Maanantaina suunnattiin Olkiluotoon. Äiti hovikuskina ja moottoripyörän GPS kartturina. Ajettiin ja ajettiin, ja sitten mentiin 20km harhaan. Kartturin kyvyt todettiin vajavaiseksi. Tosin jos harhailusta pitäis jotain positiivista pitäis löytää niin päästiinpä ajamaan Vuojoen kartanon pihan läpi ja nähtiin siis Posivan toimisto - josta olen kovasti lukenut. Kun vaihdettiin GPS kartturi, ihmiskartturiin niin johan löytyi TVO:n vierailukeskuskin.
Tuli vähän sellanen snadisti nörtti olo, kun innostus ja jännitys nousi johonkin sataan kun näin Onkaloon tienviitan. Siis tienviitan. Reikään maassa. Onhan se toki miljardien arvoinen reikä. Kaukaisuudesta nähtiin myös Olkiluodon ykkös- tai kakkosreaktori. Olin varma, että oltiin kovastikin radioaktiivisia sisältä käsin. Että hyvin (lue: huonosti) on uponnut kaikki, mitä tänä vuonna olen oppinut ydinreaktoreiden turvasysteemeistä ja vapautumisesteistä. Hoh hoijaa.
Itse vierailukeskus oli aika magea. Tiedollisesti siellä ei puhuttu paljoakaan sellaisesta, mitä en olisi etukäteen jo tiennyt (ehkä jotain on sittenkin jäänyt päähän!), mutta kaiken kaikkiaan varsin informatiivinen ja interaktiivinen paikka tuo vierailukeskus. Pääsi siellä sitten ihan itse loppusijoittamaankin yhden kuparikanisterillisen korkea-aktiivista jätettä, mikä jälleen kutkutteli allekirjoittaneen nörttihermoja. Äitikin tuntui tykkäävän. Takas tullessa käytiin Raumalla salaattilounalla. Kyllä maistui! Ja ruokajuomaksi tuulivoimalla tuotettua limonaatia. Ai, ai!
Tiistaina ennätin perheenpään kanssa Didrichsenin taidemuseoon Munch-näyttelyyn ja sitten vielä Taidehalliin kummastelemaan nykytaidetta. Kummassakaan museossa en ollut ennen käynyt, että ihan nasta päivä. Munch ei tarjonnut mitään suurta elämää mullistavaa kokemusta, vaikka ei näytelly suinkaan huono ollut. Mutta kyllä van Goghia, Monet'a tai ihan kotoisia Janssoneita ja Schjerfbeckejä katsellessa tulee kuitenkin jonkinlainen wau-elämys aina koettua. Munch jäi vähän lättänäksi, mutta varmastikin osaksi myös sen takia, etten herralta muuta tiennyt kuin Huudon, josta Didrichsenillä oli tarjota luonnos.
Keskiviikkona iski täysi uupumus. Puolikkaan päivän istuin R:na R:n paikalla toimistossa ja mennä pistin lukemaan. Loppupäivä menikin sitten zombina televiission edessä. Osottautui ihan oivaksi valinnaksi siinä mielessä, että torstai oli taas tarmoa täynnä. Päivällä kävin Vanhalla Ylioppilastalolla kuuntelemassa Suomi EU:ssa 20 vuotta seminaaria - puhujana muuan ulkoministeri ja muutama muu. Ihan ok juttuja. Kaupungista suhautin isälle, josta suunnattiin toisen vanhempainsetin kanssa Flamingoon katsomaan Kyrön kirjaan perustuva Mielensäpahoittaja. Mentiin ihan ilman ennakko-odotuksia kaikki. Ja kyllä tykättiin! Minäkin, joka tuppaan katsomaan kotimaisia elokuvia vähän vinoon. Nyt jos sitä vielä ennättäis kirjan saada rinkaan niin hyvä tulis.
Tänään fiilistelin syksyä. Ensin pikkulenkillä (-3 astetta, brrr!) ja sitten löntystin kotinurkilta Tapanilan asemalta ja kävin koukkaamassa äidin toimistolta kaupungille. Vähän tällasta laatuaikaa. Löydettiin äidille lenkkarit ja mulle uus laskettelutakki (ei tarvitse enää kulkeä veljen vanhoissa, jes!). Nyt kun tulis enää lumi ja maaliskuun skimbareissu Ylläkselle! Tarjosin Stockalla viinit ja äiti WTC:n Teerenpelissä mustikkasiiderin. Molemmilla kerroilla kysyttiin paperit ja tunsin itseni nuoreksi ja hehkeäksi. Kyllä kelpas. Ja kelpais ens vuonnakin.
No comments:
Post a Comment