Pohjoiseen, hep!

Junassa. On tylsää. Junassa on draamaa. Pari ukkoa kävi tossa sanasotaa, kun toinen syytti toista siitä, että oli heittänyt toisen (siis ensimmäisen) laukun ulos junasta Edinburghissa. Eivät siis tunne toisiaan. Hyvä yleisön saivat, kun ollaan hiljasessa vaunussa, jossa kaikenlainen möykkääminen saa aikaan perustavanlaatuista otsan rypistelyä ja kulmien kohottelua.

Matka tuntuu kestäneen iäisyyden. Ehkä eniten siksi, että luulin, että olisin ollut perillä jo pari tuntia sitten. Yleensä lähden matkaan 10.17 junalla, enkä edes tarkistanut oliko asia näin. Kamat oli pakattu ja ulkokamppeet jo päällä, kun satuin tarkistamaan varaustiedot. 14.47 junalla Yorkiin, sanoi varaus. Ei pentele. Olisin perillä vasta 21.13, enkä 17.06 niin kuin kuvittelin. Potkin itseäni henkisesti päähän ja söin suutuspäissäni kaikki matka-eväät. Sitten istuin viideksi tunniksi opiskelemaan ja melkein myöhästyin siitä Yorkin junasta. Loistopäivä! Lähestyn hissuksiin Kirkcaldya, mikä tarkottaa, että matkaa on jäljellä vähän reilu kaksi tuntia. Kai sitä vielä yhden artikkelin voisi koittaa lukea. Hupilukemista, kun ei mukana ole.

Vauhdilla eteenpäin

En jaksa uskoa, että tänään on keskiviikko. Työtunteja tällä viikolla takana 35. Oon koittanut vääntää niitä ensiviikkosia esitelmiä. Voihan videorodeo. Luulen, että nyt on ihan melkein mallillaan. Kaukana valmiista, mutta siedettävä. Toivottavasti huomenna saan junassa kirjotettua ensiversion valmiiksi ja tehtyä PowerPointit ainakin lähes tulkoon lopulliseen asuun.

Lisäksi koin jonkun sortin valaistuksen tossa jossain kohdassa, varmaan maanantaina (kuka näistä päivistä tietää?), että yleensä helmikuun lopusta seuraa maaliskuun alku, ja maaliskuun puoliväli seuraa maaliskuun alusta. Mikä meinaa sitä, että Suomen reissu on edessä. Mikä on mahtavaa, mutta samalla... stressi!

Toisaalta, kunhan pääsen ensi viikosta, niin pääsee hengähtämään. Seuraava lomakin on jo varattuna. Pääsiäinen Napolissa. Kelpaa!

Insomnia!

Naapurit piti meteliä viikonloppuna, molempina öinä. Mietin eilen ääneen pitäiskö käydä koputtamassa oveen ja pyytää, että lopettaisivat möykkäämisen viimeistään puolen yön käänteessä. E sanoi, että jos haluan valmistua tohtoriksi parasta olla menemättä. Sain luvan metelöidä aamuisin, jos tahdon kostaa. Revenge!

Vietettiin eilen leppoisaa kämppis + yks poikaystävä-päivää. Katottiin Ruotsi-Kanada (tai ehkä mä katsoin ja muut kärsi...), E pyöräytti pannarit ja pataruuan. Jälkkäriksi katsottiin pari leffaa. Suklaat tuoksui hyvälle, mutta söin banskun. E2 tajosi suodatin kahvit.

Tuli päivällä istuttua peffallaan sen verran tehokkaasti, että uni vältteli tarmokkaasti aamu kahteen asti. Siinähän sitä sitten oltiin taas. Katsoin Star Trekiä ja loppujen lopuksi nukahdin. Mahtavat neljän tunnin yöunet, mutta yllättäen väsymys tuli vasta kun oli kuuntelemassa luentoa tutkimusmetodeista. 

