Menin eilen sänkyyn kaivaten Sheffieldiä. Kaivaten Sheffieldiä.
En olisi ikinä kuvitellut kokevani sitä fiilistä. Ehkä tajusin, että siellä oli, sittenkin, turvaverkko. Että ei se ollutkaan vaan kliininen varikkopysähdys. Pakostakin jonkinlainen tunneside kehittyi. Eteenkin huhtikuun jälkeen. Kun ei ollut enää muuta minne kaivata.
Heräsin tänään odottaen huomista junamatkaa pohjoiseen.
Mutta kaikki lienee osa prosessia.
Eilisaamuinen taksikuski Sheffieldin päässä kehui Exeterin maasta taivaisiin. Oli asunut täällä muutaman vuoden. Junamatka sujui Bristoliin asti hyvin, kunnes joku paikallinen päätti tulleensa tiensä päähän ja junaliikenne seisoi hetken.
Tulevalla opinahjollani oli eilen avoimet ovet, jonne ajattelin mennä. Kun kerran menen vielä ensimmäisen vuoden opiskelijasta, mutta sitten näin meidän keittiön ja luiskahdin Tuhkimo-modeen. Liesi ja jääkaappi oli äärimmäisen ällössä kunnossa. Pakastimen neljä hyllyä oli jäätynyt yhdeksi. Lieden ja jääkaapin hinkkasin tahdon voimalla käyttökuntoon, mutta pakastimen jätin.
Eipä tarvitse käyttää.
Exeteriä en nähnyt muuta kuin mitä autosta ehdin nähdä. Päivä meni siivotessa, järjestäessä, kuuratessa ja kaupassa juosten.
Mutta tänään paistaa aurinko.
Ja treffit vanhan kaverin kanssa.
No comments:
Post a Comment