Glasgow

Perjantai. Taivaalta tippui vettä ja koko South Yorkshiren junaliikenne oli sekaisin. Kolmen päivän treffit alko melkein katastrofaalisimmalla mahdollisella tavalla. Ensin Manchesterin juna oli kolme minuuttia myöhässä. Sitten kuusi. Lopulta kaksitoista. Tekstasin K:lle, että missasin jatkoyhteyden. Junan saapuessa se oli(kin) taas vaan kolme minuuttia myöhässä. Liikkeelle lähdettiin seitsemän minuuttia suunnitelmien väärällä puolella - puolet Sheffieldin työmatkalaisista kun päätti tunkea tähän junaan. Pidin molempien junien aikatauluja ja laitureita silmällä niin hyvin kuin Peak Districtin signaalettomilla alueilla kykenin. Saapuisin laiturille 11 ja jatkaisin laiturilta 14. Huippua! Ehtisin hyvin juosta laiturilta toiselle.

Saavuin Manchesteriin kolme minuuttia ennen seuraavan junan lähtöä. Juna saapui laiturille 12. Toisella puolella laituri 11, toisella SEINÄ. Mitä helvettiä. Laituri 14:sta suuntaan näkynyt edes mitään viittoja. Pingoin pää kolmantena koipena kohti laiturin päätyä. Vihdoin opasteita. Laituri 14 toiseen suuntaan, kiitos. Tietenkin. Toista laituria takasin päin. Raput ylös. Raput alas. Tömähdin ihmismuuriin. Juna seisoi lähtövalmiina. Siinä luki Liverpool. Mitä helvettiä. Verenpaine nousi. En kai katsonut laitureita väärin!?!? Monitorin mukaan en. Glasgow Central, platform 14. On time. Mutta entäs Liverpool??? Vedin keuhkoihin vähän O-kakkosta ja vilkasin ympärilleni. Kukaan muukaan ei näyttänyt tietävän mistään mitään. Junan lähtiessä jostain tuolta vatsalaukun pohjasta nipisti. Entä jos se olikin mun?! Mutta siinä luki maksa-allas! Ota nainen nyt järki käteen! Seisoin siellä ihmisten tuupittavana. Parit matkalaukut ajoi varpaiden yli, nälkäkin oli.

Next train to arrive at platform 14 is the 17:15 service to Glasgow Central. Jahuu! Henk.koht. yläfemmat. Ja sitten alkoi hullut päivät. Kyynärpäätä kylken. Salkkua pohkeeseen. Junassa. Paikan etsintää. Pullonkauloja. Excuse me, I think you're on my seat. Itseasiassa tiedän, että istut mun paikalla - urpo. Peppu ja varattu penkki tekee lähempää tuttavuutta. Konnari kuuluttaa, että alkuperänen juna hajos, joten tästä puuttuu yksi vaunu. Sori, että ootte kuin sillit purkissa tänä ankeana perjantai-iltana. Vastapäätä istuva mies potkii mua ja mun laukkua. Mutta ei se mitään. Oon matkalla! Otan huikan limpparia. Käsi tärisee. Tais vähän jännittää. Muistelen kuinka puristin Mars-patukan kuoliaaksi kun melkein missasin lennon Pariisista Helsinkiin kun ensi kerran matkustin jouluksi kotiin. K:n juna oli lopulta myöhässä. Kävelin sateisen Glasgow'n poikki Central Stationilta Queen Streetin asemalle. Seisoin siellä 50 minuuttia perjantai-illan pämppäilijöiden kanssa. Mutta kannatti.

Lauantaiaamupäivällä käveltiin Glasgow'n Necropolisille. Isoja nimiä sinne oli haudattu. Isoihin hautoihin. Kivinen John Knox katseli kaupungin yli. Mutaisessa alamäessä päätin 1) testata maanvetovoimaa 2) pyykikoneen olevan verraton masiina ja heittäydyin pyllylleni. Lähdettiin metsästämään uusia housuja. Löydettiin. Lounaaksi vedettiin burritot. Sain kehuja mun kasvaneesta tulisen ruuan sietokyvystä. Lounaan aikana Esteri istahti kaupungin ylle. Kuultiin pubin kutsu ja katsottiin fudista ja sitten rugbya, joka menee yli hilseen. Eteenkin kun opin, että rugbya pelataan kaksilla eri säännöillä. No tiedänpähän sentään sen. Matsienkin jälkeen Esteri vielä nesteytti kaupunkia, juostiin hotelliin. Päiväunille. Kuin elämänsä kunnossa olevat nuoret konsanaan. Surkea illallinen Pizza Expressissä. Tarjoilu ei pelannut. Yhtään. Mun lätystäkin löytyi taas juustoa. Tippi jäi lompakkoon. Jatkettiin iltaa paikallisessa juottolassa. K oli hankkinut meille liput PHOXin keikalle. En ollut ikinä kuullutkaan yhtyeestä. Ei K:kaan. Mutta oli ihan nastaa musiikkia. Oli banjo ja ukulele. Eihän siinä voinut kuin aplooderata.

Tänään kahviteltiin - yllättäen. Kahdesti. Teellä käytiin kerran. Jaettiin pieni laatikollinen pipareita ja korkattiin joulukausi varsinaisesti alkaneeksi mince piella. Entinen työnantaja myy niitä ruokafriikeille sopivana versiona. Olin niin sanotusti over the moon (joka muuten tätä kirjoittaessa on äärimmäisen matalla ja oranssi, ainakin näin Skotlannin itärannikolla iltakuuden jälkeen). Lounaalla katsottiin kuinka Aberdeen päästi Celticin ohi pelin viimeisellä minuutilla. Oltiin pubin ainoat Aberdeenin kannattaja - Celtic kun on glasgowlainen suurseura. Oli hassu katsoa matsia telkkarista. Jos päämaja olisi vielä Aberdeenissa oltaisiin varmasti oltu Pittodriella niiden 19 000 ihmisen joukossa, jotka siellä istua tönöttivät auringonpaisteessa.

Jäähyväiset oli vetiset. Kuten aina. Sydänjuuria ei hirveästi lämmittänyt tieto siitä, että seuraavan kerran nähdään viiden viikon päästä. Tosin sitten ollaankin yhdessä pideempään, siellä täällä reissaillen. Mutta niistä seikkailuista sitten kun on niiden aika.