Aberdeen flashback

K:n synttäriyllätys ei mennyt niin kuin Strömssössä. Aamuviideltä sain tietää, että sää perui hankkimani kuumailmapallolennon. Jep! Piti olla paras synttärilahja i-k-i-n-ä. Onneksi voidaan varata uusi, suunniteltiin sitä jo ensi kevääksi. Ehkä mun synttäreiden tienoilla, jos olis vaikka lämmin.

Päästiin kuitenkin koluamaan uutta tienoota Aberdeenshiressä. Yövyttiin Kemnayn pikkukylässä. Sen käveli ehkä kymmenessä minuutissa päästä päähän. Kohtuuhintainen illallinen syötiin ylihinnoitellussa hotellissa. Palvelu tosin oli hyvää, ja ruoka myös. Intialaista! Nam! Käveltiin myös 8km Castle Fraseriin ja takaisin. Historiaan tutustumaan. Oli kyllä vähän tylsä tönö. Mutta tulipahan nähtyä. Reissun paras kohta oli ehkä se kun lehmälauma ihmetteli meitä ihan tosissaan. Autoista eivät olleet moksiskaan. Mutta patikoijia... no kaikkea sitä!

Synttäreiden kunniaksi ehdittiin vielä pizzalle ja leffaan. Niin ja kaiken kaikkiaan leivottiin kolme synttärikakkua. Kaksi banaanikakkua väännettiin yhdessä molempiin labroihin. Yllätys manteli-raparperikakun päätin kiepauttaa, kun opiskelu ei maistunut. Kakku liiankin hyvin! Eteenkin, kun vielä viimeisenä viikonloppuna tuunattiin tädin blogista bongaamastani punajuurisuklaakakusta vegaaniversio. Mm....nam! Onneksi viime kuussa tuli juostua 178km. Muuten olis kakut tarttuneet äkäiseen tohon lantionseuduille.

Kaiken kakkuilun ja juoksentelun ohessa ennätettiin Cruden Bayhinkin ja Aberdeenissa museoon josta ei oltu ennen kuultukaan. Cruden Bayssa tepasteltiin Slain's Castleen, jossa käynnistä ollaan puhuttu keväästä 2012. Kyseinen linna, josta ei ole muuta jäljellä kun seinät ja kourallinen ei-mihinkään johtavia portaikkoja oli aikanaan inspiraationa Draculan linnalle. Fakta!

Se Aberdeenin museo, jonka nimi nyt karkaa mielestä, oli ihan hurjan magee! Oli ehkä pienin missä olen ikinä ollut, mutta hyvin sinne oli pakattu iso pläjäys kaupungin historiaa, vaikka se lähinnä keskittyikin Jakobiittien kapinan aikoihin (1688-1746). Jakobiitit siis kapinoi Englannin kruunua vastaan ja yrittivät palauttaa syrjäytetyn Charles II:n Englannin valtaistuimelle. Näissä kapinoissa oli pääasiassa kyse siitä, mikä suku hallitsee. Charles II:n myötä Jakobiitit mieli palauttaa kruunun ja sitä myöden vallan katolilaisille Stuarteille. Siis K:n esi-isille (muistaakseni vielä K:n isoisoäiti oli tyttönimeltään Stuart). Tosi juttu. Yhtäkkiä koko ajanjakso ja kapina tuntui paljon mielenkintoisemmalle! Historiaa opiskellessa kuorsasin menemään näitä kapinoita koskevan luennon...

Museossa oli myös pienoismalli keski-aikaisesta Aberdeenista (yllä) ja jotenkin tosi sosialistista realismia huokuva havainnekuva suunnitelmista kaupungin varalle. Ei ollut meidän kotikatua näissä suunnitelmissa, mutta kuvana ihan magea joka tapauksessa!

Säistä sen verran (kun Britanniassa ollaan), että olivat karmeita! Pääsin villapaitaa ja pipoa käyttämään muutamaan otteeseen. Ja vettä, sitä tuli niin maan perkeleesti (mikään muu ilmaisu ei kelpaa tähän kohtaan). Melkein joka pirun päivä. Ihan lokakuiset olot, mistään loppukesästä ollut mitään tietoakaan. Johtunee siitä, että koko kesä oli verrattaen kyseenalainen. Toisaalta oli siitä kurjasta säästä jotain iloakin. Näitä...

...näkyi enemmän yhden viikon aikana kun koko vuonna. Näin triplasateenkaarenkin. Tuplan oon nähnyt aiemminkin, mutta tripla! Huh huh. Ja monasti olivat ihan täysiäkin, ainakin kun rannalla lenkkeili. Kuvassa muuten koti. Ja oikeassa yläkulmassa makkarin ikkuna.

Vaan ei ole koti enää kauaa. Lokakuussa palaan sinne viimeisen kerran, ja ihan pariksi päivää vaan. Sitten suuntaan hetkiseksi Suomeen ja K Obaniin. Oltiin molemmat ihan nostalgisissa ja melankolisissa tunnelmissa, kun K saattoi mut sunnuntaina juna-asemalle (ihan kun normaalisuruissa ja hyvästeissä ei olisi tarpeeksi!). Vika junamatka Aberdeenistä Sheffieldiin on nyt takana. Kohta Skotlantikin on enää pikkupalanen omaa historiaani, omaa tarinaani. Hyvä palanen!

Viiden päivän valtiovierailu

Arkistojen havinaa. Kaukaa menneisyydestä viime kuun puolesta välistä. En tällä kertaa ollut hovikuvaajana, joten kuvasatoa on viiden kuvan verran. Kuva per päivä. Hotelli juna- ja linta-autoasemien vieressä osottautui enemmän kuin hyödylliseksi!

Päivä 1: York.

Koluttiin kaupungin muuret alusta loppuun, ja seikkailtiin alueilla, joita ei oltu ennen nähty (siitäkään huolimatta, että tää oli mun viides kerta kylässä). Lounastettiin pubissa. Typically English. Oltiin ensimmäiset asiakkaat ja valittiin silti paikat kaukasimmasta nurkasta. Typically Finnish. Aurinko paistoi. Lämmintäkin oli sen verran, että jopa minä otin t-paitasilleni. Kaikkea! Jätskiä ei kuitenkaan ostettu. Ehkä vähän viiniä hotellihuoneeseen. :)

Päivä 2: Sheffield.

