Talvi tulloo!

Aamulla töihin lähtiessä nurmi oli huurteinen, eilen illalla asteet tippukin vielä tosta kolmosesta. Oli kirpsakka ilma - oli kiva! Aivokotelokin oli ihan jäässä. Jäi yöunet vähän niukoiksi kun naapurissa juhlittiin Guy Fawkesia oikein kunnolla. Viimeset raketit räpsähteli aamukahden maissa. Tossa takapihallaan ampuilivat, joten räjähdykset löysivät paikkansa tossa mun ikkunan kohdalla. Iskäni tyttönä en voinut kuin miettiä kaikenlaisia potentiaalisia vaaratilanteita, joihin ilotulitteiden väärä käsittely vois johtaa. Mitään ei kai kuitenkaan tapahtunut. Hyvä kai. Aamulla keittiö haiskahti ihan tupakoitsijan hengitykseltä, sen verta intensiivisesti tässä naapuristossa poltettiin rahaa taivaalla.

Iltapäivällä näin tähtiä - väsymyksestä. Uupumus iski reilu tuntia ennen kun piti esitelmöidä. Eihän se mitään, paperista voi aina lukea. Mitä nyt kaikki laitoksen tulostimet päättivät heittäytyä lakkolaisiksi samaan aikaan. Onneksi oli varapaperi. Siinä nyt tosin oli enemmän yliviivattuja sanoja kuin puhtaita ja selkeitä tekstejä. Hyvin meni kuitenkin. Kysymyksetkin oli kivoja ja osasin tällä kertaa jopa vastata - ihan järkevästi vielä. Oikein sellanen pieni itseluottamusruiske. Kelpasi näin ankeeseen ja harmaaseen päivään.

Esitelmän jälkeen olin ihan supernaisfiiliksissä ja ehdinpä vielä puntille. Siis juoksumatolle. Oli sen verran peri-brittiläinen sää, että hirveästi ei kiinnostanut näiden Sheffieldin kukkuloiden takominen. Melkein 46km kerty tälle viikolle, mutta väliäkös tuolla. Mulla on huomenna (ylihuomenna ja ylihuomisen huomenna) treffit Glasgow'ssa! Ha haa! Yritäs nyt latistaa kylmä maailma!

Marraskuun femma

Remember, remember the fifth of November

Gunpowder, treason and plot

I see no reason why gunpowder, treason

Should ever be forgot

Bonfire night tonight. Ei kiinnosta ilotulitukset ollenkaan. Täällä on possauteltu yli viikko putkeen jo, eikä oo vaan ne huumediilerit, jotka tavallisesti ilmoittelee sijaintinsa ilotulitteiden voimalla. Naapurin karvakamuli haukkuu taivasta ja talon kissakin on kummallisempi kuin normaalisti. Pitäisi tässä hullunmyllyssä sitten treenata huomista esitelmää. Eipä sillä, että uusintahan se on syyskuulta. Ei sen kummempaa...kai?

Luonnos sujuu - yllätävänkin hyvin. Oon toistaiseksi luopunut toimistossa istumisesta. Ajatus kulkee paljon paremmin jos saa välillä makoille lattialla ja tuijotella kattoon. Suihkuun kun ei voi kuitenkaan joka kerta mennä kun iskee inspiraation tai ideain puute (parhaat ideat ja tekstin rakenne yleensä tulee mieleen suihkussa!). 

Postin ja kahvilan ajoilta on kai jäänyt kanssa jonkunlainen aloittaa työpäivä mahdollisimman aikaisin. On jotenkin äärimmäisen tyydyttävää kun puolenpäivän aikaan on jo iso osa työpäivästä takana. Hyvällä tsägällä ehtii lenkillekin valoisaan aikaan!

Tänään juoksin ensimmäiset paljasjalka metrini, osana tekniikka harjoittelua. Oon kulkenut tässä naapurustossa nenä kiinni kadussa viikon verran pistäen merkille, missä on suurimmat lasinsiru esiintymät. Tänään lenkiltä tullessani uskaltauduin sitten ottamaan kengät jalasta ja kävelemään/juoksemaan viimeiset 400 metriä ilman kenkiä. Toimii. Juoksuasento parani, eikä se edes sattunut. Myönnettäkööt, että paljon pidemmälle en ehkä olis kyennyt menemään ja alamäkeen en ainakaan. Sen verran hiottavaa vielä. Harmi, että talvi lähestyy niin ei voi tätä pahemmin harrastella, mutta hyvät fiilikset jäi!

Päiväni akateemikkona

Maanantai alkoi jetsulleen sellain kun en halunnut sen alkavan. Alamäki alkoi ennen kun ehdin edes silmiä raottaa. Heräsin ikkunia riipineeseen sateeseen. Suunitelmissa oli käydä vetämässä kevyt lenkki ennen töihin menoa. Muistellen viime viikona köhää ja polttelevia silmiä päätin luopua tästä suunnitelmasta. Sitten hiffasin, että mulla ei ole harmaintakaan aavistusta, missä mahtavat sijaita sadevarustukseni. Sateessa en toimistolle kävele. Matkaa kun kertyy 3.5km suunta. Kotityöpäivä siis.

