It's Facebook official now!

"Louis, I think this is the beginning of a beautiful friendship."

Eka Exeter-kamuli. Hengattiin tovi yhdessä.

S:n uus työpaikka. Ehkä munkin. Ei tiedetä vielä.

Kampukselta. Pääkirjasto.

Hankin sisustuselementtejä.

Kaupungista. Cathedral Square.

Kesän viimeisen päivän tuntua. T-paitakeli tänään.

Lisäksi päivän ohjelmaan kuului: kuppi kahvia, aitoa limonadia. Kaksi vegaanikakkua. Kaksi vegaanipizzaa. Tuhat, tuhat kaloria ja lasi viiniä. Puhumisesta käheä kurkku.

Kuppi kuumaa uusilla kulmilla

Menin eilen sänkyyn kaivaten Sheffieldiä. Kaivaten Sheffieldiä.
En olisi ikinä kuvitellut kokevani sitä fiilistä. Ehkä tajusin, että siellä oli, sittenkin, turvaverkko. Että ei se ollutkaan vaan kliininen varikkopysähdys. Pakostakin jonkinlainen tunneside kehittyi. Eteenkin huhtikuun jälkeen. Kun ei ollut enää muuta minne kaivata.
Heräsin tänään odottaen huomista junamatkaa pohjoiseen.

Mutta kaikki lienee osa prosessia.

Eilisaamuinen taksikuski Sheffieldin päässä kehui Exeterin maasta taivaisiin. Oli asunut täällä muutaman vuoden. Junamatka sujui Bristoliin asti hyvin, kunnes joku paikallinen päätti tulleensa tiensä päähän ja junaliikenne seisoi hetken.

Tulevalla opinahjollani oli eilen avoimet ovet, jonne ajattelin mennä. Kun kerran menen vielä ensimmäisen vuoden opiskelijasta, mutta sitten näin meidän keittiön ja luiskahdin Tuhkimo-modeen. Liesi ja jääkaappi oli äärimmäisen ällössä kunnossa. Pakastimen neljä hyllyä oli jäätynyt yhdeksi. Lieden ja jääkaapin hinkkasin tahdon voimalla käyttökuntoon, mutta pakastimen jätin.
Eipä tarvitse käyttää.

Exeteriä en nähnyt muuta kuin mitä autosta ehdin nähdä. Päivä meni siivotessa, järjestäessä, kuuratessa ja kaupassa juosten.

Mutta tänään paistaa aurinko.
Ja treffit vanhan kaverin kanssa.

Vois sitä huonomminkin olla!

Olin viime sunnuntaina Newcastlessa käymässä. Tuntui nostalgiselta. Sillä tavalla vähän. Istuttiin vakiokuppilassa, jossa on kohta istuttu yhtä paljon opiskelujen jälkeen kuin opiskelujen aikana. Kinattiin Brexitistä, vaihdettiin pari ilkeää sanaa K:sta ja kuulin, että musta oltiin oltu huolissaan. Apea ja synkkä. Kuulemma. Sitä olin miltä tuntui, tuumin. Totesin, että helpotti kun päätin luopua moraalisesta ylätiestä eron suhteen ja haukkua jos haukututtaa. Yleensä ei haukututa. Vaikka liikaa vielä ajattelenkin. Suunniteltiin kesälomareissua Hollantiin katsomaan naisten EM-fudista. Tuskin siitä mitään tulee. Herra puhuu, mutta ei saa ikinä mitään aikaiseksi. Mutta onhan se kiva suunnitella.

Newcastlen reissu oli syksyn alun merkki siinä, että seuraavana päivän kampus tulvi uusia opiskelijoita. Omien epäterveellisten työaikojeni takia missasin pahimmat ruuhkat ja mölyt, ja naureskelin toimistossa muiden mutrunaamoille. "Ekan vuoden opiskelijat!!"
Mutta auta armiasta, kun piti perjantaina keskellä päivää mennä palaveriin Itä-Aasian opintojen laitokselle. Hyvä, että pääsin omalta laitokselta ulos kun täällä meidän alakerrassa oli rekisteröitymispisteet yhteen jos toiseen yliopiston palveluun.
Järkytyin tästä niin, että oli pakko käydä Starbucksissa vaihtamassa sieluni kurpitsalatteen.
Laitokselle palatessa melkein heitin onnen kuperkeikan, kun arviolta 2-vuotias opiskelijavapaaehtoinen kysyi tulinko rekisteröitymään. No en tullut! Mutta kiitti.
Vielä ei siis naama ole liian ryppyinen ja silmänaluset ole siis liian mustat!

