Piste elämälle

Tällä viikolla oon päässyt toimistolle asti. S kävi meidän normaaleiden kuolevaisten parissa tuomassa mulle jotain papereita maanantaina, mutta kyseli ensin sieltä kolmen metrin päästä, että onko mua turvallista lähestyä. Kuolemantauti.

Töitä onkin paiskittu ihan tositarkotuksella ja sillä silmällä. Parissa päivässä tunteja on kertynyt 30, mutta sietäiskin. Ens viikolla pitäis taas löytää jotain viisasta sanottavaa siitä, missä tällä hetkellä projektini kanssa olen. Tällä hetkellä aivot lyö tyhjää. Ai miten niin, en voi googlaa mitä mieltä oon asioista?! Mikä se sellanen maailma on? Täh, ai ei vastaus löydy Wikipediasta? No eihän tästä sitten mitään tule.

Pari ihan mielenkiintosta teemaa, teeman poikasta, teemasta ehkä mielessä, mutta en tiedä toimiiko ne tässä STS-kehyksessä ollenkaan. Koko STS vieläkin niin suuri mysteeri mun aivoille. Eikä yhtään auta, että luen artikkeleja, joissa seisoo kuta kuinkin näin: avain ydinjätteen loppusijoitusongelman demokraattiseen ratkaisuun ja laajan konsensuksen saavuttamisen on ihmisten ja ydinjätteen välinen dialogi, joka tosin ei ole käytännössä saavutettavissa. Hmph.

Kuukauden päästä saadaan, "saadaan", marssia insinöörien laitokselle esittelemään projektejamme C:n ja F:n kanssa. Ihanaa! Täytyy sanoa, että Buxtonin jälkeen ei moiset esitelmät ihan hirveästi kiinnosta, mutta toisaalta kaipa se niin on, että mitä enemmän joutuu tästä projektista lörpöttämään sitä selkeämmäksi se itsellekin tulee (toivottavasti!!).

Olin tänään kuuntelemassa luentoa Fukushimaan liittyen. Luennon otsikon perusteella potentiaalia oli vaikka kuuhun ja takaisin, mutta se lässähti kokoon alta aika yksikön. Puhuja oli japanilainen akateemikko, joka ei puhunut englantia. Tulkki puhui sujuvaa englantia, no amerikkaa, mutta ei ollut ammattilainen, joten käännökset oli vähän huojuvia ja yllättävän reikäisiä. Jotenkin ihmeenkaupalla mulla on viisi sivua muistiinpanoja tilaisuudesta.

Luennon jälkeen opiskelin puolisentoista tuntia Starbucksissa. Kamala cappucino. Maito oli ihan vääränlaista ja maku. No niin. Mutta mulla on muutekin ollut joku kahviongelma ton sairastelun jälkeen. Kahvi on maistunut ihan kamalalle. Paras kahvi oli tänään siellä Fukushima-luennolla kun piti hörppiä ilman maitoa. Luulin vihaavani mustaa kahvia. Näyttäis makunystyrät tehneen täyskäännöksen.

Terveisiä sängyn pohjalta

Viime viikko oli hektinen.
Seitsemän päivän aikana ehdin viipyä neljässä eri kaupungissa, ottaa osaa insinööreilyyn, leikkiä turistia, ottaa osaa jouksukisaan ja viettää junissa yhteensä 13 tuntia. Tällä viikolla onkin sitten kärsitty. Kaksi päivää kovan kuumeen kourissa ja nyt sitten yskän ja nuhan kourissa. K nauro räkäsesti (kuinka osuvaa!) kun yritin vakuuttaa, että voin jo paljon paremmin kuin eilen.


Mutta jos palataan siihen viime viikkoon.

Pääsin Buxtonista autokyydillä Sheffieldiin. C:lle iski migreeni tai joku stressipäänsärky niin se halus lähteä myös heti aamusta ja F:nkin tuntui olevan aika kypsä, joten suunnattii kolmisin kotia kohden. Oli aika hiljanen ajomatka. Taidettiin kaikki olla aika uupuneita.

Heti Sheffieldiin päästyä suuntasin melkein heti miten junalle, jossa tapahtui katastrofi. Inhoon junan vessoja, koska yleensä niissä on pissaa enemmän lattialla kuin pöntössä ja vessapaperikin tuntuu olevan esikäytettyä. Oon kuitenkin yrittänyt kouluttaa itteäni suvaitsemaan tätä ällötystä, koska junamatkat Aberdeenistä Sheffieldiin ilman pissataukoja osottautui aika tuskallisiksi. Joka tapauksessa. Istuin tyytyväisenä siinä pöntöllä kun ovi aukes siitä huolimatta, että olin painanut lukkonappulaa. Onneks se ulkona ollut mies oli vielä enemmän noloissaan, kun minä. Se oli siis mieleenpainuvinta, mitä junamatkalla tapahtui.