Alan Bryman oli luennoimassa. Iso nimi meidän alalla. Aloitti virallisesti myös meidän laitoksen 65-vuotis juhlavuoden. Osa juhlavuotta on myös PGR (postgraduate research) konferenssi, jota ollaan hissuksiin järjestelty tässä viimeisen kuukauden ajan. Tänään lähetin liikkelle kutsut esitelmöimään.

Pitäisi varmaan omaakin esitelmää alkaa hissuksiin pohdiskelemaan konferenssia varten. Sellainen kun on pakko antaa, jos mielii siirtyä toiselle vuodelle.

Mutta tosiaan luennolla rupes nuokuttamaan. Ei sillä, että hyvä puhuja se Bryman on. Tutkimusmetodit ei vaan nyt oo vielä ensimmäisenä mielessä, ja kun olen lukenut ukkelin kirjan niin eipä se montaa asiaa sanonut, joita en olettanut kuulevani. S (kävi muuten harmittelemassa mulle olympia-lätkän lopputulosta) istu mun takana ja muuta henkilökuntaa istu edessä, niin ei voinut kuorsata. Hitsi.

Teorioita työstän yhä. Pitkän aikaa vielä. Aloin tänään tekemään miniyhteen vetoa actor-network teoriasta, johon tuun nojaamaan vahvasti omassa tutkimuksessani. Ei ole mitenkään erityisen vaikea teoria, mutta kyllä aina välistä tulee miettittyä, että mitäs hemmettiä. Ja siinä sitä sitten ollaan huuli pyöreenä, ennen kun jatketaan vaikkei mistään mitään tajuukaan.

Ylihuomisen huomenna Aberdeeniin vaikkei millään ehtis.

The art of studying.

Pamautin itseäni 17.5kg rautatangolla nenään aamulla. Ihan vaan torstaipäivän kunniaksi. Sekunnin murto-osan ehdin ihmetellä, missä olin ja miks, mutta pääsin hämmennyksestä pikaisesti eroon. Vertakaan ei tullut. Nenä turposi tosin sen verran, että tänään ei oo silmälaseja tarvinnut hirveästi tökkimään paikoilleen. Ovat kerrankin istuneet paikallaan.

Kuitenkaan toi nenätapaus ei ollut päivän kurjin juttu. Istuin nääs puol kympistä kolmeen tutkimusetiikka-seminaarissa. Nyt pitäis ilmeisesti olla selvillä kaikenlaisista eettisistä kompastuskivistä ja komplikaatioista. Pakollinen DTC juttu, mutta en koe siitä olleen mitään hyötyä. Oli taas koko yhteiskuntatieteellisen laitoksen kattava juttu, niin kaikki on niin abstraktia, että mitään kunnon ohjausta ei voi kuvitellakaan saavansa. Päivän kohokohta olikin välipalaksi hakemani pretzel.

Seminaarista kiiruhdin toimistolle, jossa väänsin hommia puoli kasiin asti. Sain supervision-raportit valmiiksi ja löysin Suomesta mahtavan oloisen arkiston, johon en kuitenkaan pääse käsiksi. Lähti kyselyt Suomen kavereille jos niiden opinahjoilla olis käyttöoikeutta. Useita satoja kun en viitsi yhden sivuprojektin takia maksella!

Oon viime päivän sukeltanut todenteolla STS-kirjallisuuden syövereihin. Eteenkin Latourin teksteihin on tullut paneuduttua. Aika vaikeita tekstejä jotkut, mutta tuntuu aika mahtavalta, että tutkimuksen teoreettinen kehys alkaa hahmottua hissuksiin. Pääsee katselemaan muita tekstejä ihan uudessa valossa. Vaikka myönnettävähän sen on, että ihan vasta teorian ymmärtämisen alkutekijöissä tässä ollaan. Seuraavalle kirjotustyöllekin on jo deadline. Huh, huh.

PS. Alemmassa kuvassa S:n kovinkin tieteellinen kommentti UK:n ydinteollisuuden alkupäiviin liittyen. Nauratti hiukkasen, kun kävin tekstiä kommentteineen läpi. OMG!

