Dzień dobry!

Meinaa huomenta puolaksi. Matkakumppanit vetelee hirsiä. Oma sisäinen kello herätteli puoli kuuden maissa. Ollaan ullakkohuoneessa. Sade ropisee kattoon. Tulee ihan yksi lapsuuden kotiloista mieleen.

Eilinen loppumatka meni ihan hyvin. Taksikuski turhautui liikenteessä, mutta meinattiin päästää vain yksi jalankulkija hengestään. Hotelli on samalla kadulla kuin edellinen, jossa yövyin täällä.  Vieressä 24h alkoholiputiikki ja kadun toisella puolella kaksi baaria. Tuttua baaria. Propagandassa, joka on neuvosto-ajan "inspiroima" lafka, käytiin eilen. Istuttiin samaan pöytään kuin viimeksi. Heti siihen Leninin nenän alle. Joku kalju puolalainen Petr, jonka isi muisti viime reissulta, yritti pelata jotain silmäpeliä. Heittäydyin sokeaksi.

Safkalla käytiin meidän lempisyöttölässä. Niiden menuhun oli ilmestynyt viidessä vuodessa neljä kasvisruokaa. Käveltiin kaupungilla. Olin jo ehtinyt unohtaa, kuinka kaunis Rynek Główny on.

PS. Ensimmäinen iPad-päivitys tämä. :)

München calling

Lentokentällä numero kaksi. Toista vai kolmatta tuntia.

Yritin livahtaa aiemmalle lennolle (lähti 30 minuuttia sen jälkeen kun laskeennuin), mutta köyhänä economy-luokan matkustajana, ei sitä iloa mulle suotu! Tätä tää taas on. Köyhää sorretaan! Ei vaan. Ehdinpä siis hyvin nauttia lentokenttäpretzelistäni, traditioista on pidettävä kiinni, ja tehdä töitäkin. Jippii! Eväätkin söin: mustikoita, omppuja ja surkea voileipä, kun viisastuin edellisestä reissusta ja ennakoin, että ei se Lufthansa kuitenkaan tarjoa mitään mulle sopivaa. Ei tarjonnutkaan. Kahvi sentään oli parempaa kuin viime kerralla, ja uskaltauduin maistamaan tomaattimehua. En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset sitä juo, enkä ymmärrä vieläkään. Vaikka ei se nyt suoranaisesti pahaa ollut.

Kävelin myös terminaalin toiseen päähän vain istuakseni kinastelevan suomalaispariskunnan viereen. Tai kinastelevan rouvan viereen. Ukko nojaili käteensä ja tuijotteli ties minne kauas kaukaisuuteen. Lähtivät hetki sitten. Ljubljanaan kai.

Fiuh, fiuh paikasta toiseen!

Sheffieldissä on vierähtänyt kaks päivää. Kaks masentavaa päivää. Sää on ollut kamala, ja mieli maassa. Sheffield on vaan. Phyyh. Ei kiinnosta. Viivyin Aberdeenissä about 5 päivää pidempään kuin oli tarkoitus. Mutta kyllä se K apua tarvitsikin. Olin kunnon kotirouva; pyykkäsin, siivosin, kokkasin, tein leipää ja kauraherkkuja. Niin ja tilasin kyllä pizzatkin, ettei ihan 50-luvulle oltais eksytty takaisin. Ehdin käydä kisaamassa 5km ja 10km enkat kumoon Baker Hughes kisassa. Reitti oli mahtava, ja juoksu kulki. Lääkärissäkin ehdin piipahtaa (paikat kunnossa!) ja hiuksistakin lähti reilu viis senttiä pois. Kampaaja oli kauhistuneen näkönen kun tuijotti mun hiuksia, mutta hoitupa kuntoon!

Huomenna karkaan Puolaan yhdeksäksi päivää. Treffit toisen vanhempain setin kanssa. Ja sitten konferenssi. Jälkimmäinen ei kiinnosta yhtään, ei olis aikaa, mutta hengailua iskän ja L:n kanssa odotan kyllä! Toivottavasti auttaa koti-ikävään. Sekin on jostain tullut taas. Ehkä se on Sheffield, mikä sen saa aikaan. Tiedä häntä, kaikki kuitenkin ottaa tällä hetkellä kuuppaan. En jaksa odottaa heinäkuuta, jollon oon karkaamassa Aberdeeniin pidemmäksi pätkäksi ja sitten elokuu ja äiti! Jihuu!
Mutta sitä ennen pitää selviytyä kiireisestä kesäkuusta.