Edinburghissa ensimmäisenä iltana käytiin syömässä ja yritin havainnollistaa sormillani, miten lasketellessa käänyttään ja K tuli siihen tulokseen, että me sitten lumilautaillaan. Ei. Lauantai-aamusta suunnattiin Arthur's Seatille ottaamaan osaa Great Edinburgh Winter Runiin, eli viiden kilsan juoksukisaan. Oli muuten pirun kylmä! Ja tein kaikki aloittelijavirheet; söin liian myöhään, aloitin liian kovaa niin ja en harjotellut. K allekirjoittanee omalta osaltaan saman litanjan. Voidaan kuitenkin olla ihan tyytyväisiä ajoistamme. Pääsin tavoitteeseeni eli alle 25minuuttiin ja K nipisti alle puoleen tuntiin, mikä on sen urheilulla mahtava suoritus ja nyt se on löytänyt meille 10km juoksukisan Aberdeenistä. Ehkä sitä puraisi joku urheilukärpänen.

Juoksun jälkeen suunnattiin hotelille, jossa otin ehkä maailman pisimmän kuuman suihkun ja sitten vaan turisteiltiin vanhassa kaupungissa; käytiin mm John Knox Housessa ja kuppilassa, jossa käytiin Elphinstone ihmisten kanssa kaks vuotta sitten kun kävin äänestämässä presidentinvaaleissa Edinburghissa. Siellä K yritti myös ekan kerran ottaa mua kädestä, mutta hienotunteisesti panikoiden vedin käteni pois ja pidin niitä tiivisti taskuissani.

Sunnuntaina käytiin tepastelemassa Edinburghin kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa myös juotiin ihan karmean makuiset Fair Trade kaffet ja törmättiin maailman suurimpaan kissaan. Kun tepasteltiin takaisin käveltiin Robert Louis Stevensonin syntymäkodin ohi, varsin sivistävää. Käytiin vanhojen miesten pubissa katsomassa hetki fudista ennen kun mentiin Arthur Conan Doylen mukaan nimettyyn syöttölään ruokailemaan. Ruoka ei ollut järin päätähuimaavaa, mutta makee paikka oli kyllä.

Mun juna lähti kuuden maissa illalla ja taas saatiin vollottaa oikein kunnolla. Luulen, että se nainen mun vieressä oli ihan hirveän tyytyväinen, että sai istua mun vieressä ja oli varmaan erittäin tyytyväinen, että jäi Newcastlessa pois. Vaikkakin siihen mennessä olin jo normalisoitunut.

Maanantaina jaksoin melkein kokonaisen työpäivän ennen kun tauti iski. Saa nähdä milloin menee ohi, kuulemma en kuulosta vielä työkuntoselta. Joka tapauksessa on käytävä hakemassa papereita toimistolta jos ei muuta, niin voi sitten ainakin sänkytoimistosta käsin tehdä mitä kykenee.

Buxton calling

Toinen päivä Buxtonissa. Ydinvoimainsinöörikonferenssissa. Pitkä sana, mutta niin on päivätkin ollut. Ihan kun olis ulkomailla maassa, jonka kieltä ei ymmärrä ja jossa syödään paljon, mutta kehnoa ruokaa. Ja kamalaa kahvia. Tosi kamalaa kahvia.

Tosiaan kaks päivää ollaan C:n ja F:n kanssa kuunneltu erinäisiä insinööri PhD esitelmiä sementistä, laasereiden käytöstä, lasista, jotain fysiikka ja kemia juttuja ja paljon lisää insinöörijuttuja huuli pyöreenä ja välillä turhautuneena. 

Paljon on tullut kuunneltua ja tosi vähän ymmärrettyä, mutta on ollut aika hyvä kokemus. Tapasin mun insinöörisupervisorin ja yhden post doc-opiskelijan, jonka kanssa S käski ystävystyä. Parin muun Sheffield insinöörin kanssa tullut myös vaihdettua sanasia. Yhden käyntikortinkin sain.

Paljon on herännyt (ja sammunut) ajatuksia. Parasta on kuitenkin ollut ehkä bonding time C:n ja F:n kanssa. Ollaan hengailtu tiiviisti ja juteltu, välillä ihan älykkäästikin, omista projekteistamme ja näistä projekteista, mitä täällä on ollut esillä. Erilaisista tavoista tuottaa tietoa ja ymmärtää maailmaa. Ei olla ehkä oltu ihan tarvittavan avoimia insinööriymmärtämykselle, mutta se on enemmän reaktio siihen, miten meidät on kohdattu. 

Jännä kokemus. Magee ajomatkakin oli. Olin kartturi, ei tehty kuin kaks U-käännöstä ja ajettiin vuorten välissä sellasessa kapeessa kolosessa. C:n auto melkein kuoli mäessä, mutta jaksoi just ja just raahata meidän ruhot ja matkatavarat mäen päälle ja siitä eteenpäin.

Huomenna seikkailen keskenäni takaisin Sheffieldiin ja siitä saman tien Edinburghiin.

Hurraati.