Olipahan Oxford

Tuli nähtyä enemmän julkisten liikennevälineiden sisuksia kuin Oxfordia. Ja piti olla romanttinen viikonloppu. Pääsin perjantaina pubista kotiin just eikä melkein pois myrksyn alta. Oli kiva, eteenkin kun keittiön pöydällä odotti Fazerin Merkkari Mix-pussi. Päädyin kuitenkin makaamaan koko yön hereillä stressaten pääseeköhän sitä aamulla liikenteeseen ollenkaan. Pihakalut lenteli ympärinsä ja puut oli koetuksella. Tuuli.

Herätys oli viideltä. Heitin puurot ja kahvit naamariin ja rupesin tutkailemaan junatilannetta. Heti kävi selväksi, että mun juna ei meniskään Oxfordiin asti maanvyörymien takia. Pääsisin kuitenkin Birminghamiin, ainakin, joten heitin sadetta pitävät kuteet niskaan, repun selkään ja suuntasin asemalle. Satoi ja tuuli, muttei niin pahasti kuin yöllä. Juna tuli ajallaan ja lähti ajallaan. Matkalla pääsin ihastelemaan auringonnousua. Taivas oli pilvetön.

Birminghamissa oli kaaos. Kuulutukset neuvo erilailla kun aseman henkilökunta. Puhelinkaan ei löytänyt nettiä. Pikasoitto K:lle, joka tarkasti, että juna jolla aioin jatkaa matkaa oli oikea vaihtoehto. Ei kannattanut kuunnella kuulutuksia. Hyppäsin Birminghamissa junaan, joka meni paikkaan nimeltä Leamington Spa, jossain päin Warwickshirea, josta Shakespeare on kotoisin. Leamington Spasta oli määrä jatkaa matkaa bussilla Banburyyn. Kun juna tuli asemalle, paikalla oli tasan kolme kappaletta hermostuneen oloista, mutta ystävällistä henkilökuntaa. Busseja: nolla. Seistiin sateessa (tässä vaiheessa olin tyytyväinen mun sadevaatteista!) 20 minuuttia ennen kun bussit tuli.

Tie Leamington Spasta Banburyyn oli kiinni. Bussikuski oli ihan eksyksissä. Joku matkustaja neuvoi sen moottoritielle. En tiedä, miksei ajanut sinne heti kun oli paljon yksinkertaisempi kuin sen tie, mitä oli menossa (kävi ilmi myöhemmin). Bussissa juttelin jonkun naisen kanssa, joka oli menossa teatteriin päivänäytökseen Lontoossa. Ei ollut kovinkaan tyytyväinen. Mutta siinäpähän oltiin. Kaksi ja puoli tuntia aikataulusta myöhässä. Banburyssa odotti kaksi junaa ja ihmiset villiinty ihan täysin. Niitä sinkoili joka suuntaan jokaisesta suunnasta. Ohjeet oli huonot. Kaikki pääsi kuitenkin haluamiinsa juniin ja matka Oxfordiin kesti 20 minuuttia.

K oli asemalla vastassa. Oli käynyt heittämässä kamppeensa hotellille. Mentiin lounaalle Nando'siin. Yritin ehdottaa kiinalaista ravintolaa, ainoastaan sen takia, että paikan nimi oli Opium Den. Kukapa sitä nyt ei opiumluolassa syödä tahtois! No K. Eipä sillä, että paikka ei ollut edes auki. Joka tapauksessa, ensimmäinen ulkoruokailu tällä ruokavaliolla oli suksee! Sain myös Morrisseyn elämäkerran ystävänpäivälahjaksi. Jes! Vaikkakin koko ystävänpäivälahjakonsepti on hölmö, ja en tiedä, milloin löydän aikaa kirjan lukemiseen. On paksu.