Lääkäritreffit.

Pari viime päivää on ollut vähän turhan jänniä. Tiistaina havaitsin jonkun sortin pahkuran tuolla alapäässä, ja siitä se sitten lähti. Kasvain! Syöpä! Kuolema! Voinko saada lapsia?! Ja sitten menin nukkumaan. Yllättäen nukuin. Päivällä nivunen alkoi tuntua kummalta, ei se sattunut, mutta tuntui oudolta. Kasvain! Syöpä! Kuolema! Voinko saada lapsia?! Revitäänkö mun munasarjat pois?! Kasvain! Syöpä! Kerroin K:lle. Se sanoi, että nyt lääkäriin! Olinhan mä sitä itsekin miettinyt. Puhuttiin ja puhuttiin ja sitten lähdin. Tultiin siihen tulokseen, että on varmaan tyrä. Tyrä olis hyvä mietin.

Lääkärissä pissasin purkkiin ja olin kopeloitavana. Mieslääkäri oli jotenkin tosi vaivaantuneen oloinen. Tutki supernopeesti, eikä mun mielestä kovinkaan perinpohjaisesti, mutta toisaalta olen tottunut urheilulääkäreiden tutkimuksiin, jossa kipua tuotetaan enemmän kuin tarpeeksi. Joka tapauksessa diagnoosina oli tulehdus, mikä tulehdus ja missä, en tiedä. Mielummin olisin ehkä ottanut sen tyrän. Jotenkin vähemmän pelottavaa.
Viikon antibioottikuuri. Neljä tablettia päivässä. Neljä! Eihän tässä muuta ehdi kun doubata! Terve. Ja tietty söin ennen kuin luin purkin, jossa seiso, että lääkkeet on otettava tyhjään masuliin...

Iltapäivällä pistän taas pari lippua tähän kasaan ja suuntaan Aberdeenin. K:n olkapää tähystetään, joten menen sinne leikkimään Florence Nighingalea. Tai pitämään seuraa, jos ei muuta. Aamulla lähdetään sairaalaan ennen viittä, kävellen kun menee yhtä kauan kun julkisilla, reilu tunti. Ja tänään saavun kaupunkiin 23:50, jos juna ei ole myöhässä. Onneksi uni on ihan yliarvostettua ja turha..
Niin ja sunnuntaina olis 10km juoksu, mutta en nyt tiedä voinko juosta vai en.

Kolmen päivän herkkupala

Viikonloppu vierähti taas Skotlannissa, mikä oli ihanaa kun viime viikko osottautui ihan masisteluviikoksi noin muuten. Lähdin poikkeuksellisesti jo aamujunalla (6:33), mikä oli sekin ihan hirmu ihanaa. Juna oli Edinburghiin asti lähes tyhjä, eikä sieltäkään joukkoon eksynyt kuin pari eksynyttä lammasta. Sain raapustettua esseen valmiiksi ja vähän ehdin maisemistakin nauttia siinä työn ohella. Saarella on kyllä mahtava asua, silloin kun sää on suosiollinen (ja itse istuu junan lämmössä)!

Oli taas ihan herkutteluviikonloppu. Alotettiin lounaspizzalla (Pizza Expressissä on nykyään yksi vegaaniystävällinen pläjäys). Siinä syödessä ikkunan toisella puolen lokit järjestivät lounasteatterinäytöksen Avara luonto-tyyliin. Nyt odotellaan vaan pikkulokkeja. Jes.. Illemmalla sain K:n suostuteltua lenkillekin. Kuka olis arvannut! Voi olla, että se suklaakeksipaketti, jonka lupasin palkkioksi motivoi. Voi olla.

