Yritin eilen illalla vähän viritellä jotain haikeutta, mutta ei onnistunut. Ei niin millään. Ei vaikka en ole asunut yhtäjaksoisesti missään näin kauaa sen jälkeen kun lähdin opiskelemaan. Jotenkin juureuduin tähän hullujen huoneeseen vuodeksi, neljäksi kuukaudeksi ja 25 päiväksi. Yritin miettiä, mitäs kaikkea kivaa tohon aikaan on mahtunut. Vaikka ja mitä, mutta ei juurikaan mitään tässä talossa, ei ainakaan nykyisten asukkaiden kanssa.
Eilinen oli viimeinen niitti, kun E:llä oli vielä otsaa vetää herneet nenään siitä, että muutin tavarani jo eilen. Olinhan tästä ennakkoon maininnut vain kolmasti. Se koki myös oikeudekseen penkoa mun ruokakaappini läpi ja antaa inventaarion siitä, mitä kaikkea mulla vielä on jäljellä sekä valistaa mua siitä, etten mitenkään pysty syömään kaikkea ennen kuin muutaman. Tuijotin sitä alta kulmain pöllämystyneenä ruokakaappi yksityisyyteni härskistä rikkomisesta ja lähdin ostamaan lisää ruokaa. Takaisin tullessani huomasin muuttuneeni näkymättömäksi kun keittiöön astuessani ei voitu edes moita sanoa.
Tämä järjestely kelpaa mulle ihan täysin.
PS. Siellä ruokakaapissa on neljää eri kahvia kahvia ja mausteita. Kahvipurkillinen riisiä, kolme porkkanaa, kaksi bataattia, lasagnelevyjä ja aski salmiakkia. Niin ja tyhjä purkki siirappia, joka on jäänyt sinne ylähyllylle uinumaan joulun leipomuksien jälkeen kun en siihen yltä. Niin, ja kortti Suomussalmelta.
Tämän kaiken tiedän ilman inventaariotakin.
Kiitos ja uusia ruokakaappeja täyttämään!
No comments:
Post a Comment