Lounaan jälkeen käveltiin vähän ympärinsä. Ei ihan hirveesti. Satoi ja ei. Ja kamaa oli molemmilla mukana. Ostin uuden lautapelin; S suositteli sitä kerran (ja oli oikeassa, oltiin K:n kanssa molemmat ihan innoissamme kun illalla pelattiin!). Satoi ja paistoi.

Hotelli oli ihan kiva. Liian vähän kahvia huoneessa. Ja kofeiinitonta enemmän kun normaalia. Kuka sitä juo?! Katottiin olympialaisia. Illalla käytiin pizzalla. Oli hyvää. Alkupaloiksi syötiin mahtavan makuisia vihreitä oliiveja. En tiedä, kuinka myrkyllissiä ne oli loppupeleissä. Oli meinaan tosi vihreitä. Kirkkaan vihreitä. Mutta toinen ulkona syönti menestys! Jälkkäriksi käytiin kahvilla. K irvisti mun latelle kun maistoi. Nyrpistin nenää kun jouduin haistelemaan sen hasselpähkinälattea. Oltiin molemmat tyytyväisiä omiin juomiimme. Kaupasta haettiin keksiä ja mentiin pelaamaan sitä lautapeliä. Taustalla Bridget Jones: Elämä jatkuu.

Herättiin neljältä aamulla kaikki valot ja telkkari päällä. Valot pois ja kyljenkääntö. Hotellin aamupala oli hyvä. Oli soijamaitoa ja vegaaniystävällisiä kasvismakkaroita. Syötiin kuitenkin aika pikaisesti, vaikka K otti sanomalehden pöytään, että voitais näyttää intellektuelleilta. Yritin vihjata, että urheilusivut ei oo kovinkaan intellektuellit. Ei sillä, että itsekin hyppäsin politiikkaosan yli. Matkailusivut jätettiin lukematta, koska ei ole rahaa matkustaa.

Heti aamupalan jälkeen suunnattiin asemalle, koska ei voitu tietää, minkälainen ruuhka siellä olisi, vai olisko mitään. Sää oli mitä parhain. Aurinko paistoi, ei pilven pilveä ja lämminkin oli. Harmitti lähteä, mutta tultiin siihen tulokseen, että parempi niin kuin stressata koko päivä (alunperin meidän piti lähetä kolmen maissa). Kun saavutiin asemalle käveltiin suoraan bussiin, kävi tsägä. Jouduttiin tosin seisomaan Oxfordista Leamington Spahan. Vajaa tunti. Mutta jäipä Banbury välistä! Leamingtonista junalla Birminghamiin, jossa käytiin kaffella ennen kun suunnattiin eri junilla pohjoiseen.

Oli ihan kiva viikonloppu. Mutta rentouttavaksi sitä ei voi kyllä sanoa! Vieläkin ihan puhki. Tosin voi olla, että johtuu koko viime viikosta. Oli stressaava. Taas. Sain lähetettyä kirjotukseni S:lle, joka oli innoissaan. Tai ainakin tosi tyytyväinen siihen, mitä olin saanut aikaan (niin kuin ehkä sanoin edellisessä kirjotuksessa). Kehuskeli NH:lle, että oon nähnyt hirveästi vaivaa. Niin perjantaina oli siis miittinki molempien supervisorien kanssa. Istuin kaks tuntia hiljaa ja kuuntelin niiden keskustelua, joka leijui välillä ties minne sfääreihin ja rahoituksen hankkimiseen Euroopasta ja siihen liittyvästä byrokratiasta. S sanoi, että ensi kerralla ei tule mukaan, kun dominoi keskustelua. Pyysin, että tulis.

NH ei ehkä ole ihan kartalla roolistaan, mutta ei taida kukaan olla. Oli puhetta harjottelusta Radioactive Waste Management Directoratessa (RWMD) jossain kohtaa. Julkaisusta höpötettiin kanssa. Saas nähdä mitä tässä tapahtuu. Akateeminen maailma kun on 85% puhetta ja 15% tekemistä. Noin karkeesti.