Sukulaismuksut S&A ja poikaystävä tuli kylään kaukaan etelästä. Ehdittiin sitä ennen käydä marssimassa ympäri kaupunkia. Lähinnä West Endissä. Käytiin kasvitieteellisessä puutarhassa keskenämme ja myöhemmin vieraiden kera. Monasti oon juossut ohi, mutta nyt ensimmäistä kertaa porttien sisäpuolella. Äiti taisi tykästyä! Heeley Bank näkyi puutarhaan asti, näytti kaukaa jopa kiitettävältä. Pizzalounas, Starbucks kaffet, mustamaijaa ja kampuskierros. Niin ja pubi. Englannissa ollaan.

Päivä 3: Chatsworth House, Derbyshire.

Lauantai. Kylmä päivä. Aamulla bussiin sadan aasialaisen opiskelija-turistin kera. Bussimatka oli yksi kamalimmista ikinä. Kaksikerroksinen bussi huojui tuulessa kuskin kaahatessa Peak Districtin kapeita teitä ja mäkiä alas. Ei kuulkaas naurattanut! Hypättiin Baslow'n kylässä pois ja käveltiin 2km matka Chatsworth Houseen, jossa olin vieraillut jo joulukuussa. Puutarhassa tuli vastaan kaks tuttua heppulia; Roosevelt ja Churchill. Eivät vielä joulukuussa istuneet tässä. Puutarhassa kiertelyn jälkeen lounastettiin tilan entisissä talleissa. Tomaattikeitto lämmitti sisuksia tuulisen kävelyn jäljiltä oikein mukavasti! Äidinkin salaatti humpsahti masuun ihan mukavasti. Ei mun, vaan äidin. Itse Chatsworth House tarjosi ihan erilaisen kokemuksen kuin viimeksi. Eri huoneet ja eri portaikot oli avoinna yleisölle. Sängyt sillon joskus ennenmuinoin oli ihan kaamean pieniä. Ostettiin lakua ja veljelle keittokirja. Bussimatka takaisin oli paljon mukavampi kuin mennessä. Onneksi!

Päivä 4: Newcastle.

Jalkapalloa! Käytiin käynnistämässä Valioliigakausi 2014-2015. Newcastle-Manchester City. Ei mennyt niin kuin Strömssössä, mutta yllättävän hyvä esitys kotijoukkueelta. Tupakin oli lähes täysi. Ihan hyvä matsi, noin äidin ensimmäiseksi Valioliigapeliksi. Vähän ehdittiin nähtävyyksiäkin, no "nähtävyyksiäkin" käydä katsomassa. Pikaisesti ehdin mököttääkin kun olin kylmissäni. Mutta vähän vaan! Kampuksella käytiin. Ovat siistineet sitä sitten viimenäkemän. Enää ei tuntunut minkään muotosta nostalgiaa. Tai no ehkä sellainen ihan pieni nipistys jossain syvällä vatsanpohjalla, mutta ei mitään mainitsemisen arvoista oikeastaan.

Päivä 5: Sheffield (ja lähtö).

Aamulla käytiin kampuksella tulostamassa molempien boarding passit. Portteri Elmfieldissä katseli vähän kummeksuen kun istuttiin lörpöttämässä Suomea läppäri sylissä. Käytiin kaffella ja aamupalalla ennen kun suunnattiin Endcliffe Parkiin. Ei taitanut äidin silmään sattua. Lounas syötiin ihan mukavassa pubissa, jossa en ollut ennen käynyt. Iltapäivällä suunnattiin yhteisvoimin Manchesterin lentokentälle. Äiti suuntasi Helsinkiin, minä Aberdeeniin vaikken meinannutkaan turvatarkastuksesta päästä kun boarding passin viivakoodi ei ottanut toimiakseen. Kentällä söin äidin tuomia lakuja ja mietin maailmaa.

Tu(u)lipahan Bertha!

Viikonloppu sujahti taas muistoja tehdessä. Perjantaina toki kävin lääkärissä kuulemassa, että mulla on ylimaallisen mahtava verenpaine. Ihan jees. Ja sydänkin vielä lyö just ja just, leposyke 47. On toki ollut huippukunnossa alhaisempikin. Muistan ukin ilmaisseen silloin huolensa, että pitäähän sitä nyt hyväkuntoisenkin sydämen lyödä silloin tällöin. Mitäs sillä muuten tekee.

Perjantaina tapahtui myös teinit. Skippasin lounaan kun hakkasin päätä luonnokseen. Kävin kirmaamassa pikaisen 7,5km nestehukkalenkin ennen kun söin päivälliseksi melkein-ei-mitään. K päätti pistää ruokaan sitten vähän enempi sitä cayenne-pippuria. Phuuh! Oon luvannut totutella mausteiseen ruokaan, koska mun kanssa se ei koskaan saa juustoa, mutta joku raja! Ei se mitään. Korvasin supertuliset ranskalaiset kahdella lasillisella valkkaria. Joo, kahdella. Siinähän sitä sitten pää pyöri kun piti lähteä pubiin viettämään erään Aberdeen tuttavuuden synttäreitä. No ei menty. Katsottiin Buffya Netflixistä.

Lauantain vietettiin päivää Ocean Labissa. K tiedemiehisteli ja mä tuijotin tietokoneruutua ja ihmettelin kun siihen ei ilmaantunut mistään mitään tekstiä. On se kumma, että nää akateemiset jutut ei itse itseään kirjoita! Lopulta pääsin sellaiseen verkkaiseen kaksi-sormi-järjestelmä-vauhtiin. Paljonkaan mitään uutta ja älykästä en saanut aluksi aikaan, mutta sujuvammaksi sain kuitenkin tekstiä muokattua ja kyllähän sieltä sitten lopussa vähän niitä uusiakin lauseita tipahteli. Ja sitten poistin kaiken. Kaiken. Hurraati. Siinähän sitä väännettiin krokotiilin kyyneleitä (tosi tarina). Maailman loppu ja sellain, yhtään liioittelematta. Aivoon otti niin pahasti, että ne halus lähteä lomalle. Kun sitten rupes tarpeeksi nolottamaan, sain koottua itseni ja muutaman lauseen teipattua yhteen ja kun tarpeeksi monesta eri tiedostosta etsi (eri luonnosversioita on tällä hetkellä noin viisi), niin kyllä siitä nyt jonkunlaisen Frankensteinin hirviön sain parsittua kasaan.