Loma on ihmisen parasta aikaa

Ihan totta. Joululoma oli ehkä yks parhaista ikinä, vaikka joulu tuntuikin väärältä. Puuttui Suomi ja perinteet, isi ja mummi. Mutta ei se huono joulu ollut! Ehkä väärä on väärä sana, erilainen ehkä omituinenkin lienee parempia sitä kuvaamaan. Mutta itse loma oli mitä parhain! Ensin Lontoota ja perhettä, sitten Skotlantia ja K:ta.


Lontoossa turisteiltiin kunnolla; koluttiin Piccadilly Circukset ja Covent Gardenit. London Eyessäkin käytiin, vaikka äiti sinne ei uskaltautunutkaan. Mua ärsytti, kun London Eyeta sponsoroi ranskalainen ydinvoimayhtiö ja maailmanpyörän ympärillä julistettiin hiilivapaata tulevaisuutta, ydinvoima avaimena siihen. Todellisuudessa maailmanlaajuisesti tarvittaisiin 2500-4500 reaktoria vuosisadan loppuun mennessä, jotta ydinvoimalla olis positiivinen vaikutus hiilipäästöihin. Mutta sen enempää en opiskeluja miettinyt!

Veli sai himoitsemansa fish'n'chipsit ja sai shoppailla sydämensä kyllyydestä (ainakin melkein), äiti sai nautiskella glögistä tai mulled winesta, enkä mäkään sitä pistänyt pahakseni ja R:kin pääsi onnekseen Emiratesille shoppailuja pakoon. Sherlock Holmes museosta kaikki tais tykätä, tai ainakaan velipoika ei valittanut. Maanalaisessa heitettiin kyyneleiset jäähyväiset, perheen miesten pyöritellessä silmiään häpeissään vieressä. Aina sitä vaan itkettää.

Skotlannissa loma jatkui viivästyksellä. K:n junat oli ihan sekaisin myrskyn takia ja matkaan tuli reilut 5 tuntia lisää. Pääsi kuitenkin perille. Ja onnellisia oltiin. Kymmenen päivän aikana ehdittiin kamalasti kaikkea. Unirytmit rikottiin ihan täysin. Valvottiin pitkälle yöhön ja noustiin aamupäivän tunteina. Lounaaksi syötiin aamiaista. Ei tietenkään joka päivä, mutta pariin otteeseen näin sattui. Käytiin fudismatsissa, kaks kertaa leffassa. Syötiin pubissa ja ravintolassa, tilattiin Uutena Vuotena pizzaa ja kerran muuten vaan intialaista. Rosolliakin maisteltiin. Ihan itse tein. Pelattiin ihan liikaa tietokonepelejä, mutta tasapainotettiin sitä pelaamalla lautapelejä. Katsottiin kokonainen tuotantokausi Doctor Whota kahdessa vuorokaudessa. Ostettiin uusi kuumavesipullo ja mulle aamutakki. Vietettiin aamutakkipäivä. Katsottiin dokumentti Ayrton Sennasta, eikä osattu päättää, mitä mieltä ollaan miehestä. Syötiin marjoja ja raparperipiirakka. Juotiin litratolkulla kahvia ja limpparia. Käveltiin rannalla ja vuorilla. Kastuttiin läpimäriksi sateessa. Opiskeltiinkin vähän. Oltiin vaan ja rakastetiin. 

Kun piti lähteä niin kyyneleet tuli. Aina sitä vaan itkettää. En odota huomista arkea, mielummin menisin takaisin. Mutta elämä ei toimi niin. Muistot on ainakin mahtavat. 

Talonvaltias

Kämppis L muutti tänään pois. E on Whitbyssä morjestaans kotiväkeään. Talokin on sen näköinen! En olis uskonut. En oo tiskannut kahteentoista tuntiin! Tuntuu hurjalta. Pyykitkin jätin kuivumaan alakertaan. Rebel, rebel! Tasapainottaakseni tilannetta siivosin huoneeni kun K tulee huomenna! Jihuu. Oon opiskellut tänään vähän. S:n kanssa oli mielenkiintoinen kirjeenvaihto. Kissan kanssa ollaan oltu monta tuntia tuijotuskisaa. Johdan ehkä 6-0. Huomenna opiskelen sitten kunnolla. Kunhan saan tiskattua. Ne kolme lautasta ja kahvikupin, mitkä siellä odotelee.

Ja sitten on joululoma.

Tyhmästä päästä kärsii... vai miten se nyt menikään?

Eilen illalla vietettiin tupakekkereitä. E:n joululahja meille vuokralaisille. Oli kolmen ruokalajin ateria, cocktaileja (vaikka surkeana yskilönä tein kaikkeni, että sain mahdollisimman vähän) ja tietenkin lautapeli. The Best of British. Peli. Vähän niin kun Trivial Pursuit, mutta Britanniasta. Ei sitä tajuakaan kuinka vähän sitä pääsee kulttuuriin sisälle viidessä vuodessa. Kaiken maailman pikkuyksityiskohtia, niinkun kansallislaulun viides sana, kuka niitä nyt tietää? Jos ei siis oo elänyt tällä saarenmurikalla koko ikäänsä. Viides sana on muuten king/queen riippuen siitä kuka on vallassa. Vaikak kyllä vastaan tuli pari sellastakin kysymystä, joihin tiesin vastauksen ja nää natiivit ei.

