Eilen oli taas sellanen päivä kun tuli ihmeteltyä, että miten pieni harmaahiiri on päätynyt Helsingistä maailmalle. Ja mikä siinä on, että jotkut paikat tuntuu enemmän maailmalle kuin toiset. Exeter, Sheffield, Aberdeen ja Newcastle...ne oli kaupunkeja, Abderdeen ehkä kotikin, mutta ei ne ole sellaista maailmaa, mitä kaukokaipuun kutinassa kuvittelee kaiholla.
Ei Lontookaan ole.
Mutta jotain Lontoossa on.
Vietin siellä eilen päivää, ja kun talsin lämpimässä kevät auringossa Thamesin yli ja rantaa en voinut olla paistattelematta kuin halpa vientikopio Naanatalin auringosta. Yritin oikein pähkäillä, että mikä siinä on. Ehkä jotain maailmankansalaisen fiilistä kun osaa verrattaen suvereenisti suunnistaa maailman metropolissa. Pari vuotta sitten maanalaisessa matkalla Greenwichiin kikatettiin pikkuveljen kanssa samaa asiaa. Näin tultiin ja mentiin eikä eksytty.
Illalla kävin tönöttämässä ihmiskunnan solidaarisuutta parlamentin edustalla. Oli eturivin poliitikkoa, järjestöjohtajaa, sairaanhoitajaa, ammattiliittoa, aktivistia, journalistia ja runoilijoita puhumassa ihmisyydestä, inhimillisyydestä, oikeudesta ja tasa-arvosta.
Kyllä siinä oli harmaahiirellä ihmettelemistä. Tässä sitä ollaan maailman politiikan keskiössä puolustamassa omia oikeuksiaan ihmisenä, naisena, mamuna.
No comments:
Post a Comment