Illalla tehtiin pizzaa ja katsottiin X-Men. Yritin olla kovis, ja pistin oman pizzani päälle neljä jalapenon palasta. Söin niistä arviolta. 0.03. Loput löysivät tiensä K lautaselle. Mutta musta on tullut haka pizzataikinan tekijä! Ja vegaanisten banaanilettutaikinan kanssa. Palkittiin mut yhteistuumin kolmella letulla (toki K sai osansa myös) sunnuntain kakkosaamupalalla, kun kävin kirmaamassa vuoden pisimmän lenkin. 16,2km. Ei siihen tarvitse kuin viisi kilometriä lisää ja on puolmarkku koossa. Hip hei. Ihan hyvää vauhtia pinkoilin, mikä oli yllätys. Juoksun aikana tunnot vaihteli väsymyksestä, ärsytykseen ja uupumukseen. Pyhään vihaan ja siihen v:llä alkavaan kirosanaan asti en ennättänyt, mutta ajattelinkin varata ne maraton-harjottelua varten!

Sunnuntaina kävin myös tutkituttamassa silmät. Eipä taida mennä kuin muutama vuosi, niin pullonpohjaprillit on mun. Sen verta nopeasti tää näkö tästä rapistuu, mutta sitä ne siellä Instrussa ennusti joskus kolme vuotta sitten. Kuulemma joskus kolmenkympin kieppeillä pitäis hidastua tää näköpako. Että jos tulee joku ikäkriisi, niin jotain hyvääkin sitten? Uudet lasit (kahdet!) saan sitten viikon päästä tiistaina. Nopeeta toimintaa.

Käytiin myös kattomassa huonoin peli, mitä ollaan ikinä nähty Aberdeenin pelaavaan (ja se kertoo jo jotain se). Sarja-avaus Dundee Unitedia vastaan. On melkein paikallispeli, Dundee kun on Aberdeenistä noin 1h 20min etelään junalla. 3-0 hävisivät. Kyllä otti kupoliin. Ekan puoliajan jälkeen olis voinut jo lähteä pois, mutta eihän sitä nyt kun oltiin koko tragediasta maksettu. Ja keksejäkin oltiin kannettu evääski mukaan.

Illalla alkoi (kaato)sade, mutta kampukselle oli pakko mennä printtaamaan mun boarding pass. Kun käveltiin kotia kohti (jo verrattaen märkinä) niin joku täysi [sijoita tähän haluamasi - mielellään äärinmäisen ruma - kirosana] autoilija päätti ajaa jalkakäytävän viereen kertyneen lätäkön kautta ja kastella meidät. Tai ne kohdat mitä kuivina oli. Ja sen jalomielisen teon jälkeen ei muuten ollut kuivana enää mitään. Oli sen verran syvä lätäkkö, että kun tää hyväkäs siitä suhasi mitä lie ylinopeutta niin hyökyaaltohan sieltä lensi meikäläisen yli. Sisuksia myöden sitten kuurattiin sadevedellä, kun onnistuin henkäisemään puolikkaan lentävän lätäkön kurjiin keuhkoihini.

Eipä sillä. Lämmin suihku korjas ja hoiti. Mutta sitten tuli Bertha. Bertha tuli Karibialta ja tulipahan oikein kunnolla. Ja puhalsi niin pirusti. Puhalsi ja satoi. Koko yön. K nukkua porskutti, mutta sen ei tarvinnutkaan stressata 1) lentokentälle pääsyä 2) Englantiin pääsyä. Ikkunat kilisi ja kolisi koko yön ja pisarat hakkas ruutuihin niin kuin miillä olis ollut jotain henkilökohtaista meitä vastaan. Taksi nouti mut viideltä aamulla. Lennon oli määrä lähteä 6:40. Ja niinhän se pirulainen lähti! Mutta kiesus kun oli karsea nousu. Kone hyppi miten sattui ja perä heittelehti mielipuolen vapaudella. Tarkoitus oli tehdä töitä lennon ajan, mutta päätin koittaa nukkua pahimmat töyssyt pois. Sen verta äitiäni mussa on, että tollasessa tytinässä leposykkeestä ei ole tietoakaan.

Niin ja kävi muuten tsägä. Seuraavat lennot oli jo myöhässä reippaasti. Laskeuduttiin ajallaan aurinkoiseen Manchesteriin. Kentältä suoraan toimistolle. Huomenna onneksi lyhyempi duunimatka. Vaikka kyllähän tuon nyt kärsis, kun sais olla siellä missä eniten haluaa.

Must on tullu urheiluhullu

No tullu ja tullu. Eiköhän tässä nyt oo menty vaan ojasta allikkoon. Great North Run juoksunumero tuli postissa muutama päivä takaperin. Alle kuukausi juoksuun. Treeni menee kelvollisesti, rahankeruu tosin takkuaa. Pitänee ryhtyä kavereita kovistelemaan. K:kin näyttää innostuneen. Istuttiin eilen tunti lattialla vertaillen juoksustatistiikkoja ja miettien seuraavia tavotteita. K päätti pyrkiä juoksemaan viis kilometriä alle 25 minuutin ja mä yritän kuukauden päästä pinkoa puolmaratonin alle 1h50min. Kattellaan!

Torstai oli mahtipäivä. Liittyy tämäkin urheiluun. Toki Sheffieldin päässä asiaan vaikutti suunnattomasti se, että oli tosi hyvä supervision puoliltapäivin. Vaikka olikin ihan lyhykäinen vaan. Käytiin tutkimussuunnitelman luonnoksesta saamaani palautetta läpi. Paljon positiivisempi tarina noin naamatusten kuin sähköpostin kautta käyty keskustelu. Tästä on hyvä jatkaa. Fingers crossed. Seuraavan luonnoksen pitää olla valmiina tiistaina. Luulen, että on realistinen tavoite. Tosin realistisuutta avistaa se, että kyseessä on myös pakko. Joten pakko.

Supervision-miittinkistä suhasin köpöttelin junalle. Niin paljon kun mun pikkuinen environmentalisti-sydämeni särkyikin pelkästä ajatuksesta Macnhesterissa hyppäsin lentokoneeseen. Aberdeeniin, lompsis! Fudista katsomaan (niin ja ehkä vähän K:kin). Eurooppa Liigaa, Aberdeen v Real Sociedad. Iso tulos tai ulos peli Aberdeenille. 3-0 voitto takaisi jatkopaikan, mikään muu ei riittäisi.

Oli kiire aikataulu. Lennon laskeutumisen ja ottelun alun väliin mahtu 15 hätäistä minuuttia. Matka lentokentältä Pittodrielle, siis stadionille, vie normaalioloissa noin 20 minuuttia. Lento lähti 20 minsaa myöhässä. Ei naurattanut! Inhosin Flybetä hiljaa mielessäni kovaa. Ja hartaasti. Melkein uskonnollisella palolla.

