Toistuva toisto on tehokeino...

toiston tulee toistua toistuvasti.

Toi oli ohje ylioppilaskirjotuksia varten äidinkielenluokan seinällä. Sarjassamme vältä näitä. Täällä sitä noudatetaan hyvin. Siis toistoa. Ei toiston välttämistä. Tänään oli siis infopäivä osa kaksi. Tällä kertaa tapahtuma oli suunnattu kaikille uusille PhD-opiskelijoille, ei vaan sosiologisten opintojen laitoksen tyypeille. Ensimmäistä puhujaa, varakansleria, joka kehu tän oppilaitoksen maasta taivaaseen, kehui mm. suurta ulkomaalaisten osuutta opiskelijakunnasta, vaikka se on alle viidennes kaikista opiskelijoista (pienempi kuin Aberdeenissä tai Newcastlessa), lukuunottamatta kaikki info oli jo eilisestä tuttua.

Päivän saldo oli parit hyvät hymähdykset, myötätuska julkisesta puhumisesta, kaksi ilmaista kynää (JES!), kasa flaijereita, UCU-(ammattiliitto)jäsenyys ja pikanen moikkaus yhden sosiologia-ihmisen kanssa, joka muistuttaa ulkonäöllisesti jollain tapaa yhtä näistä mun puolisisaruksista. Eipä siinä mitään, on näitä doppelgängereit ennenkin kohdattu, mutta hätkähdän aina kun nään tän kyseisen henkilön.

Lyhyeksi jääneen info-tilaisuuden jälkeen kävelin kaupungille ja totesin, että syksy on kai sitten tullut South Yorkshireenkin. Tuuli iski luihin ja ytimiin niin, että kolisi. Puutkin alkaa hissuksiin vaihtamaan syysasusteita ylleen. En muista, että Aberdeenissä olis vielä kellastanut vaikka kylmempi olikin. Varmaan sielläkin nyt.

Kaupungilla törmäsin pieneen, mutta äänekkääseen mielenosoittajajoukkoon, joka BBC:ltä ryöväämieni tietojen mukaan kasvoi 2000 päiseksi. Opettajat osottivat mieltään hallitusta vastaan, joka jatkaa koulutksen nipistelyä. Newcastlen aikana akateemikkojen palkkoja ja eläkkeitä leikeltiin ja yliopistot menetti julkisen tukensa, tai ainakin suuren osa siitä. Nyt on vuorossa sitten perusopetus. Mitä se Seppo Räty sanokaan, "Saksa on paska maa"... eikun mitä, häh? No joo, hah hah. Ei voi todeta kun hienoa Cameron ja koalitio. Tulevaisuudeltahan tässä murennetaan jalansijaa.

Punallekin ehdin, yhteiskunnallisesta ärtymyksestäni huolimatta. Liityin yhteen näistä kamalista 24/7 saleista. Se on kuitenkin tässä lähimpänä kämppää ja osottautui £10 puntaa halvemmaksi kun yliopiston vastaavat palvelut. Siellä muskelimasojen ja pullamahasten miesten seassa koitin vähän lattialla kouristella ja jotain kahden kilon painoa nostella. Hip hei, ei hirveän kivaa, mutta pääsinpähän taas vähän hikoilemaan.

Siitä tulikin mieleen; kävin eilen lenkillä. Piti juosta sellanen kevyt 7-10km lenkki, mitä googlen karttojen perusteella arvioin. Ei ihan mennyt putkeen. Ensimmäiset vajaa 2km oli pelkkää nousua. 130 metrin korkuinen seinä. Tai siltä se tuntui. Mäkeä mäen päälle. Aina kun luulin vihdoinkin päässeeni huipulle, niin johan alkoi uusi nousu. Enkä edes tajunnut, että en näe tienviittoja ilman laseja niin piti kääntyä takasin ennen aikojaan kun alkoi tulla pimeä, eikä eksyminen ilman puhelinta kuulunut illan proggikseen. Alastulo oli melkein yhtä kamalaa kun ylös juokseminen ryömiminen, kun piti jarrutella ja varoa askeliaan.

Äidin auton bongasin muuten. Pieni ihme. Se kun ei ole paljon kookkaampi kun noi tienviitat täällä. Se on varmaan se väri, rekisteröityy verkkokalvolle näki sitä kunnolla tai ei. :)

Tossa vasemmalla kulkee mun kotikatu.