Sattumia ja suunnitelmia

Meillä kävi tänään täällä kämppiskokelas katsastamassa kulmia. Kämppis L siis muuttamassa pois. Koko juttu tuntui joltain kosmiselta vitsiltä sillä;
1) kämppiskokelas oli suomalainen
2) kämppiskokelas on opiskellut Newcastlessa
3) kämppiskokelaan poikaystävä asuu Skotlannissa

Ja tähän tuskin tarvitsee lisätä, että kämppiskokelaalla oli pitkät ruskeat hiukset ja silmälasit. Ja tatuointi.
Eihän siinä sitten tiennyt, että miten päin olis ollut! Teetäkin se joi. Ei kyllä tainnut tehdä E:hen suurtakaan vaikutusta. Oli sen verta hiljainen (suomalainen sanoin minä), mutta onhan tollanen tosi outo sosiaalinen tilanne. Huomisillalla tiedetään tuleeko kokelaasta kämppis, vai löysikö kivemman huoneen/asunnon itselleen.

Opiskelut stressaa.
Kas kummaa. Huomenna pitäis väsätä juliste mun projektista maanantain konferenssia varten. Esseekin pitäis saada valmiiksi. Oon sitä nyt kohta kaksi viikko vääntänyt, mutta ei kun ei. Siis määrällisesti on ok. Laadullisesti. No katsotaan. Kävi myös ilmi, että unohdin mun muistikirjan Aberdeeniin. Sisältää mun tarkkailutehtävän muistiinpanot, jotka tarvitsin perjantaiksi. No, hupsista. Koira söi mun läksyt ja sillä tavalla.

Varasin eilen liput Suomeen. Maaliskuussa. Onhan siihen aikaa, mutta vähän innostuttaa jo. Ruvettiin K kanssa suunnittelemaan meidän kesän reissuakin jo. Pitäähän sellainen olla. Ajateltiin kyllä ihan pysyä Skotlannissa, kun ei kummankaan opiskelut (ja budjetit) ihan hirveesti anna myöden, minkään sen suuremman suhteen. Länsirannikolle olis tarkoitus suunnata. Mutta ehkä sitä voi sitten katsoa sen Suomen reissun jälkeen. Napolissakin kun pitäisi ehkä kiepsahtaa. K menee keräilemään sinne italialaista levää - sai jo rahoituksen - nyt pitää vaan ajankohta lyödä lukkoon, niin yrittänen mennä sinne pitkäksi viikonlopuksi - kunhan on sopivan hintaluokan lippuja tarjolla. Niin ja voi olla, että pääsen Krakovaan konferenssoimaan kesän kynnyksellä.

Tammikuussa olen joka tapauksessa menossa Buxtoniin (Peak Districtissä) johonkin kahden päivän mittaiseen ydinvoimainsinööritapahtumaan. Kontakteja luomaan (ha!). Kunhan muistan huomenna ilmottautua. Mitkään asiat ei pysy päässä enää. Piti hoitaa koko homma jo maanantaina, mutta päässä ei tosissaan pysy yhtään mikään. S:n luonakin on pitänyt käydä jo vaikka ties, kuinka pitkät tovit, mutta ei...

Sen verran sain aikaiseksi tänään, että hankin itselleni lipun kuuntelemaan Holokausti-selviytyjää ens viikolla, vai olikohan sitä seuraavalla. Tulee meidän Students' Unionille kertomaan tarinansa. Kyllä parinvuoden takainen minä olis vihreä kateudesta nyt!

PS. En jaksa uskoa, että yliylihuomisen huomenna on mukamas joulukuu. Pyh! Missä on joulufiilis? Tais Posti varastaa sen iäksi.

Viime viikko, 11 000+ sanaa?

Viime viikko, tai oikeastaan viimeiset 10 päivää, vierähti Aberdeenissä. Aika meni ihan liian nopeaan niin kun aina. Matkustin Aberdeeniin päivää aiemmin kuin K. Oli siis Ranskassa, Roscoffissa, keräilemässä merilevää viitisen päivää. Perjantain vietin kirjastossa tunkemassa ydinvoimajätettä pään täyteen. Lähdin kauppoihin tarpeeksi ajoissa, että ehdin valoisaan aikaan kotiin (Aberdeenissä pimeä tulee paljon aiemmin kun Sheffieldissä). Kävin ostamassa yökkärit ja hyväntuoksuista saippua. Kotona kun oli vaan poikasaippuaa. Hankin myös tarpeet romanttista illallista varten - punaviiniä myöden. No eihän siitä mitään tullut. K meni suoraan lentokentältä hotellille, jossa sen koko suku oli. Ilmoitti asiasta yhdeksän aikaan illalla. Olin taas kypsä ja päätin jäädä kotiin, vaikka    kutsu kyllä kävi. Tungin sitten lisää ydinjätettä aivoelimeen ennen kun kävin nukkumaan. K tuli joskus kolmen aikaan kotiin. Pieni olutpilvi mukana. Tais siinä olla vähän viskiäkin. Hyi!

