Kesä tuli kylään

Hujahti viikko silmissä. On taas painettu pitkää päivää, ja toimistolla oon yleensä ollut laittoman aikaisin, että ehdin katsomaan mahdollisimma paljon fudista. Surullista, mutta totta. You can take the player out of the game, but not the game out of the player. Eipä sillä, että kyllä nää Nigeria-Iran ja Etelä-Korea-Algeria pelit alkaa vähän tympimään. Kaivoin siis neulontavehkeet esiin tänään iltapäivällä, ja ensimmäistä kertaa kolmeentoista vuoteen pistin neuloen! Pahinta tässä on se, että koko juttu tuli melkein selkärangasta. Sen verran piti netistä fuskata, että sain alkusilmukat tehtyä. Tästä nyt enää puuttuu se, että ruvetaan K:n kanssa omia yrttejä ja salaatteja kasvattamaan, mutta sekin on jo suunnitteilla.

Oon vääntänyt hommia molempia ens viikon konferensseja varten. Esitelmän sain valmiiksi tänään, julisteen perjantaina (pakon edessä), ja tänään löysin sieltä hirveästi kirjotusvirheitä kun kiirehdin valmiiksi. On jo painossa, joten asialle ei voi mitään.

Torstaina istuttiin S:n kanssa tunti kahvilla, kun se kertoili niiden kokouksesta ydinvoimaihmisten kanssa. Oli ihan tatti otsassa, että en ollut kutsuttujen listalla. Olis kuulemma ollut enemmän kuin hyödyllinen sessio mulle, vaikke ei meidän delegaatio kai ihan tyytyväinen kokouksen antiin ollutkaan. Totesi vaan, että ei näille insinööri-ihmisille istu päähän, että meidän alan ihmiset voi (ja osaa) katsoa teknistä puoltakin. Työtä on tehtävä!

Perjantaina S ravas meidän rahvaiden toimistossa vähän väliä kun panikoi oman julisteensa kanssa. Tuntu, että meidän osat vaihtu! Mä olin nyt se rauhotteleva supervisor. Vaikka, eipä se oo mua vielä kertaakaan joutunut rauhottelemaan. Oon ehkä liiankin lungi sen seurassa, ja sitten K saa tuta kaikki stressitytinät.

Vietettiin pikkujuhannusta poismuuttaneen kämppis-E:n uuden olohuoneen lattialla leireillen. Sain ruokaa ja juomaa. Oli oikein mukavaa, ja niiden uusi kämppä on aika mahtava! Eteenkin kunhan saavat huonekaluja hankittua. Tänään käytiin yhdessä juoksemassa, kun E löysi jonkun kivan pikkupuistosen siitä niiden läheltä. Osottautui entiseksi ja huonosti hoidetuksi hautausmaaksi. Oli vähän erilaisempi juoksumaasto ja fiilis!

Tällä viikolla on tullut juostua ihan kivasti, reilu maraton kaiken kaikkiaan. Niin, ja tuli sitten eilen repäistyä ja ilmottauduttua ensi vuoden Tukholman maratonille. Tuli pistettyä itselle aika tyly haaste, mutta odotan kyllä ihan innolla (ja puolittain kauhulla) ensi vuoden toukokuuta!

Hetken Sheffield oli kultainen!

Juna toi perjantaina yhden väsähtäneen K:n kaupunkiin. Sunnuntaiaamuna sain tunnustusta siitä, miten oon jaksanut matkustaa koko vuoden. "Vihdoinkin tajuan, kuinka väsyttävää ja tuskasta on matkustaa viikonlopuksi Skotlantiin ja takaisin." Kiitos! (: Siinä välissä ehdittiin kaikkea kivaa ja vähemmän kivaa!

Perjantaina käytiin K:n lempparilafkassa safkalla. Herrasnaisena tarjosin, koska toinen maksoi kalliisti junasta. Iltaa jatkettiin K:n entisen Aberdeen kolleegan, nykyisen työttömän tiedemies H:n ja tämän psykologianluennoitsijavaimo S:n kanssa Beehivessä (äiti ja R tunnistaa paikan) jalkapalloa tuijottaen. Hollanti-Espanja. Meidän seurapari oli täysiverisiä hollantilaisia, joten peli sai lisäjännitystä, ja mun sääri muutaman lisämustelman, kun jännitys sai toverimme jalat sätkimään. Hollanti voitti ja kyllä kelpas. Kotiin juostiin pissat melkein housuissa kun pubissa oli ruuhka. Sohvalle nukahdin Chile-Australia matsiin.