Lauantaina käytiin pitkästä aikaa kirjakaupassa (erhe). Tarjosin kirjat, K kahvit. Ostin myös elämäni ensimmäisen paistin pannun. Se oli keltainen ja keraaminen. Niin oli. Kun avattiin paketti niin pinta oli piloilla, ties mitä tapahtunut. Takaisin kauppaan tällä viikolla sitten kun ehtii. Illalla Euroviisut, inkivääriolutta ja jotain kamalaa unkarilaista väkijuomaa. Shakkia. Ehdin suuttua, mutta sitten päätin kasvaa hetkellisesti isoksi ja pelattiin toinenkin peli. Käyttäydyin oikein lupaavasti. Kyllä musta vielä ihminen tehdään. Kun olin äänestänyt Suomea lähdettiin baariin, jossa K työkamu vietti vanhenemisjuhliaan. Join neljännestuopin banaaniolutta, jonka huuhtelin alas reilulla puolella litraa vettä. Oli hyvää, kun ei maistunut oluelta, mutta tais olla diabetes lasissa. Kamalan makeeta!

Sunnuntai meni laiskotellessa. Tyypilliseen tapaan. Käytiin katsomassa kuinka Aberdeenin hyvä kausi murentui viimeisen pelin viimeisen 30 sekunnin aikana. Sitä se urheilu kai sitten on. Tehtiin tacoja edellisen päivän ruuan jämistä ja omenaherkkua. Nam, nam!

Tänään alas, torstai-iltapäivällä takaisin ylös. Siinä välissä esitelmä ja kaksi kokousta.
Tässä talossa remppa jatkuu kuulemma vielä 6 viikkoa. Taidan alkaa uhkailemaan muutolla. Heinäkuu menee Skotlannissa varmasti nyt.
On hyväksikäytetty olo.

Koska Sheffield on tylsä.

Viikonloppu hurahti vanhoilla kotikulmilla ja sitten opiskellessa. Kas kummaa!

Newcastlen juna lähti lauantai-aamuna hetimiten puoliseiskan jälkeen. Aikasin sai nousta. Onneksi aurinko paisteli! Lueskelin pitkästä aikaa ihan huvin kannalta junassa. Tuntui kummalta! Ja ihanalta.

W oli juna-asemalla vastassa. Oli laihtunut paljon ja uusi työkin sillä on. Vihdoin. Tuntui tyytyväiseltä elämäänsä. Seurattiin traditioita ja mentiin Neroon kahville. Meidän vanha vakkaripöytäkin oli vapaa. Sain kaksi leimaa korttiin. Ensi kerralla ilmainen kavhi. Jihuu.

Höpöteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä. Fudiksesta feminismiin ja katolilaisuudesta kapitalismiin. Käytin ilmaisua 'sosiaalinen konstruktio' vapaa-ajan keskustelussa. Tuntui vähän intellektuellilta, mutta heti perään sanoin jotain tyhmää. Että ei se kauaa kestänyt. Oli vaikea kuvitella, että nähtiin syksyllä edellisen kerran. Ei tuntunut yhtään siltä. Mutta sitä se kai se oikea ystävyys on. Ei haittaa välimatkat, eikä ajan kulku.

St James's Parkille mentiin pessimistinä. Newcastle voitti kyllä 3-0, mutta ei siellä kentällä mitään tapahtunut. Katsomo huusi vihaansa seuran omistajaa kohtaan, halveksuntaansa valmentajalle ja hurrasi kokoonpanosta tiputettua Ben Arfaa. Järjestysmiehet ja poliisi jahtasivat lakanaa johon oli kirjoitattu Ashely (omistaja) Out, Pardew (valmentaja) Out. Huhut kulki, että Ashley oli pistänyt nämä auktoriteetit asialle. Turhaa provokaatiota, mietin. Tuhat ihmistä käveli ulos kesken ottelun. Illalla televisiossa seuralegenda puolusti faneja. Niin ja tietty näin myös vastustajia valmentavan lapsuuden sankarin etäältä. Huippua.

Sunnuntai ja eilinen vappuvapaa meni töitä tehdessä. Valmistauduin tämän päivän esitelmään, joka sitten peruttiin kun seminaari loppui kesken. Ei hirveästi naurattanut. Euroviisuja ja esseekirjoitusta nyt. Kuten näkyy. Huomenna pitäisi olla tehokas. Niin ja torstaina. Tavoitteena saada essee valmiiksi ennen kuin saavun Aberdeenin asemalle perjantaina klo 13.30.