Kekkereiden jälkeen olin ihan puhki, väsynyt ja luutkin kalisi yhteen. En kuitenkaan saanut unta niin päätin kattoa BBC iPlayerista (vrt. YLE areena) jakson David Attenborough'n dokkarisarjaa Frozen Planet. Ajattelin, että sillä on niin rauhottava ääni, että nukahdan varmasti. Hittoakos! Napajäätiköt sulaa, ja merenpinta nousee ja elämä mullistuu. Huolestuin jääkarhuista ja pingviineistä niin, että vielä puoli yhdeltä aamulla makasin valveilla. Tässä kohden toki myös vaivasi jo kurkkukipu ja kohonnut kuume.

Että niinhän se taas kostautui, omien rajojen testaaminen. Liikaa opiskelua ja varmaan liika urheiluakin. Siis lepoon nähden. 2014 tulee näkemään uudet asetukset tän elämisen suhteen, ettei nyt ihan lopu leikit ennen aikojaan. Tän viikon yritän vielä tsemata, täältä sängyn pohjukoilta. Samapa se kai on mitä sitä lukee, hupikirjaa vai aivoartikkeleita. Aamulla laahustin kyllä toimistolle tulostamaan vähän lukemista juna- ja lentomatkoille... meinas ylämäet viedä neidistä välillä voiton, mutta selviydyin ja löysin vielä pari ihan mainiota artikkelia ja yhden Suomi E:n kautta tipahti vahingossa käsiini yks tosi lupaavalta vaikuttava e-kirja! Harmi, ettei ollut suomeksi (tekijät nimittäin pitävät majaa järvi-Suomessa), olis ollut ihan pikaluettavaa. Vaikka akateemin suomi on kyllä paljon kamalampaa kun akateeminen englanti!

PS. Johan sattui! Netti-HS:ssä oli tänään tällainen artikkeli: Pohjoisen jäämeren jää lisääntyi lähes puolella. Jääkarhuilla on ehkä himpun verran paremmat selviytymismahdollisuudet, kun mitä Attenborough ilmaisi. Vaikkakin tuossa artikkelissa muistutetaankin, että jään lisääntyminen on vaan osa vuotuisaa vaihtelua ja kaiken kaikkiaan trendi on edelleen laskeva.

Joku viikonloppu vai?

Opiskellessahan meni. Viikonloppu. Sellasta pakkopuristusta oli eilen, ettei pahemmasta väliä. Pitää vähän tsemppailla, että voi lomat lomailla hyvillä mielin, vaikka se Buxtonin insinöörikeikka kutkuttelee jo nyt alitajuntaa epämukavasti. Toivottavasti maiseman vaihto saa aikaan edes puolittaisen aivoloman.

Kävin eilen Starbucksissa aamujoulukahvilla opiskelemassa. Hankin myös uudet lakanat. Punaiset. En taas tiedä, missä meni vikaan. Joulu? Joo. Syytän joulua. Punaiset lakanat. Huh, huh. Sain illalla odottamattoman fudiksen katselutoverin. Hetki kuva ottamisen jälkeen, rontti otti ja istui näppäimistön päälle. Lämmitti varmaan peppua. Fudiksen katsominen kyllä vaikeutui.

Tänään oli hyvä päivä.

Kiire päivä. Aamusta kiiruhdin ICoSSiin juliste-workshoppiin. Käytiin siis läpi akateemisten julisteiden ABC:t. Oli tosi hyödyllinen pari tuntinen sessio! Ensinnäkin opin, että se juliste, jonka tein sinne STS-konferenssiin oli melko lailla köyhä. Toisekseen sain hyviä ideoita. Voitto siis! Plussapuolelle laskettakoot se, että samaan workshoppiin oli eksynyt sekä ydinvoima että sosiologia ihmisiä. Oli siis tuttuja naamoja paikalla ja oli kiva pohdiskella juttuja tutussa porukassa. Ehdottomalle miinuspuolelle ei ole muuta sijoitettavaa kun kahvi. Hyi. Tauolla syntyi jonkun sortin konsensus siitä, että maku oli lähempänä moottoriöljyä kuin kahvia.