Lauantaina olin lupautunut menemään Meadowhalliin. Hyi että. Onneksi oltiin aika aikaseen liikkeellä (sain kuulla kunniani kun heräsin seitsemältä enkä tahtonut enää nukahtaa). Kierreltiin kaupoissa ja ärjyin ihmisille. Housut ostin, koska mun lempparihousut on kulunut pepusta läpinäkyviksi! Voihan surku. K shoppasi sitetn vähän enemmän, mutta koitti vaatteita vasta kotona ja tuskaili suurta (?) takapuoltaan, joka ei kuulemma enää mahdu housuihin. Yritin siinä hienovarasesti puhua liikunnan hyödyistä ja olla liikaa hymyilemättä toisen tuskalle. Lounaat pisteltiin napaan Meadowhallissa. Kotiin tultaessa K pisti mun pyörän jarrut (melkein) kuntoon ja nosti ohjaustankoa kaksi senttiä. Sitten löhöttiinkin sohvalla loppupäivä fudista tuijottaen. Syötiin pizzat. K osti kaupasta ja mä tein oman. Marjoja ja popcornia.

Sunnuntaiaamuna herättiin kun toveri E hölkkäili rappusia ees taas ja ovet kävi. Sillä oli muuttopäivä. Törmättiin ovella kun oltiin lähdössä vaihtamaan K:n housuja keskustaan. Muuttoapu oli kuulemma nauttinut edellisenä päivänä villiä elämää alkoholin ja huumeiden kera. Siellähän se autossa istu surkeannäköisenä kun vilkasin ikkunasta.

Istuttiin K:n kanssa kaksi tuntia kahvilla, saatiin housut vaihdettua ja sitten surusteltiin juna-asemalla. Ei se ole sen helpompaa jäädä kuin lähteä. Kyllä sitä taas tuli raahauduttua kotiin vedet silmissä. Ei oo tainnut äidistä polvi parantua. :) Puntin kautta toki kuljin eilen takaisin ankeuteeni. Kävin vetämässä intervallitreenin. Viikossa sain 30km alle. Kyllä nää uudet lenkkarit on kohta ajettu sisään.
Eikä heinäkuuhunkaan ole kuin huijaus!

Pitäisi varmaan stressailla niitä ensi viikon konferensseja hiljalleen.

MM

Kävin tänään kaupassa kello 18.50. Se oli...tyhjä. Tyhjä!
Tällaista ei oo ikinä tapahtunut. Sitten tajusin. MM-kisojen avajaiset alko klo 19.15. Jalkapallomaa.
Tehtiin tänään K:n kanssa omat veikkauksenme kisojen kulusta. Panoksena on illallinen. Toivottavasti voitan, koska luulen mitä K tahtoo palkinnokseen.

Uudet lenkkaria tuli tänään. Lähtivät liikkeelle Brysselistä eilen. Aika nopeeta toimintaa. Hirveä hiilijalanjälki varmasti myös. Kävin heti testaamassa uudet popot. Hyvin liikku, ja kevyet oli. Ja kesäkin oli. Ihan aitoon nestehukkaan asti. Kyllä kelpaa! Mun huone on kun pätsi auringonpaisteessa ja kissa nauttii mun huoneen eri koloista.

K tulee huomenna. Ylläri! Sain tietää toissapäivänä. Innostus. Kisaviikonloppu tiedossa. Huomenna pubissa ja lauantaina sitten kotosalla. En ajatellut, että innostuisin kisoista, mutta niin vain kävi. (:

Heroes wear trainers!

Löysin YLEn Aamu-TV:n ja Hesarin näköislehden viikonloppuna. Kyllä nyt kelpaa! Luin lehden oikein kannesta kanteen tai miten se nyt näin elektronisena aikana sanotaankaan. Heti on paljon valaistuneempi olo. On kumma, miten tässä melkein viidessä vuodessa en oo vieläkään tottunut lukemaan BBC:n uutisia. Saati sanomalehtiä. Niissä kun on ihan eri tavalla eroja kun Suomessa.

Puolikkaan päivän surffailin YLEn arkistoissa etsimässä Fukushima-juttuja. Olihan niitä. Sivukaupalla, mutta ei sellasta, mistä olisin erityisemmin hyötynyt. Pari oli kyllä, mistä saanen kivoja yhden lauseen lainauksia jos ei muuta.