Update

Tuli noottia, että en ole päivittänyt vähään liian pitkään aikaan. Edellisen kerran tosiaan omana vuosipäivänäni. Sen jälkeen multa on kahdesti kysytty olenko tarpeeksi vanha matkustamaan yksikseni. Suosittelen ikääntymistä siis lämpimästi kaikille. Se nuorentaa!

Yliopisto on stressikeskus ja kaipailisin jo lomaa. Vaikka Napolista ei ole kuin vajaa kaksi viikkoa. Napoliin en ihastunut, mutta Pompeiji oli mahtava. Vaikuttava. Jotenkin käsittämätön. On ollut joskus kaupunki! Juustoton pizza on tosiasia, eikä mikään vegaanihömpötys. Sitä tuli syötyä. Espresso maksoi 80cnt "kuppi". Täällä hinta on yli kaksinkertainen.

Ensimmäisen päivän vietin Napolissa yksin. Jos joskus luulin olleeni itsenäinen seikkailija niin se kuva kyllä romuuttui. Täysin. Kävelin 18km, koska en voinut pysähtyä. Joka kerta kun pysähdyin, joku kaupittelija, velmu tai huijari tuli kiusaamaan. Ja tietenkin ajattelin, että ne kaikki on raiskaajia, murhaajia, orjakauppiaita, voroja tai huumediilereitä. Kiitos äiti ja mummi. :)

Yksi italialainen, taisi olla Nino nimeltään, käveli mun vieressä puolisen tuntia. Oli Vesuviuksen juuresta kotoisin. Keski-ikäinen mies. Töissä Napolissa. Mukavan oloinen. Vai oliko vain huijari?! En osannut päättää. Puristin laukkua rystyset valkoisina. Siellä siis rahat ja passi. Puhelin ja kamera. Ei puhunut englantia. Ymmärsi vähän. Minä siinä sitten englanti, espanja, ranska ja sianitalia yhdistelmällä jotain sönkötin. Ihan kelpo keskustelu saatiin aikaan. Lähti sitten "kahville" kun huomasi kuinka vaivautunut olin, kun en päässyt siitä eroon. Jäin nurkan taakse katsomaan. Ei mennyt kahville vaan jatkoi kävelyä. Kumpikohan meistä olikaan se epärehellinen vakooja..?
Kotimatkalla pysähdyin Frankfurtissa. Tuttuja paikkoja. Ja kupilliseen kahvia kuulemma kuluu 140 litraa vettä. Nyt on tuhottu sitäkin nautintoa. Kahvinkulutus on kutistunut.

Yliopistorintamalta ei mitään uutta. Seminaarit jatkuu. Kirjoitustyö jatkuu. Odotellaan kirjasopimusta. Tänään oli STS kokoontumiset Yorkissa. Lounaalla oli kaksi vegaaniwrappia. Hyökkäsin niiden kimppuun. Oli kiva pari tuntinen. Mutta siihen se päivä sitten menikin. Oli väsyttävää matkustaa. Vähän suunnitelin ensi viikon esitelmää. Pari slideäkin sain valmiiksi. Onhan se jotain!

Tiistaina olin C:n kanssa kuuntelemassa George Monbiotin luentoa. Monbiot on Guardianin kolumnisti ja verrattaen kuuluisa ympäristöaktivisti. Ja ydinvoiman kannattaja. Luento oli ihan tajuttoman hyvä. Jutteli siitä kuinka poliittinen vasen on myynyt sielunsa ja samalla luonnon poliittisella oikealle/konservatiiveille sekä täällä että Jenkeissä. Ravisteli tuolta jostain syvältä. Ihminen on kyllä kumma otus kaikessa itsekkyydessään ja ahneudessaan. Ei taida riittää, että setä kapitalistia vähän ravistellaan hartioista. Tarvitaan järeämpiä otteita. Halu ja tahto ensimmäisenä listalla.