Ensi viikolla saattaa kyllä olla. Tämän hetkisellä kotikadulla on ollut kahtena yönä putkeen ihan järkyttävät kotibileet. On ulvottu kuuta ja setvitty ihmissuhdedraamaa desibelirajoja koetellen. Oon tarpeeksi vanha, että mua vituttaa ottaa päähän tollanen - arvostan uniani - mutta en vielä tarpeeksi vanha, että juoksisin tukka pystyssä kadulle kiljumaan, että olkaa nyt herran nimessä hiljaa. Hitto.

Viikonlopun oon kasvattanut väikkäriä nollasta noin 2300 sanaan. Tosin siellä ehkä kelvollisia lauseita kaksi ja puoli tai sitten vaan kaksikolmannesta, mutta hei, 15 kuukautta aikaa ja liput Pave Maijasen joulukonserttiin varattu.
Vois sitä huonomminkin olla!

Vuosipäivä

Kahdeksan vuotta sitten tänään muutin Newcastleen.

Viisi vuotta sitten tänään stressasin huomista (17.9.11) muuttoa Aberdeeniin.

Tänään-tänään maksoin etukäteismaksun vuokrakämpästä Exeterissä.

Jotenkin osuvaa.

Jotain vierivistä kivistä ja sellain

Helsaillen Coventrystä itseäni tunnistamatta.
Ensimmäinen päivä akateemisia mini-kiihdytysajoja ja aivopieruja takana. Taas on päässyt ihmettelmään kuinka makeita ihmisiä maailmassa on. Päivän hengaillut vertaistuen kanssa miettien tutkimusmetodeja. Tapasin yhden suomalaisen(kin), yhden itävaltalaisen heppulin, jonka tapasin  Barcelonassa. Ja yhden (about) neljästä akateemisen fanitukseni kohteesta. Ja kasan muita mielenkiintoisia kanssasisaria ja -veljiä. Kummallisinta kaikessa tosin se, etten löydä itseäni kulmasta syömästä hiuksiani. Että sillä tavalla sosiaalinen. Jopa. Jotenkin. Sheffieldin veteen on ehkä tänä kesänä sotkeutunut jotain kummaa kemikaalia. Kummallista.

Exeterissä kämppä on lähes tulkoon, ehkä, melkein varma. Kansainvälinen kokoonpano olisi tiedossa, jos asiat hoituu hyvin. Melkein en malta odottaa. En malttais jos ei pelottais. Uuden äärellä vähän jännittää. Sillä lailla unettomia öitä tyyliin. Mutta ei vielä lamauttavasti.
Muuton logistiikatkin alkaa helpottaa. S:n siippa tarjosi takakonttiaan lokakuulle. Vaikka annoin jo viis looraa kamaa... Toki olivat pienehköjä laatikoita. Muutto, jos asiat menee niin kuin tällä hetkellä näyttää, olis edessä lokakuun ensimmäinen.
Eli siis melkein heti nyt. Jösses.

Ja tokkopa elämää ei halua iskeä liian helpoks, joten loka-marraskuussa on edessä infon keräysreissu Itä-Aasian suuntaan. Sheffieldissäkin pitäisi käydä pönöttämässä joskus syksyn sydänviikkoina ja kaakkoonkin on seminaarireissu luvassa joskus marraskuussa. Ja sen lisäksi tiedossa hupimatkoja Bristoliin, Cardiffiin ja Wolfsburgiin. Ja sitten piru vie onkin jo joulu.

Ehkä tämä vuosi - jos siitä uupumatta selvitään - ei olekaan ihan niin kamala kuin mitä huhtikuu ennusti.

Sheffield Diaries Goes South

P-y-s-y-v-ä-s-t-i.

Sheffield vaihtuu Exeteriin. Yliopisto toiseen. Kaupunkin uuteen. Keskiö länteen. Mitä sitä vielä keksis?Muutto edessä kuukauden sisällä. Tänään osa tavaroista muutti supervisor S:n tykö, itse muutan uuteen kämppään Sheffieldissä kuukaudeksi. Yksi muutto kerrallaan on liian tylsää. Tietty. Stressitasot on taivaissa. Vähän jännittää. Vähän surettaa.
Onneksi on vertaistukea ja sijaisperhe.