Lauantaina käytiin päivällä hankkimassa K:n isoisälle, jonka 80-vuotiskekkereitä varten koko suku oli kunnilla, synttärilahja K:n sisarusten kanssa. Loppujen lopuksi, mä olin se, joka valitsi lahjan (villapaita) ja maksoinkin melkein puolet (viskipullo), kun muilla ei ollut henkkareita. Niin, ja niukin naukin ikää. Mun pikkuveli on kyllä henkisesti hirveän suuri verrattuna noihin K:n verrokkeihin. Oli kamalan vaikea olla pyöräyttelemättä silmiä turhautumisen ja ihmetyksen johdosta.

Iltapäivästä käytiin rannalla K:n vanhempien ja Bobin kanssa. Koira, siis Bob, on järkyttävän kokonen, mutta pelkää merta. Aika huvittavaa sinänsä. Toki onhan se myönnettävä, että meri on jonkin verran suurempi kuin koira. Illalla oli sitten vuorossa yllätyssynttäripirskeet hotellilla. Tunnistin suurimman osan ihmisistä. Onhan se vähän niin, että tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana olen enemmän nähnyt tätä klaania kun omaa sukuani. Pääsin höpöttämään Doctor Whosta ja no tietty Suomesta. Ja fudiksesta. Tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Vaikka kyllä sitä teki mieli myös liueta jonnekin varjoihin omiin oloihin vaan. Sen verta ujo. Oli kiva ilta kyllä. Ruoka oli hyvää, ja juomaa riitti. Join pitkästä aikaa gin tonicinkin. Ai, että. Makunystyrät kiitti! (Ja olin ihan varma, että aamulla olis kaamea krapula, kun en oo pitkään aikaan juonut yhtään mitään - ei ollut. Success!) Oltiin kotona joskus kahden jälkeen. Ihan taksilla kuljettiin. Eipä sillä, että en kyllä olis voinut puolen kaupungin halki koroissa kulkeakaan. Ai niin sen verta piti siitä lahjasta vielä sanoa, että oli hitti. Hah! 

Sunnuntai-aamuna löhöttiin melkein puoleen päivään sängyssä kuunnellen (ja hoilotellen) musiikkia Disney leffoista. Käytiin rannalla pelihallissa vähän ja sitten kahvilla kaupungilla ennen kun suunnattiin hotellille, josta K:n vanhemmat kuskas meidät K:n tädille ja sedälle syömään. Koko suku siellä taas. Ja niiden naamoista kyllä näki, että ne oli kyllästyneitä toisiinsa. Hauska juttu sinänsä. Illalla käytiin vielä hotellilla syömässä muiden laskuun. Mikäs siinä.

Viikko meni sitten ihan normaalisti. Minä kirjastossa kirjottamassa, K labrassa tiedemieheilemässä. Paitsi, että tiistaina menin kanssa labraan. Tohtori koulutukseen kuuluu, että tarkkailen jotain tapahtumaa tms ja kirjotan siitä sitten muistiinpanot yms. Tarkkailin siis K:ta kun se eristi (??) DNA:ta (DNA extraction) ja teki jotain muuta. Kummastakaan en tajunnut mitään, mutta tulipahan tuijotettua. Ja vielä pystyi hyvällä omallatunnolla väittämään tehneensä töitä. Olin kyllä ihan puhki, kun oli niin vieras ympäristö. Tiistain vastaisena yönä oli satanut lunta, niin käytiin Newburghissa kävelemässä lounasaikaan. Oli pirun kylmä, mutta kaunista. Aurinkokin kun sattui paistamaan (koko viikon!).  Oltiin molemmat ihan joulu-fiiliksissä lumen takia, niin mentiin Starbucksiin joulukahveille töiden jälkeen. Piparilatte oli OK.