Aamupalan jälkeen aurinko paistoi ja pilvet oli suuntaamassa Peak Districtille. Johan oli julmaa. Mutta olin päätköseni tehnyt: kotityöpäivä ja piste. Läppäri oli auki reippasti ennen seiskaa ja pistelin menemään oikein kunnolla, ärsyyntyneen ihmisen tarmolla. Fukushima luonnos versio 2.8. Oli kamalammassa kunnossa kuin mitä muistin, mutta ohjeistus ja suuntaviivat on melkolailla selkeät, joten eteenpäin hoplaa! 11:30 katsahdin kelloon ja sitten ikkunasta. Aurinkohan se siellä vieläkin.

Päätin vetää kevyen lenkkini tässä kohtaa - mikä jottei! Yli puolet työpäivästä jo takana! Lenkkarit ja juoksupöksyt jalkaan, takki niskaan ja ulos. Tuntui ihan tosi luonnottomalta. Yritän opetella uutta juoksutekniikkaa, jonka pitäis säästää polvia, penikoita ja nilkkoja, kaikki mun akilleenkantapäitäni. Kyllä se hiljalleen ehkä alkaa tuntua luonnollisemmalta, mutta paljon on hiottavaa.

8km tienoilla muuan vanhempi herrasmies katseli hetken menoani ja kun olin lähestymässä sitä, niin se ensin viittoi, että tässä jalkakäytävällä on paljon tilaa meille kummallekin, juokse vaan. Kun sitten juoksin herran kohdalle, se virnisti oikein leveästi, nosti peukalon kohti taivaita "hyvin menee tyttönen, anna mennä vaan!" ja pari nyökkäystä kaupan päälle varmistamaan, että viesti tuli perille. Eihän siinä voinut kuin hymyillä. Huikkasin kiitokseni mennessäni. Seuraavat kilometrit lensinkin tän kanssakäymisen voimalla ja loppupeleissä lenkistä tuli vähän pidempi kuin olin ajatellut, mutta mikäs siinä kun kevyesti meni.

Suihkun ja lounaan jälkeen istuin takasin pyllylleni ja ryhdyin vakavaksi akateemikoksi taas. Kyllähän se luonnos sieltä alkaa taas selkeytymään ääriviivoistaan. Onnittelin itseäni hyvästä työpäivästä. Sitten söin maapähkinävoita suoraan purkista ja olin taas viistoista.

Halloween!

Ja muutenkin tää viikko on ollut ihan kauhujen ainesta...alkaen siitä lautasesta. Tunnelmat on tässä huushollissa sen jälkeen ollut verrattaen siperialaiset. Oli kuitenkin sovittu, että kaiverrettais kurpitsat kolmisin ja sellain. Noo...torstaina kun laskeuduin illalla norsunluutornistani kurpitsat oli kaiverrettu. Että siirryttiin sitten siperiasta yläasteelle. Huh, huh. Sanonpahan vaan. K:kin pyöritteli puhelimessa silmiään kun selostin tät dynamiikkaa täällä.

Kotitoimisto on ollut tällä kovassa käytössä. Torstaina ja perjantainakin paahdoin täällä hommia. Ihmeellinen pikkuköhä koko ajan. Ei mitään kunnollista, mutta sen verran etten osaa päättää ollako kunnossa vai ei. Ei riittänyt voimat toimistoon, tai sitten motivaatio. Ehkä se oli se motivaatio... tyhmänrohkeena kävin perjantaina hölkällä...
Yllättäen hyvin kuitenkin sain väkärrettyä tekstiä noin kompuroivalla luennostasolla. Siitäkin huolimatta, että etiikat ei menny läpi ja motivaatiotaso tipahti vielä pykälän alemmassa. Jos mahdollista. Ei sinne suuria muutoksia vaadittu. Se ehkä ärsytti eniten. Sellasta pilkunviilausta.

Eilen illalla oli toveri N:n tuparit/halloween-kemulit. Oli jees. Tosi kiva ilta. Kourallinen meitä oli, ympäri maailmaa ja silti samasta toimistosta. Kolme mannerta edustettuna kyllähän sitä! Halloweenista en niin välitä - sama kuin ystävänpäivä, ihan vaan kaupallista hömpän pömppää, mutta kyllä se tällasessa muodossa menee! Ja N oli miehineen nähnyt ihan hirveästi vaivaa ruokain ja juomain esillepanossa ja suurin osa vieraistakin viittivät nähdä vaivaa asujensa eteen enemmän tai vähemmän. Ite siellä merirosvona. Niinkun aina, siihen asuun kun löytyy kaikki tarvittava ihan omasta vaatekaapista! Lieneekö sitten hyvä juttu vai ei. Naamallinen valkosta luomiväriä ja vähän varjostusta  mustalla ja ankeelta näytti, eikun menoks! Niin ja piirsin mä poskeeni sen verran uskottavan arven, että sain ylimääräsen sydämentykytyksen kun luulin satuttaneeni kasvoni pahasti. Tunsin itseni ehkä vähän hölmöksi.

