Nyt mennään. Ja ihan tosissaan.

Tiistaina istuin elämäni ensimmäisellä insinööriluennolla. Tuntu ihan kuin olis puhjatanut alas siitä samasta jänisken kolosta, mistä Liisa aikoinaan. Ihan eri maailma. Ihan eri kieli. Luulen, että saatoin keskittyä ennemminkin tekemään sosiologisia havaintoja (esim. kuinka mielenkiintosta, että ydinvoiman käsittely aloitetaan onnettomuuksilla) kuin itse aiheeseen. Vaikka yritin kyllä ihan tosissani, ja luulen, että joitain perusasioita saatoin vahingossa oppiakin. Jos ei muuta niin osaan noin suunnilleen piirtää painevesilaitoksen (PWR = Pressurised Water Reactor).

Eilen oli vuorossa ensimmäinen tutkijakoulutussessio. Kaks tuntia statistiikkaa. Statistikkaa. Yh. Ensimmäinen tunti oli massiivista ajanhukkaa. Yhtälöt ja selitykset lenteli ties, missä sfääreissä mun ymmärrykseni yli. Ei mahdu matematiikka näihin aivoihin. Toinen tunti oli sitten aina niin rakkaan SPSS-statistiikkaohjelman kanssa leikittelyä. Siitä oli ehkä vähän enemmän hyötyä, vaikka tulin kyllä siihen tulokseen, että lienee paras koittaa olla ymmärtämättä näitä asioita ja opetella ne vaan mekaanisesti. Niin siistiä kun oliskin brassailla korrelaatioilla, Gaussin käyrillä ja p-arvoilla, niin voi olla että pitäydyn tossa kvalitatiivisessa materiaalissa tästä ikuisuuteen. Oli yliopisto ja ESCR mitä mieltä tahansa.

Tänään olikin sitten vuorossa kvalitatiivisten metodien workshop numero yksi. 7 tuntia luentoja ja ryhmäkeskusteluja. Kun kello läheni puol neljää, niin meikäläisen korvista rupes nousemaan savu ja aivot kilisi ylikuumentumistaan. Ihan kammottavan intensiivinen päivä - antoisa toki, ei voi muuta väittää - mutta intensiivinen. Seitsemän tuntia aktiivista aivotyötä on paljon. Varsinkin kun ottaa huomioon, että mulla on ollut luentoja maksimissaan 12 tuntia/vko koko yliopisto"urani" aikana. Ens viikolla jatkellaan vähän tutkimusperusteilla ja filosofialla, parilla tunnilla ydinvoima-asiaa höystettynä statistiikalla ja kvalitatiivisella tavaralla!

Tän päiväsestä aivoprässistä kiiruhdin pubiin, missä odotti Suomi. Perheen hallitus liiteli ja kaahaili Manchesterin kautta Helsingistä Sheffieldiin tänään. Hölpötystä riitti. Syötävääkin sai. Ja pari kylkiluita musertavaa rutistusta. Huomenna matkataan Aberdeeniin muuttomatkalle. Lauantaina vähän jalkapalloa ja sunnuntaina takaisin rajan tälle puolelle. En malta odottaa, vaikka samalla stressivarvasta pistelee huomisen työpäivän menetyksestä. Tän tutkinnon kanssa, kun ei näköjänsä oteta relaa sitten ollenkaan. Ja ens viikolla odottaa uus miittinki S:n kanssa, ja tuntuu, että mulla ei ole mitään uutta raportoitavaa. Mitä nyt olin yhteydessä mun toiseen supervisoriin, joka ei ole vielä vastannut elektroniseen viestintääni millään tasolla.

Tässä kuva karvakämppiksestä. Ihan vaan sen takia, että nyt tuntuu yhtä säälittävältä (väsyneeltä), kun miltä arvon katti näyttää. Niin ja myös sen takia, että mun kännykkän on pullollaan kissakuvia. Sen siitä saa, kun on koko ikänsä elänyt lemmikittömissä taloissa, pikkuveljiä kun ei lasketa, ja yhtäkkiä sitten jaloissa pyöriikin tollanen ruipelo. Sydänhän siinä sulaa. Ainakin silloin kun talossa on lämmitys päällä. On meinaan syksy ja aina välistä vähän kylmä.