Kinasteltiin aika paljon. Kummankin suruks, mutta juteltiin siitä. Ja rationalisoitiin koko juttu, kunnon tiedemiestyyliin. Kartotettiin syytä ja seuraukset ja tultiin tulokseen, että parempi kinata kun olla hiljaa ja niellä ärtymys. Toki kinattiin tyhmistä asioista vaan, mikä ärsytti vielä enemmän. Kumpaakin. Mutta kun oltiin pidetty tää vakava tieteellinen keskustelu kinastelusta, niin se loppui sitten siihen. Hyvä, hyvä.

Kaiken kaikkiaan oli aika rela viikko. Iltasin tehtiin safkaa ja tuijotettiin telkkaria. Siis DVD:itä. Käytiin kanssa pelaamassa squashia pariin otteeseen. Olin huono häviäjä kuten aina. Onneks K on tottunut. Nykyään taidan itse olla se, jota ärsyttää enemmän. Toisella kerralla squash kerralla olinkin sitten parempi. Ja jotenkin ihmeen kaupalla sain ruhjottua molemmat polveni ja kyynärpääni mustelmille, tein myös puolittaisen spagaatin ja hutkaisin pallon K:n mahaan. Eipä sillä, että se löi mua mailalla rintalastaan. Vahingossa. Tietty. Pelattiin myös lautapelejä pari kertaa, ja melkein olin hyvä häviäjä. Käskin kyllä K:n antaa mun olla marttyyri välillä, muuten mistään ei tule mitään.

Torstaina käytiin leffassa katsomassa Hunger Games. Ennen leffaa vietetiin ikuisuus kaupassa kun en osannut päättää, mitä haluan ja sitten päädyin irtokarkkeihin. Ja vaikka valikoimat on täällä surkeat, niin ikuisuushan siinä valitessa meni, kun piti lukea kaikki tuoteselosteet liivatteen varalta. Oli hyvä leffa! Tai no ok. Liian sokeriset eväät.

Perjantaina sain sitten sen illalliseni, jota olin suunnittelut viikkoa aiemmaksi. Eipä se mitään hehkeetä ollut, mutta kivaa kuitenkin. Kruunattiin tuhottiin hyvä ateria keksiähkyllä ja valmistauduttiin lauantain Doctor Who pläjäykseen katsomalla ensimmäisiä jaksoja vuodelta 1963 ja dokkari sarjan ensivuosista. K nukahti keskenkaiken, mikä oli ihan epäreilua. Ite olin taas niin sokeri ähkyssä, että Nukkumatti ei millään mahtanut tulla.

Lauantaina vietettiin makeeta elämää. Aamu alkoi squashilla (tää oli se mustelma kerta). Sitten oltiin hetki aikuisia siivoten ja tiskaten, ennen kun suunnattiin kaupunkiin hoitamaan aikuisten asioista (käytiin pankissa) ja kahvilla käytiin. Tietty. Oltiin verrattaen kauan kahvilla. Luettiin kirjoja. Oli rentoa ja mukavaa. Illalla suunnattiin intialaiseen illallistamaan. Ei varmaan tarvitse sanoa, että oli hyvää! Syötiin liian nopeasti. Niin kun aina. Joten oli aikaa käydä... kahvilla! Tai oikeastaan hakemassa kahvit leffaan. Union Square oli täynnä kiljuvia teini-ikäisiä Doctor Who faneja. Huh, huh. Jakso oli huippu. Vaikka analysoitiin kyllä kaikki epäkohdat tarkkaan jälkikäteen. Niin kyseessä oli siis tavallinen telkkariohjelma, jonka 50-vuotisjuhlajakso näytettiin leffoissa samaan aikaan kun telkkarissa. Nörtitettiin. Tosin ei meillä ole telkkarilupaakaan, että siinä sitä ollaan...

Eilen suuntasin sitten takaisin Sheffieldiin. Olipahan taas junamatkaa kerrakseen. Missassin kaks junaa ja ties mitä. Olin perillä Sheffieldissä kaks tuntia myöhemmin kun, mitä piti. Ja olisin ollut enemmänkin jos E ei olis tullut hakemaan Doncasterista. Hyvä kämppis! Tänään väänsin sitten 11 tunnin työpäivän kotona kun en jaksanut eilisen reissaamisen ja stressin jälkeen lähteä kampukselle ollenkaan. Ja jotenkin... kyllä toi Aberdeenissä olokin jotenkin erottaa Sheffieldistä. Ei tää tunnu millään tasolla kodilta. Jotenkin oon täällä irtaimistoa, enkä tunne minkäänlaista yhteyttä minnekään. Ehkä se kehittyy siitä ajallaan. En sinällään ole huolissaan. Aberdeenissä käymistä en vaihtais mihinkään. Ruokaa, kahvia ja kultaa.