Niin no, mitä noihin Halloweeneihin tulee. Niin kyllä vuoden 2011 Halloween oli ihan jees kans. Kerättiin Aberdeenissä UNICEFin kanssa rahaa hyväntekeväisyyten tällasissa tunnelmissa (siellä jossain minäkin, en enää kyllä itteäni löytänyt... niin ja kannattaa kelata ensimmäisen minuutin kohdalle, sitä ennen ei tapahdu mitään):

Tänään päätin sääliä itseäni!

Tällä hetkellä en viihdy kämpillä enkä toimistossa. Lukeminen ei kiinnosta. Etiikat on jääny kiinni systeemiin. Ei sillä, että voisin mitään tehdä ennen kun S on takasin Bostonista tai Oslosta, missä lie onkaan. Toimistossa kaikki köhii ja kähisee. Itselläkin kurkku kipeä. Syksy! 

Toissapäivänä mua toruttiin kuin viisvuotiasta siitä, että olin jättänyt yhden lautasen tiskipöydälle aikeena tiskata se myöhemmin. Tiskikone kun täällä pyörii mun rytmeihin sopimattomalla tavalla. Kun tulin päivän päätteeksi kotiin, niin heti ensimmäisenä hirveä rätkytys siitä kuinka E:lle tulee ylimäärästä työstä siitä hyvästä, etten tee osaani ja jättelen lautasiani miten huvittaa. Että ei muilla ole aikaa eikä halua siivota mun sotkuja! Eikä olla edes naimisissa! Johan oli perkele. Sen lautasen olisi voinut jättää siihen, kiitos vaan. Marssin yläkertaa norsunluutorniini.

Eilen hakkasin töitä kämpiltä yhdeksän tuntia kun odottelin amazonin miestä uusien lenkkareitteni kera. Totta kai kävin koeajamassa popot - saateessa - ja yöllä sitten kurkussa alkoi tuntua. Aamulla ilma kulki vaan yhdestä rööristä. Ei huvittanut mennä toimistoon, mutta menin kuitenkin. Pidin siellä piknikin ennen kuin kyllästyin kaikkien räkimiseen ja lätkin menemään. Puolikas päivä, mutta saa luvan riittää.

Päätin pistää elämän risaiseksi, niin kuin nyt puolikuntoinen jaksaa. Vähän jotain pientä herkuttelua ja silleen. Väänsin itselleni pinaattiletut ja kotimatkalla kaupasta matkaan tarttui suklaapatukka (maidoton toki!) ja neljä vaniljaista soijavanukasta. 

Illalla Liiga Cupia. Man City vs Newcastle. Turpaanhan siinä tulee, mutta sentään joulupukki on jo tullut kokispulloihin!

Mitäs tänään tapahtuikaan?

No ei mitään! Tai sitten ihan hirveesti. Noin puol yhteentoista asti olin super-Maiku! Boom. Pyykkäsin, kävin ostamassa toivottavasti-ensi-viikon-ruoat ja ehdinpä siinä jolkotella 12.5 kilometriäkin. Viisi näistä oli osa Sheffield Hallam ParkRunia, joka on joka lauantainen vapaaehtoisten pyörittämä juoksutapahtuma paikallisessa puistossa. Mahtava tapahtuma. Tosi ystävällinen tunnelma, mutta ihan tosissaan saa juosta jos tahtoo. Virallisenkin ajan saa, mikä on nasta homma ja reittikin on sellanen, että siellä pystyy juosta koviakin aikoja jos niinkseen on.

Tänään lähdin vaan haistelemaan tunnelmaa, enkä jahtaamaan mitään erikoista aikaa. Mikä olikin hyvä. Kengännauhat aukesi amatöörimaisesti kahden kilometrin kohdalla, ja siellähän sitä sitten pyllisteltin kanssajuoksijoille kun ei meinannut sormet ryhtyä yhteistyöhön. 23:46 minsaa meni. 2 minuuttia ja sekunti hintaammin kun oma paras aika, mutta reippaasti alle 25 minsaa, mikä on aina tavotteena.

Starbucksiin ehdin tekemään töitäkin. No töitä ja töitä. Ehkä oli vietin enemmän aikaa kaikenmaailman urheilukauppain nettisivuilla, mutta sainpahan hommanikin tehtyä. Kävin myös hankkimassa ihka omat keraamiset pannut kuin mikäkin kovis. Joku täällä iski kaikki talon Teflon-pannut tiskikoneeseen ja sen jälkeen en oo niitä käyttänyt. Ilmeisesti tää ei kuitenkaan ole rikos, josta saa vastata intergalaktisessa tuomioistuimessa. Teflon – näin luin myöhemmin tänään – on kuin minä huonona päivänä, ei reagoi mihinkään eikä kenenkään. Teflonia saa siis pestä tiskikoneessa. Oppia ikä kaikki.

