Nyt täällä

Sanottiin Sheffieldin kanssa morot tyylillä.

Tänään en meinannut herätä ollenkaan. Kuvittelen sen olleen jonkinlainen henkilökohtainen suojelumekanismi. Muutoksia vastaan, muutoksen puolesta.
Viikonloppu oli mahtava. Täynnä menoa ja meininkiä. Hallitus kävi. Oli minisukukokus. Omat pienet maailmani kohtasivat, enkä melkein tiennyt miten olla. Tapahtui myös hyvää ruokaa, teatteria, Sheffield-kiertelyä, juoksua. Hymyjä ja pari pakollista kyyneltä.

Matkasin tinapurkissa etelään. Propellit ja kaikki. Joku matkasi käsiaseen kanssa. Kollektiivinen hiljaisuus kenttähenkilökunnan kysyessä dokumentteja. Lentomatka oli nolo ilmastoa tuhoava 45 minuuttinen. Hyvä, että ehti nukahtamaan. Lentokentällä haisi lanta. Taksikuski flirtti, kunnes tajusi sen itse ja nolostui. Väsymystäni kysyin kämppikseltä onko Pariisi isompi kuin Exeter. Kiroilin häpeääni suomeksi vartin. Laukut purettu.

Huomenna yliopistolle. Toivottavasti uni saa. Tehnyt vähän tiukkaa viime aikoina. Jännitystä, stressiä, jännitystä. Nyt täällä. Tällä hetkellä tunnen olevani aika yksin. Oudossa maailmassa.
Mutten pelkää.