Workshoppista lompsin N:n kanssa sateessa toimistolle. Olin ajatellut ollan hirveän tehokas, mutta päädyin juoruilemaan taukotilaan. Loppujen lopuksi sain melkein luettua yhden artikkelin toimistolla ollessani, mikä on siis naurettavan huono suoritus. Tulostin kuitenkin neljä, joten ehkä se lasketaan tehokkuudeksi? Puoli neljän maissa kiiruhdin kirjastoon. Aktiviteetti, jota olen jostain syystä ruvennut kammoamaan. Ahdistava ilmapiiri näissä Sheffieldin kirjastoissa. Newcastlen Robinson on yhä mun lemppari, mutta siellä vietinkin uskonnollisesti sen 40-50h/viikko kahden ja puolen vuoden ajan. W veikkas, että joku osa musta on varmaan jäänyt sinne kummittelemaan ja hengailemaan, vaikka Newcastlessa en enää olekaan. Joka tapauksessa, etsin kaiken maailman ydinvoima ja tieteen sosiologia kirjoja. Mukaan tarttui kirja nimeltä Nuclear Fears. Vuodelta 1988. Mahtaa olla kurenttia luettavaa... toisaalta koen kyllä itse olevani kovinkin ajankohtainen. Suurin hämmästys ja innostus oli kuitenkin tossa kuvassa olevan kirjan aikaansannosta (löytyi muuten tsekin kieliopin ja tieteen filosofian välistä, loogisesti). Veikkaan, että ilman tota kirjaa suomi olis varmaan maailma puhutuin ja suosituin kieli. Selailin sitä hetkisen. Oli sen verta kuivaa luettavaa, että sitä vois käyttää tulvaesteenä. Huh, huh.

Kauaa en ehtinyt kirjaa kuitenkaan ihastelemaan, koska piti jo kiiruhtaa seuraavaan paikkaan. Olin nimittäin menossa Students' Unionille kuuntelemaan Zigi Shipperiä. Holokausti-selviytyjää, joka kertoi kokemuksistaan.

Niin makaaberilta kun se kuulostaakin, niin jonkin sortin haave/toive/unelma tuli siis toteutettua tänään. Zigi on/oli(?) Puolan juutalaisia, Łódźista. Vanki nro 84 333 Auschwitzissa. Oli vaikuttava tarina. Vaikka on kyllä myönnettävä, että aluksi mua vaivas pieni kyynisyys. Kandintyön peruja vielä. Muistan silloin valitelleeni KL:lle, silloiselle tutorilleni, että sitä turtuu ihmisten tuskaan ja kamaliin kokemuksiin, kun lukee kymmeniä päiväkirjoja ja muistelmia peräjälkeen. 

Mutta valehtelisin jos tässä nyt tosissani väittäisin, ettei silmäkulmat kostuneet kun kuuntelin kokemuksia ghetosta ja erinäisiltä keskitysleireiltä. Zigi oli kolmessa eri leirissä. En ikävä kyllä jaksa muistaa, missä kahdessa Auschwitzin jälkeen. Oli vaikuttava kokemus. Erilainen tietenkin, kuin itse Auschwitz-Birkenaussa ja Anne Frank Hausissa käynti, mutta ihan yhtä liikuttava. Reilun tunnin verran saatiin kuunnella Zigin puheita, ennen kuin oli kysymysten vuoro. Kaiken kaikkiaan koko juttu kesti n. 1,5h. Kauemminkin olis jaksanut kuunnella. Ja paljon syvemmin ja paljon enemmän olisin halunnut kuulla. Eihän tunnissa ehdi kuin raapaista pintaa 6 vuoden kokemuksista. Mieli jäi myllertämään täydellisesti tunneiksi. Niinpä sen kai kuuluukin.

Kyllä siinä jossain kohden iski myös sellainen pieni katumispiikki, että miksi lopetin näiden asioiden opiskelun. Jälleen ehkä makaaberia, mutta jollain tasolla historia - ja eteenkin tämän päivän aihe - oli jonkunsortin intohimo. Mielenkiinnon kohde. Suuri. Ydinvoimajutut koen tärkeiksi ja sen tähden niitä on kiva opiskella, mutta historia on tunteiden paloa. Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Olen valintani tehnyt. Ja historiaa voi vielä harrastaa, vaikkei siitä ammattia tulekaan.

Junamatkailun tohtorinna

Viikonloppu meni taas Aberdeenissä. Itsenäisyyspäivän vietin junassa, päänsäryn ja akateemisen lukemiston kera. Sentään paistoi aurinko! Olin ihan shokissa, kun Aberdeenissa oli lunta massa kun saavuin sinne. Siis pientä taivashilsettä katukivetysten väleissä, ei mitään Suomen mittapuun kinoksia. Oli kuulemma myrskyn peruja. Viime torstaisen siis, joka ravisteli koillis-Englantia erityisesti, mutta kyllä muuallakin sai hatustaan pitää kiinni. Ihan tosissaan.

Täälläkin tuulta oli 70mph. Puuskissa. Siihen päälle kaatosade. Pelastin erään vanhemman herrasmiehen myrskystä kun olin menossa luennolle. Tai no en pelastanut. Pyh, tollasille kommenteille. Harjoitin sitä kuuluisaa lähimmäisen rakkautta. Tuuli niin kovaa, ettei mies uskaltanut kun nojata kävelykeppiinsä polvet kenossa. Siellä sateen keskellä yksin ja ihmiset vaan paineli ohi. Minäkin. Mutta sitten palasin ja käveltiin yhdessä bussipysäkille. Kovasti oli kiitollinen herra sen jälkeen. Mua vaan hävetti, että olin ensin kävellyt pois. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin?