Kuuden vuoden jälkeen täällä päätin koittaa tehdä suolaisen piirakan. Vähän pitänee vielä tota esillepanoa treenata… mutta kyllä se mulle maistui sipuli-purjo-sieni täytteellään.  Niin ja tietenkin täytteen lämmitin ihan omalla, ihan keraamisella, ihan keltaisella pannullani. Kuin mikäkin kovis.

Vierailla mailla

Jumiuduttiin tänään motarille ja radiossa pääministeri Stubb käski Britannian lakat ruikuttamasta ja maksaa miljardi EU:lle. Oltiin matkalla Keyworthista British Geological Surveyn päämaajasta Sheffieldiin kahden pitkän päivän jälkeen. Oli kiva tulla takasin. Konferenssi alkoi eilen 9:30 ja sen jälkeen mentiin tukka putkella. Tai no jos ei, niin ainakin aivoja koetellen. Tuntuu aina välillä, että puhuu ihan eri kieltä kuin suurin osa osallistujista (vaikka onhan se tottakin, mutta en nyt kuitenkaan puhu suomesta). Oli sen verran ihme geofyysista, geobiologista, geokemiallista, geositä ja tätä ja avaruusteknologiaa, että meni yli hilseen. Sujahti vaan. Pari hyvää esitelmää kuitenkin, ja jotenkin ihmeellisesti sivukaupalla muistiinpanoja.

Illallinen oli läheisessä mikropanimossa. Ensin oli panimokierros ja sen jälkeen näytettiin miten perinteinen possupiiras tehdään. Olutta maistoin, kun en kehdannut kieltäytyäkään, mutta piiralle nyrpistin ruhtinaallisesti nenää. Satuin samaan pöytään erään konsultin kanssa, joka oli aika teräväsanainen yhteiskuntatieteistä kun aiemmin kohdattiin. En siis hyppinyt riemusta. Oli kuitenkin ihan mukava ja jopa kiinnostunut mun projektin etenemisestä. Lupasi myös edistää mun verkostoitumistani ja kontaktien hankitaa - jos on tarvis.

Hotellin peti Nottinghamissa oli pehmeä ja oli tyynyä mistä valita. Aamulla ehdin lukea ihan hupiakin, mikä oli mahtavaa! Se onkin ehkä parasta näissä tiedetiede-kokoontumisissa - ei tarvi stressata. Tänään esitelmät oli ainakin osittain vähän ymmärrettävämällä tasolla, mikä oli ihan jees. Kävin myös yhden erittäin hedelmällisen keskutelun potentiaalisesti hyödyllisen kontaktin kanssa. Uutta perspektiiviä ja uusia aivotuksia. Nasta homma. Vähän jopa uutta motivaatiotakin!

Gonzalo kävi

Ei paljon huvittanut myrskyyn eilen aamulla mennä juoksemaan. Yölläkään ei saanut kunnolla nukuttua kun ikkunat rätisi, paukkui ja kolisi. Päivän sää oli ihan mielipuolinen. Tuuli teki mitä tahtoi ja sää vaihteli auringosta rankkasateseen useemman kerran tunnin aikana. Piti koittaa taktikoida kotiin lähtemisen kanssa. Onnistuin olemaan pahasti kastumatta ja nappasin vielä kuvan tuplasateenkaaresta, vaikkei se tossa nyt ihan hirveän hyvin näy.

Tänään olikin sitten tyyntä. Ja verrattaen nasta syyskeli. Vaikka eihän siitä siellä toimiston seinien sisällä paljon iloa ollut. Tuijotin seinää, ja sitten S haki kahville. Jotain juteltiin siinä ja se vaan totesi, että haloo, sulla on oikeus lomailla kunnolla. Tästä sitten suunnitelemaan vaan! (Jos vaikka ottais jonkun pikkupaon sinne Walesin suuntaan, missä kokkioppilas tätä nykyä vaikutaa.)

Kahvin jälkeen palasin toimistoon ja jauhoin tovereiden L ja CG:n kanssa niitä näitä, ja annoin siinä vahingossa CG:lle jonkun hyvän idean sen tutkimusta silmällä pitäen. Olin siis sittenkin tuottelias, vaikken siitä itse mitään hyötynytkään. Tuijotin taas seinää ja mätin salaattia ja ruissaria leipäläpeen kun toveri D tuli kysymään, että voisinko puhua sen kanssa ekan vuoden opiskelijoille seminaarista konferenssin järjestämisestä kun alkuperäinen puhujapartneri makasi kotonaan sängyssä räässä. Suostuin toki. Ihan kiva. Varasti tunnin työajasta. Ei tarvinnut tuijottaa seinää. Seminaarin jälkeen sitten päätinkin lähteä. Toki taukotilan kautta, jossa oli tarjolla ilmaisia voileipiä. Oli ihan vegaanitavaraakin. Vaikkakin vähän kummallista.