Laskeuduttiin kuitenkin 10 minuuttia alkuperäisestä aikataulusta etuajassa. Koneessa, kun odoteltiin ulospääsyä, eräs jeppe napautti olkapäälle ja kysyi, millon peli alkaa. Taisi mun malttamattomuus, tai ehkä sitten vaan päällä ollut Aberdeen-paita, paljastaa mun matkani määränpään. Koneesta juoksin taksiin.

Ja mikä taksi se olikaan! Kun ilmoitin kohteeksi "niin lähelle Pittodrie'a kuin mahdollista", kuski katsoi ensin vähän epäuskoisesti, mutta pistin sitten menemään kun mielipuoli. Tööttäili liikenne-etanoille ja hidasti vaan peltipoliisien kohdalla. Normaalisti olisin ehkä puristanut penkin reunoja rystyset valkeina, mutta nyt arvostin vauhdin huumaa. Ennätettiin King Streetille vähän reilussa 10 minuutissa (wow!) vaikka oli punanen aalto ja maailman verkkaisin ambulanssi. Siihen se meno sitten tyssäskin, mutta niin olin odottanutkin. Päätie ja huonot liikennejärjestelyt takaa sen, että valveillaoloaikoina King St on aina jumissa jostain kohtaa. Hetken matelun jälkeen päästiin taas kaahaamaan. Pikkukatuja! Tai siis takakujia. Olo kuin huonosti pukeutuneella James Bondilla.


Pääsin lopulta yhden risteyksen päähän stadionista. Siitä eteenpäin tie oli suljettu. Niin ja kolme minuuttia ennen ottelun alkua. Loppumatkan taitoin juosten, niin kuin kuka, edes puolitotinen, kannustaja olisi tehnyt. Missasin kuitenkin pelin alun viidellä minuutilla. Tai no, kaikki huomioon ottaen, ainoastaan viidellä minuutilla, koska stadionin kulmalla odotti vielä mahtavat jonot.

Peli päättyi 3-2 Real Sociedadille. Aberdeenin 2-1 johto mureni viimesen kymmenminuuttisen aikana. Mutta hyvä peli. Ihan luonteenvastainen Aberdeenille. Ja tunnelma. Ikinä ei ole katsomot pullistelleet samalla tavalla, eikä meteliä ollut näin paljon. Ihan oikea urheilujuhlan tuntu ilmassa. Kannatti kiiruhtaa.

Sheffield moro.

Fukushima pursuaa korvista ulos. Viimeiset kolme päivää oon hakannut luonnosta menemään. Eikä suju! Ei niin millään. Eilen tunnustin jo S:lle, että nyt kyllä hävettää antaa mun osuus sen luettavaksi. On se tässä vähän parantunut, analyysi siis. Ei ehkä ole enää ihan bambi liukkaalla jäällä, mutta sen verran hutera on, etten ilman tukea antais lähteä tietä ylittämään.

Vähän helpottaa se, että S on myös tuskastellut oman osuutensa kanssa. Totesi, että sillä on jo muutama sähköpostiluonnos valmiina täynnä kaiken maailman selityksiä editoijalle. Niin ja tuumi, että vaikka tää meniskin ihan korpeen koko projekti, niin kyllä tästä jonkun sortin julkaisu jonkunlaiseen lehdykkään saadaan aikaan. Toki kappale kirjassa olis mageempi.

Sheffield ahdistaa. Purskautin epähuomiossa tomaattia leikatessa vähän mehua keittiötasolle, siis uudelle keittiötasolle. Meni vartti niin sain puhuttelun, että tällanen peli ei vetelä. Täällä on kovalla rahalla pistetty keittiötä kasaan ja mä vaan tuun ja sotken. Tuijotin vaan.

Kesä täällä on (Aberdeeniin verrattuna), mutta päivät on paljon lyhyempiä! Oon alkanut nukkumaan melkein kuuteen yhtä jaksoisesti kun aurinko ei ole yhtä korkealla kuin Aberdeeenissa samoihin aikoihin. Siellä heräily alkoi siinä puoli viiden pintaan. Perjantaina pääsen sitten tekemään syväluotaavaa vertailevaa tutkimusta auringonnousuaikoijen vaikutuksesta heräämiseen ja unenlaatuun.

Pääsi meinaan käymään niin, että annoin itseni ylipuhuttavaksi ja huomenna matkaan katsomaan Eurooppa Liigaa ja maanantaina matkaan sitten takaisin Sheffieldiin. Ei sillä, että ihan hirveästi olis pitänyt suostutella matkaan lähtemään. Tais olla vähän turhankin helppoa. Eteenkin kun tää akateemisuus nyt vähän korpee. Toisaalta taas koen Aberdeenin kampuksen paljon mukavammaksi työnteon kannalta kun ton meidän toimiston. Että ehkä se sitten on ihan win-win.

Monasti ei tarvitse Aberdeeniin enää mennä. K muuttaa lokakuun kieppeillä Obaniin, Skotlannin länsirannikolle pariksi kuukaudeksi hiomaan labrataitojaan ja CV:tään. Mahti homma! Vierailusta vaan on tulossa vaikeampaa. Oban kun ei ole mikään maailman metropoli. Pikku kyläpahanen siellä jossain Glasgowsta merelle päin johonkin suuntaan. Kyllä mä sen googlasin, mutta eihän sitä jaksa muistaa. Lähellä Skyetä se on. Siellä se ukkeli viipottaa pitkin maita ja mantuja ja mä vaan hölkkään näitä Sheffieldin mäkiä ylös ja alas. Ylös ja alas.

Paluu todellisuuteen.

Shetlannin lautalta oli suuntana kirjasto. Ja se onkin pysynyt arkipäiväinen keskipisteenä. Hihat sauhuten on saanut näppäimistöä naputtaa. Eletään hektisiä aikoja! Syyskuussa on edessä konfirmaatio eli suullinen hiillostussessio, jossa mm. syynätään ja tökitään mun tutkimussuunnitelmaa ja tutkimuskysymyksiä (näistä mikään ei ole vielä nähnyt päivänvaloa). Kaikenlaista muutakin hauskaa dokumenttia saan tilaisuutta varten raapustaa, kuten yhteenveto relevantista kirjallisuudesta. Uh. Ensimmäiset luonnokset yhteenvedosta ja tutkimussuunnitelmasta sain tiristettyä viimeisen kahden viikon aikana ulos.