Tuli muuten täälläkin lunta. 5 minuuttia. Että eiköhän se talvi sitten ollut siinä. Mutta takaisin Aberdeeniin. Vaikka eipä paljon taaskaan tehty. No ihan tarpeeksi. Lauantaina squashattiin ja käytiin pubissa katsomassa Man Utd v Newcastle. Kukapa olis etukäteen uskonut, että mä olin se joka oli pelin jälkeen tyytyväisempi. Mutta ei sitä nyt hirveästi voinut ilakoida, kun toinen oli tatti otsassa.

Ei mennyt kauaakaan, että molemmilla oli tatit otsassa. Mentiin Union Squarelle pyörimään. Järkyttävä määrä ihmisiä, siis ahdistukseen asti! Oltiin sen verran, että sain hankittua lämpimämmät lapaset. Ja K kävi salaa ostamassa mulle pikkujoululahjaksi termosmukin. Sellasen, missä on pöllöjä. Se siis luulee, että kävi salaa ostamassa sen sillä välin kun kattelin lapasia. Sattui nyt vaan niin, että pysähdyin liian aikaisin katselemaan niitä lapasia. Mutta eihän mulla ollut sydäntä sanoa, että tiesin tasan tarkkaan, mitä tapahtu kun K sitten sunnuntaina ylpeänä selitti kuinka oli onnistunut hankkimaan ja salakuljettamaan lahjan kaupungista kotiin, enkä ollut aavistanut mitään! Toisaalta, mikspä olisin siihen mitään sanonutkaan. Kultainen ele.

Käytiin myös leffassa. Käytiin katsomassa se Disneyn uusin, Frozen. Oli tosi kiva! Olin ihan innoissani sen jäljiltä. Oli ihan lauluja ja kaikkea, niin kun vanhan kunnon Disney leffoissa kuuluukin olla. Hyvän tuulen leffa.

Sunnuntai oli tapahtumaton. Löhöttiin vaan. Mutta niin oltiin suunniteltukin. Ollaan molemmat ihan puhki. K huhkii pää punaisena jotain deadlinea kohti. Jotain tuloksia pitäis kai Koreaan lähettää ennemmin kun myöhemmin. Ja mä nyt muuten vaan teen liikaa hommia, ja nukun liian vähän. Mutta onneks on viikonloput. Maanantai meni junassa. Luin (hupi)kirjani loppuun. Ennen Edinburghia tosin. Mikä teki matkasta tosi tuskaisen ja pitkän. Edinburgh kun ei ole edes reissun puolivälissä.

Tänään oli paluu arkeen. Toimisto tosin olin melkein tyhjänä koko päivän. Huomenna vikat statistiikat (jiiihuu!!), perjantaina etiikka ja supervisor miittinki. Ja siinä se sitten olikin. Syksy. Tai onhan siinä vielä viikko, mutta saa lueskella, mitä haluaa. Mukavaa vaihtelua. Toivon tosin saavani luettua nää Chernobyl-jutut, mitä nyt luen pois alta tän viikon aikana. Vois vaikka sitten siirtyä ydinohjuksiin. Hip hei.

Näin tällä hetkellä näen Englannin ja Skotlannin. Ei ehkä oo vaikea arvata kumpi on kumpi... :)

96!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Joulua odotellessa

Motivaatio on ihan hukassa. Väsymys huipussaan. Tai jonkunlainen henkinen lurpsahdus kuitenkin. Mutta kyllä tää tästä! Lasten sairaalakin on ihan joulufiiliksissä! Ja suuren suurena ihmeenä, kissa kiehnäs mun sääriä vasten tänään kun tein aamupalaa itselleni. Fyysinen kontakti! Alkaa herra ehkä päästä peloistaan eroon. Edes vähän. Ei sitä vieläkään paijailla saa. Huomenna viimeinen metodikoulutussessio. Jahuu! Ens viikolla alkaa sitten tutkimusetiikka. Hip hei.

Seikkailu

Viime lauantaina päätin, että nyt on aika päästää aivot vähän vapaalle ja lähteä maaseudulle. Ja niinpä otin ja lähdin. Hyppäsin bussiin numero 218 ja suuntasin kohti Baslow'ta. Oli muuten suulas kuski. Vaihtoi jokaisen matkustajan kanssa sanan jos toisenkin sillä tuloksella, että bussi lähti matkaan 10 minuuttia myöhässä! Mutta eipä tuo mitään haitannut.