Viikko yhteenveto

Kiire viikko. Keskiverto seminaari. Viis kokousta, joista kaks edessä huomenna. 3,15 kuppia kahvia per päivä. EU direktiivejä. Läjäpäin IAEA ja OECD dokumentteja. Insinöörikirjoja. Ties mitä vielä. Pseudo-älykkyytä. Oon hetkellisesti päässyt eroon teknisistä artikkeleista. Nyt luen jätteestä. Kuka olis ajatellut, että jätteistä ja roskista on niin paljon kirjallisuutta. On. Ydinjätteestä vähemmän. Mikä tietenkin on mahtavaa!

Tänään oli hieno päivä.

Ei myrskynnyt. Koko päivän oli kirkas taivas. Ei pilven hipsukkaistakaan. Mutta niinhän siinä kai sitten tais käydä, että saatiin nauttia tyynestä päivästä ennen vuosisadan myrskyä. Tai ei ehkä. K:n pikkulinnut laulo pakoon lähtiessään, että huomenna pitäis olla vuoden pahin myräkkä. Tiedä, mitä se tarkottaa. Jo eilinen myräkkä sai talon tärisemään. Sänky tutisi ihan toden teolla, ja vääristä syistä. Niin ja huoneessa tuuli. Kuivupahan pyykit nopeammin. Mahdollisesti.

Huomenna on ystävänpäivätreffit S:n ja NH:n kanssa. Jo onkin aika, että istutaan kolmisin alas ja pohditaan, mistä tässä PhD:ssä oikestaan on kyse. Vähän jännittää. Tänään kokoonuttiin S:n kanssa suodatinkahveille keskustelemaan siitä huomisesta kokouksesta. Käytiin myös läpi mun viimesintä tekstiä. Oli kuulemma oikein hyvä. Ja oon kuulemma jokseenkin edellä aikataulua verrattuna ihmisiin, joiden tutkinto on kolmivuotinen. Mahdollisesta julkasustakin oli puhetta, mutta se on sitten syksyn bisneksiä. 

Huomenna pubiin toimiston kanssa illalla pubiin, toiset ystävänpäivätreffit! Lauantaina Oxfordiin. Jos. Jos on raiteet. Ja sähköt. Ja mitä muuta junan kulkuun tarvitaan. Herätyskellokin sais toimia. Klo 6:50 alkaa matka. Perillä pitäis olla, joskus puol kympin jälkeen. Toivottavasti.

Hei me lennetään!

Myrsky jatkuu, niin ulkona kun mun ruokakaapissani. Pikkuhiljaa tavarat tosiaan kaappien perukoilla vaihtunut. Nyt pitäis olla täysin vegaaniystävällinen varasto. Yllätyin kun havaitsin, että suurinta osaa lihankorvikkeista en pystykään enää syömään - niissä on kananmunaa. Mutta kyllähän sitä keinot keksitään! Monet vegemakkarat käy yhä, kuin myös erilaiset kasvisburgerit, falafelit tms. Jotta, että kyllä tämä tästä! Vitamiinitkin tuli postissa keskiviikon paikkeilla. Yhdessä pikkupillerissä koko päivän vitamiinitarpeet. Kelpaa.

K ei vieläkään tue. En ehkä ole yllättynyt. Toimistosta tosin löytyi yllättävältä taholta henkistä tukea, jos sitä tarvitaan. Luulen, että
näin Sheffieldissä ollessa ei tule olemaan mitään ongelmaa ruokavalion suhteen. Aberdeenissä pitää sitten taistella omista oikeuksistaan ja Lapissa pitää keksiä jotain. Mutta toistaseks oon ihan tosi tyytyväinen.

Starbucksin soijalattekin oli ihan tajunnanräjäyttävän loisteliaan makuinen. Saattaa tosin myös johtua siitä, että kahvinautintoa edelsi puolentoista tunnin tiukka urheilurutistus.