Huomenna taas insinöörien palsuun. Ovat kutsuneet sosiaalipsykologin juttelemaan sinne. Ja ihan vielä kuuluisan sellaisen! Onpa taas mitä odottaa! Lauantaina Newcastleen ja sitten kaksi seuraavaa viikonloppua Skotlannissa. Missä muuten meni edellinenkin. Ylläri.

Vuosia

Keittiötasolla odotti aamuaikaisella pussillinen salmiakkia synttäreiden kunniaksi. Juhlistutti.

Nikekin onnitteli, kun kävin juoksemassa ihan syntymäpäivänäin. Jopas jotain. Toimistolla en jaksanut keskittyä ollenkaan. Liekö sitten vanhuutta (ihana veljeni jo eilen huomautteli, että tänään oon sitten virallisesti yli puolen välin matkalla keski-ikään, alamäki siis...) jo, vai ihan puhdasta unenpuuteetta. Ehkä jälkimmäistä. Ja ei tää kurkkukipuilukaan paljon auta. Lähdin toimistolta jo 12:30. Unohdin pestä mukini. Se on kivan näköinen sitten kun tulen takaisin! Jes.

Menin eka Weston Parkiin lukemaan (opiskelujuttuja) aurinkoon, mutta tuuli niin, että tuli kamala vilu niin lähdin kaupungille hoitamaan puhelinasioita. Uudet kengätkin tarttui matkaan. Mutta oonkin jo kauan uusia etsiskellyt, kun noissa nykyisissä on niin matalat pohjat, että kaikenlaiset rasitusvammat tuppaa muistuttelemaan itsestään turhankin helposti.

Iltapäivä menikin sitten Starbucksissa opiskellessa (vaihteeks!). Osottautu hyväks päätökseks, työskentely sujui paljon paremmin, ja stressikin vähän lievittyi. 

Junatliput käväisin noutamassa myös vaikka Google suosittelikin, että lähtisin kävelemään Manchesteriin tänään, että ehdin huomisen lennolle. Kaikkea sitä, hymyilytti! Krakovasta tuli sähköinen kuitti konferenssimaksuista ja Manchesterista osallistumisen vahvistus. Syksyn konferenssin abstraktien deadline-varoitusviestikin tuli. Onpa sitten tekemistä heti pääsiäisen jälkeen, kun pitää se selvitellä lähetyskuntoon se abstrakti. Ja ensi keskiviikkona sitten ydinvoimapoikien kanssa pelaamaan sulkapalloa. Aikahan tässä loppuu kesken, kun pitää joka paikkaan ratketa tyylillä.

Mutta nyt, lomalle lompsis! Lähtö kuuden tunnin päästä. Nam!

Ulkona haisee kevät!

Ja ihmiset on ihan kokonaan hullaantuneita lämpöasteisiin. Weston Park oli täynnä populaa kun talsin labrasta takaisin toimistolle iltapäivällä. Itelläkin oli ihan mukavan lämmin. Tosin olin visusti kääriytynyt takkiin ja kaulaliinaan, niin kuin normaalisti. Koivukin kukkii. Toivottavasti kurkkukipu on vain sitä. Nyt ei olis yhtään hyvä kohta sairastaa.

Huomenna pääsen taas vääntämään esseetä. Eka pitää hoitaa kyllä parit artikkelit alta pois. Mutta tuntuu taas ihan kivalta tehdä vaan normaalijuttuja kun on ollut kaks tällasta erikoispäivää takana. On kuitenkin aika uuvuttavaa pyöriä maailmassa, jonka kieltä ei ymmärrä. Eipä sillä, että oli kyllä tosi mukavaa.

Viuh, viuh.