Baslow'hun matka kesti puolisen tuntia. Ehkä reilut. Maisemat oli aika mahtavat! Baslow sijaitsee Peak Districtissä ja mäkiä riitti! Välistä en voinut olla ajattelmatta äitiä paniikin vallassa kun tiet mutkittelee ihan jyrkänteen reunalla ja vauhtia on se käsittämätön 50 mailia tunnissa. Mutta tosiaan, Baslow'ssa jäin bussista. Kylästä löytyi kahvila, hotelli ja vanhan ajan karkkikauppa. Oli kaikki herkut korkeissa lasipurkeissa. Taloja tosiaan ei ollut kuin pari hassua, mutta silti kesti hetken löytää polku, jota pitkin oli määrä suunnata Chatsworth Houselle. Vai Housiin. Varmaan -lle, onhan kyseessä kartano. Chatsworth House on toiminut mm. viimeisimmän Ylpeys ja ennakkoluulo-leffan kulissina. Oli siis Jane Austenin ystävän syytä piipahtaa paikalla! Vaikka varsinainen syy, miksi päädyin tähän paikkaan oli C.S. Lewisin Narnia, joka oli rakennettu kartanon alimpiin kerroksiin.

Baslow'sta Chatsworth Houselle on internetin mukaan n. 2km kävelymatka. Tuntui paljon lyhyemmälle. Johtui ehkä siitä, että ukkini lapsenlapsena olin kamera naamaalle liimattuna suurimman osan ajasta. Oli ihan käsittämättömät maisemat. Justiin sellainen kunnon englantilainen maaseutu, mitä telkkarissa näkee. Oli lampaita, oli kukkuloita ja paksurunkoisia puita. Kauriitakin näin, kokonaisen lauman! Mutta parasta oli kyllä auringonpaiste.

Kartanoon pääsi sisään vasta klo 11 maissa, mutta olin paikalla huomattavasti aiemmin, joten ostin lipun myös puutarhaan. Kannatti. En edes ehtinyt/jaksanut koluta koko paikkaa läpi. Ihastelin maisemia, patsaita ja moderniakin taidetta, jota puutarhassa oli. Eksyin labyrinttiin. Tosi juttu. Tai no ehken eksynyt, kun tiesin koko aika, mistä tulin, mutta toista uloskäyntiä en löytänyt niin millään. Oli siis sellainen havupuskalabyrintti, jonka siimeksessä varmaan moni aatelinen on osottanut kevytkenkäisyytensä. Peruukit vinossa ja puuterit paidalla. Niin ainakin kuvittelin!

Itse kartano oli ihan uskomaton sisältä. Eikä vähiten sen takia, että oli ihan tupaten täynnä! Vietin sen verran paljon aikaa puutarhaa tutkiskellessa, että ovet oli jo ehditty aukaista 20 minuuttia aiemmin ja jono oli sen mukainen! Onneks oli etukäteislippu niin polleana kävelin koko jonon ohi (Oikeasti kyllä luikin, ettei kukaan olis ehtinyt vetäsemään hihasta takaisin jonoon).

Jostain olin onnistunut taikomaan ihan käsittämättömän kärsivällisyyden, ja pinna piti vaikka puolisen tuntia piti kulkea jonossa ja kaikkea en sitten pysähtynyt katsomaan. Mutta kaikki olennainen löytyi; oli lyhtypylväs ja Tumnuksen koti, Valkoinen Noita ja Aslan, tietty. Vaikka Aslanin melkein missasin. Onneks oli parissakin paikassa. Marmelaadipalat ja mäyrätkin oli. Mutta tosiaan ilman Narniaakin on kyllä näkemisen arvoinen paikka.

Kun pääsin ulos, bussin tuloon oli vain vartti niin päätin nautiskella auringosta ja suuntasin suoraan bussipysäkille. Siinä sitten vähän harmittelin, että mun kopio Narnian tarinoista on Aberdeenissa. Bussikin jätti tulemasta, tai tuli puolisen tuntia myöhässä. Siinä vaiheessa oli sormenpäät ihan jäässä. Mutta mieli oli taivaissa, koska bussin myöhästymisen takia ehdin käydä hakemassa kahvin ja joulutortun mukaan! Oi, nam, nam!

Bussi suuntasi takaisin Sheffieldiin Bakewellin kautta, mikä oli hauska sattuma sinänsä, että sinne mun piti alunperin mennä, kun oli kuulemma näkemisen arvoinen paikka, mutta sitten kuulin Narniasta. Mutta nyt sain kuitenkin sellaisen pika-sightseeinging ja oli kyllä nätti paikka. Ja pääsin vielä lisää kiertoajelemaan, kun suorin tie Sheffieldiin oli suljettu onnettomuuden takia. Bussimatkustusta koko rahan edestä!

Sunnuntai vierähti opiskellessa, ja eilen olikin sitten jännä päivä. Ensimmäinen konferenssi, jossa mun projekti oli esillä. Juliste vaan, enkä tiedä kiinnittikö kukaan muu siihen edes huomiota, mutta silti!