Eilen oltiin University Armsissa lasillisilla osan toimististon kanssa. Oli ihan kivaa. Vaikka en tiedä, mikä siinä vieläkin on, että miesten (ei kai ne enää mitään poikia oo...) kanssa viihtyy paljon paremmin kun naisten. CG lupasi avustusta kun rupee tuskailemaan seuraavaa luku-urakkaa, jonka S anto. Kun nyt sais tän tämän hetkisen projektin väännettyä sellaiseen kuntoon, että sen kehtaisi lähettää luettavaksi. Kovin kunnianhimoisesti ilmotin, että se on valmis tämän viikon loppuun mennessä. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei onnistu. Kattellaan!

Torstaina olin tosiaan kahvilla Kirjastotädin kanssa. Oli kivaa. Vaikka en paljon mitään muistakaan. Jostain syystä uni ei tullut torstain vastaisena yönä ollenkaan, ei niin millään. Myrsky pauhas ja ikkunat rätisi. Hyvä, ettei pisarat tullut ikkunasta läpi. Loppujen lopuksi nukuin ehkä kaksi tuntia ja kuljin sumussa koko päivän.

Huomenna kirjastopäivä. Toivottavasti ei sada. Olis kiva olla kastumatta. Vaihteeks.

Toinen ja kolmas

Päivä sisälsi havaintoja. Müslissä on maitoa. Onneksi oli hätävaramuroja, joista en pitäny maidon kanssa ollenkaan. Jogurtin kanssa maistu. Soijamaito ei kahvissa maistu enää erikoiselle. Jes! Eilen kävin pinaatti ja lehtikaali ostoksilla. Tofuakin ostin. Ja kokkailin sellaset wokit ettei paremmasta väliä. Oikein vatsa hymyilee.

Tänään minikokoustettiin oikein urakalla S:n ja sen opiskelijoiden kera. Kaks tuntia! Voi hertsika. Perustettiin tutkimusryhmä. Kuukausittaiset kokoukset tulossa. Ensimmäinen tasan kuukauden päästä. Ja mites siinä kävikään! Pikku-Maiku pääsee vähän harjottelemaan esitelmöintiä. Sellainen pieni solmu jonnekin tonne vatsan pohjalle on jo muotoutunut. Eipä sillä, ihan hyvä, että pääsen nolaamaan itteni STS ihmisten keskuudessa. Eipä sitten tarvi siellä insinöörien labrakokouksessa mokailla. Tai ainakin on sitten elävän muistissa, kuinka kamalaa esitelmöinti on.

Näillä kahdella esitelmällä on siis ruhtinaalliset kaksi päivää eroa. Insinööriesitelmän takia on toi ensimmäinenkin. Harjoitusta sanoi S. Kunhan unohtaisin, että englanti ei ole mun pääkieli ja höpöttäisin menemään. Niin ja jos punastelusta pääsis eroon. Toki vois olla hyvä, että olis jotain sisältöäkin. Tänään kun suunniteltin noita tutkimusryhmäjuttuja (oli puhetta lautapeli-illoista!) multa kysyttiin, että mitä nyt oikeastaan tutkinkaan taas. Vastasin, että en mä vaan tiedä. Jätteitä. Sitäpä sitä.

Lounastin tänään super sosiaalisesti muiden kanssa. Oli kivaa, vaikka mun hippilounaat vähän köyhänoloiset olikin. Niin ja join itteni kahvikoomaan. Päätin tossa viime viikolla ostaa maailman parasta pikakahvia, ja oon odottanut kun kuuta nousevaa, että saan juotua toimistokahvini pois, koska se oli halvinta kamaluutta, mitä kaupasta löytyi. Tänään koitti suuri päivä ja korkkasin superkahvini, ja ai, että maistu hyvälle! Piti sitä sitten litkiä henkeni edestä. Mutta hyvää oli. Kun se maitokin lopetti kummalle maistumisen.