Aivokuorma

Kotimatkalta. Kelpais varmaan sullekin.

Kärsin konferenssin jälkeisestä...tilasta. Luulen, että sitä kutsutaan inspiraatioksi tai post-traumaattiseksi stressiksi. En ole varma. Energiaa ja keskittymistä on vaikea kontrolloida otsalohkon kuhistessa ideoista. Tosin tämä saattaa myös juontaa unenpuuttesta ja kofeiinisumusta, jolla yritän peitellä ensimmäistä.

Toimistoon palatessa työpöydällä odotti neljä kirjoitustehtävää ja satoja tunteja analyysiä. Ensimmäinen deadline siintää perjantaissa, toinen sunnuntaissa. Työsarkaa riittää. Pitää pitää innostuminen kurissa, ja keskittyä olennaiseen.

Tokkopa jottei liian helpoksi ja yskitoikkoiseksi menisi, olen ensi viikolla taas kaksi päivää reissussa. Tällä kertaa tosin vain eksoottisessa Coventryssa, josta koitan onkia lisää inspiraatiota ja ideoita analyysia varten. Mielellään sellaisia helposti hallittavia taskukokoisia, eikä väikkärin ja seitsemän sivuprojektin kokoista pläjäystä, jonka tunnun Barcelonasta itselleni tuliaiseksi tuoneen. (Ei niitä oikeasti ole seitsemää. Vähän liioittelen. Ehkä.)

Sain aiemmin tänään toveri P:ltä viestiä, että sen akateeminen älyesikuva, jonka tapasi pikaisesti Barcelonassa lähetti sille sähköpostia, että olipa kiva tavata. Huomenna kun P raahaa luunsa toimistolle hihitellään kuin pikkutytöt. Vaikka vain toinen meistä on tyttö, eikä edes hirveän pieni.

Summa summarum

Torstainvastaisena yönä näin pahimmat esitelmää edeltävät painajaiset. Ikinä. Aamulla heitin harmaan hihattoman nunnakolttuni niskaan ja lähdin metrolla kohti konferenssia. Puoli vaunua selasi konferenssiohjelmaa, joka oli kolmen muumi-pokkarin paksuinen. Nauratti. Ja samalla mietin, että eipä sitä paljon helpommin voi itseään ulkomaalaiseksi leimata.

Täällä hengattiin kolme päivää

Konferenssikeskuksessa suunnistin ensimmäiseksi kahvia kohden. Kuten aina. Kahvista muodostuikin yksi viikon suurimmista puheenaiheista. Tai lähinnä sen puutteesta. Närästystä herätti
1) kahvi ruodattiin paikalle vasta n. klo 8:45 - varttia ennen ensimmäistä sessiota
2) kahvia ei saanut lounaalla
3) kahvia ei saanut klo 14 kahvitauolla
4) kahvi oli pahaa (mutta tämän tajusin henk.koht. vasta kun esitelmästressin liottua sormenpäistä paperille ja makuaistin palauduttua.)
Toisaalta. Kahvinpuute sai aikaan spontaaneja keskusteluja epätoivoisten akateemikkojen parissa. "Oh my god, finally!"
"I know. The highlight of my morning, this."

Tapasin vihdoin Amerikan antropologin kasvotusten. Oli niin hardcore Suomi-fani, että meinasin tukahtua 1) tylsyydestä 2) kiitollisuudesta 3) hävetyksestä, koska tiesin esim. Helsingin skenestä vähemmän kuin AA, joka on asunnut Suomessa tällä vuosisadalla kolme vuotta enemmän kuin minä. Haluaa tehdä yhteistyötä, jonkin sortin artikkelin tiimoilta. En laita vastaan.

Omasta esitelmästäni en muista juuri muuta kuin että paska hitsi. Ei mennyt ihan niin kuin Strömössä. Lähinnä sen takia, etten ollut ehtinyt datani kanssa juuri mitään tehdä edellisten työkuvioiden takia, ja oikeestaan en uskonut pätkääkään siihen, mitä sanoin. Mutta sanoin kumminkin. Itävaltalainen, jonka kanssa mulla on etä-ihailu/pelkosuhde nukkui esitelmäni läpi. Otin tämän kohteliaisuutena. S oli samaa mieltä. Ydinvoimatutkimuksen suuri nimi istui etupenkissä ja ajattelin että ei paska hitsi. Hävetti. Mutta ei enää seuraavana päivänä kun helssassi sumppilassa, josta olin noutamassa juotavaa kahvia.