Lauantai-aamu.

Aamukahvi. Kulhollinen muroja. BBC:n aamushow. Rauha. Ei sen kummempaa. Tällaset rauhalliset aamut tuntuu jotenkin tosi erikoisilta. Luksusta. (Enkä oo vielä edes saavuttanut "ruuhkavuosia".) Viikolla oon lähes joka päivä liikkeellä ennen aamuseitsemää, tai jos koulutus alkaa aikaisin niin viimeistään 8.30, kun en mene puntille. Tosin, yleensä silloinkin oon tehnyt jotain opiskeluun liittyvää.

Vaan ei tänään! Aamupäivästä olen lähdössä Yorkiin päiväksi. Treffataan Wesin kanssa. Edellisestä näkemisestä onkin vierähtänyt 15 kuukautta! Sen kummempia suunnitelmia meillä ei päivän varalle ole. Toivottavasti sää pysyy hyvänä. Ulkona olis kiva olla, kun päivät tulee vietettyä aina sisällä. Tosi kiva ja tervetullut rentoilupäivä. Ens viikolla on taas hirmuinen hoppu. Maanantaina on WRDTC STS-miittinki, tiistaina taas koko päivä koulutusta ja torstaina meidän laitoksen sisäinen STS-kokoontuminen, jossa keskustellaan ainakin datan keräämisestä. Ja haastatteluista. Hah!

Unohdin aiemmin postata tän kuvan. Kotitekoinen pizza, jota koristaa kasvispepperoni. Kaikkea sitä maailmasta löytyykin! Meillä oli keskiviikkona pizza-ilta kämpillä. E emännöi, 166 (= minä ja L) edustettuna täysmiehityksellänaisetuksella, erikoisvieraina E:n heppuli, entinen kämppis ja entisen kämppiksen nykyinen poikaystävä. Oli kiva ilta. Äidin ukilta eteenpäin viestittämät varoitukset itsestään täyttyvistä viinilaseista oli täysin relevantteja. No, siihen asti, että emäntä itse oli mukavassa huppelissa ja päätti kokata lettuja. Koska ei oltu jo tarpeeksi täynnä. Mutta niin kuin sanoin, oli tosi kiva ilta. Poskilihaksia särki.

Tove Janssonin "uusi" kirja tuli täällä kauppoihin torstaina. Kävin hakemassa oman kappaleeni eilen. Onhan se aina kun kotiin tulis kun Janssonin kirjoja lukee, ja samaan aikaan kummallista kun lukee englanninkielisiä kuvauksia Suomesta ja Helsingistä ja sitten yhtäkkiä tajuaakin, että tässä puhutaan nyt Kruununhaan rannasta. Kaikkea sitä!

Lineaarisia regressioita, kvanttifysiikkaa ja transkriptiota.

(Se, jonka mielestä akateeminen kieli on typerää nostakoot käden ylös nyt! Oon tällä viikolla etsiskellyt pariin otteeseen suomenkielisiä tutkimuksia aihealueeseeni liittyen ja toden totta, mun on käännettävä ne englanniksi omassa pienessä päässäni - ei tiettykään koko tekstiä, mutta hauskoja sanoja niin kuin diskursio ja kaikki sen johdannaiset niin kuin diskursiivinen - että ymmärrän, mistä puhutaan...)

Tää viikko on ollut ihan täynnä häppeninkiä. Tiistaina istuin tosiaan läpi kaksituntisen kvanttifysiikan luennon ydinvoimakurssilla, jonka piti käsitellä ihan "perusjuttuja". Paljon ei jäänyt käteen paitsi, että 4 miljardia tonnia maailman uraanivaroista on meressä, ja jotkut (hölmöläiset) on ehdottanut, että sitten kun muut uraanivarat alkaa tyhjentymään seuraavien vuosikymmenien aikana niin olis ihan kohtuullista jotenkin, että merivedestä ruvettais kiskomaan uraania energiantuotantoa varten. En tiedä, ehkä se on vaan mun päässäni, mutta jotenkin tuntuis järkevämmälle ehkä panostaa ennemin vihreeseen energiaan... Mutta tosiaan tän lisäksi opin, että luennoitsija - joka hah, sattumoisin on mun toinen supervisor - on itsekeskeinen sovinisti. Tuskin maltan odottaa tämän herran kanssa työskentelyä! S kyllä sanoi, että on mukava mies. Hmm...