Eilen tulleen palautteen uskaltauduin lukemaan tänään. Ei S mulle ovea näyttänyt, mutta enpä nyt ihan rohkaisevia taputuksia selkäänkään saanut. Onpa jotain, mitä työstää! Vaikka onhan tossa nyt muutenkin vähän projektia jos toista... Fukushima-kappaleen luonnos pitäis saada valmiiksi elokuun puoleenväliin mennessä. Analyysi toistaseks tuntuu soljuvan ihan hyvin. En sitten tiedä onko kuitenkaan tarpeeksi syväluotaavaa ja teoreettisesti vakaata. Ainakaan vielä. Niin ja sitten pitäis syyskuun konferenssia varten alkaa sitä höpötystä luonnostelemaan myös...joskus. Ai...stressi, vanha kunnon kamuli! Mutta sentään tännekin tuli kesä ja siirsin henk.koht. toimistoni King's Collegen nurmikolle. Ha! Revi siitä todellisuus!

Niin ja eipä elämä nyt ihan pelkkää akatemiaa ole!
Ollaan ehditty juoksemaan kaiken maailman kulttuuririennoissa. Tärkeimpänä toki Aberdeen v Groningen, Eurooppa Liigaa. Viimeksi tässä kylässä on pelattu kansainvälistä jalkapalloa kaudella 1984. Muuan Alex Fergusonin alaisuudessa. Peli kyllä oli ihan surkea, mutta tulipahan mentyä! Ja sain vielä ottelun kunniaksi Aberdeenin pelipaidan lahjaksi.

Raahasin K:n Aberdeen Art Galleryyn katsomaan Kaffe Fassettin näyttelyn. Totuuden nimissä mulla ei ollut pienintäkään ideaa, minkälaista taidetta oltiin menossa katsomaan. Arvon taiteilijan nimi vaan nyt sattui olemaan kerrassaan mieltäkutkuttava! Osoittautui erilaisiksi ja erinomaisiksi tilkku- ja neulontatöiksi. Mahtui mukaan muutama maalauskin. Gallerian alakerrassa oli ensimmäiseen maailmansotaan liittyvää taidetta. Aikalaista ja sodan myöhemmin inspiroivaa. Sen lisäksi katseltiin läpi paikan vakinäyttely. Löytyi Monet'a ja Toulouse Lautrecia.

Juoksemaankin olen ennättänyt. Tällä viikolla 40km jäi täyttymättä. 300m jäi uupumaan, mutta ehkä se ei haittaa. Perjatai-illalla käytiin K:n labrakamujen ja yhden tyttöystävän, joka sattuu olemaan mun Aberdeenin opintojen aikaisen kämppiksen hyvä kaveri, höntsäilemässä fudista vähän Victoria Parkissa. Eilen ennätettiin polkemaan parisenkymmentä kilometriä, vaikka iso osa päivästä löhöttiinkin vaan eri puistoissa lukemassa kirjoja.

Lerwick

Lerwick on Skotlannin pohjoisin kaupunki. 7500 asukasta. Ja pikaisesti katsottuna melkein kuin Aberdeen pienoiskoossa. Harmaa. Ja tuulinen. Mutta jälkimmäinen lienee itsestäänselvyys. Teidennimiä katsellessa tuntui kummasti kotoisalta, löytyi Kuningas Erikin, Kuningas Haraldin ja Pyhän Olafin teitä. Shetlannin lippu, joka herätti K:ssa kummallisen voimakkaita kielteisiä fiiliksiä, oli sekin aika kotoisan oloinen. Melkeinpä Suomen lippu väärinpäin! Vaikka sininen lienee lipussa liian tumma.

Mutta eipä tämä kaikki nyt mikään yllätys ole. Shetlanti kun oli osa Tanskaa vuoteen 1469, jolloin tanskan prinsessa Margarethe meni naimisiin Skotlannin kuningaspomo James kolmosen kanssa. Tanskan kruunu oli kumminkin sen verra köyhä, että osana myötäjäisiä piti antaa Shetlannin ja Orkneyn saaret. Eikä niitä sitten saatu takaisin kun kruunun talous oli elpynyt. Ei vaikka kuinka yritettiin. Niin ja toki saaret kuuluivat Norjalle ensin. Viikingit asettuivat Shetlantiin 900- ja 1000-luvuilla ja pitivät saaria päämajan ryöväysretkille Skotlantiin.
Historian tunti over.

Ei tehty paljon mitään kun saavuttiin Lerwickiin. Tallusteltiin vähän ympärinsä, muun muassa kauppakatu seitsemän kertaa päästä päähän. Oli verrattaen lyhyt. Käytiin kiinalais-thaimaalaisessa syöttölässä pistämässä kaloreita vyön alle. Hirveitä hurraa-huutoja ei meidän ruoka-annokset makuineen ja kokoineen saaneet aikaan. Appelsiinisorbetti oli ihan hyvä tosin. Mitä nyt tilasin sitruunan. Sorbetti kun sorbetti?

Ruokailun jälkeen käveltiin taas päämäärättömästi. Nähtiin makea purjelaiva. Bongasin hylkeen, mutta salaa toivoin, että se olis ollut delfiini. Hylkeet Aberdeenissä ja ympäröivillä alueilla on aika joka päivänen juttu, mutta delfiineitä oon nähnyt vaan kertaalleen. 2013. Maaliskuisena lauantaiaamuna auringonnousun aikaan, mutta kukas näistä kirjaa pitää? K sai onnistui saamaan myös uuden kisukaverin. Ystävyys tosin kesti alta kaksi minuuttia, ennen kuin terävät hampaat melkein löysivät tiensä K:n kämmeneen.

Reissun vikana päivänä käytiin museossa tutustumassa Shetlannin historiaan. Totesin, että on tainnut nykyiset akateemiset huomionkohteet vaikuttaa mielenkiinnon kohteisiin. Löysin osion jossa kerrottiin Shetlannin geologiasta ja saarien muodostumisesta huomattavasti kiinnostavampana kuin sen varsinaisen kulttuurihistoriallisen osan. Kaikkea sitä.

Yritettiin iltapäivällä käydä kaffella parissakin kivannäköisessä sumppilassa. Ei onnistuttu. Edes pääsemään sisään. Ei riittäneet paikat oman kylän kahvittelijoille saatika sitten paatilliselle matkailijoita. Siinähän sitten painnettiin taas menemään kauppakatua päästä päähän. Taidettiin molemmat tehdä surutyötä loman loppumisen vuoksi. Mutta olikin mahtireissu!

Brae-Lerwick

Matka osottautui helvetilliseksi.
Eikä se edes alunperin kuulunut suunnitelmiin tässä kohden reissua. Tarkoitus oli toka vikana reissupäivänä pyöräillä/lauttailla Yellin saarelle ja katsella maailmaa sieltä. Sääennusteet kuitenkin muuttui sen verran, että viimesestä telttailuyöstä olisi todennäköisesti tullut aika kamalan kostea ja tuulinen. Soiteltiin aamusella Lerwickin hostelleja ja B&B:tä läpi ja löydettiinkin majapaikka.