Eilen oli Race for Life. Eli ainosastaan naisille tarkoitettu 5km hyväntekeväisyysjuoksu syöpätutkimuksen tukemiseksi. Pinkkiä oli joka puolella (se kun on tapahtuman pääväri) niin paljon, että ihan silmiin sattui. Lähes tulkoon kaikilla juoksijoille oli jotain pinkkiä. Itse siellä joukossa koko mustiin pukeutuneena. Olo oli kun milläkin viikatemiehellä!

Juoksijoita paikalla oli 3968. Eli aika mahtavan summan Cancer Research tosta keräsi. Olin juoksussa viides. Vaikka eihän se mikään kisa ollut. Vai mitä...? Kamalan kuuma oli. Rata oli kuin paraskin pätsi vaikka juoksu oli jo klo 9:30. Luulin, että tuupertuisin sinne kun alotin perinteisesti liian vauhdikkaasti unohtaen, että matkustin lauantaina 10 tuntia Puolasta Saarelle, enkä syönyt kunnolla. Saati sitten tankannut. Niin ja auringon porottaessa kokomustat juoksuvermeet ei ollut se paras valinta. Mutta tulipahan pingottua uus ennätys. Tasan 23 minuuttia. Tammikuussa vastaavaan matkaan meni 24min 37s ja toukokuussa 23min 31s. Harmi, ettei tällaista tahtia voi pitää puol maratonissa sitten syksyllä. Sen verran puhkipoikki sitä kyllä oli. Mutta jos jatkuu näin, niin kyllä sen puolikkaan pitäneis humahtaa sinne alle 1h 50min, mikä on tavoitteena.

Palkitsin itseni mansikoilla ja mustikoilla juoksun päätteeksi. Oli hyvää. Tänään kun tulin juoksemasta kissa oli tekemässä kuolemaa ja oli tukehtumaisillaan omaan oksennukseensa. Omistaja toki ei huomannut mitään. Hienovaraisesti huomautin, että kissan vois ehkä koittaa paljastaa jos kiinnostaa. Hirveellä kiireellä lähtivät eläinlääkäriin, jossa kissalta pistettiin taju pois ja pestiin keuhkot ja kaiken maailman onkalot. Koska tarina loppui onnellisesti kävin kaupassa hakemassa palkintomansikoita. Ja oli taas niin hyvää.

Pettymys

Krakova on edellinen kaunis, mutta konferenssi oli täysi lätty. Järjettömän huonosti organisoitu. Missään ei ollut konferenssipaikkojen osoitteita, eikä konferenssipaikolla sen tarkempaa viitoitusta minne mennä. Ehkä kolmannes puhujista oli jättäytynyt pois syystä tai toisesta. Muun muassa ne kaksi, joiden olisin ehdottomasti halunnut kuulla puhuvan. Kahvitkin oli pahaa. Mun tervetulopaketista puuttui illalliskutsu, josta olin aiemmin pulittanut €30. Se saatiin hoidettua. Ei olisi tarvinnut. Illallinen oli eilen. Mentiin paikalle hyvää ruokaa odotellen. Katsoin menuta. Alkupalaksi lammasta, pääruuaksi possua. Ei naurattanut, mutta ei naurattnut CG:kaan, joka on myös kasvissyöjä. Etsittiin järjestäjä käsiimme. Ei kuulemma oltu tilattu kasvisvaihtoehtoa. Vaikka nimenomaisesti tiedustelin, että onhan kasvisvaihtoehto olemassa kun ilmoittauduin illalliselle. Ilmeisesti sitä ei sitten laskettu. Otti kuuppaan. C ja muut jäi bileisiin ja CG:n kanssa lähdettiin kaupunkiin syömään. Otettiin matkaan mukaan eräs lissabonilainen akateemikko, joka ei syystä tai toisesta syö possua. Oli myös kovasti tyytyväinen, että tästä ruokailusta ja vaihtoehtojen puutteesta ilmoitettiin etukäteen.