Olin kokonainen perhe tänään. Siivosin. Pyykkäsin ja korjasin pyykikoneen, no en korjannut. Rämppäsin nappuloita vaan niin kauan, että vehje alkoi toimia. Siivosin kissan kakat lattialta - vaihtelua: viime viikolla kyseessä oli oksennus (ihan kun olis teinin äiti!). Join kaffet, kahden ihmisen edestä. Vein roskat. Kierrätin: löysin sängyn alta vaan kahdeksan eri asteisissa tyhjyyden asteissa olevaa limupulloa. Onneks ei ollut viinaa - olis ehkä oltava huolissaan! Katsoin Aberdeenin pelin netistä. Hävisivät. Pelasin tietsikalla. Kokkasin, ja pistin huomisen lounaankin jo valmiiksi. Kävin 10km (yhteensä 34km tällä viikolla) lenkillä ja maratonsuihkussa. Valitin Nikelle, että niiden app ei toiminut kunnolla. Ehdin tuhota ja uudelleen kirjottaa kaksi abstraktia ja jutella Italiaan. Järjestin treffit Frankfurtiin viikon päästä maanantaille. Ja silti tuntuu, että koko päivä on mennyt hukkaan. Ihan epistä!

Eilen jatkoin synttärihemmotteluja. Ostin kameran. Sellasen pienin Samsungin lelun. On hyvä turisti lomilla ja sitten kenttätyössä. Kävin myös ostamassa tofupohjaista "mozzarella-tyylistä" juustoa. Se haisee, mutta melkein suli kun pistin papuburgerin päälle. Myös kolme Pandan lakua (mustikka :), vadelma ja minttu) tarttui mukaan. Starbucksissa kävin työstämässä esseetä. Kahvi oli lenkin jälkeen oikein makeeta! Piileskelin yläkerrassa, ettei tarvinnut auttaa puutarhan rakennuksessa. E1 (landlady)

raahasi E:n väkisin puutarha kauppaan. Käytti kuulemma £100 yrtteihin ja siemeniin. Saa nähdä kauan puutarhainnostus jatkuu. Lähtökohdat kun on vähän heikot: basilikan tunnistus epäonnistui.

Ilta meni suomalaisten kanssa, niinkun viime viikollakin. Oltiin BrewDogissa kaljalla. No "kaljalla", kaks kolmesta ei juo kaljaa. Oltiin istumassa iltaa siis. Käytiin Red Deerissä toisilla. Sellanen pikku pubi siinä insinöörien laitoksen nurkassa melkein. Tuhat kertaa oon kävellyt ohi, mutta koskaan en ole sitä huomannut. Mukavaa oli. Taas. Vaikka välillä sitä tuntee itsensä ihan junioriksi, mutta eipä se mitään!

Naps, naps sanoo näppäimet

Viikko humahti taas ihan silmissä ohitse. Yritin tänään miettiä, kun kävelin jokaviikkoiseen labrapalsuun, että mitä tein viime perjantaina. Tiesin, etten ollut Aberdeenissa. Se oli toissaviikolla. Sitten muistin, ai niin! Se ydinvoimapalaveri oli viikko sitten. Tuntuu iäisyydeltä! Istuttiin C:n ja F:n kanssa kahvilla sen perjantain kokoontumisen jälkeen, yritettiin miettiä, miten halutaan, että hommat etenee. Lopputulos oli, että ei tiedetä, kun ei tiedetä mihin meidän projektit meidät johtaa. Lähetettiin kuitenkin joukkokirje supervisoreille, jotka pyys meitä näitä asioita miettimään. Sen tiimoilta istuin sitten puolisentoista tuntia S:n kanssa lörpöttämässä. Kaikki taitaa olla ihan pöllämystyneitä sen palaverin jäljiltä; kaikilla on hyvät fiilikset, mutta kaikki on ihan pihalla, mitä tapahtuu.

Kävin eilen labrassa, allekirjotuttamassa lappuja mun minikenttätyötä varten. Kenttätyön piti alkaa ensi viikolla, ihan kaks päivää vaan labrassa, mutta päädyinkin alottamaan jo eilen! Hengailin tunnin siellä, näin mm. lasimassan kaatoa. Puolisentoista tuntia vietin tiedemaailmassa, tuloksen nelisen sivu koneella kirjotettuja muistiinpanoja. Reilu tunti meni niitä kirjoitellessa eilen. Mitenköhän sitten kun teen oikeeta tutkimusta. Kuinka paljon muistiinpanoja mahtaa tulla vuoden kenttätyöstä... Voi apua. :)

