Monday 28 March 2016

Sheffieldhän se ja vanhoja rutiineja

Näkymä norsuunluutornistani pitkänperjantain aamuna.

Vaiheikas viikko. Ja samalla jotenkin mitäänsanomaton. Oman reviirin merkkaaminen etenee hissuksiin, vaatekaapin ja työpöydän (sekä kotona että toimistolla) puute rajoittaa asettumisen joutuisuutta naftisti.  (Kuten myös etäisyys budjettiamyötäileviin ruokakauppoihin.) Matkalaukun tyhjensin ensimmäisenä iltana. Alkaa olla jo puolilleen likapyykkiä. Pakkasen hyllyn puolikas on pullollaan mustikoita ja vegelenkkejä. Kuivakaapista pursuaa purkkipavut ja Juhla Mokka.

Kaupunki on uusi ja vanha saman aikaisesti. Sama Sheffield, uudet kiintopisteet. Kampuskin on muuttunut vähän. Helposti sitä kuitenkin valahtaa vanhoin tapoihinsa. Toimistolla ekana (ei sentään vikana). Päivän rytmi on muutenkin kellahtanut ennalleen ruokailujen, ja Netflixien suhteen. Kylmä tulee säntillisesti samaan aikaan (jos ei ole koko päivän ollut). Kuumavesipullo käy kuumana kahdesti päivässä ja teen kulutus on lisääntynyt eksponentiaalisesti. Ikävästi myös koleus on hiipinyt ripakinttuihin ja nenänpäätä koristaa koko ajan tippa.

Warwickissa.

Junaillakin ehdin jo vaikka ajattelin, että vähänpä sitä enää on syytä.  Eilen matkustin Warwickiin jälleennäkemisen merkeissä. Treffattiin Aberdeenin aikaisen sielunsiskon kanssa lähes neljän vuoden tauon jälkeen. Muisteltiin menneitä, vaikkakin enemmän rupistiin ja sympatisoitiin toistemme väikkärituskaa.
Kotimatkalla lähi-idällinen taksikuski lauloi omalla kielellään ja kehuskeli omaa lauluaan "beautiful!" kuulostaen yllättäen paljon vanhalta skotlantilaisrouvalta (lue: K:n mummilta). Aamulla kun läpsytin lähes hallitsemattomasti Sheffieldin mäkiä alaspäin muuan herrashenkilö kehui skotlantilaista aksenttiani oikein kivaksi kun pysähdyin piffaamaan sille muutaman roposen. Nauratti.

Kaltevuutta juoksijan painajaisista ja painajaisiin.
Suurimmat paluunjälkeiset, arkipäiväiset huiput ja pohjakosketukset on olleet juoksuun liittyviä. Mahtavaa on kun pystyy juosta (hilpaisin lauantaina alle vitosen kilsan), mutta mahtavia on myös mäet. Kahdesti mut nyt on selätetty. Viime viikon toisella lenkillä korkeusvaihtelut oli 121 metriä. Kyllä on ripakintut ja surkastuneet gluteus maximukset siis pakaralihakset siis peppu kovilla.

Tuesday 22 March 2016

Blogi elpyy - on taas nimensä veroinen

Se kysyi, että millon sä palaat. Et sä enää palaa, tuut käymään.

Jotenkin tuntui helpottavalta kun äiti näin jutusteli kyyneleiden tuhrimalla ajomatkalla tukikohdasta lentokentälle. Helpotti, koska tuntui, että saatoin luopua jonkunlaisesta naamarista, esityksestä. Että tulisin takaisin. Toisaalta tunsin nuppineulan piston sydämessäni. Onko napanuora nyt sitten vihdoinkin poikki? Onko toivosta luovuttu vai tilanne hyväksytty? Ja mitä mä itse oikeastaan toivon?

Oli miten oli. Manchesterin lentokentältä ulos kävellessä tunsin tulleeni kotiin enemmän kuin lähteeni kotoa Helsingin päässä. Kummallista, tuumin. Sitten tajusin ostaneeni meno-paluu lipun lentokentältä Sheffieldiin ja takaisin. Kirosin typerää lippuautomaattia tässä typerässä massa. Suomessa sentään kaikki toimii perkele! Teinköhän ostoksen sittenkin alitajuisesti tarkoituksella...

Uusi kämppä vaikuttaa lupaavalta näin vuorokauden kokemukseen nojaten. Olin unohtanut kuinka jyrkkiä portaat Briteissä ovat. Odotan kauhulla ensi yötä - saa taas ravata pissalla kun olen iltapäivän pitänyt itseäni lämpimänä teellä. Kolme kuppia ja yksi kahvia. Kuumavesipullon tulppa hukkui matkalla - varmaan sen Sipilän veneen mukana - pieni henkilökohtainen tragedia. Poltin haarani kun läikytin puolitäydestä pullosta vedet syliini.
Päätin ehkä satsata sähköpeittoon. 


Heräsin tänään 4:15 ensimmäisen kerran. Miten tulen ikinä selviämään oikeista jet lageista? Yritin nukkua, väkisin. 5:45 lähdin lenkille. Makeat oli maisemat. Kunnes lähdin juoksemaan. Löysin mäen joka selätti juoksijan 6-1. En muista millon ennen olisin joutunut kävelemään lenkillä sen takia, että se on nopeampaa kuin "juokseminen". Pystysuoraa seinää siinä matelin ja kuulostin pitkän linjan röökaajalta. Huonointa mäessä oli on se, että asun sen laella. Hyvää tässä on se, että nyt on ainakin joku selkeä mittatikku kunnon edistymisestä. Vähän mietityttää kyllä vetää maraton-treeniä tällasessa ympäristössä.


Tokkopa en oppinut juoksureissusta mitään ja hiki-raivosin samaa kukkulaa toisesta suunnasta kuutisen tuntia myöhemmin ylös repun ja kahden kauppakassin kanssa. Puolituntia pelkkää ylämäkeä. Julmaa vitsiä. Mutta ei se mitään. Kotoa - ullakkohuoneeni norsunluutornista - oli taas ihan hyvät näkymät ja lähikaupassa vegaanipestoa, vaikka mitään muuta vegaanista ei sitten ollutkaan. No jotain herkkuja. Odottavat palkintona kun juoksija selättää mäen. Niin ja oli tossa kulmalla joku hippistore. Ehkä menen sinne kun olen rahoissani. Joskus kahden kuukauden päästä.

Huomenna takaisin kampukselle.

Ja vanhassa kotilossa käymään. Sinne on tullut koirakaveri. Sitä pitää käydä helssaamassa. Ja vähän ehkä omistajia kanssa. Niin ja jotain kamojakin jätin sinne seitsemäksi kuuksi märehtimään. Kun vaan muistais mitä...ja kunhan sitä vaan ei olis paljoa.