Must on tullu urheiluhullu

No tullu ja tullu. Eiköhän tässä nyt oo menty vaan ojasta allikkoon. Great North Run juoksunumero tuli postissa muutama päivä takaperin. Alle kuukausi juoksuun. Treeni menee kelvollisesti, rahankeruu tosin takkuaa. Pitänee ryhtyä kavereita kovistelemaan. K:kin näyttää innostuneen. Istuttiin eilen tunti lattialla vertaillen juoksustatistiikkoja ja miettien seuraavia tavotteita. K päätti pyrkiä juoksemaan viis kilometriä alle 25 minuutin ja mä yritän kuukauden päästä pinkoa puolmaratonin alle 1h50min. Kattellaan!

Torstai oli mahtipäivä. Liittyy tämäkin urheiluun. Toki Sheffieldin päässä asiaan vaikutti suunnattomasti se, että oli tosi hyvä supervision puoliltapäivin. Vaikka olikin ihan lyhykäinen vaan. Käytiin tutkimussuunnitelman luonnoksesta saamaani palautetta läpi. Paljon positiivisempi tarina noin naamatusten kuin sähköpostin kautta käyty keskustelu. Tästä on hyvä jatkaa. Fingers crossed. Seuraavan luonnoksen pitää olla valmiina tiistaina. Luulen, että on realistinen tavoite. Tosin realistisuutta avistaa se, että kyseessä on myös pakko. Joten pakko.

Supervision-miittinkistä suhasin köpöttelin junalle. Niin paljon kun mun pikkuinen environmentalisti-sydämeni särkyikin pelkästä ajatuksesta Macnhesterissa hyppäsin lentokoneeseen. Aberdeeniin, lompsis! Fudista katsomaan (niin ja ehkä vähän K:kin). Eurooppa Liigaa, Aberdeen v Real Sociedad. Iso tulos tai ulos peli Aberdeenille. 3-0 voitto takaisi jatkopaikan, mikään muu ei riittäisi.

Oli kiire aikataulu. Lennon laskeutumisen ja ottelun alun väliin mahtu 15 hätäistä minuuttia. Matka lentokentältä Pittodrielle, siis stadionille, vie normaalioloissa noin 20 minuuttia. Lento lähti 20 minsaa myöhässä. Ei naurattanut! Inhosin Flybetä hiljaa mielessäni kovaa. Ja hartaasti. Melkein uskonnollisella palolla.

Laskeuduttiin kuitenkin 10 minuuttia alkuperäisestä aikataulusta etuajassa. Koneessa, kun odoteltiin ulospääsyä, eräs jeppe napautti olkapäälle ja kysyi, millon peli alkaa. Taisi mun malttamattomuus, tai ehkä sitten vaan päällä ollut Aberdeen-paita, paljastaa mun matkani määränpään. Koneesta juoksin taksiin.

Ja mikä taksi se olikaan! Kun ilmoitin kohteeksi "niin lähelle Pittodrie'a kuin mahdollista", kuski katsoi ensin vähän epäuskoisesti, mutta pistin sitten menemään kun mielipuoli. Tööttäili liikenne-etanoille ja hidasti vaan peltipoliisien kohdalla. Normaalisti olisin ehkä puristanut penkin reunoja rystyset valkeina, mutta nyt arvostin vauhdin huumaa. Ennätettiin King Streetille vähän reilussa 10 minuutissa (wow!) vaikka oli punanen aalto ja maailman verkkaisin ambulanssi. Siihen se meno sitten tyssäskin, mutta niin olin odottanutkin. Päätie ja huonot liikennejärjestelyt takaa sen, että valveillaoloaikoina King St on aina jumissa jostain kohtaa. Hetken matelun jälkeen päästiin taas kaahaamaan. Pikkukatuja! Tai siis takakujia. Olo kuin huonosti pukeutuneella James Bondilla.


Pääsin lopulta yhden risteyksen päähän stadionista. Siitä eteenpäin tie oli suljettu. Niin ja kolme minuuttia ennen ottelun alkua. Loppumatkan taitoin juosten, niin kuin kuka, edes puolitotinen, kannustaja olisi tehnyt. Missasin kuitenkin pelin alun viidellä minuutilla. Tai no, kaikki huomioon ottaen, ainoastaan viidellä minuutilla, koska stadionin kulmalla odotti vielä mahtavat jonot.

Peli päättyi 3-2 Real Sociedadille. Aberdeenin 2-1 johto mureni viimesen kymmenminuuttisen aikana. Mutta hyvä peli. Ihan luonteenvastainen Aberdeenille. Ja tunnelma. Ikinä ei ole katsomot pullistelleet samalla tavalla, eikä meteliä ollut näin paljon. Ihan oikea urheilujuhlan tuntu ilmassa. Kannatti kiiruhtaa.