Kevät on saapunut. Tänään uskalsin jopa ilman takkia kävellä! Ja sitten näin ihmisiä ottamassa aurinko ilman paitaa. Mm.. Englanti! Eipä sitä enää niin ihmettele, että ihmiset on ilkosillaan heti kun aurinko vähän pilkistää ja asteita on 10+. Mutta hassua silti. Pahemmin keväästä en tosin ole vielä naatiskellut. Mitä nyt auringon olen ikkunasta nähnyt, ja tänään lähdin toimistolta viiden aikaan jo. Enimmäkseen viikko on ollut tätä:

Kirjottelen tässä parasta aikaa kolmea eri abstraktia kolmeen eri konferenssiin ja sen lisäksi pitäis vielä väsätä yhteenveto viimeisimmistä jutuista, mitä olen lukenut (tammikuusta tähän päivään). Oon niin huono pilkkomaan kirjotustöitäni pieniin osiin! Sen lisäks pitäis vielä lukastsa yks Nirexin dokkari läpi ja pohdiskella, onko siihen jotain lisättävää. Tai siis lähinnä kuinka paljon. Lupasin sen yhteenvedon toimittaa S:lle hetimiten pääsiäisen jälkeen. Onneksi se on poissa vappuun asti, ja suurimman osan ajasta ilman nettiä, niin ehkä sillä ei oo niin kiire! Oon nimittäin ajanut sen yhteenvedon kanssa seinää päin, eikä pakki toimi. On siis pakko mennä läpi! Oli, mikä oli. Ehkä siitä jotain tulee. Parissa päivässä olen kuitenkin oksentanut paperille reilut 2500 sanaa. Niitä pitää vaan siistiä aika lujalla otteella.

Ostin tänään itselleni tällaisen (ja pussin kahvia) esi-synttärilahjaksi. Mm.. hyvää! Ja ohrapohjainen maito ei edes vetäydy kasaan kahvissa. Plussaa! Kyllä suodatinkahvi vaan maistuu erille kuin pikakahvi. Kahvi. Kahvi. Kahvi. Mmm...

Mutta kaikki käy, paitsi Nescafe. Hyh.

Olin tänään yhteydessä Krakovan konferenssijärjestäjien kanssa. Kyselin vähän ruokailumahdollisuuksista. Sanoivat laativansa listaa kaikista lähialueen ravintoloista, myös niistä, jotka ruokkii meitä friikkejä. Hyvä tietää, ihan noin kun oon siellä kuitenkin 10 päivää! Ensin viis iskän ja Liisan kanssa (en malta odottaa!) ja sitten siellä pönöttämässä akateemisesti. Mutta mikäs siinä ollessa!

Heti kun tulen sieltä takaisin niin on sitten 5K kisa seuraavana päivänä, syöpätutkimuksen tukemiseen menee osallistumismaksut. Ilmottauduin myös Great North Runiin (puolimaraton). Olen ihan täpinöissä senkin suhteen, vaikka ajattelinkin viime vuonna, että siellä on ihan liikaa juoksijoita, jotta siitä vois kunnolla nauttia. Ehkäpä tänä vuonna on letkeämpää, kun tietää mitä odottaa! Juoksukin on viikko aiemmin, ehkä säätkin on paremmat. Juoksen puolikkaan tänä vuonna Oxfamin juoksutiimissä (viime vuonna WWF). Mulla on tavoitteena kerätä £300 puntaa Oxfamille. Työskentelevät tuolla kehitysmaissa koulutuksen ja tasa-arvon puolesta. Köyhyyttä vastaan. Tässä linkki mun keräyssivulle, jos pankkitilillä polttelee ylimääräinen raha!

Pönötettiin

Ja pönötettiinkin niin maan perkeleesti (anteeksi kielenkäyttöni). Tosiaan koeteltiin peppulihasten kestävyyttä oikein kunnolla ydinvoima-alan ihmisten ja yliopiston insinöörien kera maraton-palaverissa.

Neljä ja puol tuntia sinne humpsahti. Noin vaan! Humpsis! Esitelmä meni ihan penkin alle (unohdin mm kokonaan tänään aamulla kirjottamani kappaleen), mutta se ei nyt sitten kuitenkaan maailman loppu ole.

