Päiväni akateemikkona

Maanantai alkoi jetsulleen sellain kun en halunnut sen alkavan. Alamäki alkoi ennen kun ehdin edes silmiä raottaa. Heräsin ikkunia riipineeseen sateeseen. Suunitelmissa oli käydä vetämässä kevyt lenkki ennen töihin menoa. Muistellen viime viikona köhää ja polttelevia silmiä päätin luopua tästä suunnitelmasta. Sitten hiffasin, että mulla ei ole harmaintakaan aavistusta, missä mahtavat sijaita sadevarustukseni. Sateessa en toimistolle kävele. Matkaa kun kertyy 3.5km suunta. Kotityöpäivä siis.

Aamupalan jälkeen aurinko paistoi ja pilvet oli suuntaamassa Peak Districtille. Johan oli julmaa. Mutta olin päätköseni tehnyt: kotityöpäivä ja piste. Läppäri oli auki reippasti ennen seiskaa ja pistelin menemään oikein kunnolla, ärsyyntyneen ihmisen tarmolla. Fukushima luonnos versio 2.8. Oli kamalammassa kunnossa kuin mitä muistin, mutta ohjeistus ja suuntaviivat on melkolailla selkeät, joten eteenpäin hoplaa! 11:30 katsahdin kelloon ja sitten ikkunasta. Aurinkohan se siellä vieläkin.

Päätin vetää kevyen lenkkini tässä kohtaa - mikä jottei! Yli puolet työpäivästä jo takana! Lenkkarit ja juoksupöksyt jalkaan, takki niskaan ja ulos. Tuntui ihan tosi luonnottomalta. Yritän opetella uutta juoksutekniikkaa, jonka pitäis säästää polvia, penikoita ja nilkkoja, kaikki mun akilleenkantapäitäni. Kyllä se hiljalleen ehkä alkaa tuntua luonnollisemmalta, mutta paljon on hiottavaa.

8km tienoilla muuan vanhempi herrasmies katseli hetken menoani ja kun olin lähestymässä sitä, niin se ensin viittoi, että tässä jalkakäytävällä on paljon tilaa meille kummallekin, juokse vaan. Kun sitten juoksin herran kohdalle, se virnisti oikein leveästi, nosti peukalon kohti taivaita "hyvin menee tyttönen, anna mennä vaan!" ja pari nyökkäystä kaupan päälle varmistamaan, että viesti tuli perille. Eihän siinä voinut kuin hymyillä. Huikkasin kiitokseni mennessäni. Seuraavat kilometrit lensinkin tän kanssakäymisen voimalla ja loppupeleissä lenkistä tuli vähän pidempi kuin olin ajatellut, mutta mikäs siinä kun kevyesti meni.

Suihkun ja lounaan jälkeen istuin takasin pyllylleni ja ryhdyin vakavaksi akateemikoksi taas. Kyllähän se luonnos sieltä alkaa taas selkeytymään ääriviivoistaan. Onnittelin itseäni hyvästä työpäivästä. Sitten söin maapähkinävoita suoraan purkista ja olin taas viistoista.