Kummallista pöperöä saanen lisää huomenna kun suuntaan kahdeksi päiväksi Nottinghamiin geologia/teknologia konferenssiin muutaman tieteilijän kanssa täältä meidän puljusta. Oon koittanut alkuviikon järjestää itselleni konferenssi-illallista. Ilmeisesti ravintola, jossa illallinen on ei tiedä, mitä kasvisruoka saati sitten vegaaniruoka tarkoittaa. Kysyttiin, että syötkö kalaa. No tuskin. Hip hei. Mutta jotain sieltä pitäis tulla. Sanoin, että antakaa vaikka uuniperuna, kunhan ois jotain. Ihan kiva tollanen konferenssi tähän väliin, jos vaikka innostuis taas asiastaan. Jos ei muuta niin saa esittää hölmöä kaksi päivää, eikä kukaan odota muutakaan yhteiskuntatieteilijä kun olen - lammas susien vaatteissa siellä niin. :D

Jos ei kiinnosta opiskelu tällä hetkellä, niin ei kyllä toi juokseminenkaan maistu. Ilmottauduinpa siis kympin kisaan Leedsissä marraskuun puolivälissä. Kisailuista saa aina kuitenkin vähän potkua ja pääsenpä tuijottamaan taas uutta kaupunkia. Tänään tuli 1200km täyteen kaiken kaikkiaan. Lenkkaritkin on nähneet polkuja jo 680km:n edestä, mikä tarkoittaa sitä, että kolmen viikon sisällä pitäis hankkia uudet tohvelit. Kyllä noissa alkaakin tuntua, että kuluneet ovat. Ylipronaatio tuntuu ulkosyrjissä.

Opiskelumotivaatiota ja muutakin elämisen iloa olis tarkoitus ammentaa kolmen viikon päästä Glasgowsta viikonlopun verran. Olis treffit tiedossa! Pyydettiin ottamaan mekko mukaan, mutta korkkareita ei tarvitse. Tennarit kuulemma riittää hyvin. Joku yllätys tiedossa.
Ooo!

Arlandan kautta arkeen.

Möh!

Täällähän sitä lentokentällä tyypillisessä ruotsalaisessa kuppilassa - Starbucksissa - tuijotan SASin koneen perää ja toivon, että aika kuluis nopeammin. Osaksi siksi, että matka pääsisi jo jatkumaan ja toisekseen siksi, että Lapin laskettelureissu olis jo lähempänä. Joulu Suomessa kun jää tänä vuonna haaveeksi. Vaikea se on käsittää, että 10 päivää viuhahti ohi. Tosta noin vaan, yhtään hidastamatta.

Eilinen oli kyllä aika hyvä päätös tällä semi-lomareissulle. Käytiin hakemassa rinkka täyteen ruisleipää ja kahvia (muumi talvikahvia - oi innostus!), ja muutamat levyt tuliaissuklaitakin mahtu mukaan. Salmiakkia ja lakua tuli Helsingissä vedettyä kaksin käsin molemmille jaloille siihen tapaan, että niitä en tule vähään aikaan kaipaamaan. Tai no, en aina usko tulevani.

Niin ja pääsihän siinä melkein talvisiin fiiliksiin kun käytiin sukulaisia helssaamassa Maunulassa. Kirpsakka pakkassää oli, mutta auringossa kaikki näytti mahtavalle. Ja tuli perjantaina löydetty uusi laskettelutakkikin koeajettua. Kahdesti. Kun sitten hautumaareissun jälkeen reippailin Nurkalle tutustumaan hoidossa olleeseen koiranpentuseen. Kyllähän siinä sydän suli! Eikä hampaistakaan jäänyt jälkiä.

Illalla saunan jälkeen koin suurimman voittoni, kun banaaniletut uppos kun häkä.
Ei kaikki hippiruuat pahoja olekaan! ;)

Huomenna jatkuu raataminen toimistossa ja lenkkipolulla.
Pitää saada pää ja jalat vauhtiin.
Ja salmiakkikilot sulateltua.

Vilinää!

Ja vilskettä. Mutta eipä tän kai mikään täysloma kuulunutkaan olla.


Maanantaina suunnattiin Olkiluotoon. Äiti hovikuskina ja moottoripyörän GPS kartturina. Ajettiin ja ajettiin, ja sitten mentiin 20km harhaan. Kartturin kyvyt todettiin vajavaiseksi. Tosin jos harhailusta pitäis jotain positiivista pitäis löytää niin päästiinpä ajamaan Vuojoen kartanon pihan läpi ja nähtiin siis Posivan toimisto - josta olen kovasti lukenut. Kun vaihdettiin GPS kartturi, ihmiskartturiin niin johan löytyi TVO:n vierailukeskuskin.