Aamupalan jälkeen käytiin Mavis Grindissä nappaamassa pakolliset valokuvat. K ei ollut ihan hirveen innokas, muta tuli nyt kuitenkin. Aika uskomaton paikka se mitätön maasuikaile siinä on.

Pohjanmeri

Vasemmalla Atlantti, oikealla Pohjanmeri

Kun pakkailtiin, niin siihen leiripaikalle ilmaantu aksentista päätellen vanhempi sveitsiläinen pariskunta, joka aika hyvin tuijotushiillosti meidät pois paikalta. Nostivat kyllä hattua ja kehuivat hullunrohkeiksi kun näkivät pyörät. Onneks eivät nähneet meidän ilmeitä kun noustiin pyörän selkään. Sattui niin julmetusti!

Ensimmäiset 8 kilometriä Voehen asti matka sujui kivasti. Aurinko paistoi ja oli verrattaen tyyntä. Mutta ai armias kun päästiin tässä kuvassa olevan nyppylän laelle. Tuli lokakuu. Tai ainakin syyskuu. Seuraavat 30 kiolmetriä poljettiin armottomassa tuultunnelissa. Perjantain hiljasista teistä ei ollut tietoakaan. Rekkoja suhasi sinne tänne. Siinä taas heiteltiin allekirjoittanutta pyörineen. Aika toivottomalta tuntui. Eikä auttanut sekään, että K taas paineli menojaan.

Henkinen kypsyys lensi taivaan tuuliin ja päätin, että paras tilanteesa paras menettelytapa oli mököttää. No ei ollut. Eikä se edes toiminut siellä ylhäisessä yksinäisyydessä, jossa poljin. Ja sitten kun K pysähtyi odottamaan, niin mököttäminen osui vaan omaan nilkkaan. Piti olla niin vihainen, ettei voinut edes ottaa välipalaa. Seuraavat viis kilsaa olikin sitten ihan puhdasta tuskaa. Oli kylmä, nälkä ja otti päähän kun piti olla niin tyhmä. Tingwallissa pysähdyttiin sitten katsomaan Shetlannin poneja. Nöyränä pyysin keksin. Sain kolme.

Tauon jälkeen taidettiin taittaa matkaa enemmän jalan kuin pyörän selässä. Nyppylät oli sen verran vaativia, että päätettiin antaa luonnon mahdille myöden. Polvia myöden pientareen heinikossa painettiin menemään. Jälkeennpäin googlattiin huomattavasti polkijaystävällisempi reitti, mutta ei siitä paljon apua ollut siinä kohden enää. EIkä kyllä ihan hirveästi kiinnostanutkaan kun otettiin relaa hotellin sängyllä teen ja pikkuleipien kera!

Brae-North Roe-Hillswick-Brae

Pohjoiseen niin kauas kun tietä riittää! Länteen niin kauas kun jalat kantaa!

Myrskyisen yön jälkeen aamu alkoi ihanassa (tosin vieläkin tuulisessa) säässä. Paistettiin aamupala ulkona. Beans on toast. Sen lisäksi paistettuja tomaatteja mulle, ja paistettuja munia K:lle. Nam! Peput oli hellinä edellisen päivän pyöräilystä, joten matkaan lähdettiin vasta lähempänä puoltapäivää.

Päivän ensimmäisenä etappina oli North Roe, joka tosissaan (ainakin kartan mukaan) oli lähes tulkoon se piste, jonne tie pohjoiseen päättyi. Poljettiin Muckle Roen risteyksen ohi ja huh mitkä maisemat Mavis Grind tarjosikaan! Mavis Grind on kapea maasuikale, jonka toisella puolella lainehtii Atlantin valtameri ja toisella Pohjanmeri. Pysähtyä ei kuitenkaan maltettu. Tuumittiin, ettei enää päästä takaisin pyörän selkään jos hypähdetään niin aikaiseen pois. Seuraavana päivänä palattiin tosin ottamaan muutamat kuvat. Tai muutamat kymmenet.

Suuri osa matkasta jouduttiin taas polkemaan yksikaistaista tietä. Tien penger tuli tutuksi, vaikka vähänhän tuolla oli autoja liikenteessä. Keskeltä-ei-mitään löytyi myös puhelinkoppi. Nauratti. Ja turistutti. Pidettiin pieni kuvaussessio ennen kuin jatkettiin matkaa. Lampaat ei olleet moksiskaan.

Aika aakeeta ja laaketa oli ja tuuli pääsi välillä yllättämään. Tai niin luultiin. Takastulomatka osoitti, kuinka helppoa matkanteko oli ollut North Roehun asti. North Roe itsessään oli sen verran pieni kylä, ettei sieltä löytynyt edes kiskaa. Istuttiin kirkon eteen syömään eväksiä (keksejä ja pretzeleitä, nams!) hetkeksi ennen kun lähdettiin tajuttomassa vastatuulessa sotkemaan ylämäkeen kohti Hillswickia.

Hillswickissä bongattiin ensimmäiset Shetlannin ponit, mutta alamäessä ei ennättänyt nappaamaan kuvia. Muutenkin vessan löytyminen oli prioriteettina. Pysähdyttiin St. Magnus Bay Hotelilla limppareilla ja sipseillä. Oli ehkä maailman parhaat limut ja lastut. Sen verran puhki oli jo siinä reissun vaiheessa. Kilometrejä oli takana noin 50.

Tauon jälkeen mentiin tepastelemaan Hillswickin rannalle. Paikallinen herrashenkilö kritisoi meitä kun lukittiin pyörät aitaan kiinni. "Ei minkäänlaista luottamusta! Ei niitä kukaan varasta!". No, parempi katsoa kuin katua. Ja katsottavaa olikin taas. Mahtava ranta, ja tiedemies innostui levistään. Niitähän sitten tovi tutkittiin.

Leiripaikalle lähtiessä sää teki täyskäännöksen, vaikkei ihan sateeksi asti mennytkään niin syksyiseltä tuntu. K kiihdytti pyöränsä sellaseen vauhtiin, etten nähnyt sitä kuin vasta kilometrin ennen Braeta. En ollut hirveen tyytyväinen. Sai poikaparka kuulla kunniansa. Eipä sillä. Illalliseksi tarjottu intialainen silitti rypyt. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun söin koko annoksen. Päätettiin päivä katsomalla MM-finaali paikallisessa räkälässä. Saksa! Ja silleen.