Ai niin ja kirsikkana vielä...tää ei ole edes se konferenssi, johon luultiin tulevamme. Oli puhtaasti sosiologiaa ja muita ontuvia teoreettisia näkökantoja, vaikka kyllä STS:kin oli pienesti edustettuna. A purskahti melkein kyyneliin kun kuuli, eikä kukaan muukaan osoittanut suurta onnellisuutta asian johdosta. Konferenssia mainostettiin Lissabonin konferenssin jatkeena. Kaikki oletti, että viimesyksyisen Lissabonin konferenssin jatko-osa, eikä suinkaan Lissabonin konferenssin vuodelta 2012. Hurraati. Mahtavaa tukirahojen hukkaa!

C ei malta pääsevänsä takaisin Sheffieldiin. Itse en malta pääseväni täältä, mutta Sheffieldiin ei ole mitään kiirettä myöskään. Ahdistaa pelkkä ajatuskin. Kazimierzissa kun käveltiin odotin, että iskä ja L tuprahtaa kulman takaa. Ei tupsahtanut. Tänään hotelli oli täynnä suomalaisia eläkeläisiä. Niitä oli kiva kuunnella, vaikka puhuivatkin hölmöjä ja joku oli jo hukannut puhelimensa. Kotikoti-ikävä vaivaa kovasti. Melkein ennennäkemättömällä tavalla. Ei ole kivaa. Mutta nopeasti kai se syksy sieltä tulee, että pääsee sitten vähän Helsingissä käymään.

Ensin hupi, sitten työ!

Ehdittiin parissa päivässä paljon, ja vaikka mitä. Perjantaina käytiin sightseeingeilemässä. Päivän kohokohta oli ehdottomasti Oskar Schindlerin tehdas. Sinne oli tehty näyttely miehityksenalaisesta Puolasta. Oli enemmän elämys kuin museo. Interaktiivinen kokemus, tilat vaihtu lattioita myöden siinä missä vuodet ja esilä olleet tavarat. Kaikki aistit otettiin huomioon ja ihmismielen "heikkouksilla" pelattiin vahvasti. Tunsin museossa epävarmuutta, ahdistusta, inhoa ja surua. Kyynel silmässä sieltä lähdin pois. Isi ja L:kin oli ihan vaikuttuneita, vaikka meidän ymmärrykset siitä, mitä museo/näyttely yritti välittää erosivatkin.

Illastettiin hotellin viereisessä ravintolassa. Ihan tajuttoman hyvänmakuinen pizza tuli syötyä! Eikä tullut edes vinoja katseita kun pyysin ilman juustoa. Jatkettiin iltaa La Habanassa, kommari-kuubalaistyyppinen pubi samoilla kulmilla. Gin Tonic maistui.

Lauantaina iskä näytti meille Plaszowin tai sen mitä siitä oli jäljellä. Entinen työleiri siis, parhaiten tunnettu varmaan Schindlerin listasta. Paikasta ei ollut jäljellä muuta kuin sähköaidan tolpat ja katukivetyksinä käytetyt juutalaisten hautakivet. Hiljaiseksi veti. Siis tosi hiljaseksi. Melkein yhtä paljon suretti se, mitä paikalla ei enää ollut kuin se, mitä siellä tapahtui 1941-43. Tuntui kamalalle, ettei paikalla ollut mitään muistomerkkiä. Ei mitään. Toisaalta kaipa se niin on, että jos joka paikassa, missä ihmiset on kärsineet olis joku muistomerkki, niin eipä Euroopassa ainakaan monta merkitsemätöntä paikkaa olisi.

Ehdittiin lauantaina museoon, jonka olemassaolosta meillä ei ollut tietoakaan. Rynek Glownyn, siis näiden kauppatorin, alla on museo keskiaikaisesta kauppatorista. Maan alla sijaitseva museo on sen aikaisen, 1200-1300-lukuisen maanpinnan tasolla. Oli aika mahtava, vaikka ei uponnut yhtään niin syvälle kuin se Schindler-museo.

Sunnuntaina käytiin katsastamassa Wawel. Oli tosi magea, kun ekaa kertaa näin sen vehreänä. Aiemmin kun ollaan oltu näillä hollilla alkukeväästä. Sunnuntaina täällä vietettiin lastenpäivää. Oli kaikenlaista härpäkettä ja kojua tossa Vistulan rannalla. Siellä myytiin metrilakua! Ja nähtiin ainakin metrinpituinen leipä. Enkä edes liioittele, vaikka hyvät liioittelugeenit omaankin! Nähtiin myös jokavuotinen lohikäärmekulkue. Tänä vuonna oli neljästoistakerta kun se järjestettiin. Näillä on erityissuhde lohikäärmeisiin, kun legenda kertoo, että Wawelin alla asui ennen lohikäärme. Siis ennen kuin köyhä suutari päästi sen hengestään ja sai palkinnoksi prinsessan käden.