Ensimmäisellä konferessi-illallisella tapasin tutkimuskaksoseni Saksasta, jonka olemassaolosta en tiennyt mitään, ja juttelin kohta eläköityvän isohkon nimen kanssa. AA mökötti kun ei päässyt harjoittamaan suomeaan - meidän väliin istuutui mahtavan esitelmän pitäny akateemikko.

Toiset konferenssikemut El Poble Espanyol-museossa

Perjantaina suurimpana saavutuksena pidän kutsua erääseen tutkimuslaboratorioon, jossain ensi kevään korvilla. Sekä sitä, että kaameasta nestehukasta huolimatta en toisella konferenssi-illallisella juopunut viinistä. Sen sijaan pistin elämän risaiseksi ja söin kolme jälkiruokaa.
Juteltiin etelä-afrikkalaisen opiskelijan kanssa, jonka esitelmän sattumalta näin lauantai-iltapäivästä. Toveri P ja kyseinen opiskelija kiivastelivat, ystävälliseen sävyyn toki, Pistoriuksesta ja sen tuomiosta. Voi olla, että tämän keskustelu, joka kosmisista sysitä yhdistyi näköhavaintoon yhdestä alan auktoriteeteista tanssilattialla 70-luvun muuveinen johti pään selkitymiseen kolmeen jälkiruokaan.

Maisema lauantaiaamun lenkiltä

Eilen kävelin konferenssissa horroksessa, parhaani mukaan näyttäen kiinnostuneelta. Ja pari esitelmää saikin aivousvan hetkeksi haihtumaan. Mutta vain hetkeksi. Kahvia kittasin ehkä sangollisen. Iltapäivätaukoa päivystin lattialla tapaamieni ydinvoimanuorten kanssa ja konferenssin loppua vatvoin uuden tsekkiläisen tuttavuuden seurassa. Iltaa istuttiin Sheffieldin porukalla useampi tunti ensin rantakuppilassa ja myöhemmin ravintolassa, jossa oli pakko luopua vegaaniuudesta hetkeksi.

Tänään söin aamupalan rannalla ja katselin kun paikalliset valuivat mereen. Lueskelin paikallisesti divarista ostamaani kirjaa massiivisen korvapuustin kera.

Käveltyäni kylää ristiin rastiin nukahdin väsymyksestä ja kuumuudesta puistoon.

Kaiken kaikkiaan viikko oli aika suksee.

Huomenna mennään

Varustus kunnossa. Konferenssi-ohjelma on kokoluokkaa uusi testamentti, mutta pelottavampi. Esitelmän luulen olevan hallussa, vaikkakin stressiunet alkoivat viime yönä. Osa prosessia, mutta mielummin nukkuisin. Tänään vedettiin intensiivisesti PhD workshopissa. Tapasin mahtavia ihmisiä ympäri maailmaa, Suomesta Chileen, Hollannista Argentiinaan. Muuan unkarilainen tervehti ja muisti olleensa kuuntelemassa kahdenvuodentakaista nolosteluani Puolassa. Näin vähän pröystäilläkseni, mutta ainoastaan itseluottamuksen kasvatusmielessä.
Kummastelin omaa puheliaisuuttani.  Käskettiin verkostoitua. Ehkäpä tämä sitten oli sitä. Ujous odottelee huomista, luulen. Yhden käyntikortin sain - mikä PhD piireissä on verrattaen paljon. Harvapa meistä niitä enää käyttää.

Sheffieldin toimistotoverit saapu kylille eilen ilalla, mutta skippasivat päivän ohjelman. Puoli kuuden maissa kun tein tätä:

sain viestin, että ollaan panikoimassa meidän esitelmiä. Illallinen kahdeksalta? Toki. Pitäisi varmaan itsekin ruveta aktiivisemmin panikoimaan. Jottei sitten enää huomenna jaksa vaan voi keskittyä itse puhumiseen ja jälkinolosteluun.

Barcelona

Mietin, sillä lailla ihan viattomasti pohdin, tänään kun täällä tukka pystyssä katuja astelin, että olispa siistiä jos osais ottaa rennosti. Löysätä vyötä, vaihtaa vapaalle. Olin näihin aatoksiin päästessäni tarponnut hellelukemissa lähemmäs puoli maratonin verran ja istunut kerran huilimaan puoleksi tunniksi. Vesi oli loppu ja varpaassa kivisti rakkula.

