Piste elämälle

Tällä viikolla oon päässyt toimistolle asti. S kävi meidän normaaleiden kuolevaisten parissa tuomassa mulle jotain papereita maanantaina, mutta kyseli ensin sieltä kolmen metrin päästä, että onko mua turvallista lähestyä. Kuolemantauti.

Töitä onkin paiskittu ihan tositarkotuksella ja sillä silmällä. Parissa päivässä tunteja on kertynyt 30, mutta sietäiskin. Ens viikolla pitäis taas löytää jotain viisasta sanottavaa siitä, missä tällä hetkellä projektini kanssa olen. Tällä hetkellä aivot lyö tyhjää. Ai miten niin, en voi googlaa mitä mieltä oon asioista?! Mikä se sellanen maailma on? Täh, ai ei vastaus löydy Wikipediasta? No eihän tästä sitten mitään tule.

Pari ihan mielenkiintosta teemaa, teeman poikasta, teemasta ehkä mielessä, mutta en tiedä toimiiko ne tässä STS-kehyksessä ollenkaan. Koko STS vieläkin niin suuri mysteeri mun aivoille. Eikä yhtään auta, että luen artikkeleja, joissa seisoo kuta kuinkin näin: avain ydinjätteen loppusijoitusongelman demokraattiseen ratkaisuun ja laajan konsensuksen saavuttamisen on ihmisten ja ydinjätteen välinen dialogi, joka tosin ei ole käytännössä saavutettavissa. Hmph.

Kuukauden päästä saadaan, "saadaan", marssia insinöörien laitokselle esittelemään projektejamme C:n ja F:n kanssa. Ihanaa! Täytyy sanoa, että Buxtonin jälkeen ei moiset esitelmät ihan hirveästi kiinnosta, mutta toisaalta kaipa se niin on, että mitä enemmän joutuu tästä projektista lörpöttämään sitä selkeämmäksi se itsellekin tulee (toivottavasti!!).

Olin tänään kuuntelemassa luentoa Fukushimaan liittyen. Luennon otsikon perusteella potentiaalia oli vaikka kuuhun ja takaisin, mutta se lässähti kokoon alta aika yksikön. Puhuja oli japanilainen akateemikko, joka ei puhunut englantia. Tulkki puhui sujuvaa englantia, no amerikkaa, mutta ei ollut ammattilainen, joten käännökset oli vähän huojuvia ja yllättävän reikäisiä. Jotenkin ihmeenkaupalla mulla on viisi sivua muistiinpanoja tilaisuudesta.

Luennon jälkeen opiskelin puolisentoista tuntia Starbucksissa. Kamala cappucino. Maito oli ihan vääränlaista ja maku. No niin. Mutta mulla on muutekin ollut joku kahviongelma ton sairastelun jälkeen. Kahvi on maistunut ihan kamalalle. Paras kahvi oli tänään siellä Fukushima-luennolla kun piti hörppiä ilman maitoa. Luulin vihaavani mustaa kahvia. Näyttäis makunystyrät tehneen täyskäännöksen.