Tiistaina myös suoritin elämäni ensimmäisen haastattelun. Joka oli pienimuotoinen katastrofi siinä mielessä, että luulin olevani menossa haastattelemaan ydinvoimasta kiinnostunutta kolmannen vuoden insinööri-opiskelijaa. Kävi ilmi, että haastattelin kolmannen vuoden insinööri-opiskelijaa, joka väitti, ettei sillä ole mitään mielipiteitä ydinvoimasta. Oli sillä, kun vähän tökki, mutta pieni sellanen voihan hittolainen-hetki siinä oli kun tajusin, että mun kysymykset oli ihan vääriä ton heppulin mielenkiinnonkohteita silmällä pitäen.

Mutta oli kyllä mielenkiintoinen tapaus. Siis voi hertsyykkeli, miten voi maailmankatsomukset ihmisillä olla niin erilaisia. En voi ymmärtää on vaikea käsittää, miten joku voi katsoa maailmaa niin teknisesti ja teknologisen determinismin (= teknologia määrittää ihmisen ja yhteiskunnan kehitystä) kautta ja väittää, että yhteiskunta ei vaikuta teknologiseen kehitykseen mitenkään muuten kuin ottamalla vastaan, mitä teknologia ja innovaatio tarjoaa, ja siten ruokkimalla lisää innovaatioita ja kehitystä.

Lyhykäisyydessään sen, mitä sain tosta haastattelusta irti vois tiivistää näin: tiedemiehet ja insinöörit tietää, mitä ne tekee ja jos ne sanoo, että ydinvoima on turvallista niin se on turvallista, ja ihmiset, jotka väittää toisin on kapuloita kehityksen rattaissa. Niin ja tyhmiä. Huh, huh! Mielenkiintosta tästä tekee se, että C, joka myös haastattelin yhtä opiskelijaa tolta ydinvoimakurssilta, sai ihan samankaltaisen reaktion. Sitä en osannut jotenkin odottaa, koska C:n haastateltava oli tyttö. Tosin tästä voi taas vetää ties mitä johtopäätöksiä siitä, kuinka oon omaksunut patriarkaalisen (hei, ällö akateeminen sana!) yhteiskunnaan määrittelmät ja stereotypiat naisten "pehmeämmistä" asenteista, arvoista tms. Blah, blah. No joo.

Eilen kärsin taas läpi yhden statistiikkaluennon. Kun tietoa ei sisäistä, niin sitä ei sisäistä. Tälläiset yhtälöt:  saa mun aivot huutamaan ja jalat vipattamaan, kun karkuunpääsemisen tarve on kova. Ymmärtämistä eilen ei auttanut ollenkaan se, että luennoitsijalla oli massiivisen vahva espanjalainen aksentti. Totaalinen karisman ja huumorintajun puute vaivas kanssa. SPSS:llä (statistiikka-ohjelma) leikkiminen oli vaihteeks helppoa, kun palattiin (kait) jonkunlaisiin perusasiohin. Tai sitten oikeasti vahingossa opin jotain vääntäessäni graduani toissavuonna. Ainakin oon edellä sosiologikolleegoitani siinä, että tiedän, ettei statistiikkaa kannata edes yrittää ymmärtää. Mekaaninen oppiminen riittää vallan hyvin ja se, että tietää, mitä milläkin testillä testataan, mutta sitä syvemmälle ei kannata mennä. Ellei sitten oo insinööri, mutta mitä insinööri tekis yhteiskuntatieteiden metodiluennolla... no en tiedä.

Tänään päästiin analysoimaan meidän haastattelukokemuksia kvalitatiivisten metodijen koulutuksessa. Oli oikeasti kivaa. Harjoteltiin samalla ryhmähaastatteluja. Oon yllätykseni huomannut, että puhuminen ei sinänsä tuota suurempia ongelmia, siis noin ujouden osalta. Vaikka koko vuosikurssin edessä en kyllä avais suutani, mutta tollasissa pienissä ryhmissä ei oo ongelmia, vaikka kaikki oliskin tuntemattomia. Hip hei. Sitten kun vielä lakkais ujostelemasta ja nöyristelemästä luennoitsijoiden edessä, niin kehitys olis ehkä melkein papukaijamerkin arvoinen.

