Tu(u)lipahan Bertha!

Viikonloppu sujahti taas muistoja tehdessä. Perjantaina toki kävin lääkärissä kuulemassa, että mulla on ylimaallisen mahtava verenpaine. Ihan jees. Ja sydänkin vielä lyö just ja just, leposyke 47. On toki ollut huippukunnossa alhaisempikin. Muistan ukin ilmaisseen silloin huolensa, että pitäähän sitä nyt hyväkuntoisenkin sydämen lyödä silloin tällöin. Mitäs sillä muuten tekee.

Perjantaina tapahtui myös teinit. Skippasin lounaan kun hakkasin päätä luonnokseen. Kävin kirmaamassa pikaisen 7,5km nestehukkalenkin ennen kun söin päivälliseksi melkein-ei-mitään. K päätti pistää ruokaan sitten vähän enempi sitä cayenne-pippuria. Phuuh! Oon luvannut totutella mausteiseen ruokaan, koska mun kanssa se ei koskaan saa juustoa, mutta joku raja! Ei se mitään. Korvasin supertuliset ranskalaiset kahdella lasillisella valkkaria. Joo, kahdella. Siinähän sitä sitten pää pyöri kun piti lähteä pubiin viettämään erään Aberdeen tuttavuuden synttäreitä. No ei menty. Katsottiin Buffya Netflixistä.

Lauantain vietettiin päivää Ocean Labissa. K tiedemiehisteli ja mä tuijotin tietokoneruutua ja ihmettelin kun siihen ei ilmaantunut mistään mitään tekstiä. On se kumma, että nää akateemiset jutut ei itse itseään kirjoita! Lopulta pääsin sellaiseen verkkaiseen kaksi-sormi-järjestelmä-vauhtiin. Paljonkaan mitään uutta ja älykästä en saanut aluksi aikaan, mutta sujuvammaksi sain kuitenkin tekstiä muokattua ja kyllähän sieltä sitten lopussa vähän niitä uusiakin lauseita tipahteli. Ja sitten poistin kaiken. Kaiken. Hurraati. Siinähän sitä väännettiin krokotiilin kyyneleitä (tosi tarina). Maailman loppu ja sellain, yhtään liioittelematta. Aivoon otti niin pahasti, että ne halus lähteä lomalle. Kun sitten rupes tarpeeksi nolottamaan, sain koottua itseni ja muutaman lauseen teipattua yhteen ja kun tarpeeksi monesta eri tiedostosta etsi (eri luonnosversioita on tällä hetkellä noin viisi), niin kyllä siitä nyt jonkunlaisen Frankensteinin hirviön sain parsittua kasaan.

Illalla tehtiin pizzaa ja katsottiin X-Men. Yritin olla kovis, ja pistin oman pizzani päälle neljä jalapenon palasta. Söin niistä arviolta. 0.03. Loput löysivät tiensä K lautaselle. Mutta musta on tullut haka pizzataikinan tekijä! Ja vegaanisten banaanilettutaikinan kanssa. Palkittiin mut yhteistuumin kolmella letulla (toki K sai osansa myös) sunnuntain kakkosaamupalalla, kun kävin kirmaamassa vuoden pisimmän lenkin. 16,2km. Ei siihen tarvitse kuin viisi kilometriä lisää ja on puolmarkku koossa. Hip hei. Ihan hyvää vauhtia pinkoilin, mikä oli yllätys. Juoksun aikana tunnot vaihteli väsymyksestä, ärsytykseen ja uupumukseen. Pyhään vihaan ja siihen v:llä alkavaan kirosanaan asti en ennättänyt, mutta ajattelinkin varata ne maraton-harjottelua varten!

Sunnuntaina kävin myös tutkituttamassa silmät. Eipä taida mennä kuin muutama vuosi, niin pullonpohjaprillit on mun. Sen verta nopeasti tää näkö tästä rapistuu, mutta sitä ne siellä Instrussa ennusti joskus kolme vuotta sitten. Kuulemma joskus kolmenkympin kieppeillä pitäis hidastua tää näköpako. Että jos tulee joku ikäkriisi, niin jotain hyvääkin sitten? Uudet lasit (kahdet!) saan sitten viikon päästä tiistaina. Nopeeta toimintaa.

Käytiin myös kattomassa huonoin peli, mitä ollaan ikinä nähty Aberdeenin pelaavaan (ja se kertoo jo jotain se). Sarja-avaus Dundee Unitedia vastaan. On melkein paikallispeli, Dundee kun on Aberdeenistä noin 1h 20min etelään junalla. 3-0 hävisivät. Kyllä otti kupoliin. Ekan puoliajan jälkeen olis voinut jo lähteä pois, mutta eihän sitä nyt kun oltiin koko tragediasta maksettu. Ja keksejäkin oltiin kannettu evääski mukaan.

