Tulkinnanvaraista

“Rautieasemalla oli kamalasti nuoria maahanmuuttaja miehiä, eikö ollutkin?

Kommentoi keski-ikäinen, keskiluokkainen rouva kotiasemalla kun olin hänet rivakoin, epäneidikkäin askelini tarkoittamatta säikäyttänyt.

“Niin taisi olla,” vastasin. Vaikken ollut asiaan edes kiinnittänyt huomiota.

“Typerä konsensus-suomalainen”, ajattelin myöhemmin. Miksi piti vastata myöntävästi, kun en ollut huomioinut asiaa. Miksi piti myötäillä, kun rehellinen vastaus olisi ollut “enpä huomannut”?

Rouva oli selkeästi peloissaan, yksin pimeässä. Siksi säikähti minuakin. Oliko aina ollut säikky? Vai johtuiko se aseman miehistä? En tiedä, mutta toivoi juttu- ja kävelyseuraa. Ja loppuun heitti tuon kysymyksen. Ja minä vastaukseni.

Tiemme erosivat, minua sapetti. Oliko rouva rasisti? Maahanmuuttovastainen? Maahanmuuttokriittinen? Skeptikko? Ennakkoluuloinen?. Olinko minä välttelevällä, varovaisella myötäilylläni luonut käsityksen, että olimme jotenkin samaa mieltä, samassa veneessä, samoja huolia jakamassa?

Hittolainen.

Sitä en tahtonut.

On viime aikoina tullut pohdittua ihmisten välistä kanssakäymistä. Viimeksi tänään keskustelin pisteiden ja isojen kirjainten merkityksestä tekstiviesteissä ja aiemmin viikolla tuli väännettyä kättä sanavalinnoista, niiden merkityksestä. Mikä on puhujan vastuu sanoistaan? Entä kuulijan tulkinnasta? Missä kulkee näiden raja? Mitä voi sanoa? Mitä ei? Sananvapaus ei oikeuta rasismiin, eikä rehellisyys loukkaamiseen. Missä kulkee rehellisyyden, totuuden, hyssyttelyn ja valheen raja?

Koin sekä rouvan kysymyksen, että oman vastaukseni loukkaavina. Kysymyksen siksi, että siitä tihkui ennakkoluulo. Vastauksen siksi, että se osaltaan pönkitti sitä ajatusmaailmaa ja –mallia, josta kysymys kumpusi.

Sitä en halunnut.

Edustan kotimaista aivovuotoa. Maahanmuuttokeskustelulle ominaisen kielen mukaan, hyväksikäytin systeemiä. Vanhempani/minä hyödyimme lapsilisästä, ilmaisesta neuvolasta, terveyskeskuksesta. Kävin huippulaatuisen, ilmaisen peruskoulun ja lukion, joissa minulle tarjottiin ilmainen kouluruoka kahdentoista vuoden ajan. Kolmen vuoden ajan koulu maksoi bussilippuni. Nostin opinto- ja asumistukea neljän vuoden ajan. Veroja olen kesätöistäni sun muista hädin tuskin maksanut.

Olen siis vain ottanut.

Kaiken, mitä olen saanut.

Ja sitten vienyt osaamiseni muualle.

Olen maahanmuuttaja. Koulutusturisti.

Otan taas mitä saan. Kaiken, mitä vain saan. Mitään en ole antanut takaisin. Käytän ilmaisia terveyspalveluita. Haen apteekista perheettömyyspillerit ilmaiseksi. En maksa veroja kunnalle, en valtiolle. Elän täkäläisen rahoittajani verovapailla tuilla. Enkä näillä näkymin aio jäädä maahan. Opiskelijana olen edelleen myös kotimaisen sosiaaliturvan piirissä. Saan opiskelija-alennusta melkein kaikesta, vaikka samaan aikaan yritän vakuuttaa ihmisiä, että teen oikeasti ja oikeaa työtä.

Mutta kaikki tämä on OK, koska olen valkoinen eurooppalainen nainen.

Tulkitkaa miten tahdotte.