Suurennuslasin alla

Barcelonassa konferenssireissulla. Taas, tai melkein taas - edellinen ja ainut kerta oli elokuussa 2016. Siitä tuntuu olevan ikuisuus. Silloin esitelmöin en tiedä mistä, ja tällä kertaa esitelmöin työstä, jonka tein vuonna 2016. Ympyröitä ja sulkeutumisia.

Vähän eri meno tosin kun viimeks. Saman meren äärellä kokoustetaan, mutta pienemmällä porukalla ja vaan parilla hassulla akateemikolla. Suurin osa ihmisistä tekee tutkimusta siellä sun täällä, tutkimusinstituuteissa sun muissa viranomaistahoissa. Istuttiin tänään toveri F:n kanssa ja valitettiin kuinka yksinkertaisia ja nyanssittomia psykologiset höpötykset radonista, pelosta ja riskeistä näyttää ovelan. Että kyllä kaivataan sosiologeja täällä monimutkaistamaan asioita ja osottamaan kuinka ei riitä, että joku kemisti vähän koittaa jakaa viisauttaan ja ymmärrystään tavalliselle tallaajalle.

Omat selonteot on huomenna, ja jännittää jotenkin ihan eri tasolla kun ennen. Esitelmä on ok, jos kymmenen minuutin juttua voi esitelmäks kutsua. Mutta huolettaa, että se on liian sosiologinen ja teoreettinen vaikka puhuukin tutkimuksen tekemisestä, ja beenä huolettaa kun tunnen olevani suurennuslasin alla.

Nämä kemut on tulevan työnantajan järkkäämät ja paikalla kaikki tulevat kolleegat, jotka niukin naukin pystyy kahden käden sormin laskemaan. F höpöttää samassa paneelissa, että solidaarisuus, ja S onneks ei ennättäne paikalle ennen kun ollaan osuutemme suoritettu pois alta. Mutta silti. Suurennuslasi ja jännitys. Tänään karattiin F:n kanssa bisselle ja (vegaani)paellalle ja katottiin katujen pulusia. Ei olla Exeterissä, ei.