Iskä ja L suuntasivat tänään kotiin. En kuitenkaan jäänyt yksin kun C tuli kaupunkiin muutama tunti sen jälkeen kun alkuperäinen seurueeni sujahti kohti lentokenttää. Huomenna tuijotellaan kaupunkia jos sää sallii ja keskiviikkona alkaa intensiivinen akateemeilu. Hurraati. Kait.

Tavallaan olisin voinut lähteä iskän ja L:n kanssa samaan aikaan.
Ihan vaikka suomea.

Dzień dobry!

Meinaa huomenta puolaksi. Matkakumppanit vetelee hirsiä. Oma sisäinen kello herätteli puoli kuuden maissa. Ollaan ullakkohuoneessa. Sade ropisee kattoon. Tulee ihan yksi lapsuuden kotiloista mieleen.

Eilinen loppumatka meni ihan hyvin. Taksikuski turhautui liikenteessä, mutta meinattiin päästää vain yksi jalankulkija hengestään. Hotelli on samalla kadulla kuin edellinen, jossa yövyin täällä.  Vieressä 24h alkoholiputiikki ja kadun toisella puolella kaksi baaria. Tuttua baaria. Propagandassa, joka on neuvosto-ajan "inspiroima" lafka, käytiin eilen. Istuttiin samaan pöytään kuin viimeksi. Heti siihen Leninin nenän alle. Joku kalju puolalainen Petr, jonka isi muisti viime reissulta, yritti pelata jotain silmäpeliä. Heittäydyin sokeaksi.

Safkalla käytiin meidän lempisyöttölässä. Niiden menuhun oli ilmestynyt viidessä vuodessa neljä kasvisruokaa. Käveltiin kaupungilla. Olin jo ehtinyt unohtaa, kuinka kaunis Rynek Główny on.

PS. Ensimmäinen iPad-päivitys tämä. :)

München calling

Lentokentällä numero kaksi. Toista vai kolmatta tuntia.

Yritin livahtaa aiemmalle lennolle (lähti 30 minuuttia sen jälkeen kun laskeennuin), mutta köyhänä economy-luokan matkustajana, ei sitä iloa mulle suotu! Tätä tää taas on. Köyhää sorretaan! Ei vaan. Ehdinpä siis hyvin nauttia lentokenttäpretzelistäni, traditioista on pidettävä kiinni, ja tehdä töitäkin. Jippii! Eväätkin söin: mustikoita, omppuja ja surkea voileipä, kun viisastuin edellisestä reissusta ja ennakoin, että ei se Lufthansa kuitenkaan tarjoa mitään mulle sopivaa. Ei tarjonnutkaan. Kahvi sentään oli parempaa kuin viime kerralla, ja uskaltauduin maistamaan tomaattimehua. En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset sitä juo, enkä ymmärrä vieläkään. Vaikka ei se nyt suoranaisesti pahaa ollut.

Kävelin myös terminaalin toiseen päähän vain istuakseni kinastelevan suomalaispariskunnan viereen. Tai kinastelevan rouvan viereen. Ukko nojaili käteensä ja tuijotteli ties minne kauas kaukaisuuteen. Lähtivät hetki sitten. Ljubljanaan kai.

Fiuh, fiuh paikasta toiseen!

Sheffieldissä on vierähtänyt kaks päivää. Kaks masentavaa päivää. Sää on ollut kamala, ja mieli maassa. Sheffield on vaan. Phyyh. Ei kiinnosta. Viivyin Aberdeenissä about 5 päivää pidempään kuin oli tarkoitus. Mutta kyllä se K apua tarvitsikin. Olin kunnon kotirouva; pyykkäsin, siivosin, kokkasin, tein leipää ja kauraherkkuja. Niin ja tilasin kyllä pizzatkin, ettei ihan 50-luvulle oltais eksytty takaisin. Ehdin käydä kisaamassa 5km ja 10km enkat kumoon Baker Hughes kisassa. Reitti oli mahtava, ja juoksu kulki. Lääkärissäkin ehdin piipahtaa (paikat kunnossa!) ja hiuksistakin lähti reilu viis senttiä pois. Kampaaja oli kauhistuneen näkönen kun tuijotti mun hiuksia, mutta hoitupa kuntoon!

