8399

Parta sai illansuussa Kaliforniasta sähköpostin, jossa seisoi "nähdään tammikuussa".
Todellisuus iski kovaa kuin Thorin vasara ukkosta.
Se on siis ihan oikeasti, oikeasti menossa. Mut...miten?

Jos olin edellisten uutisten vuoristoradasta hypännyt jo pois, niin nyt kyllä päästiin varsinaiseen kieputtimeen. En (taaskaan) tiennyt itkeäkö vai nauraako. Olenhan kuitenkin onnellinen toisen puolesta. Päätin itkeä. Ja sitten hurjistuin! Söin neljä keksiä ja kulhollisen muroja sängyssä. Ihan oli maito piripintaan. Luin kirjaakin yhteentoista, enkä edes pessyt hampaita! Siitäs saat universumi! Menet ja teet asioita vääriin aikoihin! Näytän sulle kieltä ja irvistelen keltaisin hampain.

Aamulla kadutti. Väsytti ja suukin maistui pahalle. Mutta jatkoin hurjana. Lähdin niin myöhään, että jouduin juoksemaan junaan ja sitten vielä vesisätkin kaikki mummot ojaan! Kehtaavatkin puhua ydinvoimasta keskellä uima-allasta. On tässä tärkeämpääkin!

Kirjaston aukenemista odotellessa päätin ostaa laten perusmustan sijaan. Jos revitään sydän rinnasta niin voin samantien olla köyhä! Pois vaan rahat, ei niillä onnea saa! (Tässä kohtaa aloin ehkä havahtumaan melodramaattisuuteni). Ei mennyt köyhtyminenkään suunnitelmien mukaan. Oli joku kirottu aamulatte-tarjous. Sain maksaa vain piirun verran enemmän kuin mustasta kahvista. Johan on hitto! Ei sitä näin joudu ihminen vararikkoon ja valtion talous nousuun!
Join latteni silti. Mukisematta. Ja päätin jättää asian sikseen.
Turha sitä kai on hurjistella. Kun ei asioille mitään voi.
Ja on kuitenkin toisen puolesta onnellinen.

Googlasin etäisyyden Sheffieldistä Davis, Kaliforniaan.
Onhan sitä.
Mutta on ollut ennenkin. Koreat ja kaikki.