Kyseessä oli ensimmäinen kansallinen STS-konferenssi, ja järjestettiin täällä meidän nurkissa. Koko tilaisuus kesti n.7 tuntia (oli siis aika pieni), siinä ajassa ehti kuulla aika paljon kaikenlaista. Paljon hyviä ideoita tarttui mukaan (ja näpisti pari keksiäkin evääksi kotimatkalle, tosin löysin ne vasta tänään repun pohjalta!) ja pari esitelmää oli tosi mielenkiintoisia. Oli myös jotenkin helpottavaa nähdä ja kuulla, kuinka kokeneitakin ihmisiä jännitti esitelmöinti ja kuinka huono ulosanti joillakin oli. Ja selkeästi kukaan ei ole kärsinyt samoja äidinkielen tunteja kun mä, koska kaikki luki paperista. Tai ei kaikki. Osa luki iPadeistaan. Tuli kyllä yläasteaikaisista esitelmät saadut kritiikit vahvasti mieleen. Enkä voinut välillä kuin miettiä, että näin jälkikäteen katsottuna ne oli aika kohtuuttomia jos tohtorisihmisetkään ei osaa. ;)

Tänään oltiin taas lakossa ja koitin opiskella kotoota. Eihän siitä mitään taas tullut. Tai siis vaikka luin armottomasti, niin ei se tunnu siltä, että opiskelis kun kissa käy vähän välistä varpaita haistelemassa. Onneks sentään kävin suihkussa puntin jälkeen!

Sattumia ja suunnitelmia

Meillä kävi tänään täällä kämppiskokelas katsastamassa kulmia. Kämppis L siis muuttamassa pois. Koko juttu tuntui joltain kosmiselta vitsiltä sillä;
1) kämppiskokelas oli suomalainen
2) kämppiskokelas on opiskellut Newcastlessa
3) kämppiskokelaan poikaystävä asuu Skotlannissa

Ja tähän tuskin tarvitsee lisätä, että kämppiskokelaalla oli pitkät ruskeat hiukset ja silmälasit. Ja tatuointi.
Eihän siinä sitten tiennyt, että miten päin olis ollut! Teetäkin se joi. Ei kyllä tainnut tehdä E:hen suurtakaan vaikutusta. Oli sen verta hiljainen (suomalainen sanoin minä), mutta onhan tollanen tosi outo sosiaalinen tilanne. Huomisillalla tiedetään tuleeko kokelaasta kämppis, vai löysikö kivemman huoneen/asunnon itselleen.

Opiskelut stressaa.
Kas kummaa. Huomenna pitäis väsätä juliste mun projektista maanantain konferenssia varten. Esseekin pitäis saada valmiiksi. Oon sitä nyt kohta kaksi viikko vääntänyt, mutta ei kun ei. Siis määrällisesti on ok. Laadullisesti. No katsotaan. Kävi myös ilmi, että unohdin mun muistikirjan Aberdeeniin. Sisältää mun tarkkailutehtävän muistiinpanot, jotka tarvitsin perjantaiksi. No, hupsista. Koira söi mun läksyt ja sillä tavalla.

Varasin eilen liput Suomeen. Maaliskuussa. Onhan siihen aikaa, mutta vähän innostuttaa jo. Ruvettiin K kanssa suunnittelemaan meidän kesän reissuakin jo. Pitäähän sellainen olla. Ajateltiin kyllä ihan pysyä Skotlannissa, kun ei kummankaan opiskelut (ja budjetit) ihan hirveesti anna myöden, minkään sen suuremman suhteen. Länsirannikolle olis tarkoitus suunnata. Mutta ehkä sitä voi sitten katsoa sen Suomen reissun jälkeen. Napolissakin kun pitäisi ehkä kiepsahtaa. K menee keräilemään sinne italialaista levää - sai jo rahoituksen - nyt pitää vaan ajankohta lyödä lukkoon, niin yrittänen mennä sinne pitkäksi viikonlopuksi - kunhan on sopivan hintaluokan lippuja tarjolla. Niin ja voi olla, että pääsen Krakovaan konferenssoimaan kesän kynnyksellä.

Tammikuussa olen joka tapauksessa menossa Buxtoniin (Peak Districtissä) johonkin kahden päivän mittaiseen ydinvoimainsinööritapahtumaan. Kontakteja luomaan (ha!). Kunhan muistan huomenna ilmottautua. Mitkään asiat ei pysy päässä enää. Piti hoitaa koko homma jo maanantaina, mutta päässä ei tosissaan pysy yhtään mikään. S:n luonakin on pitänyt käydä jo vaikka ties, kuinka pitkät tovit, mutta ei...

Sen verran sain aikaiseksi tänään, että hankin itselleni lipun kuuntelemaan Holokausti-selviytyjää ens viikolla, vai olikohan sitä seuraavalla. Tulee meidän Students' Unionille kertomaan tarinansa. Kyllä parinvuoden takainen minä olis vihreä kateudesta nyt!

PS. En jaksa uskoa, että yliylihuomisen huomenna on mukamas joulukuu. Pyh! Missä on joulufiilis? Tais Posti varastaa sen iäksi.