Huomenna täällä lakkoillaan taas. Koko ajan. Kirjastopäivä. Oikeasti solidaarisuuden nimissä ei pitäis mennä kampukselle ollenkaan, mutta kun ois tää essee kirjotettavana. Eikä siitä kotona kuitenkaan tule mitään. Ja on kahvitellutreffit Kirjastotädin kanssa. Ei se siis mikään kirjastotäti oikeasti ole. Informaatiotieteiden (??) tohtoriopiskelija, joka tutkii sitä, miten maahanmuuttajat käyttää kirjastoja hyväkseen sopeutuessaan tänne. Tms.

Lukukausi alkaa ensi viikolla. Mulla on yks STS-kurssi. Tänään sähköpostiin tippu kurssisuunnitelma  kirjalistoineen. Olin ihan täpinöissä. Melkein kun joulu! Hirveästi kaikkea hyvää tavaraa siellä listassa, ja aika monta olen jo ehtinyt niistä teksteistä lukemaankin. Nörttionnea. Nörttiharmitus koitti, kun tajusin, että ne kaks seminaaria, jotka eniten kutkutti mun uteliaisuutta on sillon kun olen Suomessa. Nörttiharmitus kuitenkin loppui, kun tajusin, että missaan ne seminaarit, koska olen Suomessa.

Tällä viikolla on alkanut hissuksiin tuntua siltä, että ei Sheffield ihan niin kamala olekaan. Johtunee varmaan siitä, että oon vähän kurotellut kuplani ulkopuolelle täällä sekä muualle. Ollaan aika tiiviisti viestitelty muutaman Elphinstone-ihmisen kanssa; suunnitteilla treffit Cardiffissa tai Nottinghamissa huhtikuun puolella. Poliisinkin kanssa juttelin tässä. Ydinvoimasta ja lapamadoista.

Eilen juotiin parit lasit Proseccoa kun kämppis täytti 30. Kokouksessa S katteli hetken mun haukottelua ja totes, että tais olla myöhäinen ilta. Mm...joo. Sitten puhuttiin mun Doctor Who-kynästä, jonka sain K:lta joululahjaks. Kynä hämmentyi huomiosta niin, että otti ja hajosi. Siinähän sitä taas oltiin.

Ensimmäinen päivä.

"Mitä?! Mut...entä juusto?"

Näin K vastasi, noin vapaasti käännettynä, kun kerroin sille mun ihmiskokeesta eilen illalla. Oon jo pidempään, jostain kesän lopusta, mietiskellyt, että haluaisin testata pystyisinkö olemaan vegaani. En oo kuitenkaan tehnyt asialle mitään, koska tapojen muuttaminen on mukamas niin vaikeeta ja suklaa mukamas niin hyvää. Tammikuussa ajattelin, että koitan helmikuun ensimmäisen viikon. Ihan viikon vaan. Sitten tuli helmikuu ja jääkaapissa oli maitoa ja juustoa, ja juustovoileivät on nam. Ja soijamaito niin yök.

Eilen kattelin huvikseni illalla amerikkalaista dokkaria kolmesta vannoutuneesta lihansyöjästä, jotka ryhtyi kuudeksi viikoksi vegaaneiksi. Siinä dokkarissa näytettiin aika seikkaperäisesti, miten karjaa kohdellaan, lehmiä pakkolypsetään ja keinoraskautetaan, ja hyi. Tuli tippa linssiin, oli se tyhmää tai ei, ja fyysinen reaktio, että hyh, en mä kyllä voi maitoa juoda enää. Tai kananmunia syödä. Ällötti ajatuskin. Ehkä luomumaitoa ja munia, mutta vegaaniks ryhtyminen on halvempaa, kuin luomutuotteiden nauttiminen. Niin ja sitten tietty ne ympäristövaikutukset, joiden takia osaks ryhdyin kasvissyöjäks alunperin. 