Huomenna karkaan Puolaan yhdeksäksi päivää. Treffit toisen vanhempain setin kanssa. Ja sitten konferenssi. Jälkimmäinen ei kiinnosta yhtään, ei olis aikaa, mutta hengailua iskän ja L:n kanssa odotan kyllä! Toivottavasti auttaa koti-ikävään. Sekin on jostain tullut taas. Ehkä se on Sheffield, mikä sen saa aikaan. Tiedä häntä, kaikki kuitenkin ottaa tällä hetkellä kuuppaan. En jaksa odottaa heinäkuuta, jollon oon karkaamassa Aberdeeniin pidemmäksi pätkäksi ja sitten elokuu ja äiti! Jihuu!
Mutta sitä ennen pitää selviytyä kiireisestä kesäkuusta.

Lääkäritreffit.

Pari viime päivää on ollut vähän turhan jänniä. Tiistaina havaitsin jonkun sortin pahkuran tuolla alapäässä, ja siitä se sitten lähti. Kasvain! Syöpä! Kuolema! Voinko saada lapsia?! Ja sitten menin nukkumaan. Yllättäen nukuin. Päivällä nivunen alkoi tuntua kummalta, ei se sattunut, mutta tuntui oudolta. Kasvain! Syöpä! Kuolema! Voinko saada lapsia?! Revitäänkö mun munasarjat pois?! Kasvain! Syöpä! Kerroin K:lle. Se sanoi, että nyt lääkäriin! Olinhan mä sitä itsekin miettinyt. Puhuttiin ja puhuttiin ja sitten lähdin. Tultiin siihen tulokseen, että on varmaan tyrä. Tyrä olis hyvä mietin.

Lääkärissä pissasin purkkiin ja olin kopeloitavana. Mieslääkäri oli jotenkin tosi vaivaantuneen oloinen. Tutki supernopeesti, eikä mun mielestä kovinkaan perinpohjaisesti, mutta toisaalta olen tottunut urheilulääkäreiden tutkimuksiin, jossa kipua tuotetaan enemmän kuin tarpeeksi. Joka tapauksessa diagnoosina oli tulehdus, mikä tulehdus ja missä, en tiedä. Mielummin olisin ehkä ottanut sen tyrän. Jotenkin vähemmän pelottavaa.
Viikon antibioottikuuri. Neljä tablettia päivässä. Neljä! Eihän tässä muuta ehdi kun doubata! Terve. Ja tietty söin ennen kuin luin purkin, jossa seiso, että lääkkeet on otettava tyhjään masuliin...

Iltapäivällä pistän taas pari lippua tähän kasaan ja suuntaan Aberdeenin. K:n olkapää tähystetään, joten menen sinne leikkimään Florence Nighingalea. Tai pitämään seuraa, jos ei muuta. Aamulla lähdetään sairaalaan ennen viittä, kävellen kun menee yhtä kauan kun julkisilla, reilu tunti. Ja tänään saavun kaupunkiin 23:50, jos juna ei ole myöhässä. Onneksi uni on ihan yliarvostettua ja turha..
Niin ja sunnuntaina olis 10km juoksu, mutta en nyt tiedä voinko juosta vai en.

Kolmen päivän herkkupala

Viikonloppu vierähti taas Skotlannissa, mikä oli ihanaa kun viime viikko osottautui ihan masisteluviikoksi noin muuten. Lähdin poikkeuksellisesti jo aamujunalla (6:33), mikä oli sekin ihan hirmu ihanaa. Juna oli Edinburghiin asti lähes tyhjä, eikä sieltäkään joukkoon eksynyt kuin pari eksynyttä lammasta. Sain raapustettua esseen valmiiksi ja vähän ehdin maisemistakin nauttia siinä työn ohella. Saarella on kyllä mahtava asua, silloin kun sää on suosiollinen (ja itse istuu junan lämmössä)!

Oli taas ihan herkutteluviikonloppu. Alotettiin lounaspizzalla (Pizza Expressissä on nykyään yksi vegaaniystävällinen pläjäys). Siinä syödessä ikkunan toisella puolen lokit järjestivät lounasteatterinäytöksen Avara luonto-tyyliin. Nyt odotellaan vaan pikkulokkeja. Jes.. Illemmalla sain K:n suostuteltua lenkillekin. Kuka olis arvannut! Voi olla, että se suklaakeksipaketti, jonka lupasin palkkioksi motivoi. Voi olla.