Illalla alkoi (kaato)sade, mutta kampukselle oli pakko mennä printtaamaan mun boarding pass. Kun käveltiin kotia kohti (jo verrattaen märkinä) niin joku täysi [sijoita tähän haluamasi - mielellään äärinmäisen ruma - kirosana] autoilija päätti ajaa jalkakäytävän viereen kertyneen lätäkön kautta ja kastella meidät. Tai ne kohdat mitä kuivina oli. Ja sen jalomielisen teon jälkeen ei muuten ollut kuivana enää mitään. Oli sen verran syvä lätäkkö, että kun tää hyväkäs siitä suhasi mitä lie ylinopeutta niin hyökyaaltohan sieltä lensi meikäläisen yli. Sisuksia myöden sitten kuurattiin sadevedellä, kun onnistuin henkäisemään puolikkaan lentävän lätäkön kurjiin keuhkoihini.

Eipä sillä. Lämmin suihku korjas ja hoiti. Mutta sitten tuli Bertha. Bertha tuli Karibialta ja tulipahan oikein kunnolla. Ja puhalsi niin pirusti. Puhalsi ja satoi. Koko yön. K nukkua porskutti, mutta sen ei tarvinnutkaan stressata 1) lentokentälle pääsyä 2) Englantiin pääsyä. Ikkunat kilisi ja kolisi koko yön ja pisarat hakkas ruutuihin niin kuin miillä olis ollut jotain henkilökohtaista meitä vastaan. Taksi nouti mut viideltä aamulla. Lennon oli määrä lähteä 6:40. Ja niinhän se pirulainen lähti! Mutta kiesus kun oli karsea nousu. Kone hyppi miten sattui ja perä heittelehti mielipuolen vapaudella. Tarkoitus oli tehdä töitä lennon ajan, mutta päätin koittaa nukkua pahimmat töyssyt pois. Sen verta äitiäni mussa on, että tollasessa tytinässä leposykkeestä ei ole tietoakaan.

Niin ja kävi muuten tsägä. Seuraavat lennot oli jo myöhässä reippaasti. Laskeuduttiin ajallaan aurinkoiseen Manchesteriin. Kentältä suoraan toimistolle. Huomenna onneksi lyhyempi duunimatka. Vaikka kyllähän tuon nyt kärsis, kun sais olla siellä missä eniten haluaa.

Must on tullu urheiluhullu

No tullu ja tullu. Eiköhän tässä nyt oo menty vaan ojasta allikkoon. Great North Run juoksunumero tuli postissa muutama päivä takaperin. Alle kuukausi juoksuun. Treeni menee kelvollisesti, rahankeruu tosin takkuaa. Pitänee ryhtyä kavereita kovistelemaan. K:kin näyttää innostuneen. Istuttiin eilen tunti lattialla vertaillen juoksustatistiikkoja ja miettien seuraavia tavotteita. K päätti pyrkiä juoksemaan viis kilometriä alle 25 minuutin ja mä yritän kuukauden päästä pinkoa puolmaratonin alle 1h50min. Kattellaan!

Torstai oli mahtipäivä. Liittyy tämäkin urheiluun. Toki Sheffieldin päässä asiaan vaikutti suunnattomasti se, että oli tosi hyvä supervision puoliltapäivin. Vaikka olikin ihan lyhykäinen vaan. Käytiin tutkimussuunnitelman luonnoksesta saamaani palautetta läpi. Paljon positiivisempi tarina noin naamatusten kuin sähköpostin kautta käyty keskustelu. Tästä on hyvä jatkaa. Fingers crossed. Seuraavan luonnoksen pitää olla valmiina tiistaina. Luulen, että on realistinen tavoite. Tosin realistisuutta avistaa se, että kyseessä on myös pakko. Joten pakko.

Supervision-miittinkistä suhasin köpöttelin junalle. Niin paljon kun mun pikkuinen environmentalisti-sydämeni särkyikin pelkästä ajatuksesta Macnhesterissa hyppäsin lentokoneeseen. Aberdeeniin, lompsis! Fudista katsomaan (niin ja ehkä vähän K:kin). Eurooppa Liigaa, Aberdeen v Real Sociedad. Iso tulos tai ulos peli Aberdeenille. 3-0 voitto takaisi jatkopaikan, mikään muu ei riittäisi.

Oli kiire aikataulu. Lennon laskeutumisen ja ottelun alun väliin mahtu 15 hätäistä minuuttia. Matka lentokentältä Pittodrielle, siis stadionille, vie normaalioloissa noin 20 minuuttia. Lento lähti 20 minsaa myöhässä. Ei naurattanut! Inhosin Flybetä hiljaa mielessäni kovaa. Ja hartaasti. Melkein uskonnollisella palolla.

Laskeuduttiin kuitenkin 10 minuuttia alkuperäisestä aikataulusta etuajassa. Koneessa, kun odoteltiin ulospääsyä, eräs jeppe napautti olkapäälle ja kysyi, millon peli alkaa. Taisi mun malttamattomuus, tai ehkä sitten vaan päällä ollut Aberdeen-paita, paljastaa mun matkani määränpään. Koneesta juoksin taksiin.

