Tu(u)lipahan Bertha!

Viikonloppu sujahti taas muistoja tehdessä. Perjantaina toki kävin lääkärissä kuulemassa, että mulla on ylimaallisen mahtava verenpaine. Ihan jees. Ja sydänkin vielä lyö just ja just, leposyke 47. On toki ollut huippukunnossa alhaisempikin. Muistan ukin ilmaisseen silloin huolensa, että pitäähän sitä nyt hyväkuntoisenkin sydämen lyödä silloin tällöin. Mitäs sillä muuten tekee.

Perjantaina tapahtui myös teinit. Skippasin lounaan kun hakkasin päätä luonnokseen. Kävin kirmaamassa pikaisen 7,5km nestehukkalenkin ennen kun söin päivälliseksi melkein-ei-mitään. K päätti pistää ruokaan sitten vähän enempi sitä cayenne-pippuria. Phuuh! Oon luvannut totutella mausteiseen ruokaan, koska mun kanssa se ei koskaan saa juustoa, mutta joku raja! Ei se mitään. Korvasin supertuliset ranskalaiset kahdella lasillisella valkkaria. Joo, kahdella. Siinähän sitä sitten pää pyöri kun piti lähteä pubiin viettämään erään Aberdeen tuttavuuden synttäreitä. No ei menty. Katsottiin Buffya Netflixistä.

Lauantain vietettiin päivää Ocean Labissa. K tiedemiehisteli ja mä tuijotin tietokoneruutua ja ihmettelin kun siihen ei ilmaantunut mistään mitään tekstiä. On se kumma, että nää akateemiset jutut ei itse itseään kirjoita! Lopulta pääsin sellaiseen verkkaiseen kaksi-sormi-järjestelmä-vauhtiin. Paljonkaan mitään uutta ja älykästä en saanut aluksi aikaan, mutta sujuvammaksi sain kuitenkin tekstiä muokattua ja kyllähän sieltä sitten lopussa vähän niitä uusiakin lauseita tipahteli. Ja sitten poistin kaiken. Kaiken. Hurraati. Siinähän sitä väännettiin krokotiilin kyyneleitä (tosi tarina). Maailman loppu ja sellain, yhtään liioittelematta. Aivoon otti niin pahasti, että ne halus lähteä lomalle. Kun sitten rupes tarpeeksi nolottamaan, sain koottua itseni ja muutaman lauseen teipattua yhteen ja kun tarpeeksi monesta eri tiedostosta etsi (eri luonnosversioita on tällä hetkellä noin viisi), niin kyllä siitä nyt jonkunlaisen Frankensteinin hirviön sain parsittua kasaan.

Illalla tehtiin pizzaa ja katsottiin X-Men. Yritin olla kovis, ja pistin oman pizzani päälle neljä jalapenon palasta. Söin niistä arviolta. 0.03. Loput löysivät tiensä K lautaselle. Mutta musta on tullut haka pizzataikinan tekijä! Ja vegaanisten banaanilettutaikinan kanssa. Palkittiin mut yhteistuumin kolmella letulla (toki K sai osansa myös) sunnuntain kakkosaamupalalla, kun kävin kirmaamassa vuoden pisimmän lenkin. 16,2km. Ei siihen tarvitse kuin viisi kilometriä lisää ja on puolmarkku koossa. Hip hei. Ihan hyvää vauhtia pinkoilin, mikä oli yllätys. Juoksun aikana tunnot vaihteli väsymyksestä, ärsytykseen ja uupumukseen. Pyhään vihaan ja siihen v:llä alkavaan kirosanaan asti en ennättänyt, mutta ajattelinkin varata ne maraton-harjottelua varten!

Sunnuntaina kävin myös tutkituttamassa silmät. Eipä taida mennä kuin muutama vuosi, niin pullonpohjaprillit on mun. Sen verta nopeasti tää näkö tästä rapistuu, mutta sitä ne siellä Instrussa ennusti joskus kolme vuotta sitten. Kuulemma joskus kolmenkympin kieppeillä pitäis hidastua tää näköpako. Että jos tulee joku ikäkriisi, niin jotain hyvääkin sitten? Uudet lasit (kahdet!) saan sitten viikon päästä tiistaina. Nopeeta toimintaa.

Käytiin myös kattomassa huonoin peli, mitä ollaan ikinä nähty Aberdeenin pelaavaan (ja se kertoo jo jotain se). Sarja-avaus Dundee Unitedia vastaan. On melkein paikallispeli, Dundee kun on Aberdeenistä noin 1h 20min etelään junalla. 3-0 hävisivät. Kyllä otti kupoliin. Ekan puoliajan jälkeen olis voinut jo lähteä pois, mutta eihän sitä nyt kun oltiin koko tragediasta maksettu. Ja keksejäkin oltiin kannettu evääski mukaan.

Illalla alkoi (kaato)sade, mutta kampukselle oli pakko mennä printtaamaan mun boarding pass. Kun käveltiin kotia kohti (jo verrattaen märkinä) niin joku täysi [sijoita tähän haluamasi - mielellään äärinmäisen ruma - kirosana] autoilija päätti ajaa jalkakäytävän viereen kertyneen lätäkön kautta ja kastella meidät. Tai ne kohdat mitä kuivina oli. Ja sen jalomielisen teon jälkeen ei muuten ollut kuivana enää mitään. Oli sen verran syvä lätäkkö, että kun tää hyväkäs siitä suhasi mitä lie ylinopeutta niin hyökyaaltohan sieltä lensi meikäläisen yli. Sisuksia myöden sitten kuurattiin sadevedellä, kun onnistuin henkäisemään puolikkaan lentävän lätäkön kurjiin keuhkoihini.

Eipä sillä. Lämmin suihku korjas ja hoiti. Mutta sitten tuli Bertha. Bertha tuli Karibialta ja tulipahan oikein kunnolla. Ja puhalsi niin pirusti. Puhalsi ja satoi. Koko yön. K nukkua porskutti, mutta sen ei tarvinnutkaan stressata 1) lentokentälle pääsyä 2) Englantiin pääsyä. Ikkunat kilisi ja kolisi koko yön ja pisarat hakkas ruutuihin niin kuin miillä olis ollut jotain henkilökohtaista meitä vastaan. Taksi nouti mut viideltä aamulla. Lennon oli määrä lähteä 6:40. Ja niinhän se pirulainen lähti! Mutta kiesus kun oli karsea nousu. Kone hyppi miten sattui ja perä heittelehti mielipuolen vapaudella. Tarkoitus oli tehdä töitä lennon ajan, mutta päätin koittaa nukkua pahimmat töyssyt pois. Sen verta äitiäni mussa on, että tollasessa tytinässä leposykkeestä ei ole tietoakaan.

Niin ja kävi muuten tsägä. Seuraavat lennot oli jo myöhässä reippaasti. Laskeuduttiin ajallaan aurinkoiseen Manchesteriin. Kentältä suoraan toimistolle. Huomenna onneksi lyhyempi duunimatka. Vaikka kyllähän tuon nyt kärsis, kun sais olla siellä missä eniten haluaa.