Ydinvoima-ihmiset oli mukavia. Ja kiinostuneita. Mutta saa nähdä, mitä tästä yhteistyöstä tulee. Vai tuleeko mitään. Niiden arkistoihin olis kuitenkin nasta päästä käsiks, koska luulen, että oon taas saanut vähän lisää konseptuaalisia (onks tää edes oikea sana?) ääriviivoja Suomen ja UK:n vertailuun. Ja siihen tarviin arkistoja ja historiaa! Toki pitää varmaan S:ää vielä konsultoida tästä. Mutta luulen, että se istuis myös aika hyvin meidän yhteiseen sivuprojektiin. Tosin se saattaa tulla arkistoihin pääsemisen kannalta liian nopeasti eteen.

F oli vähän ärsyyntyt maratonin jälkeen. Tuumi, että alan ihmiset oli paljon kriittisempiä sen projektia kuin mun tai C:n kohtaan. Totesin siihen vaan, että oli ainoa, joka tarjosi esitelmässään oikeita faktoja. C:n kanssa kun pysyttiin molemmat aika pitkälle vaan konspteissa. Ei niistä ydinvoimaihmisistä kukaan vaikka olis voinut kiistää, että mun tulkinta sosioteknisestä innovaatiosta tai ANT:sta ei ole oikea. Tai mitään muutakaan.

Oli muuten hassua kuunnella, kuinka Äspö, Olkiluoto ja Posiva tipahteli ihan sujuvasti englantilaisista suista. Ei sitä joka päivä kuule!

Kesäkuussa pitäis sitten suunnata Manchesteriin ydinvoimakonferenssiin, joka saattuu olemaan samaan aikaan kun meidän järjestämä PGR Konferenssi. Mennään siis vuoropäivin. Ensin Manseen, sitten takaisin omalle laitokselle ja taas Manseen. Mikäs tässä mennessä...eihän näitä kokoontumisajoja ole kesäkuulle nyt kuin kolme.

Parin viikon päästä menen sitten pariksi päiväksi labraan katsomaan, miten tiedettä tehdään.

Sahara ja saaste kurkussa, stressi otsassa

Pari viime päivää ollaan saatu kärsiä, mitä kurjimmasta säästä. Tai no säästä ja säästä. Saharan pölyt sekä mantereen että paikkaliset saasteet on saaneet aikaan varsinaiset Peking-usvat. Kuten kuvasta näkyy. Vasemmaisin kuva on eilen aamulla napattu toimistossa (kolmannesta kerroksesta), oikeella ylempi kuva on mun huoneesta tältä aamulla ja alempi kuva normaalin sään aikaan otettu joskus viime syksynä.

Valehtelisin jos väittäisin, että ei tunnu hengityselimissä ollenkaan. Aamulla heräsin aikamoiseen raspikurkkuun. Onneks ei sentään oo keuhko-ongelmia! Niin ja sekin on kyllä myönnettävä, että kyllä toi harmaus vetää mielenkin ihan matalaks. Nyt sentään satelee. Vähän ripsottelee. Josko huominen olis sitten parempi!

Huomenna tosin onkin sitten vuorossa ihan eri koetukset. NDA:n (Nuclear Decommissioning Authority) ihmiset tulee huomenna pönöttämään meidän kanssa palaveriin. Pitäis olla edukseen ja esitelmöidä oikein hienosti, josko niistä alan ihmisistä sais jotain kontakteja tutkimusta varten. Voihan paise! Raapustelin noi viereiset ukkoset tänään esitelmää pohdiskellessani. Länttäsin ne sinne mun PowerPointiinkin, vaikken tiedä onko kovinkaan akateemista..

Mutta niin, palaveerattiin jo tiistaina huomisesta palaverista. Kukaan ei tiedä, mitä odottaa tai tuleeko mistään edes mitään. Oon ihan tuuba otsassa, kun tiedän olevani heikohkoilla jäillä mitä ajatusten artikulointiin saati spontaanisuuten tulee. Sen verran tiedän, että puolentoista tunnin palaverista 10 minuuttia kantaa mun nimeäni. Niin ja meidän laitos tarjoaa lounaan. Sitäkin saa jännittää. Että onko mitään, mitä voi syödä. Sentään Krakovan konferenssireissu on nyt järjestetty!