Maidot lensi roskiin heti illalla, mikä tietty on vähän ristiriidassa viisasti ja tuhlailematta elämisen kanssa, ja se olikin vähän sellainen spur of the moment thing. Mutta sinne meni. Munanuudelit kanssa. Juustot jäi vielä kaappiin. Ja masala-kastike. Piti tänään kokkailla intialaista, mutta siellä se maitoa ja kermaa sisältävä soossi vielä on. Kaapissa. Koska kuten sanoin, tää on vähän koe vielä. En oo tässä nyt iäksi vannoutumassa vegaaniksi. Testataan se viikko eka. Sitten katsellaan.

Kaupassa käynti oli kivaa. Ihan kun ei olisi ikinä ennen käynyt. Pitää ehkä ruveta käymään kaupoissa vähän laajemmalti, kun ei tuolta meidän pikkukaupasta saa edes pinaattia. Onneksi soijamaidot ja jogurtit sentään. Niin ja ei se maito nyt pahaa ollut. Ainakaan kahvin kanssa. Murojen syönnistä pidättäydyn ehkä hetkeksi kuitenkin. Puuro ja marjoja aamuisin.

Huomenna.

Toinen päivä.

Tammikuu.

Pulkassa.

En tiedä, mihin se meni. Jonnekin hurahti. Ehkä piiloon sängyn alle. Katosi. Mutta eipä se mitään, ens vuonna uudestaan sitten.

Pitkää päivää on tullut paineltua tällä viikolla. Lähden kotoota 7:20 ja kotiin palailen iltaseiskan jälkeen. Pitää ottaa kiinni influenssan takia menetetty aika, ja ens ens viikon lopussa lymyilevä deadline painaa niskaan. Eipä sillä, että itse sen sinne tuuppasin. Mutta onpahan rytmi. Opiskelua, urheilua ja sitten vähän telkkaria illalla ja huomenna sama. Ja ylihuomenna.

Keskiviikkona oli miittinki S:n kanssa. Vähän nolotti, kun piti tunnustaa, etten ollut suorittanut sitä ainutta tehtävää, jonka se oli mulle asettanut, mutta eipä sitä pahasti tuntunut haittaavan. Hyvä niin! Juteltiin mun kehityksestä tai sen puutteesta. Tunnustin, että tuntuu, että ajelehdin vähän päämäärättömästi tällä hetkellä. Mutta tultiin siihen tulokseen, että en ole vielä uppoamassa, joten S ei tahdo vielä heittää mulle pelastusrengasta. Sanoi, että päämäärättömästi ajelehtiminen ei ole pahasta, auttaa ehkä löytämään oman polkuni. Katsellaan, katsellaan! Puhuttiin kanssa konferensseista. Näyttäis siltä, että matkaan Puolaan tänä vuonna ainakin kahdesti.

Aloitettiin myös meidän PhD konferenssin suunnitellut. Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden pitää siis täällä järjestää joka vuosi konferenssi osana tutkintoa. Vastaan twittertilistä ja kommunikaatiojutuista. Sitten pitäis vielä miettiä oman esitelmän aihetta ja runkoa. Onneksi tää konferenssi on vasta kesäkuussa!

Kesäkuussa pitäis kanssa treffata poliisi-J:n ja sen naisen kanssa. Newcastlessa! Suunnitelmia ainakin on.

Olin tänään ekaa kertaa insinöörien jokaviikkoisessa labramiittingissä. 5 viikon päästä pitää esitellä niille mun projekti. Oh joy! Olin kyllä kiva huomatta, että Buxtonin jäljiltä tunnistin aika monet kasvot. Hyvä, hyvä. Niiden ihmisten kanssa kun pitää ruveta ilmeisesti tässä hissuksiin kaveeraamaan ihan tosi tarkoituksella.

Hengailin illalla E:n ja R:n kanssa vähän. E poltti pellillisen keksejä uuniin. Sen siitä saa kun kokkailee tai leipoo roséviinin voimalla. Onneks porukassa on aina yksi, joka juo vaan limpparia!