Mutta. Ehdinpähän tehdä yhdessä päivässä kaikki asiat, mitkä olin uumoillut tekeväni. Ja sitten lisää. Picasso museon kävin läpi, Sagrada Familiaa kävin tuijottamassa - lähinnä velvollisuuden tunteesta. Lounasta hain netin hehkuttamasta vegaanimestasta, ja oli kuulkaa hehkutuksen arvoinen. Näin paikallisen riemukaaren, joka muuten on paljon riemukkaampi kun se Pariisin kuuluisin versio. Katalonian parlamentista räpsäsin kuvan (niin kuin velvollisuuden nimissä siitä Sagrada Familiastakin), ja ekstemporeesti kävin Olympialais/urheilumuseossa (joka oli mahtava) tekemässä kunniaa Zátopekille ja Nurmelle. Ja tietty Olympiastadionin tsekkasin kanssa sisältä että ulkoa. Kapusin kukkulalle, koska en saa niistä Sheffieldissä tarpeekseni, mutta maisemat sieltä oli varsin mukiinmenevät. Lahnustin satamassa ja huomasin, että täällä on pyörätuoleille omat tiet.

Esitelmääkin kertasin ja kävin läpi, ja ihmettelen kuinka ihmeessä oon voinut sen itse kirjoittaa kun en tuppaa muistamaan mitä aion/haluan sanoa vaikka powerpointtia tuijotan lähes intohimoisella intensiivisyydellä. Loppuviikoksi on vaatteet silitetty.  Huomenna aloitetaan opiskelijavoimin ja torstaina on sitten H-hetki. Pönötys alkaa kuitenkin tänään, ennen varsinaisia kemuja. Lieneekö nää nyt sitten ne kuuluisat etkot. Espanjalaista ruokaa kansainväliselle pöytäväelle.

Paitsi vegaaneille vaan ruokaa.

TJ6

Barcelona mielessä luonnostelu johti pisteeseen, jossa söin töissä maapähkinävoita estoitta suoraan purkista. Veitsellä. Kuin barbaari. Sentään jaamme stressin solidaarisesti ja nätisti kolmeen pekkaan. Toveri P kenties stressaa ehkä kuitenkin eniten ryöstetyksi tulemista ja hotellikahvin laatua. Huolensa kullakin.

Loma takana ja elämä edessä

Ei kun siis... hä?

Hyppäsin takaisin oravanpyörään kulkematta lähtöruudun kautta. Alkuviikosta oli 2.5 tunnin palaveri ohjaajan kanssa. Aikataulu ensi vuoden syksyyn kartoitettu. Noin suunnilleen. Ensimmäinen deadline maanantaina. Siispä viikonloppu sujuu töissä, eikä ihka uuden Emil Zatopek-kirjan kanssa. Hö.

Tiistaina jatketaan Korean-projektin suunnittelua. En tiennyt, että oltiin aloitettu. Tai sitä, mistä asiassa on kyse. Sen tiedän, että tarjolla on mahdollinen matka Aasiaan. En aseta kapuloita rattaisiin. Toisin kuin teki rahoittajani toivomalleni muutokselle. Hätä ei kuulemma tämän näköinen.

Eteenpäin sanoi mummo lumessa, sanat ovat tehokkaampia kuin mököttäminen. Pitää lähteä byrokraattisen debattiin ja laulaa rahottaja suohon. Jos byrokraattisessa nokittelussa tulee nenille, väikkärin ylle ilmaantuu ukkosmyrsky kysymysmerkkejä. Sain kuitenkin eilen tasattua potentiaalisen epävarmuudella järjestämällä asunnon marraskuulle asti.  Pidetään universumissa sentään jonkun sortin balanssi.

Vettäkin tulee kuin aisaa ja haaveilen 9 päivän päässä häämöttävästä Espanjan auringosta. Kaksi päivää ehdin lomailla, kuusi menee paahtaessa. Ohjeena oli, että verkotu kuin hullu. Sivulauseessa onneksi huokaistiin, että meillä on maailman laajusesti ihan tarpeeksi kontakteja. "Meillä". Ha. Siispä väikkärin jälkeiselle projektille on taivas rajana. Väikkärin jälkeiselle... Jos nyt hoidettais tää väikkäri ja sitten noi kaksi sivuprojektia pois alta.