Ja olipahan reissu. Kaikki mikä saattoi mennä mönkään meni. Alkaen puuttuvista akuista ja kadonneista USB:sta, myöhästyneisiin ja uudelleen buukattuihin lentoihin (Brysselin kautta lento vaihtui Istanbuliin), lihaisaan vegaaniruokaan ja suuntavaistonsa kadottaneeseen oppaaseen. Bussi hajosi kahden päivän aikana kahdesti - toisen kerran Pripyatin aavekaupungissa 32 asteen helteessä. Siinä ei kukaan naureskellut edes partaansa.
Mutta oli ihan mahtava reissu. Filmiä kertyi 6+ tunnin edestä noin. Valokuvia tullee tuhansia. Tällä hetkellä mulla on hallussa kahden ihmisen otokset, muutama kymmenen vajaa 500 kuvaa. Meitä oli reissussa 19. Ainakaan data ei lopu kesken, vaikkakaan meillä ei ole vielä mitään suunnitelmaa, miten sitä parhaiten käyttää.
Talsittiin läpi tuhannet turvatarkastukset. Passia sai heilutella lentokentällä (leima!) ja reaktorialuuella. Vartiat paikassa kun paikassa oli vakavalla päällä. Sen verran vakavalla, että alkoi tuntea itsensä kriminaaliksi. Omat radioaktiivisuustasotkin mitattiin neljästi. Kyllä siinä sydän pamppaili, vaikka tiesi, että turhaan.
Käytiin kakkosreaktorissa ja nähtiin nelonen - se joka räjähti ammoisina aikoina. Tuijotettiin uutta kupua, joka hilataan reaktorin päälle teflonkiskoja pitkin vielä tämän vuoden aikana. Yövyttiin Chernobylin kylässä hotellissa, joka olisi hyvin voinut olla jossain Pihtiputaalla. Päästiin jäähdytystornin sisään ja tiedenaisia ja -miehiä huvitti, koska se oli vastoin kaikkia turvallisuussäännöksiä. Ei ikinä Britanniassa! Pripyatissa vietettiin verrattaen paljon aikaa. Maali kupruili, missä sitä oli ja koriskentän parketti jousti jalkojen alla mädättyneessä tilassaan. Kummallisinta oli - kun käveltiin ympäri kaupunkia - että oltaisiin ihan hyvin voitu olla Hakunilan lähiöviidakossa. Samanlaisia kerrostaloja, sama viba. Kommentoin tästä ohimennen S:lle, joka oli tuuminut samaa - tosin Turun suunnalta. Samanlainen lähiö, eri maa.
Mitään suurta ahaa tai vau-elämystä ei paikasta saanut. Mutta kokonaisuutena oli jotenkin maailmankatsomuksen ainakin hetkelliseksi möyrivä kokemus. Ja aikamoinen älyllinen pähkinä jyystettäväksi. Voi olla, että tästä reissusta saa vedettyä rivin tahi toisen väitökseenkin. Kummallisuuksiakin oli, ja ne oli aika söpöjä.
Näitä kamuja asui nelosreaktorin kupeessa seitsemän vanhempineen. Kohdattiin muutama muukin. Ja melkein tikahdutiin suruun kun ihan pikkuinen pentu oli jäädä meidän bussin eturenkaan alle. Ei jäänyt! Viimeisenä päivänä ehdittiin viettää aikaa Kiovassa S:n ja sen 19v poikasen kanssa, ja bondattiin siihen malliin, että ollaan jälkimmäisen kanssa ihan facebook kamuja (vaikka mulla olikin pieni moraalinen ongelma tämän suhteen). Käytiin Maidanilla, joka oltiin merkattu itsellemme pakolliseksi kohteeksi. Seurattiin neniämme eikä karttaa siihen malliin, että kun oli tarvis ottaa suunta hostellille ja sitä kautta lentokentälle kaksi karttaa ja yksi gps ei meinannut meitä auttaa. Toki otan kunnian siitä että löydettiin perille, eteenkin kun ukrainalaiselta vartialta saatiin vain olankohautus vastaukseksi.
Nyt aion toipua matkasta, joka oli yllättävän, ja odottaa kolleegoiden kuvia tätä peppua tuijotellessa. Asustan seuraavat kaksi viikkoa kaupungin toisella laidalla kissa- ja talovahtina. Taas uusi kulma Sheffieldiin, ja tästä se taitaa näyttää paremmalta kuin muualta.