Ja mikä taksi se olikaan! Kun ilmoitin kohteeksi "niin lähelle Pittodrie'a kuin mahdollista", kuski katsoi ensin vähän epäuskoisesti, mutta pistin sitten menemään kun mielipuoli. Tööttäili liikenne-etanoille ja hidasti vaan peltipoliisien kohdalla. Normaalisti olisin ehkä puristanut penkin reunoja rystyset valkeina, mutta nyt arvostin vauhdin huumaa. Ennätettiin King Streetille vähän reilussa 10 minuutissa (wow!) vaikka oli punanen aalto ja maailman verkkaisin ambulanssi. Siihen se meno sitten tyssäskin, mutta niin olin odottanutkin. Päätie ja huonot liikennejärjestelyt takaa sen, että valveillaoloaikoina King St on aina jumissa jostain kohtaa. Hetken matelun jälkeen päästiin taas kaahaamaan. Pikkukatuja! Tai siis takakujia. Olo kuin huonosti pukeutuneella James Bondilla.


Pääsin lopulta yhden risteyksen päähän stadionista. Siitä eteenpäin tie oli suljettu. Niin ja kolme minuuttia ennen ottelun alkua. Loppumatkan taitoin juosten, niin kuin kuka, edes puolitotinen, kannustaja olisi tehnyt. Missasin kuitenkin pelin alun viidellä minuutilla. Tai no, kaikki huomioon ottaen, ainoastaan viidellä minuutilla, koska stadionin kulmalla odotti vielä mahtavat jonot.

Peli päättyi 3-2 Real Sociedadille. Aberdeenin 2-1 johto mureni viimesen kymmenminuuttisen aikana. Mutta hyvä peli. Ihan luonteenvastainen Aberdeenille. Ja tunnelma. Ikinä ei ole katsomot pullistelleet samalla tavalla, eikä meteliä ollut näin paljon. Ihan oikea urheilujuhlan tuntu ilmassa. Kannatti kiiruhtaa.

Sheffield moro.

Fukushima pursuaa korvista ulos. Viimeiset kolme päivää oon hakannut luonnosta menemään. Eikä suju! Ei niin millään. Eilen tunnustin jo S:lle, että nyt kyllä hävettää antaa mun osuus sen luettavaksi. On se tässä vähän parantunut, analyysi siis. Ei ehkä ole enää ihan bambi liukkaalla jäällä, mutta sen verran hutera on, etten ilman tukea antais lähteä tietä ylittämään.

Vähän helpottaa se, että S on myös tuskastellut oman osuutensa kanssa. Totesi, että sillä on jo muutama sähköpostiluonnos valmiina täynnä kaiken maailman selityksiä editoijalle. Niin ja tuumi, että vaikka tää meniskin ihan korpeen koko projekti, niin kyllä tästä jonkun sortin julkaisu jonkunlaiseen lehdykkään saadaan aikaan. Toki kappale kirjassa olis mageempi.

Sheffield ahdistaa. Purskautin epähuomiossa tomaattia leikatessa vähän mehua keittiötasolle, siis uudelle keittiötasolle. Meni vartti niin sain puhuttelun, että tällanen peli ei vetelä. Täällä on kovalla rahalla pistetty keittiötä kasaan ja mä vaan tuun ja sotken. Tuijotin vaan.

Kesä täällä on (Aberdeeniin verrattuna), mutta päivät on paljon lyhyempiä! Oon alkanut nukkumaan melkein kuuteen yhtä jaksoisesti kun aurinko ei ole yhtä korkealla kuin Aberdeeenissa samoihin aikoihin. Siellä heräily alkoi siinä puoli viiden pintaan. Perjantaina pääsen sitten tekemään syväluotaavaa vertailevaa tutkimusta auringonnousuaikoijen vaikutuksesta heräämiseen ja unenlaatuun.

Pääsi meinaan käymään niin, että annoin itseni ylipuhuttavaksi ja huomenna matkaan katsomaan Eurooppa Liigaa ja maanantaina matkaan sitten takaisin Sheffieldiin. Ei sillä, että ihan hirveästi olis pitänyt suostutella matkaan lähtemään. Tais olla vähän turhankin helppoa. Eteenkin kun tää akateemisuus nyt vähän korpee. Toisaalta taas koen Aberdeenin kampuksen paljon mukavammaksi työnteon kannalta kun ton meidän toimiston. Että ehkä se sitten on ihan win-win.

Monasti ei tarvitse Aberdeeniin enää mennä. K muuttaa lokakuun kieppeillä Obaniin, Skotlannin länsirannikolle pariksi kuukaudeksi hiomaan labrataitojaan ja CV:tään. Mahti homma! Vierailusta vaan on tulossa vaikeampaa. Oban kun ei ole mikään maailman metropoli. Pikku kyläpahanen siellä jossain Glasgowsta merelle päin johonkin suuntaan. Kyllä mä sen googlasin, mutta eihän sitä jaksa muistaa. Lähellä Skyetä se on. Siellä se ukkeli viipottaa pitkin maita ja mantuja ja mä vaan hölkkään näitä Sheffieldin mäkiä ylös ja alas. Ylös ja alas.