Tuli vähän sellanen snadisti nörtti olo, kun innostus ja jännitys nousi johonkin sataan kun näin Onkaloon tienviitan. Siis tienviitan. Reikään maassa. Onhan se toki miljardien arvoinen reikä. Kaukaisuudesta nähtiin myös Olkiluodon ykkös- tai kakkosreaktori. Olin varma, että oltiin kovastikin radioaktiivisia sisältä käsin. Että hyvin (lue: huonosti) on uponnut kaikki, mitä tänä vuonna olen oppinut ydinreaktoreiden turvasysteemeistä ja  vapautumisesteistä. Hoh hoijaa.

Itse vierailukeskus oli aika magea. Tiedollisesti siellä ei puhuttu paljoakaan sellaisesta, mitä en olisi etukäteen jo tiennyt (ehkä jotain on sittenkin jäänyt päähän!), mutta kaiken kaikkiaan varsin informatiivinen ja interaktiivinen paikka tuo vierailukeskus. Pääsi siellä sitten ihan itse loppusijoittamaankin yhden kuparikanisterillisen korkea-aktiivista jätettä, mikä jälleen kutkutteli allekirjoittaneen nörttihermoja. Äitikin tuntui tykkäävän. Takas tullessa käytiin Raumalla salaattilounalla. Kyllä maistui! Ja ruokajuomaksi tuulivoimalla tuotettua limonaatia. Ai, ai!

Tiistaina ennätin perheenpään kanssa Didrichsenin taidemuseoon Munch-näyttelyyn ja sitten vielä Taidehalliin kummastelemaan nykytaidetta. Kummassakaan museossa en ollut ennen käynyt, että ihan nasta päivä. Munch ei tarjonnut mitään suurta elämää mullistavaa kokemusta, vaikka ei näytelly suinkaan huono ollut. Mutta kyllä van Goghia, Monet'a tai ihan kotoisia Janssoneita ja Schjerfbeckejä katsellessa tulee kuitenkin jonkinlainen wau-elämys aina koettua. Munch jäi vähän lättänäksi, mutta varmastikin osaksi myös sen takia, etten herralta muuta tiennyt kuin Huudon, josta Didrichsenillä oli tarjota luonnos.

Keskiviikkona iski täysi uupumus. Puolikkaan päivän istuin R:na R:n paikalla toimistossa ja mennä pistin lukemaan. Loppupäivä menikin sitten zombina televiission edessä. Osottautui ihan oivaksi valinnaksi siinä mielessä, että torstai oli taas tarmoa täynnä. Päivällä kävin Vanhalla Ylioppilastalolla kuuntelemassa Suomi EU:ssa 20 vuotta seminaaria - puhujana muuan ulkoministeri ja muutama muu. Ihan ok juttuja. Kaupungista suhautin isälle, josta suunnattiin toisen vanhempainsetin kanssa Flamingoon katsomaan Kyrön kirjaan perustuva Mielensäpahoittaja. Mentiin ihan ilman ennakko-odotuksia kaikki. Ja kyllä tykättiin! Minäkin, joka tuppaan katsomaan kotimaisia elokuvia vähän vinoon. Nyt jos sitä vielä ennättäis kirjan saada rinkaan niin hyvä tulis.

Tänään fiilistelin syksyä. Ensin pikkulenkillä (-3 astetta, brrr!) ja sitten löntystin kotinurkilta Tapanilan asemalta ja kävin koukkaamassa äidin toimistolta kaupungille. Vähän tällasta laatuaikaa. Löydettiin äidille lenkkarit ja mulle uus laskettelutakki (ei tarvitse enää kulkeä veljen vanhoissa, jes!). Nyt kun tulis enää lumi ja maaliskuun skimbareissu Ylläkselle! Tarjosin Stockalla viinit ja äiti WTC:n Teerenpelissä mustikkasiiderin. Molemmilla kerroilla kysyttiin paperit ja tunsin itseni nuoreksi ja hehkeäksi. Kyllä kelpas. Ja kelpais ens vuonnakin.

Viisi päivää Helsinkiä

Hullut päivät. Ravintolapäivät. Työpäivät. Lomapäivät. Perhepäivät. Juoksupäivä(t). Sadepäivät. Kaikkea sitä muutamassa pienessä ajassa ehtiikin! Huh. Niin ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan on tullut kaupungilla kävellessä sellanen olo, että no huh - täähän on mun kaupunki! Siis koti. Vaikka samaan aikaan tunnenkin itseni jonkin asteiseksi turistiksi. Mutta syksy. On se vaan jotain.

Hulluilla päivillä kävin torstaina, koska ne vaan nyt sattu olemaan. Ei pitänyt ostaa mitään, mutta niinhän siinä kävi. Kaksi Murakamia ja yksi Atkinson tarttui mukaan. Kolme kirjaa alta 15€. Eihän siinä nyt nörtti voinut vastaan taistella. Akateemisesta jatkoin matkaani Senaatintorin kautta Laajasaloon. Laatuaikaa mummin kanssa. Ehdittiin Stanariin syömään. Tekivät mulle oman ruoka-annoksen ja jälkkärinkin! Tuli syötyä enemmän kuin, mitä kaavailin, mutta jeskamandeera kun oli hyvä ruoka. Niin ja parempi mieli!