Lauantaina käytiin pitkästä aikaa kirjakaupassa (erhe). Tarjosin kirjat, K kahvit. Ostin myös elämäni ensimmäisen paistin pannun. Se oli keltainen ja keraaminen. Niin oli. Kun avattiin paketti niin pinta oli piloilla, ties mitä tapahtunut. Takaisin kauppaan tällä viikolla sitten kun ehtii. Illalla Euroviisut, inkivääriolutta ja jotain kamalaa unkarilaista väkijuomaa. Shakkia. Ehdin suuttua, mutta sitten päätin kasvaa hetkellisesti isoksi ja pelattiin toinenkin peli. Käyttäydyin oikein lupaavasti. Kyllä musta vielä ihminen tehdään. Kun olin äänestänyt Suomea lähdettiin baariin, jossa K työkamu vietti vanhenemisjuhliaan. Join neljännestuopin banaaniolutta, jonka huuhtelin alas reilulla puolella litraa vettä. Oli hyvää, kun ei maistunut oluelta, mutta tais olla diabetes lasissa. Kamalan makeeta!

Sunnuntai meni laiskotellessa. Tyypilliseen tapaan. Käytiin katsomassa kuinka Aberdeenin hyvä kausi murentui viimeisen pelin viimeisen 30 sekunnin aikana. Sitä se urheilu kai sitten on. Tehtiin tacoja edellisen päivän ruuan jämistä ja omenaherkkua. Nam, nam!

Tänään alas, torstai-iltapäivällä takaisin ylös. Siinä välissä esitelmä ja kaksi kokousta.
Tässä talossa remppa jatkuu kuulemma vielä 6 viikkoa. Taidan alkaa uhkailemaan muutolla. Heinäkuu menee Skotlannissa varmasti nyt.
On hyväksikäytetty olo.

Koska Sheffield on tylsä.

Viikonloppu hurahti vanhoilla kotikulmilla ja sitten opiskellessa. Kas kummaa!

Newcastlen juna lähti lauantai-aamuna hetimiten puoliseiskan jälkeen. Aikasin sai nousta. Onneksi aurinko paisteli! Lueskelin pitkästä aikaa ihan huvin kannalta junassa. Tuntui kummalta! Ja ihanalta.

W oli juna-asemalla vastassa. Oli laihtunut paljon ja uusi työkin sillä on. Vihdoin. Tuntui tyytyväiseltä elämäänsä. Seurattiin traditioita ja mentiin Neroon kahville. Meidän vanha vakkaripöytäkin oli vapaa. Sain kaksi leimaa korttiin. Ensi kerralla ilmainen kavhi. Jihuu.

Höpöteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä. Fudiksesta feminismiin ja katolilaisuudesta kapitalismiin. Käytin ilmaisua 'sosiaalinen konstruktio' vapaa-ajan keskustelussa. Tuntui vähän intellektuellilta, mutta heti perään sanoin jotain tyhmää. Että ei se kauaa kestänyt. Oli vaikea kuvitella, että nähtiin syksyllä edellisen kerran. Ei tuntunut yhtään siltä. Mutta sitä se kai se oikea ystävyys on. Ei haittaa välimatkat, eikä ajan kulku.

St James's Parkille mentiin pessimistinä. Newcastle voitti kyllä 3-0, mutta ei siellä kentällä mitään tapahtunut. Katsomo huusi vihaansa seuran omistajaa kohtaan, halveksuntaansa valmentajalle ja hurrasi kokoonpanosta tiputettua Ben Arfaa. Järjestysmiehet ja poliisi jahtasivat lakanaa johon oli kirjoitattu Ashely (omistaja) Out, Pardew (valmentaja) Out. Huhut kulki, että Ashley oli pistänyt nämä auktoriteetit asialle. Turhaa provokaatiota, mietin. Tuhat ihmistä käveli ulos kesken ottelun. Illalla televisiossa seuralegenda puolusti faneja. Niin ja tietty näin myös vastustajia valmentavan lapsuuden sankarin etäältä. Huippua.

Sunnuntai ja eilinen vappuvapaa meni töitä tehdessä. Valmistauduin tämän päivän esitelmään, joka sitten peruttiin kun seminaari loppui kesken. Ei hirveästi naurattanut. Euroviisuja ja esseekirjoitusta nyt. Kuten näkyy. Huomenna pitäisi olla tehokas. Niin ja torstaina. Tavoitteena saada essee valmiiksi ennen kuin saavun Aberdeenin asemalle perjantaina klo 13.30.

