Blogi elpyy - on taas nimensä veroinen

Se kysyi, että millon sä palaat. Et sä enää palaa, tuut käymään.

Jotenkin tuntui helpottavalta kun äiti näin jutusteli kyyneleiden tuhrimalla ajomatkalla tukikohdasta lentokentälle. Helpotti, koska tuntui, että saatoin luopua jonkunlaisesta naamarista, esityksestä. Että tulisin takaisin. Toisaalta tunsin nuppineulan piston sydämessäni. Onko napanuora nyt sitten vihdoinkin poikki? Onko toivosta luovuttu vai tilanne hyväksytty? Ja mitä mä itse oikeastaan toivon?

Oli miten oli. Manchesterin lentokentältä ulos kävellessä tunsin tulleeni kotiin enemmän kuin lähteeni kotoa Helsingin päässä. Kummallista, tuumin. Sitten tajusin ostaneeni meno-paluu lipun lentokentältä Sheffieldiin ja takaisin. Kirosin typerää lippuautomaattia tässä typerässä massa. Suomessa sentään kaikki toimii perkele! Teinköhän ostoksen sittenkin alitajuisesti tarkoituksella...

Uusi kämppä vaikuttaa lupaavalta näin vuorokauden kokemukseen nojaten. Olin unohtanut kuinka jyrkkiä portaat Briteissä ovat. Odotan kauhulla ensi yötä - saa taas ravata pissalla kun olen iltapäivän pitänyt itseäni lämpimänä teellä. Kolme kuppia ja yksi kahvia. Kuumavesipullon tulppa hukkui matkalla - varmaan sen Sipilän veneen mukana - pieni henkilökohtainen tragedia. Poltin haarani kun läikytin puolitäydestä pullosta vedet syliini.

Päätin ehkä satsata sähköpeittoon. 

Heräsin tänään 4:15 ensimmäisen kerran. Miten tulen ikinä selviämään oikeista jet lageista? Yritin nukkua, väkisin. 5:45 lähdin lenkille. Makeat oli maisemat. Kunnes lähdin juoksemaan. Löysin mäen joka selätti juoksijan 6-1. En muista millon ennen olisin joutunut kävelemään lenkillä sen takia, että se on nopeampaa kuin "juokseminen". Pystysuoraa seinää siinä matelin ja kuulostin pitkän linjan röökaajalta. Huonointa mäessä oli on se, että asun sen laella. Hyvää tässä on se, että nyt on ainakin joku selkeä mittatikku kunnon edistymisestä. Vähän mietityttää kyllä vetää maraton-treeniä tällasessa ympäristössä.

Tokkopa en oppinut juoksureissusta mitään ja hiki-raivosin samaa kukkulaa toisesta suunnasta kuutisen tuntia myöhemmin ylös repun ja kahden kauppakassin kanssa. Puolituntia pelkkää ylämäkeä. Julmaa vitsiä. Mutta ei se mitään. Kotoa - ullakkohuoneeni norsunluutornista - oli taas ihan hyvät näkymät ja lähikaupassa vegaanipestoa, vaikka mitään muuta vegaanista ei sitten ollutkaan. No jotain herkkuja. Odottavat palkintona kun juoksija selättää mäen. Niin ja oli tossa kulmalla joku hippistore. Ehkä menen sinne kun olen rahoissani. Joskus kahden kuukauden päästä.

Huomenna takaisin kampukselle.

Ja vanhassa kotilossa käymään. Sinne on tullut koirakaveri. Sitä pitää käydä helssaamassa. Ja vähän ehkä omistajia kanssa. Niin ja jotain kamojakin jätin sinne seitsemäksi kuuksi märehtimään. Kun vaan muistais mitä...ja kunhan sitä vaan ei olis paljoa.