Aberdeen-Lerwick-Brae-Muckle Roe-Brae

Lauttamatka oli ehkä leppoisin ikinä. Matka alkoi aurinkoisesta, tuulettomasta ja lämpimästä (sortsi-keli!) Aberdeenistä viikko sitten perjantai-illalla. Juhlistettiin K:n sanojen mukaan meidän ensimmäistä aikuislauttamatkaa (Tallinnan reissua ei kuulemma lasketa, koska oli vaan päiväristeily) asiaankuuluvasti aikuisten juomilla. Multa kysyttiin paperit ja salaa olin mielissäni.

Kun lautta lähti kirmattiin kannelle napsimaan valokuvia kuin parhaimmatkin turistit, mutta eipä sitä joka päivä näekään Aberdeenia mereltä (vaikka ei se nyt niin kaksinen ollekaan). Hyttiä meillä ei ollut, mutta varattiin sellaset nojatuolityyppiset makuutuolit tai mikskä niitä kutsuisikaan. Olivat lukkojen takana niin ei tarvinnut rinkkoja raahailla mukana. K painui pehkuihin aikaisin. Lueskelin Tove Janssonia ennen kuin menin ottamaan valokuvia auringonlaskusta, jonka jälkeen K sitten heräsikin.

Nähtiin kuulemma tappajavalaita. Laivalla oikein kuulutettiin, että nyt paarpuurin puolelta voi nähdä valaita. Siellä sitten kylmenevässä kesäillassa tuijotettiin horisonttia kohden. K vannoo nähneensä muutaman. Itse voin sanoa ehkä nähneeni, mutta varmaksi en sitä sano. Ei tällä näöllä kannata vannoa suuntaan tai toiseen.

Unta ei paljoa saatu. Huoneessa jossa nukuttiin oli useampi keski-ikäinen kaljatynnyri, jotka kuorsas useemman desibelin edestä, mutta eniten pisti vihaksi, että siellä oli myös ihmisiä, jotka oli ihan kamalan räkäisiä ja limasia. Oli kiva koko yö kuunnella niiden köhinää ja pohtia, kuinka pitkälle pöpöt ehtii niin pienessä tilassa levitä. Noustiin puoli seiskalta ja mentiin ylihintaiselle ja huonolle aamiaiselle. Sää oli pysynyt erinomaisena ja lähdettiin polkemaan pohjoiseen Braeta kohti noin puoli yhdeksän aikaan aamulla. Edessä n. 40km tuntematonta tietä. Kirjaimellisesti tietä. Lerwickistä Braen mentiin yhtä tietä, A970. Ei tarvinnut paljon osata suunnistaa.

Mäkistä tosin oli. Ensimmäinen nousu oli heti Lerwickin ulkopuolella ja siinä kyllä vähän kyseltiin jo henkistä kanttia. Pari painokelvotonta sanaakin lipsahti, kun rupesi arveluttamaan, että lieneekö koko matka samanlaista jatkuvaa ylös-alas polkemista. Välistä tuulikin nappasi niin, että meinas tyttö pyörineen lentää pöpelikköön, eteenkin alamäissä joissa vauhti kiihtyi sen verran, että melkein kaipasi kyynärpääsuojia. Ihan varoiksi vaan. Kaikesta selvittiin ja ilman haavereita! Mutta ei tosiaan kestänyt kauaa ymmärtää, että kohtalainen juoksukunto ei millään tasolla ole yhtä kuin kohtalainen pyöräilykunto.

Pysähdyttiin kaksi kertaa matkalla Braen. 5 minuuutin hengähdystaukoja. Kerran Tingwallissa tai jossain vähän sen ulkopuolella. En ole ihan varma. Ihan näin arvaus vaan jälkikäteen, ja kerran Voessa, jossa taas sielua ruokittiin mahtavilla maisemilla. Toki parasta paikassa oli se, että oli vain 5 mailia Braesta. K sotki varmaan puolisen mailia edessä lähes koko reissun. Välillä miestä ei näkynyt ollenkaan, mutta pysähteli aina välillä tarkastamaan, että olin vielä hengissä. Maisemat oli aika mahtavia, vaikka paras olikin vielä edessä. Tuli vähän Lappi mieleen, mutta meren rannalla.

Braehen, joka muuten on Shetlannin toisiksi suurin kylä (pieni), saavuttiin vähän ennen puoltapäivää. Pystytettiin teltta Deltingin venekerhon kupeeseen. Jälkikäteen arveltiin, että oli varmaan koko Shetlannin pääsaaren pohjoisosan tuulisin nurkka. Teltan pystytyksen jälkeen käytiin kaupassa, jossa kassatäti loi meihin erittäin epäuskoisen katseen kun sanottiin polkeneemme Lerwickistä asti. Mutta sama reaktio oli Aberdeenin päässä kun juteltiin suunnitelmista K:n labrakamujen kanssa.

Lounaan ja päikkäreiden jälkeen K oli ihan intoa ja energiaa täynnä ja halusi lähteä 20 mailin "pikku"lenkille. Taistelin vastaan, ja sain kun sainkin tahtoni läpi, vaikka silti päädyttiin pyöräilemään noin 20km. Suunnattin Braesta länteen Muckle Roen saarelle, jossa pyöräiltiin rantaa niin pitkään kun tietä riitti ennen kuin käännyttiin takaisin. Tie oli aika epämukava. Yksi kaista kahdensuunnan liikenteelle, ja mäkistä. Sai tosissaan polkea. Mutta oli kyllä sen arvoista.

Löydettiin kämmenen kokoisia simpukoita, ja isoimpia meduusoita, mitä oon kuuna päivänä nähnyt. Päädyttiin lopulta rantaan, joka muistutti ehkä enempi jotain Välimeren ympäristöä, kuin Skotlannin pohjoiskolkkia. Lämpötila ei tosin vastannut sitten Välimeren nurkkia. K päätti koittaa vettä. Siellä se sitten seisoi nilkkoja myöden Atlantin valtameressä ja kiljui mua ottamaan kuvan, koska "muuten tää on ihan turhaa! Tää vesi on niin kylmää! Kyllähän se kuva sitten otettiin. Viisikin.

Muckle Roesta palatessa grillattiin sieniä ja kasvismakkaroita ennen kuin vetäydyttiin yöpuulle. Keitettiin teetä. Yö oli kamala. Tuulta 21mph ja siinä sitten maattiin miettien lähteekö teltta lentoon. Ei lähtenyt. Ja seuraava aamukin alkoi mitä kauneimmassa säässä.

