Thursday 1 May 2014

Update

Tuli noottia, että en ole päivittänyt vähään liian pitkään aikaan. Edellisen kerran tosiaan omana vuosipäivänäni. Sen jälkeen multa on kahdesti kysytty olenko tarpeeksi vanha matkustamaan yksikseni. Suosittelen ikääntymistä siis lämpimästi kaikille. Se nuorentaa!

Yliopisto on stressikeskus ja kaipailisin jo lomaa. Vaikka Napolista ei ole kuin vajaa kaksi viikkoa. Napoliin en ihastunut, mutta Pompeiji oli mahtava. Vaikuttava. Jotenkin käsittämätön. On ollut joskus kaupunki! Juustoton pizza on tosiasia, eikä mikään vegaanihömpötys. Sitä tuli syötyä. Espresso maksoi 80cnt "kuppi". Täällä hinta on yli kaksinkertainen.



Ensimmäisen päivän vietin Napolissa yksin. Jos joskus luulin olleeni itsenäinen seikkailija niin se kuva kyllä romuuttui. Täysin. Kävelin 18km, koska en voinut pysähtyä. Joka kerta kun pysähdyin, joku kaupittelija, velmu tai huijari tuli kiusaamaan. Ja tietenkin ajattelin, että ne kaikki on raiskaajia, murhaajia, orjakauppiaita, voroja tai huumediilereitä. Kiitos äiti ja mummi. :)



Yksi italialainen, taisi olla Nino nimeltään, käveli mun vieressä puolisen tuntia. Oli Vesuviuksen juuresta kotoisin. Keski-ikäinen mies. Töissä Napolissa. Mukavan oloinen. Vai oliko vain huijari?! En osannut päättää. Puristin laukkua rystyset valkoisina. Siellä siis rahat ja passi. Puhelin ja kamera. Ei puhunut englantia. Ymmärsi vähän. Minä siinä sitten englanti, espanja, ranska ja sianitalia yhdistelmällä jotain sönkötin. Ihan kelpo keskustelu saatiin aikaan. Lähti sitten "kahville" kun huomasi kuinka vaivautunut olin, kun en päässyt siitä eroon. Jäin nurkan taakse katsomaan. Ei mennyt kahville vaan jatkoi kävelyä. Kumpikohan meistä olikaan se epärehellinen vakooja..?
Kotimatkalla pysähdyin Frankfurtissa. Tuttuja paikkoja. Ja kupilliseen kahvia kuulemma kuluu 140 litraa vettä. Nyt on tuhottu sitäkin nautintoa. Kahvinkulutus on kutistunut.

Yliopistorintamalta ei mitään uutta. Seminaarit jatkuu. Kirjoitustyö jatkuu. Odotellaan kirjasopimusta. Tänään oli STS kokoontumiset Yorkissa. Lounaalla oli kaksi vegaaniwrappia. Hyökkäsin niiden kimppuun. Oli kiva pari tuntinen. Mutta siihen se päivä sitten menikin. Oli väsyttävää matkustaa. Vähän suunnitelin ensi viikon esitelmää. Pari slideäkin sain valmiiksi. Onhan se jotain!

Tiistaina olin C:n kanssa kuuntelemassa George Monbiotin luentoa. Monbiot on Guardianin kolumnisti ja verrattaen kuuluisa ympäristöaktivisti. Ja ydinvoiman kannattaja. Luento oli ihan tajuttoman hyvä. Jutteli siitä kuinka poliittinen vasen on myynyt sielunsa ja samalla luonnon poliittisella oikealle/konservatiiveille sekä täällä että Jenkeissä. Ravisteli tuolta jostain syvältä. Ihminen on kyllä kumma otus kaikessa itsekkyydessään ja ahneudessaan. Ei taida riittää, että setä kapitalistia vähän ravistellaan hartioista. Tarvitaan järeämpiä otteita. Halu ja tahto ensimmäisenä listalla.

Huomenna taas insinöörien palsuun. Ovat kutsuneet sosiaalipsykologin juttelemaan sinne. Ja ihan vielä kuuluisan sellaisen! Onpa taas mitä odottaa! Lauantaina Newcastleen ja sitten kaksi seuraavaa viikonloppua Skotlannissa. Missä muuten meni edellinenkin. Ylläri.









No comments:

Post a Comment