Koska perjantait!

Esitelmä meni hyvin. Eteenkin ottaen huomioon, että editoin, väänsin ja käänsin sitä vielä viis minuuttia ennen puhujan pallille nousua. Supervisor S:ltä tuli hyväksyvä nyökkäys ja eilisessä kahvila-palaverissa varmistus, että tulkitsin nyökkäyksen oikeaksi. Yorkista, jossa olin puhua pälpättämässä, sujasin Lontooseen ja eteenpäin Graysiin melkein tunnin myöhässä - helle oli sulattanut pätkän raiteita (?).
Tämä valtakunta tulee yhtä kehnosti toimeen lumen ja kuumuden kanssa. Australialainen kolleega naureskeli, että mikä helleaalto tää tällanen yhden päivän +36 astetta oikein on, mutta sillä muuten rikottiin Sheffieldin historian lämpöennätys (tämä siis keskiviikkona 1.7. nippelitietoa rakastaville).

Viime perjantai oli sitten vuoden paras päivä. Oli sortsikeli. Käytettiin koirat lenkillä ja lähdettiin kaksin Lontooseen. Lounaaksi chileläistä katuruokaa. Hellittiin mun kiinnostusta latinalaista Amerikkaa kohden, sanottiin. Sieltä Green Parkiin jättikahvilaketjun juomat mukana. Mukana kirjat. K:lle Murakamia ja mulle teos Fidel Castrosta ja Che Guevarasta. Hankittiin kirjat K:n Sheffieldin vierailun aikana - ostin palkinnoksi tohtorin tutkinnosta. Ahmittiin molemmat kirjojamme ja K:n päikkäreiden jälkeen pizzaa. Illalla mentiin noloina katsomaan Carmenia sortsit jalassa. Mutta oli siellä ihmisiä epäedustavimmissakin vermeissä. Esi-viini mulle, esi-olut hälle ja esi-oliivit, ja sitten oopperaa. Tarina ei innostanut, mutta musiikki oli melkein yhtä hienoa, mitä odotettiinkin. Ainoa, että olivat kääntäneet koko teoksen englanniksi. Ilta päättyi ihan mielettömään ukkoseen. Olisin voinut valvoa koko yön ja sitä seurailla.

Jos viime perjantai oli urbaani, niin tällä viikolle vedettiin överisti toiseen suuntaan.
Mentiin Peak Districtille.
Kiivettiin vuori.
Vaikeinta mahdollisinta reittiä:

Neljän tunnin ja 14km marssin jälkeen K vetelee taas päikkäreitä.
Illan ohjelmassa Stephen Kingin Cujo ja vietnamilaista lähiösyömälästä.
Tuskin maltan odottaa.
Koska perjantai!
Ja hauskuus!