muu sitten onkin kirjaa, vihkoa, flunssalääkettä ja kattila. Noin suunnilleen. Ostoslistalla ensimmäisenä siis ehkä kirjahylly.

Friday 17 May 2019

Vale-loma

Meri, El.

Toveri F oli kylässä koko viikon. Teki meidän taloudelle hyvää. Bondattiin S:n kanssa taas euroviisujen yllä ja F pyöritteli silmiään niin, että katsoessa heikotti. Tuntui melkein lomaviikolta, vaikka töitä riittää niin, että keskiviikkona tuli painettua keskiyöhön. Lähinnä toki siksi, että tämä kyläilijä oli sen verran puhelias, että eipä oikein tullut työstä päivän aikana mitään.

Eilen ja tänään istuin muutaman hetken vuotuisessa opiskelijakonferenssissa ja tunsin paikattomuutta. Enpä istunut oikein opiskelijoiden kuvioihin, vaikka ne kaikki hyvin tunnenkin, ja vielä vähemmän henkilökunnan pöytään, ja niitä nyt tunnenkin huonommin joka tapauksessa. Että tässä sitä on vielä, identiteetin kanssa tekemistä.

Mutta salaa tunsin jonkunlaista tyytyväisyyttä esitelmiä katsellessa. Ja ehkä, jopa, sillä lailla, pientä paremmuuden tunnetta (HYI!). Pois se minusta, mutta en nyt parempaakaan sanaa keksi. Suurin osa puhujista valmistuu ensi vuonna, mutta kyllä ei ole monellakaan esitelmöinti hanskassa.

Kyllä väittäisin vastaavassa tilanteessa olleeni parempi - jos en itseluottamuksessa niin ainakin narratiivin rakentamisessa ja selkeydessä. Että, ehkäpä, tässä voi nyt heinäkuun Barcelonan keikalle lähteä sillä tavalla hyvin mielin, olkoonkin, että muiden kustannuksella. Tavallaan. Vähän.

Juu, ja törmäsin sattumalta myös laitoksen entiseen johtajaan. Eipä näyttänyt olleen kovinkaan mielissään siitä, että lähden uusiin piireihin.




Thursday 2 May 2019

Roolit vaihtoon

On tää kumma tää ihmisen elo. Kahdeksan vuotta sitten hikoilin oman kandin työni kanssa ja nyt niitä on pino edessä arviointia ja tarkastusta varten.

Viimeset viis vuotta oon lähettänyt S:lle tekstejä ja hakemuksia kommentoitavaks, ja tänä aamuna sähköpostilaatikossa istui viesti ja luonnos, 'viittisiks tsekkaa'.

Vuosi sitten makasin lattialla loppuun palaneena ja mietin, että turhaanpa tein väitöskirjan, hajosin ja päädyin työttämäksi. Nyt on 9kk:n työsopparista vajaa neljä viikkoa jäljellä ja horisontissa siintää toinen duuni.

Kaikkea sitä.

Ainoa, mikä ei oo muuttunut on stressiunet. Viime yönä muutin Amsterdamiin asuntoon, jossa A:n nykyinen kämppis jo asui ja joka ei suostunut tekemään jääkaappiin tilaa.

Aamulla keittellin kaffet pelkällä vedellä.