Perjantaina kiikutin kameran huoltoon. Peukut pystyyn, että korjaushemmo ehtii saada masiinan kuntoon ennen lähtöä. Olin Tennarissa tuplatreffeillä Marilynin ja Latourin kanssa triplatreffeillä. Kahvikin tuli paikalle, mutta oli karseen makusta. Liian makeeta. Fasulla sen sijaan sai sellasen priimakaffen, että sitä olis voinut ottaa sangollisen. Mmm...! Illasta aamuyöhön parannettiin R:n kanssa ainakin suomalaista yhteiskuntaa - jos ei nyt koko maailmaa - kun äiti oli rouvain kanssa pämppäämässä.

Lauantaina suunnattiin kolmisin Kulmikselle haitelemaan menneitä - perheen historiaa ja sieltä katsomaan sitä liruttelevaan jeppeä Kauppatorin kulmaan. Hakaniemen sillalta kun katseltiin Pitkääsiltaa ja Krunikkaa niin ei voinut olla tuumimatta, että kyllä se Helsinkikin osaa olla upea. Eteenkin näin syysasussaan. Iltapäivä ja ilta vierähtikin sitten tytteleiden kanssa syöden ja kahvitellen. Kun muut siirtyivät aikuisten juomiin, itse siirryin vesilinjalle, tämän päiväistä puol maratonia silmällä pitäen.

Itse juoksu oli ihan kamala. En uskonut mihinkään loistoaikaan, vaikka salaa sellaista toivoinkin. Salmiakilla ja pizzalla tankkaaminen sekä kaks reilu 8km lenkkiä viikolla ei ollut paras mahdollinen valmistautuminen. Ja sitten vielä amatöörimaisesti lähdin ihan liian kovaa liikenteeseen. Ensimmäinen kolmonen menikin ihan lystikkäästi ja sitten tuli seinä vastaan. Loppu 18km oli sinnittelyä maaliin, siihen nähden aika oli kelvollinen vaikka olikin nelisen minuuttia hitaampi kuin kuukausi takaperin.

Ensimmäistä kertaa mun ohi juostiin enemmän kuin, mitä ohittelin itse. Silti naisten sarjassa 52 sija 294 maaliin asti juosseen joukossa ei ollut ihan pöhkö. Vaikka sijoituksista en niin välitäkkään. Tärkeintä on se aika. Tai no, tänään kyllä maaliin pääsy. Oli sen verta pieni tapahtuma, että minkäänlaista kisafiilistä ei ensimmäistä 500 metriä lukuunottamatta oikein tullut. No ehkä se viimeinen puolisentoista kilsaa oli ihan jees, kun aloin saavuttaa ja ohitinkin monta selkää joita olin saanut kaukaisuudesta katsella.

Mummi, äiti ja R oli kannustamassa ja kisan jälkeen juotiin mitalikahvit. Huippua! Nurkallekin ennätin ihan vaan siviilikahveille. Mahtihomma sekin! Kerrassaan. Ensi viikosta on tulossa oikein kultturelli ja kiireinen. Huomenna tehdään Road Trip Olkiluotoon, tiistaina treffit Munchin kanssa, torstaina luento Suomen EU taipaleesta ja leffaankin pitäis ehtiä!

Kohtaamisia

Viime viikkoina kaikki matkustamiseen liittyminen on mennyt päin mäntyä. Joten ei muuta kuin shame on you SAS! Kolme kuudesta lennosta on ollut myöhässä syystä jos toisesta. Pääasia kuitenkin, että pääsin Helsinkiin asti, ja vielä yhtenä kappaleena (plussaa!).

Viikonloppu oli aika pitkälle sellanen kuin pelkäsin kuvittelinkin. Tukka putkella mentiin perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan ja mihin suuntaan kääntykin niin siellä oli aina joko Fletcher tai Graham.  Perjantaina pizzastettiin vaatimattomasti vaan kymmenellä hengellä. Sunnuntaina sitten perhe-illallisella olikin sitten vaan 26 henkilöä. K:n äiti antoi sunnuntailounaalla sympatiatukea. Tuntui kuin oisin ollut Selviytyjissä. Taisin ollakin. Ainakin selviydyin. Vaikka perheriidoilta ei vältyttykään. K:n äiti ja sisko otti yhteen, ja olihan K:lla ja mullakin omat kahakkamme, ei mitään vakavaa kuitenkaan.

Tapasin Amerikan serkutkin, enkä ole myöskään enää suvun uusin tyttöystävä (jes!!). K:n täti ja setä on ryhtyneet vegaaneiksi myös, mitä setä D nyt olikin ruokavalio-lomalla viikonlopun ajan. Hyvin näytti pihvi maistuvan! Täti C taas on ihan into pinkeänä uudesta ruokavaliosta, ja mä taas helpottunut, että vihdoinkin on jotain yhteistä puhuttavaa.