Update

Tuli noottia, että en ole päivittänyt vähään liian pitkään aikaan. Edellisen kerran tosiaan omana vuosipäivänäni. Sen jälkeen multa on kahdesti kysytty olenko tarpeeksi vanha matkustamaan yksikseni. Suosittelen ikääntymistä siis lämpimästi kaikille. Se nuorentaa!

Yliopisto on stressikeskus ja kaipailisin jo lomaa. Vaikka Napolista ei ole kuin vajaa kaksi viikkoa. Napoliin en ihastunut, mutta Pompeiji oli mahtava. Vaikuttava. Jotenkin käsittämätön. On ollut joskus kaupunki! Juustoton pizza on tosiasia, eikä mikään vegaanihömpötys. Sitä tuli syötyä. Espresso maksoi 80cnt "kuppi". Täällä hinta on yli kaksinkertainen.

Ensimmäisen päivän vietin Napolissa yksin. Jos joskus luulin olleeni itsenäinen seikkailija niin se kuva kyllä romuuttui. Täysin. Kävelin 18km, koska en voinut pysähtyä. Joka kerta kun pysähdyin, joku kaupittelija, velmu tai huijari tuli kiusaamaan. Ja tietenkin ajattelin, että ne kaikki on raiskaajia, murhaajia, orjakauppiaita, voroja tai huumediilereitä. Kiitos äiti ja mummi. :)

Yksi italialainen, taisi olla Nino nimeltään, käveli mun vieressä puolisen tuntia. Oli Vesuviuksen juuresta kotoisin. Keski-ikäinen mies. Töissä Napolissa. Mukavan oloinen. Vai oliko vain huijari?! En osannut päättää. Puristin laukkua rystyset valkoisina. Siellä siis rahat ja passi. Puhelin ja kamera. Ei puhunut englantia. Ymmärsi vähän. Minä siinä sitten englanti, espanja, ranska ja sianitalia yhdistelmällä jotain sönkötin. Ihan kelpo keskustelu saatiin aikaan. Lähti sitten "kahville" kun huomasi kuinka vaivautunut olin, kun en päässyt siitä eroon. Jäin nurkan taakse katsomaan. Ei mennyt kahville vaan jatkoi kävelyä. Kumpikohan meistä olikaan se epärehellinen vakooja..?
Kotimatkalla pysähdyin Frankfurtissa. Tuttuja paikkoja. Ja kupilliseen kahvia kuulemma kuluu 140 litraa vettä. Nyt on tuhottu sitäkin nautintoa. Kahvinkulutus on kutistunut.

Yliopistorintamalta ei mitään uutta. Seminaarit jatkuu. Kirjoitustyö jatkuu. Odotellaan kirjasopimusta. Tänään oli STS kokoontumiset Yorkissa. Lounaalla oli kaksi vegaaniwrappia. Hyökkäsin niiden kimppuun. Oli kiva pari tuntinen. Mutta siihen se päivä sitten menikin. Oli väsyttävää matkustaa. Vähän suunnitelin ensi viikon esitelmää. Pari slideäkin sain valmiiksi. Onhan se jotain!

Tiistaina olin C:n kanssa kuuntelemassa George Monbiotin luentoa. Monbiot on Guardianin kolumnisti ja verrattaen kuuluisa ympäristöaktivisti. Ja ydinvoiman kannattaja. Luento oli ihan tajuttoman hyvä. Jutteli siitä kuinka poliittinen vasen on myynyt sielunsa ja samalla luonnon poliittisella oikealle/konservatiiveille sekä täällä että Jenkeissä. Ravisteli tuolta jostain syvältä. Ihminen on kyllä kumma otus kaikessa itsekkyydessään ja ahneudessaan. Ei taida riittää, että setä kapitalistia vähän ravistellaan hartioista. Tarvitaan järeämpiä otteita. Halu ja tahto ensimmäisenä listalla.

Huomenna taas insinöörien palsuun. Ovat kutsuneet sosiaalipsykologin juttelemaan sinne. Ja ihan vielä kuuluisan sellaisen! Onpa taas mitä odottaa! Lauantaina Newcastleen ja sitten kaksi seuraavaa viikonloppua Skotlannissa. Missä muuten meni edellinenkin. Ylläri.