Vastahan äsken oli maanantai

Ei hirveästi huvittanut herätä tänään. Vaikka menin eilen verrattaen ajoissa nukkumaan. Oon koittanut vähän tsemppailla ton nukkumisen kanssa, kun on ollut vähän retuperällä hirveästi kun hinkuis venyttämään päiviä molemmista päistä. Puntillekaan en päässyt, vaikka kaikki kuteet ja vermeet olin jo illalla pistänyt reppuun. Toivottavasti ei toi urheilumotivaatio nyt lopahda siihen, että meidän remppa on valmis! On suihkua (ja mikä suihku onkin!), on lavuaaria ja vessan ovikin löytyy. Kyllä kelpaa.

Oli muuten pirun kylmä aamulla kun lähdin. Hanskat oli hyvät. Äidin Norjasta tuomat. Paitsi, että peukaloille ne oli mitä armottomimmat, kun peukalonpäät puuttuu. Hyvät, että sain avaimia taskusta kun toimistolle pääsin. Päivä sujahti ihan todella nopeesti, luulen. Suurin osa kulu insinöörikirjaa lueskellessa. Tai ainakin luulen, että se oli insinöörikirja. Insinöörien kirjastosta sen hain, mutta en kyllä muista, että siellä olis ollut kovinkaan monta yhtälöä niin kuin siinä toisessa, jota tuijottelin viime viikolla. Mutta oli kyllä kiva, tää mitä tänään luin. Tosi selkeä ja ei-paatoksellinen. Toisin kun yhteiskuntatieteelliset artikkelit. Tai on nekin selkeitä, ainakin osa, mutta jotkut paasaa niin maan penteleesti siitä ja tästä, tai sitten ovat vaan niin kuivia kun puivat politiikan ja tieteen erimuotoisia ja -näköisiä suhteita tai sitä kuinka tiede ja sen seuraukset on liian suuria nykymuotoisen demokratian käsiteltäviks. Ja sitten kaikilla on kurjaa. Paitsi ehkä suomalaisille, jotka on muutenkin poliittisesti passiivisia. Tosin niillä, siis meillä, on kurjaa ihan noin muuten vaan. 

Yritin myös epätoivon vallassa vääntää kysymyksiä sitä huomista harjotteluhaastattelua varten. No eihän siitä taas mitään tullut. Kerran kun on aivot asettunut raiteilleen niin sitten ajatellaan vaan yhden kaavan mukaan ja kaikki pohdinnat leikkii piirileikkiä, eikä uusille ideoille ole tilaa. Hitto. Ja huomasin myös kysymyksiä pohtiessani, että odotan, että mun haastateltava vastaa tietyllä tapaa. Ei hyvä! Ja ei kun kysymys takaisin verstaalle uudelleen muotoiltavaksi. Niin, että saa nähdä mitä huomisesta tulee. Koko päivän varmaan ihan pissa sukassa, kun haastattelu on vasta klo 18, ydinvoimaluentojen jälkeen. Ehkä sieltä keksis vielä pari hyvää kysymystä. Ehkä.

Mutta oli tänään ihan merkittäväkin päivä. Näin maanantaiksi. Sen lisäksi, että tänään ei oo satanut ollenkaan (siis ei yhtään), kävin hakemassa Central Librarysta kirjastonkortin. Jo vain! Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002 mulla on kirjastokortti, joka ei ole akateeminen ja - tää on se merkittävä seikka - jolta ei löydy yhtään sakkoa! Eri asia tietenkin on, että tuunko ikinä käyttämään sitä. Yritys on kova. Jos sitä viikonloppuna menis vaikka käymään kirjastossa kun sain vihdoin ja viimein luettua loppuun kirjan, joka mulla oli kesken. Vaikka toisaalta tossa hyllyssä kyllä odottelis jo aloiteltu Hemingway...

Kappas, taas sataa!

Tosiaan nyt tuntuu siltä, että se viime sunnuntainen/maanantainen myrsky on saavuttanut Sheffieldin. Tänään. On ihme, ettei sade ole toistaiseksi ainakaan tullut ikkunoista läpi. Nurkissa on vinkunut pitkin iltapäivää ja nyt ties mikä kauhistuttava Siperian syksy tuolla. Ja mä kun niin halusin käydä ostamassa vähän limpparia kun päivälle unohtui.