Konferensseja ja kemuja

Kesäkuu mentiin tukka putkella. Kirjaimellisesti. Juoksukilometrejä kertyi mittariin 119, ja sen lisäksi piti vielä juosta kaiken maailman akateemisissa riennoissa. Juhannusta seurannut viikko oli varmaan vuoden intensiivisin; oli kaksi konferenssia, jotka meni päällekäin ja sitten oli kahdet treffit Newcastlessa. Kun perjantai koitti sammahdin heti miten kotiin päästyäni kello yhdeksän.

Konferensseista toinen oli ihan pienimuotoinen; meidän (ensimmäisen vuoden tutkijakoulutettavien järjestämä) konferenssia sosiologisten opintojen opiskelijoille. Pääsin esittelemään työtäni samassa vaiheessa oleville kolleegoille. Hyvin meni. Ja kehujakin tuli. Kummallista. Toinen konferenssi olikin sitten Manchesterissa, useamman päivän juttu, joten tuli matkattua kaupunkejen väliä ihan kiitettävästi.

Kyseessä oli Manchesterin yliopiston ja EU komission sponssaama ydinjätteen loppusijoitus-konferenssi. Oli ruotsalaista ja suomalaista puhujaa. Siellä röyhisteltiin puhujien toimesta rintaa, kuinka pohjoismaat on tässä asiassa edelläkävijöitä, ja Suomi erityisesti tällä hetkellä. Yleisön puolella istuttiin kriittisemmin. Tai no istuin. Siellä oli juliste esiteltävänä. Kainostelin, mutta kävin pitkät keskustelut erään sveitsiläisen harmaahapsisen insinöörin kanssa. Mukava heppuli. Haastava keskustelukumppani. Ja niin ydinvoima-alan insinööri. Oli vaikea ymmärtää, että alan ihmiset ei voi toimia omassa kuplassaan.

Mutta se kuvasti yleistä ajatusmaailmaa siellä. Muutama yhteiskuntatieteilijä esitelmöi, ja ne ammuttiin alas "teidän työllänne ei ole mitään arvoa täällä" ja "ketä te olette meitä arvostelemaan"-tyyppisillä kommenteilla. Kaikkein paras/pahin toteamus oli ehkä kun eräs insinööri halventavasti rinnasti yhteiskuntatieteilijät normaaleihin tiedemiehiin. Koska me ollaa epänormaaleja. Tietenkin. Positiivisena seikkana tosin se, että ainakin osa meidän yliopiston insinööreistä oli ihan puulla päähän lyötyjä tällaisista kommenteista. Sai ihan eri näkökulman näihin meidänkin ihmisiin siis myös. Vaikka sielläkin on ahdasmielisyyttä, niin avarakatseinen laboratorio on verrattuna yleiseen mielipiteeseen. Tai siltä vaikuttaa.

Supervisor S oli mini-tuuba otsassa näiden kommenttien jälkeen. Totesi, että monta vuotta on tehnyt töitä tiedemiehien kanssa eri aloilta, mutta missään ei ihmiset ole olleet yhtä herkkänahkaisia ja tylyjä kun muilla tieteen aloilla. Mutta hengissä selvittiin!

Konferenssien jälkeen otin yhden päivän vapaan ja suuntasin Newcastleen perjantaina, jossa hengasin eka J:n ja sen toisen puoliskon kanssa. Olivat tulleet maisemia katselemaan ja J halusi näyttää, missä kuluti kolme vuotta elämästään. Käytiin BALTICissa katsomassa surkea näyttely, mutta se korjaantui sillä, että ostin uudet korvikset museon kaupasta ja käytiin kaffella. Oli ihan kiva päivä. Ja outoa. Tavata uusi ihminen tollalailla, kun tietää kaikki taustat, mutta ei tiedä kuinka paljon toinen tietää, että tiedän. Joka tapauksessa hyvin meni. Iltapäivän hengasin sitten W:n kanssa, vaikka olinkin aika kehno juttukumppani, kun alko viikko painaa päässä.

Kuluva viikko on onneksi ollut vähän rauhallisempi. Fudista ja juoksua. Toimisto on ollut jotenkin äärimmäisen ahdistava, joten töitä tuli tehtyä ulkona ja sisällä ympäri kaupunkia. Suju verrattaen kiitettävästi. Torstain supervisionissa laadittiin pelisuunnitelma syksyn konfirmaatiota ja Fukushima-projektia varten. Deadlineja on monta ja ne on kovia, mutta onpa konkreettisia välietappeja sitten. Hyvä! Elokuun puoleenväliin saa vetää ihan tositarkoituksella, ja sitten voi hyvillä mielin huilata hetken kun pääministeri tulee katsastamaan Sheffieldin mageat nurkat ja lähitienoot.

K tuli spontaanivisiitille perjantai matkalla Norwhichista Aberdeeniin. Oli puhumassa merilevistä kolmen päivän konferenssissa. Syötiin keksejä ja kotitekoisia burgereita ja ranskiksia. Katsottiin fudista. Käytiin noutamassa mun sininen salama pyörähuollosta ja suunniteltiin Shetlannin lomaa. Viikon päästä ollaan kaukana pohjoisessa telttailemassa ja polkemassa pyörää ristiin rastiin Shetlannin pääsaarella. Lautta lähtee Aberdeenista perjantaina klo 19. Jännitystä!

Eilen illalla kävin juhlistamassa supervisor S puolivuosisatasia, joita juhlittiin Tour de Francen tunnelmissa. Pippalot oli hienot ja kävelymatka täältä Sheffieldin Jakomäestä Kulosaareen oli aika vaikuttava. Kylän pisteet nousi silmissä. Pippalot oli mahtavat, vaikka toinkin yleistä keski-ikää alaspäin roimasti. Pääsin kuitenkin tutustumaan S:n entisiin ja viimeisillä metreillä olevia opiskelijoita, joka oli aika mahtavaa. Pääsin myös hieromaan lähempää tuttavuutta jo ennestään tutuhkojen tovereiden kanssa. Niin ja ruokakin oli erinomaista. Mutta en muuta odottanuktaan. Niin ja synttäri-Fazerin sininen sai erinoimaisen vastaanoton.

Puolen tunnin päästä alkaa olla aika suunneta asemalle ja kohti Aberdeenia. Toivottavasti Tour de France ei ole ruuhkauttanut asemaa ihan täysin. Polkijat kisaavat tänään siis Sheffieldissä. Lähtivät eilen liikenteeseen Leedsistä ja päätyivät Harrogateen. Tänään matka alkoi Yorkista ja päättyy tänne jossain. Eilen kisaa katseltiin keskusta ihan tositarkoituksella isolta screeniltä, kas näin.