Häät oli aika mageet. Siviili vihkiminen. Nopeasti hoidettu. Pari puhetta. Ensimmäinen oli kaunis. Toisesta en saanut paljonkaan selvää, puhujaa jännitti sen verran, että vetäisi puheensa Usain Boltin tahtiin. Mikäs siinä! Valojaan vannoessaan sulhanen ja morsian oli kumpainenkin tyyneyden perikuvia. Ei värähdelleet äänet. Yllätyin. Vieraita riitti. Ruoka oli hyvää. Olut ja viini virtasivat. Oli kilttejä ja pukuja. Sulhanen suhautti paikalle Ritari Ässän autolla ja hääkakkuna oli Disney-linna. K:n tähden yritin vähän pistää jalalla koreastikin.

Viikonlopun paras hetket osui kuitenkin ehkä sunnuntaille. Herättiin hitaasti ja syötiin aamupala kahden yhdessä rantabulevardin kuppiloista. Käveltiin rannalla, ja vaikka oli kylmä oli kivaa. Aurinko paistoi. Iltapäivällä mentiin kirjakauppaan. K osti uuden Murakamin ja mentiin kirjakaupan kuppilaan kahville. Luettiin ja nautittiin. Mulla oli kassissa K:n jo lukema Murakami. Siinä sitten istuttiin kahvikuppeinemme, no K:lla kyllä oli kahvivati (siinä oli kaks kahvaa tai mitä lie kun oli niin iso!) ja luettiin Murakamejamme. Löysin itseni oman kirjani päähenkilöstä vähän turhankin hyvin, ja K naureskeli, että ajatteli ihan samaa kuin luki sitä kirjaa, outo japanilainen versio Mariskastahan se siinä. Mutta oli kivaa. Kahvia ja kirjoja. Siinä vaan oltiin. Kelpasi.

Vasemmalle Torryn majakat. Oikealla AWFUL AUNTIE, täti R! ;) 

Se olikin sitten Aberdeen siinä. K muuttaa launtaina länsirannikolle. Jätin omat avaimeni jälkeeni. Maaliskuussa reissataan kaupunkiin K:n väittelyyn ja kesällä todennäköisesti valmistujaisiin. Siis jos K on oikealla mantereella ja jos pääsen ite lähtemään kenttätöistä Suomen villistä lännestä. Mutta joka tapauksessa. Aberdeen on kohta vain palanen (meidän) historiaa. Mutta hittolainen, mikä palanen se onkaan! Huh huh! Tunteissa ja valokuvien määrässä kokonainen lohkare! Järkäle oikein! Pitäisi varmaan kumartaa Linköping yliopiston suuntaan kun päättivät peruuttaa sen maisterin ohjelman, johon hain kauan sitten talvella 2011. Ei tullu musta pohjoismaisen politiikan ja kulttuurin asiantuntijaa, mutta sainkin paljon enemmän kun pelkän tutkinnon.

Ylös ja eteenpäin, mars!

Eilen oli hyvä supervision. Nyt on pelisuunnitelma ainakin marraskuun puolväliin. Teoreettinen kehys tutkimukselle pitäis olla valmiina silloin. No ainakin melkein. Valmis. Jotain sinnepäin. Seuraava retkikin on jo valmiina. Suuntana Nottingham, 23.-24. lokakuuta. Kyllähän mä siinä vaiheessa oon jo melkein ehtinyt pestä edellisen reissun likapyykit. Lisää geologiaa, tiedettä ja teknologiaa tiedossa. Fukushiman seuraavakin luonnos tulee olemaan yhtä tiukalla aikataululla repästy kuin edellinen. Supervisor S kun hiihtelee Bostonissa ja Oslossa, noin ainakin. Ilmeisesti supervisor N on tyytyväinen mun konfirmaation läpi menosta. Sietäiskin. Se saa puolet mun lukukausimaksuista vaikkei oo pistänyt tikkua ristiin koko projektin eteen. Mutta tästähän se alkaa.

Huomenna matkaan Aberdeeniin häihin. Kolme päivää Fletchereita ja Grahameita. Voi olla, etten kestä. Mukavia ihmisiä kaikki, mutta viimeks kun juhlittiin ukki Grahamin kasikymppisiä niin näki, että suku oli lopensa kyllästynyt toisiinsa kahden päivän jälkeen. Ha! Huomiselta lounaalta pääsen luistamaan kun mulla on hiusten huolto. Ja tosiasiassa mulla ei nyt muutenkaan olis hirveetä hinkua istua lounaspöytään puolen suvun kanssa seitsemän tunnin junassa haisemisen jälkeen. Yyh.

No sentään tulee tärkeä huilipäivä jaloille. Jäi eiliset treenit väsymyksen takia väliin, niin tänään vedin kaks juoksua. Aamu ja ilta kuudelta. Phuu. Vähän tuntu/u jaloissa.

Ylöspäin kartalle ja tiistaina fyysisesti, hoplaati Helsinki! Hitaasti mutta varmasti.