Tällä viikolla on kyllä tämän huushollin neitejä, ja kissaa, koeteltu oikein urakalla. Kylppäriremppa menossa. Piti loppua eilen. Ja mitä vielä. Pissalla saa käydä lähinnä ilta-aikaan. Se toinen hätä täytyy hoitaa jossain muualla, koska meillä ei ole vessan ovea. Suihkussa käyn punalla. Onkin tullut treenailtua aika ahkerasti tällä viikolla, vaikka se sellasta semi-vastenmielistä hyppimistä ja lattialla räpeltämistä onkin.

Niin ja pyörän ostin tällä viikolla. Olin ihan tavattoman innoissani uudesta hankinnastani. Kunnes lähdin liikenteeseen. Voi pyhä Sylvi. Ymmärrän hyvin perheen hallituksen valitukset Sheffieldin liikennejärjestelyistä ja typeristä teistä, silloin kun joutuivat samoilemaan tuntemattomassa kaupungissa. Suurimmaks osaks pääsen kampuksen reunalle pyöräteitä, onneks. Autotiellä on ihan karsea ajaa. Eikä auta kyllä yhtään, että nää ajaa väärällä puolella tietä. Jalankulkijana ei oo mitään ongelmia enää, mutta kun pitää mennä liikenteen seassa niin oon kyllä vielä kuin kala kosteassa rantahietikossa.

Ja onhan tää ihan kamala kaupunkin pyöräilylle. Pelkkää ylämäkeä ylämäen perään kuorrutettuna parilla odottamattomalla nyppylällä. Saa sotkea ihan tosissaan jos haluaa ylös asti päästä, ja pienimmilläkin vaihteilla on tuskasta ja alamäissä saa toivoa, että jarrut on tarpeeks tehokkaat. Vauhtia ei tarvitse kyllä polkea ollenkaan. Eikä sitä oikeastaan pystykään, isoimmillakin vaihteilla kun sotkee vaan tyhjää. Mutta eteenpäin sano mummo lumessa mäessä!

Pyörän hankinnan ja vessahankaluuksien kannalta mitään sen järeämpää tällä viikolla ei ookkaan tainnut tapahtua. Statistiikka-luento aiheutti järisyttävän päänsäryn, tutkimusmetodiworkshoppi oli pöyristyttävän tylsä, ydinvoimaluento puolestaan ihan jees. Saatoin ehkä ymmärtääkin jotain. Hain kirjastosta kaks ydinvoimalaitos-insinööreily kirjaa. Ainakin toinen niistä oli ihan ymmärrettävää englannin kieltä, no miinus yhtälöt ja kemialliset merkit. Vaikka uraanin ja plutoniumin kyllä tunnistan. Lienee ihan tarpeeksi asiantuntemusta tähän kohtaan. No ehkä thorium olis hyvä tietää kanssa.

Ai, mutta hei. Valehtelin. Keskiviikkona kävin kuuntelemassa Students' Unionilla luennon -aurinkoenergian potentiaalista, väestönkasvuun liittyvistä ongelmista - ruuan ja energian turvaamisesta - 9 miljardille ihmiselle (tää luku saavutetaan noin 30 vuoden päästä ja ajatella, että 7 miljardin ihmisen raja rikkoutu vasta kaks vuotta sitten...) ja kapitalismin täydellisestä kyvyttömyydestä ratkaista mitään näistä ongelmista. Ainakaan tarpeeksi nopeasti. Oli ihan tosi mielenkiintoinen tunti, täytyy sanoa. Luento pohjautu kirjaan Project Sunshine:  How science can use the sun to fuel and feed the world, joka syntyi Steve McKevittin ja Tony Ryanin yhteistyönä. Jälkimmäinen herra on meidän yliopistolla joku tieteiden joku. Tärkeä persoona kuitenkin. Toisaan, sen lisäksi, että koin jonkunlaisen älyllisen orgastisen tilan tota luentoa kuunnellessani, löysin itselleni myös joululahjan. Kunhan joskus saan käytyä hankkimassa kirjan jostain. Waterstonesilla sitä ei ainakaan ollut..

On muuten vähän orpo olo. Olla nyt Sheffieldissä viikonloppuna. Huh, huh...